Heinäkuun Hellemasut 2012 - TAMMIKUU

Morning Butterfly! Meillä on avomiehen kanssa juurikin sama tilanne; ei kummallakaan palkkatuloja. : / Siksipä onkin erityisen ikävää, että olen iskenyt silmäni lähes 900 euron vaunuihin. o_O Ja minulla on tapana saada/hankkia se, mitä haluan. Ja ihan omilla voimilla, ei kenenkään mun kukkarolla! ;)
 
JA82: Mie alottelen klexanet huomenna, estohoito tromboosia ajatellen. Mulla on ollut 4 vuotta sitten jalassa tulppa. Eka raskaudessakin pistelin, 1 x päivä. Mulla on yksi ylimääräinen lääkärikäynti sairaalalla, joskus viikolla 32. Eka raskaudessa lisäksi mulla oli aina kätilön lisäksi myös lääkäri ultraamassa. Nyt kyllä nt-ultrassa ei ollut kuin kätilö.

Muutamakin oli kirjoitellut masennusasioista: minä sairastuin esikoisen syntymän jälkeen masennukseen, joka sitten hoidettiin terapialla reilussa puolessa vuodessa kuntoon. Nyt olen siinä määrin jo tervehtynyt, että en edes mieti asiaa kovinkaan paljoa, siis pelkää etukäteen. Ei sitä voi etukäteen aavistaakaan, kelle tämmöinen vitsaus tulee. En ole lainkaan masentuvuuteen taipuvaa sorttia päin vastoin. Eli tuli ihan puskan takaa. Nyt vaan tiedän sitten antaa itselle vähän enemmän "armoa", enkä vaadi itseltäni niin paljon vauvan synnyttyä, etten taas pala loppuun.

Maha on kasvanut selvästi, luin jostain että toka raskaudessa kasvaakin nopeammin kun maha on jo joskus joutunut venymään =)Painosta en tiedä, paljonko on tullut.

Yksi selvä raskaushimo, nimittäin kylmä Fanta taí Jaffa!!! Joisin vaikka litratolkulla jos sitä olisi =)

Olikohan se kökkönen joka kuvaili kerrostaloasumista ja rapussa kulkemista "karavaanin" kanssa? Tuttu tunne!! Jos vielä noin kuukauden jaksaisi tätä, sitten olisi uudessa talossa remontti valmis.....

Mulla taitaa tuo vauvan tekonimi muuttua joka kerta, mutta olkoon nyt vaikka Juniori =)

Ullis ja Juniori 15+2
 
Iltaa :)
Täälä flunssa jatkuu viime yönä tuli taas kauhee yskä kohtaus piti oksentaakki ku limaa nousi niin paljo tuntu että tukehtuu :( huomenna ois pakko yrittä töihin muuten varmaan jatkaisinki saikkua mut ku ei raaski olla palkattomalla pakko mennä puoli kuntosena röihin ei kuitenkaa oo kuumetta.

Mulla on rinnat kans kasvanu/turvonnu ihan hirveenä ja nänni pihat suurentunu ja nännitkin. Ja aristavatkin jonkin verran

Tekis kans jo mieli ostella kaikkea mutta ei vielä ihan ehkä joskus kuukauden päästä vois ekoja hankintoja uskaltaa tehä, oon niin varauksellinen kun yksi keskenmeno on takana :/ meillä NP-ultra kans lähenee 25.1 ois ei millää malttais oottaa :) mä taijanki pitää tän joukon häntä päätä lasketun ajan suhteen tällä hetkellä mut se tarkentuu vie NP -ultras tällä hetkellä se on 8.8.
Täälä on masu ollu jo aika alku viikoista pyöristymään päin nyt on jo ihan selvä vauva masu ja masu on kova mies sitä vähän väliä ihastelee ja silittelee :)

Mut eipä muuta hyvää viikon alkua kaikille :)

nennu ja Pulputtaja 10+4rv <3
 
  • Tykkää
Reactions: MySweetBaby
MB Jooh,pienihän se on. Mutta esikkoa kun odottelen ja kohtu taaksepäin kallellaan niin ihmettelen jo sitä että edes näillä viikoilla jotain näkyy,vaikkakin pientä..
Aina ollut littana tuo vatsan seutu,en ole päästänyt lörpähtämään ;)
Ehkä kuukauden päästä alkaa näkyä kunnolla. Voih,sitä ootellessa ja eritoten liikkeitä!


