Hepsan keikkaa vaan kaikille! Ja hyvää uutta vuotta!!
Täällä on nyt huolehdittu, kun ei vielä mahaa näy eikä kuulu.. Tänä aamuna sitten virtsarakko täytenä löysin ihan selvästi kohtumöykyn tuosta alamahalta ja oli sillä jo jonnin verran kokoa joten eiköhän kaikki ole hyvin. Miksi sitä pitääkin aina jostain olla huolissaan..
OULULAISET ym. lähikuntalaiset. Ajattelin että jossain vaiheessa kevättä lähden Ouluun katselemaan kantoliinaa paikasta jossa on valinnan varaa ja kädestä pitäen ohjausta. Yksi liina kyllä tuolta ainakin löytyy, mutta on jäänyt käyttämättä kun ei osaa.. ja itkuisia ovat ensimmäiset olleet, joten nyt olen päättänyt ottaa liinasta kaiken ilon irti!
Reilun viikon päästä olisi neuvolalääkäri. Siihen asti vaan mennä jolkutellaan ja pahoinvointi on jo selvästi helpottanut.. JEE! Mulla on jokin sellainen erikoinen juttu että ikään kuin tekisi koko ajan suolasta tai ainakin jotain mieli. Ihan kuin oikein elimistö kaipaisi jotain, mutta kun ei se helpota mitään syömällä. Ja se aiheuttaa sellaista lievää öllötystä. SElkeä sepustus eikö?
Punaposket ja Tuhina 12+0 POKS POKS!