Muutkin laittakaa kuvia masuistanne!
 
  • Tykkää
Reactions: MySweetBaby
Hei,

meillä aletaan olemaan jo paremmassa kunnossa koko porukka flunssa ja noron jälkeen.

Nennulle kommenttia, että voithan toki mennä lääkäriin. Mulla ei edes mitattu kuumetta, kun itse vain kerroin. Ja kerralla tuli viikko saikkua. Antavat aika herkästi raskaana oleville kuumetta. Mulla flunssa lähti vasta antiviootin avulla.
 
tipetsu on myöskin hoikka, ainakin mun silmään, että ei ihme että masu näkyy noin :)

Mulla voi tän "mahapussin" alta löytyy kyl tomnen, mut sit on nostettava tot "mahapussia" ylös :DDD Sanon tot maha pussiks koska se on jääny esikosta tohon hieman alamahan yläpuolelle , tollasta löysää nahkaa, joka ei muuten kiinteydy kun sit joskus kunnon treenil jos sillonkaan, en nähny nyt vaivaa täs välissä treenailla erityisesti mahaa koska tiesin haluavani kuitenkin vielä vauvan, jos en joskus vielä kolmattakin, tosin tämän vauvan jälkeen alotan kunnon treenin, alkutoipumuksen jälkeen sitten , aijon mahtua mieluiten hoikkana hääpukuuni 2014 ;) <3

mutta kyllä se omakin maha sieltä yhdeltä jos toiseltakin sitten varmasti tulee näkyviin, se on niin yksilöllistä :) !
Katoin et toi aijaa.com näyttäis aika helpolta lisätä kuvia justiis näihin tarkotuksiin, lisään itse sitten tänne kuvaa kun vain näkyy järkevästi jotain mitä laittaa ;) !

vaunuista on ollut puhetta.. mä en itse ikimaailmas malttais laittaa 800, saatika 900.. vaunuihin.. huh.. :eek: esikoisen vaunut maksoi netistä tilatessa 320e, ja ovat minusta aivan ihanat, niihin ensimmäisenä ihastuin ja ne myöskin ostimme :) jos tulokas olisi poika, käyttäisimme hänellä samoja vaunuja, koska kuosina vaaleensini-ruskee kuosi :) Jos tyttö niin yhdeltä sivulta olen katsonut valko-ruskeita vaunuja , jos niitä vielä on parin kk päästä jäljellä, tilaan ne, eivätkä nekään maksa kun joku 300e :) Naapurini tosin sanoi että hänen isänsä saisi hyvät alennukset yhdestä vauvaliikkeestä jossa myydään vaunuja, saisimme kuulemma hyödyntää sitä tilaisuutta jos haluamme, täytyy käydä varmaan kurkkaamaan niitäkin vaunuja ;)

Omasta olosta, tuntuu ihan hyvältä nyt, ei ole huonovointisuutta, kylmyys edelleen iltaisin, joka ikinen ilta, se ei oo mukavaa, mut josko sit kun aurinko rupee lämmittää niin helpottaisi tää tärinä :) mitä nyt hieman väsymystä havaittavissa, mutta ei sellasta mitä pari viikkoa sitten oli vielä, että klo 18-19 aikaan haluis jo nukkuu :D ! eilenkin jaksoin valvoo 22:30 :)

Dopplerista vielä nopeesti, on jo kiire töihin :D !! Se on niin erinomainen laite!!!! nyt olen ihastunut siihen kun löydän kerta toisensa jälkeen nyytin äänet, tuppaa vaan menemään karkuun ensin, mutta sitten yleensä rauhottuu ja kuuluu ihan selkeesti pidemmän aikaa samasta kohtaa :) Muutaman liikkeenkin on tumautellut siihen anturiin :) ! <3 Ihana <3

Mutta ihanaa vointia kaikille masukeille !!! <3


Mirkelo & Nyytti 13+5 <3
 
  • Tykkää
Reactions: Nennu_87
tipetsu ihana masun alku..hoikilla näkyy niin hyvin jo pienikin kumpu,koitan saada kuvan otettua omasta pötsistä.
vaunuista+muista tarvikkeista vaunut ja pinnasänky meiltä löytyy,ne on ainoat isommat tavarat mitä on jäljellä,eli sitteri,kaukalo,ja hoitopöytä pitää hankkia,vaunut ostettiin aikoinaan esikoiselle ja muistaakseni ne maksoivat jtn.600€,tosin miehen isä maksoi kokonaan ne.

Soitin äsken neuvolaan ja kysyin raskaustodistusta,josko saisi asunnon vielä ennen kesää jostain,yleensä nuo raskaustodistukset on auttaneet asiaa...halutaan siis saunallinen,kesäkuussa valmistuisi ihan uusi talo,johon ajateltiin porukoiden kanssa yhessä hakea:D
Niin ja samalla kysyin sokerikokeesta niin se on vasta rv26:O

muutes omaan oloon,ei ihmeempiä,yöllä saa rampata vessassa,ja dopplerilla tulee kuunneltua jokatoinen päivä,ja tää naama...huoh..kukkii kukkii ja kukkii:x

Tekisi itsekin mieli hankkia jo vaikka mitä..mut josko rakenne ultran jälkeen vasta..tuntuu et sinne on niiiiiin pitkä aika vielä,ja sen jälkeen lupaan itselleni nauttia vain raskaudesta.
PTT 14+5
 
  • Tykkää
Reactions: MySweetBaby
Huomenta! Täällä POKSUTAAN, rv 15 alkoi tänään! :)

Pahoivointi näyttää nyt vihdoin alkaneen väistyä, mutta tilalle on tullut paljon puhuttu päänsärky |O Noh kyllä mä mielummin sen otan kuin yökötyksen.

Masu on vähän kasvanut. :) Täytynee lähiaikoina kertoa töissä vaikka mielellään oottaisin rakenneultraa mutta siihen on vielä yli kuukausi!! Ei tää maha pysy niin kauaa salassa!! plaah..

Mä haluan myös Emmaljungan Duo Combit ja valkosella tekonahalla :D Kalliit on, mutta en niistä haaveilisikaan ellei oltaisi molemmat töissä ja silti vaikka ollaankin, niin toivon/uskon että omat vanhempani osallistuvat vaunujen hankintaan, on siinä niin paljon muitakin hankintoja tehtävänä että kyllä tuntuu kukkarossa.

Vauvavakuutuskin pitää hommata. Ja parin päivän sisällä pitäisi tulla Doppleri, toivottavasti saan sykkeet kuulumaan, jännittää! :heart:
 
Vauvamaha mullakin näkyy jos tota löysää nahkaa tosta nostaa ylöspäin;) Jos sitten joskus puolen välin jälkeen alkais näkymään, sillain tais tosta kuopuksesta näkyä. Esikoista ku aloin odottamaan ni olin sen verran hoikka että tässä vaiheessa vatta jo näkyi. Eipä me silti vielä olla edes kerrottu ku ihan muutamalle, joten jos ekaks kertoilis (ainakin tolle esikoiselle, joka kyllä tiedottaa asiasta helposti eteenpäin)

Maijamehi ja katkarapu rv 14+4
 
Tipetsu Ihana maha! Pitää kuvata oma "kumpu" illalla.

Hankinnoista Hankintoja ei juuri tehdä, koska esikoiselle on kaikki hommattu. Meilläkään ei ole juuri tuloja, opiskelijoita kun vielä ollaan ( Mies onneksi valmistuu talvella) ja hankintoja tehdessä suku tuli apuun. Miehen vanhemmat osti meille vaunut. Saatiin itse valita ja ne on viininpunaiset Emmaljunga duo edget. Mun vanhemmat osti pinnasängyn ja tarpeet siihen ja miehen mummo osti turvakaukalon. Parempaaa lahjaa ei olisi silloin voinut saada ja nyt samat vermet menee pikku kakkoselle. Kävin eilen säästämäni vauvan vaatteet läpi ja jonkun verran pitää hankkia lisää. Vaatteet meillä hankitaan kirpparilta lapsille ja äidille=) Ja jonkun verran ompelen pojalle, se on minun henkireikä harrastukseni.

Pahoinvointi alkaa jo tosissaan kyllästyttää. Esikoisesta voin pahoin, mutta olin ihan toimintakykyinen. Nyt oksentelen miten sattuu ja kaikki hajut laukaisee yökötyksen. En kykene laittamaan ruokaa. Ja esikosta pahoinvointia kesti n. 4 viikkoa ja nyt menossa 7 viikko, eikä loppua näy...

Mami 13+3
 
Aah, se pääkipu... Täälläkin ihan lähes päivittäin nautitaan erivahvuisista pääkivuista.. yhden paracetamolin oon ottanut koko aikana, kun oli pääsärky ihan jotain järkyttävää..

Perjantaina olis toinen neuvolakäynti ja alle kuukausi, niin on rakenneultra <3 Ihanaa, kun pääsee pian pällistelemään taas pientä :)

Rattaista, veli ja sen vaimo on myymässä chariot-merkkiset rattaat eteenpäin, niin ostan heiltä nämä.. Oon ihan ihastunut niihin ominaisuuksien vuoksi, että pystyy juoksemaan, hiihtämään, pyöräilemään ym :D

Jebbis + mini rv 17 ja sanotaan nyt se POKS vielä :D
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Nennu_87
mami2010 Täällä myös pahoinvointi jatkuu toki nyt jo onnex vähenemään päin mut tänään on taas saanu halailla pönttöä ja rv 16 menossa. Pojista oli myös pahoinvointia mut sitä oli vaan aamusin ja loppu jo rv 10-11. Ruoanlaitto on täällä myös työn ja tuskan takana,jauheliha ruokia en pysty tehdä ollenkaan,kaupassa jos näänkin hyllyn mis on jauhelihaa ni alkaa heti etoa ja oksennus ei oo kaukana. En tajua mikä siin on mut täytyy toivoo et alkaa helpottaa ja pystyy alkaa taas kunnolla ja täysin rinnoin nauttia raskaudesta.

Hankinnoista Meil on aikalailla kaikki jo valmiina poikien vauva-ajoilta,vaatteita löytyy on sitten kumpi tahansa,iteltä löytyy ainaki kolme laatikollista pojilta jäänneitä vauvavaatteita ja sit mun porukoilla on kolme-neljä laatikollista tyttöjen vaatteita jääny multa ja mun siskoilta ja on sen kuntosia et voi hyvin käyttää. Toki varmasti tulee jotain uusia vaatteitakin ostettua. Kaukalo löytyy ja on viel hyväs kunnossa ku on ollu pari vuotta sit viimex käytössä meijän kuopuksella,sitteri on ja ite oon ainaki kokenu sen hyväksi hankinnaksi. Hoitopöytä on meil ollu käytössä vaan noin pari kuukautta mut meijän hoitopöydästä saa sen tason pois ni sit jää ns.lipasto jossa on säilytetty vauvan vaatteita. Amme saatiin esikoisen syntymän jälkeen lahjaksi. Vaunut on meillä ainut isompi asia mikä pitää hommata ku jokunen kuukaus sit myin meidän vaunut ja vaunuihin hommataan seisomalauta mis saa sit keskimmäinen seisoskella,jos ei kävellä jaksa. Isompi kulkee kesäsin sit pyörällä ku tulee synttärilahjax semmosen saamaan.

Masu Ei viel kauheen iso oo mut pikku hiljaa alkaa näkymään,jos vähän kireemmän paidan laittaa mut viel pystyn omia vaatteita käyttämään,täytyis kyl käydä jo varastosta pikku hiljaa hakemas mammavaatteet ja pesasta ne.

Huimaus Täällä sitä esiintyy välillä mut menee ohi ku sit hetkex aikaa istahtaa ja rauhottuu.

Si88 ja nuppu 15+3
 
14+0 POKS!

Aamulla neuvolassa sydänäänet kuuluivat, syke oli 150 eli siellä se kaveri kasvaa, vaikka ei hirmuisesti itsestään merkkiä annakaan, muuta kuin päänsäryllä (jatkuu tänään viidettä päivää : / ) ja vain pienellä vatsankasvulla, jonka huomaa lähinnä makuulla ollessa.

Vieläkään en ole mitään ostanut tulokkaalle. Hieman jo silmät karkailevat vauvanvaatteiden suuntaan, mutta pitää ensin kelata tyttären olemassa olevat vaatteet ja katsoa mitä sieltä löytyy. Esikoinen syntyi aikanaan elokuussa, joten samoja vaatteita löytyy varmasti. Ja sitten ne uudet mitä hankitaan, niin taidetaan ostaa vasta lähempänä laskettua aikaa. Meillä kun hankinnoissa lähinnä pyörii remonttihankinnat tulevan kevään aikana.

Töissä tänään suunniteltiin uutta projektia, josta minun pitäisi vastata. Hienosti menee, jos olen 2,5 vuoden projektista vuoden pois... Hieman vaikuttaa siltä ainakin tässä vaiheessa, että työelämä ei pääse unohtumaan äitiyslomankaan aikana. Noh, ei ainakaan pääse työelämä unohtumaan äitiysloman aikana vaikka ajattelinkin keskittyä perheeseen ja remontointiin sen ajan. Mieskin pitää näillä näkymin ainakin isäkuukauden.

näillä eteenpäin

annales
 
Morning Bytterfly ja MySweetBaby Täällä sama tilanne ettei palkkatuloja kummallakkaan. Itsellä loppu työt joulukuun 18pv Eikä sen jälkeen ole mistään tullut rahaa. Olin töistä viikon saikella loppuaikana ja minulle maksettiin sairasajanpalkka, nyt kumminkin liitto vaati Kelan sairaspäiväraha päätöksen ja sen käsittelyssä kestää ja ennenkun saan ne taas Liitolle lähetettyä ja he käsittelee. Tää on niin perhanan hankalaa. Varsinkin kun en saa enää siltä ajalta rahaa koska palkkalapussa ilmenee että minulle on maksettu sairasajan palkkaa. Naurettavaa pelleilyän että kuitenkin täytyy hakea vaikka tiedetään päätöksen olevan hylätty.
Muutenkin on todella huono omatunto, että olemme hankkineet lapsen "väärään aikaan", kun talous ei kukoista. Kun eikös nyt kun lasta aletaan "hankkimaan" täydy olla säästöjä, Vakituiset työt, omakotitalo, hieno perhe auto.
Eikö se rakkaus ja toisesta välittäminen ja huolenpitäminen ole kuitenkin tärkeämpää?

Päänsärky/Migreeni Täällä kärsitään kanssa joka päiväisestä päänsärystä. Migreenikin on palannut. En mielelläni lääkkeitä syö 3 panadolia olen koko raskaus aikana syönyt. Puhetta oli jo neuvolassa, että jos migreeni jatkuu ja vie voiton menen lääkärin kanssa keskustelemaan jatkosta. Pyrin kyllä olemaan syömättä mitään lääkkeitä. Mikä kohta päätä muilla särkee ?
Itsellä oli aluksi vain toinen puoli otsasta(kulmakarvojen kohdalta) kipeä. Nyt jomottaa/särkee koko otsa ja nopeat liikkeet oikein vihlasee.

15+5 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: MySweetBaby
heippa minultakin!
esikoinen on päikkäreillä ja varmaan herää nyt kun mami alkaa jotain omaa tekemään,kuten yleensä..
mulla oli moniakin kelle mun piti kirjottaa vastauksia mut unohtelin nimimerkkejä sitä mukaa kun uusia asioita tuli,oli niin paljon luettavaa.
masennuksesta jotkut muutkin jo mainitsi,mutta mäkin siis sairastan ihan normaalia masennusta,ja mulla myös sama juttu että syön kyllä lääkkeitä useampaa vuotta jo,enkä koe tällä hetkellä olevani mitenkään masentunut mutta jos lopetan lääkityksen niin romahdan sinne pohjille,kun mun pääkoppa ei eritä riittävästi serotoniinia joten lääkärit on sitä mieltä että terveempää syödä vaan noita lääkkeitä niin ei tule takapakkia...lopetan lääkityksen tälläkin kertaa ennen synnytystä hyvissä ajoin ja jatkan sitten synnytyksen jälkeen,viimeksi se romahdus tuli aika voimakkaana kun olin ilman lääkkeitä ja synnytyksen jälkeiset kaikki hormoonit ja pää muutenkin sekaisin uudesta elämästä,en muista ekoista kuukausista juuri mitään...:(

supistuksista mulla oli ekassa raskaudessa kivuttomia supistuksia rv 16 alkaen ihan loppuun asti.Vatsa meni kivi kovaksi kohdun alueelta,välillä masu oli ihan toisepuoleinen riippuen missä vauva sillä hetkellä oli.usein supisti aamuisin varsinkin jos rakko oli ihan täynnä,mut yleisesti mua supisti tosi usein päivän mittaan ja ramppasinkin sit ultrassa jne mutta se ei vaikuttanu mitenkään kohdunkaulaan vaikka lääkäreiden mukaan supistuksia tuli ihan liikaa aina viikkoihin nähden.mutta normaaliahan taisi olla joku kymmenen päivässä.se riippuu ihan omasta kehosta kuinka paljon niitä kivuttomia suppareita keho kestää ilman että alkaa muutoksia tapahtua ja mullahan kesti hyvin jonkun 15-20 supistustakin.Mut tosissaan ne ei mitenkään satu,ainakaan mua ei sattunu mutta tuntu toki ikävälle,ja viikkojen edetessä alkoi aina kiristämään koko mahaa ja sit kun maha oli jo tosi iso niin tuntui että henkikin salpaantuu aina kun supisti..mut esikko syntyi rv38+3 ja siihen asti mulla niitä kivuttomia oli,ja silti tiesin sinä aamuna kun kivuttomien sekaan alkoi tulla pikku hiljaa kovempia oikeita suppareita että nyt perutaan neuvolat ja muut,minä lähden synnyttämään :)

masusta mullakin näkyy jo pientä mahaa.tässä raskaudessa näköjään maha kasvaa ns.eteen päin kun edellisessä tuntui että kasvan vaan leveyttä ja mahan huomasi takaakin päin,mutta nyt tuo törröttää vaan eteen..toivon että tämä olisi nyt sitten tyttömasu :)

Ullis82 meillä kämppä laitetaan pikku hiljaa myyntiin kun remppa on valmis nyt..helmikuun loppuun pitäis asua tässä että saa sitten verottomana myydä mutta en kyllä jaksais odottaa!!tänäänkin meinasin kuolla kun raahasin ipanaa tänne tuolta alhaalta..huh huh!hissitöntä taloa en suosittele kellekään jos lapsia suunnittelee!

hankinnoista meillä onneksi esikolta jää aika paljon vaatetta ja tavaraa,hoitopöydät ja muut on jo..toki jos tulokas päättää olla tyttö niin sitten ehkä muutamia vaatteita pitää ostaa..uudet tuttipullotkin pitäis hankkia..tällä kertaa en ota äippäpakkausta,huomasin viimeksi ainakin että kevätvauvalle toi äp on ihan turha koska meillä ainakin ipana on kasvanu jo niistä toppavaatteista ulos ennen kun niitä nyt olisi sitten tarvinu ja ne villahaalarit ym jäi myös pieneksi jo syksyllä.raha otetaan siis tällä kertaa ja käytetään sitten tulevalla vaavilla ne mitä tuosta viime vuoden pakkauksesta halutaan ja loput myydään tai annetaan pois..

Jonsu87 vai mikähän se nimimerkki olikaan?meillä myös esikon ja uuden vauvan ikäeroksi tulee 1v4kk,mutta teillä on siellä sitten kaksi pientä touhottajaa kun vauva syntyy..en voi kuvitellakaan millaista teidän arki sitten on :) onnea hurjasti ja zemppiä!!!
 
niin ja jos joku on kiinnostunut niin voisin luoda sen salaisen ryhmän facebookkiin,mihin ei tosiaan pääse kukaan muu kuin ne jotka sinne ylläpitäjän kautta liitetään.Meillä on samanlainen ryhmä maaliskuussa syntyneille ipanoille jossa on n.40 emäntää,jutustellaan siellä kaikesta vauvanhoidosta parisuhteeseen,eli melko avoimesti ja ryhmä on melko tiivis ja moni saa sieltä lohtua kaikkeen..
mä en itse tätä sivua millään meinaa muistaa käydä lukemassa ja FB on itsellä usein auki,ja sieltä näkisi sitten aina jos joku on jotain kysynyt/kommentoinut.Toki jos ei nimellänsä uskalla tulla ryhmässä esiin niin sittenhän tämä kasvottomuus on parempi vaihtoehto.Tarvitsen vain jonkun täältä facebook kaveriksi että saan tuon ryhmän tehtyä,eli pitää olla ainakin yksi tuleva jäsen tiedossa,ilman sitä ei ryhmää pysty valmistamaan.Ja tosiaan tuo ryhmä tulisi salaiseksi,eli sitä ei löydy millään haulla eikä tekstit sieltä näy missään muualla.
siellä voi jakaa sitten odotukseen liittyviä asioita,kuvia ja seurata miten osallistujilla raskaudet etenee.Itse ainakin tykkään tuosta fb ryhmä jutusta kovasti!!

eli kiinnostuneet varmaan osaa laittaa mulle yksityisviestillä nimeään ja minä sitten lisäilen naamakirjassa kaveriksi,perustan tuon ryhmän ja otan sinne muitakin ylläpitäjiä jotka sitten voivat myös pitää sivuja ajantasalla ja lisätä käyttäjiä täältä!
jokainenhan varmaan myös ymmärtää että se on sitten hieman henkilökohtaisempaa kuin täällä kasvottomana ja ryhmän oletus tietenkin on luottamus ja kiinnostus :) pakkohan tuota ei ole perustaa,mutta mukaan ne jotka kiinnostuu!
 
Nopeasti vaan merkkailen..

Flunssa löysi tiensä tännekin!!! Argh! Mä niin vihaan olla kipee! Varsinkin, kun ei saa noita avaavia nenäsumuja käyttää...toi merisuolalious auttaa vaan hetken.

Tipetsulla on ihana pieni masu! :)

Noista vaunuhankinnoista ja hinnoista. Meillä isovanhemmat kustansivat esikoisen vaunut. Saatiin valita mieleisemme. On meidän suvussa perinne; omat vanhemmatkin saivat vaunut lahjaksi (olivat muuten nekin Emmaljungat :D)

Meiltä kaikki löytyy aika pitkälti kaikkea, mutta ajattelin, että voisin investoida kantoliinaan. Baby Björn meillä on, mutta en jotenkin koskaan tullut sinuiksi sen kanssa. Osaako joku suositella jotain kantoliinaa?
Lisäksi pitää hankkia noihin vaunuihin se seisomalauta esikoiselle.

ON: Masu kasvaa...välillä on päiviä, että nivusia kolottaa ja selkään sattuu etc. Kaipa tän nopean kasvun jossain pitää tuntua. Doppleriini olen minäkin ollut erittäin tyytyväinen, vaikka nyt muutamia liikkeitä silloin tälllöin satunkin jo tuntemaan. Ärsyttää tää nuha. Mulla on keskiviikkona neuvola ja olin miettinyt, että jospa sitä sen kausiinfluenssa rokotteen uskaltaisi ottaa, mutta eihän sitä tietty kipeenä saa. Lisäksi jännään sitä lähitulevaisuudessa häämöttävää sokerirasitusta..

Pysykää te muut terveinä :)

Lavelyn ja papupapu 16+2
 
MILLA eihän niita lapsia "hankita" niitähän tehdään rahan takia. rahaa tulee joka tuutista :). mun velijen vaimo tokas ihan tosissaan mulle kun kuuli että toista odotan. ittellä oli sillon yksi lapsi mutta isä sai kuulemma kaikki tuhannet eurot mitä lapsesta saa!! eihän siinä tapauksessa tarvi mitään säästöjä olla. rikkaiksi kaikki tullaan varsinkin me joilla on lapsia enemmän :). ei mun tilillä ainakaan semmoisia rahoja oo näkynnyt.

kävin piikillä kuopuksen kanssa tänään niin neukkatäti kysäs et haluunko kuunnella sydän ääniä samalla, ei oo neuvolassa kuulunnu aikasemmin näkynny kyllä syke mittarissa mutta tänään kuultiin äänetkin :)

älkää kaikki sinne fasebookkiin siirtykö tulkaa joskus kertomaan kuulumisia!!

huisp&pasus15+3
 
facebookista tota omalla nimellähän siä kuuluu olla..mut pääseekö muut sit katsomaan tota omaa seinääkin ym.kuvia...? vai olisiko se vaan se ryhmä juttu,et ei ns.omalle sivulle pääse katsomaan....

mulla ainakin on jtn.noloja..kröhöm..kuvia siellä,joten en six haluius et sit pääsis seinälle asti ja kuviin...vai saiko ne asetuksista laitettua....mulla kyl on sillain et vain kaverit näkee.

Oman nimen julkaseminen ei kait niinkään haittaa....
 
  • Tykkää
Reactions: MySweetBaby
PieniTytönTylleröinen Joo, se on ihan yksityinen ryhmä. Mitään mitä kirjotat / lisäät sinne kuvia, ni ei nää muut ku ryhmän jäsenet. Sekään et ylipäätään kuulut siihen ryhmään ei näy muille. :) Mutkin on lisätty tonne ylläpitäjäks, eli voit mullekkin lähettää yksityisviestillä nimee ni lisään sut ryhmään. :)

muoks! Vaikka kuulutki siihen ryhmään, ei muut ryhmäläiset nää sun omia kuvia ym. tietoja, elleivät oo kavereissa.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: kökkönen

Yhteistyössä