Heinäkuun Hellemasut 2012 **HUHTIKUU**

JenniAa, tsemppiä HURJASTI! Minä kävin viime viikolla, ja kyllä pelotti. Mulla ei ihme kyllä tullut ollenkaan huono olo koko aikana ja tuloksetkin oli lopulta hyvät. Eli peukkuja pidetään, että kaikki menee hyvin.

Täällä aika puolestaan menee aivan liian nopeasti.. Vielä on paljon kouluhommia ennen vauvan syntymää (ja paljon muutakin tekemistä), niin että synnytystä tms. en ole ehtinyt vielä ajatellakaan. Mun lapsilla (kahdella aikaisemmalla) tosin on ollut tapana mennä reilusti yli, joten mun pitäis varmaan olla tuolla elokuisissa.. senpä vuoksi en ole hätäillyt vielä sairaalakassin tai muidenkaan asioiden suhteen. Perusjutut meillä on tietenkin valmiina kahden edellisen muksun jäljiltä, ja pieniä vaippojakin taitaa jo löytyä vanhoista kätköistä :)

Mä olen ihan ihmeissäni kuinka hyvin mä voin. Mistään ei kolota pahemmin ja nukuttuakin saan vielä hyvin.. Tosin se tekee mulle aina raskausaikana tiukkaa, etten saa nukkua mahallaan. Se on kamalaa. Tiedän kyllä teidän tunteen, miltä tuntuu asetella tyynyjä mahan alle, että pystyis nukkumaan.. Tsemppiä! Mulla on ensimmäinen lääkäri vasta kahden viikon päästä ja sf-mittaakaan ei ole mitattu vielä kertakaan?! Uudelleensynnyttäjä kun olen..

Aurinkoista ja lämmintä tiistaita kaikille hellemasuille (ja tietenki masujen ihanille asukeille :))

Ruususuu 26+3
 
  • Tykkää
Reactions: Omena85 ja LaraT
tervetuloa uudet hellemasuilijat

ludmilla tosi ihana tuo Julius nimi,mieheni veljen poika on Julius.

Multa ei ole tullut mitn.maidon näköistäkään rinnoista,liivinsuojia ei oo,eikä imetyspaitojakaan,eikä mitn.imetykseen liittyvää..kun luulen et mulla se maito ei taaskaan vaan nouse:| tyttöjäkin oon pullosyötellyt esikkoa alusta asti,kuopusta n.1kk iästä asti.

MB eiii tuo 1-2 plo riitä mihinkään,mullakin on nyt 6 plo tuolla kaapissa:D
siis jos ei imetys onnistu niin pulloja menee 6-8 päivässä..ellet sit kokoaikaa ole niitä pesemässä ja keittämässä.

Mietin tuossa et 7.7.2012 olis hyvä päivä syntyä:D ja hyvä synttäripäivä. se olis tosi lähellä mun La:kin,joka on 11.7..ja luulen et tää syntyy aikasemmin kerta kuopuskin tuli 2 päivää ennen La:ta. eikös ne sillain mee et seuraavatkin tulee sit ajoissa
PTT 27+6
 
Voi hemmetti mikä yö taas takana! Vaihdoin valehtelematta 20 kertaa kylkeä kun heräsin puolen- tunnin välein kun jompaa kumpaa lonkkaa särki! jossain vaiheessa olin tuntevinani särkyä myös jossain kohdunsuulla kun selälläni yritin sekunnin olla.

Maidon esiastetta tulee joka päivä vähän. Liivit ja pyjama on tippaläiskiä täynnä.
 
Liivinsuojille olisi kait käyttöä satunnaisesti, mutta muistan edellisestä imetysajasta kuinka ne näkyivät ikävästi kohoamina läpi, niin enpä ole niitä alkanut töissä käyttämään. Pesen sitten sen verran useammin.

Eilen ilmaantuivat sukkapuikkokivut. Tai sellaiset inhottavat viiltelyt. Onneksi niitä ei ihan älyttömästi esiintynyt, mutta jonkin kerran kuitenkin. Muutenkin oli hieman paineen tunnetta alakerrassa. En kyllä muista yhtään edellisestä raskaudesta oliko tuollaisia tuntemuksia ollenkaan. Mutta joka tapauksessa, ei noita tarttis nyt vielä alkaa kovin usein tuntumaan.

Neuvolalääkäriä ei ole minullakaan vielä ollut ja viikkoja on nyt koossa 28+. Seuraava neuvola on vapun jälkeen, joten kaippa sitä lääkäriaikaakin aletaan varailemaan jossain vaiheessa.

Imetystä aion yrittää. Viimeksi mentiin rintakumin kanssa alusta loppuun asti. Lisämaitoa tyttö sai sairaalassa, kun minulla maito nousi vasta kotiutumisen jälkeen (liekkö sektio vaikuttanut asiaan). Mutta kyllä sen imetyksen kanssa joskus taisteltiinkin, varsinkin kun rinnat pakkautuivat ihan täyteen eikä tyttö saanut imuotetta edes rintakumilla tai sai rintaraivarin. Pumpattua ja jääkapissa ollutta, lämmitettyä maitoa neiti ei huolinut eli korvikepurkkeja oli kyllä meilläkin kaapissa ja luultavasti niitä varataan nytkin muutama.

Miehelle osuu kesäloma alkamaan juuri lasketusta päivästä ja sen jälkeen hän pitää isyysvapaansa. Joten ollaan koko porukka pitkään kotosalla. Aika kivaa :).

Aika kuluu minun mielestäni tämän raskauden osalta aika hitaasti, muuten se kyllä tuntuu juoksevan kovaa kyytiä. Vappuaattona pitää palauttaa ison kurssin harjoitustyö ja se on vielä pahasti vaiheessa. Kuistin remontti on alkanut kuopan kaivamisella ja se pitäisi kyllä saada myös valmiiksi ennen vauvan tuloa.
 
Morjentes pallomasut :)

täälä töissä taasen kammotus rota-viruksen jälkeen. Painoa tippu reilut pari kiloa mutta takasinhan ne pian tulee. :)
Eilen oli melko tuskainen työpäivä kuitenkin. Issias vaivasi niin että koko vasen jalkani nilkkaan saakka oli ihan puutunut/outo..pakaraan tuikki niin kuin puukolla ois tökkiny. käveleminen eikä istuminen tuntunut hyvälle. Nyt on taas ihan ok fiilis kun sain illan levättyä paitsi että pienen pieni jomotus tuntuu vasemmas pakaras...

sokerirasitus olis toista kertaa mulla 9.5.

Nimi on keksitty juu kait. sitä en kuitenkaan halua vielä paljastaa :)
Ihania nimiä teillä ketkä niitä kirjoitelleet :)

nukkumisasento mä nukun kyljellään yleensä. Illalla ihan koitin tuota selällään olemista ja enpä kauaa voinu olla kun oli käännettävä kyljelleen ja heti poju potkas kun sain paremman asennon.
MB kyllä monella vauvalla tuo napanuora voi olla kaulan ympärillä ja siitä voi piankin kehittyä hapenpuute ja vauva voi siihen mm kuolla. Mm. mun pikkusisarus kuoli mahaan siihen että napanuora kaulan ympärillä ja happi loppu :/

muutto meillä tosiaan edessä ja odotan ihan innolla että saan kaikki laitettua kuntoon sitten siellä uudessa kodissa. pesen kaikki vaatteet ja laitan hollille, eihän sitä tiiä vaikka tää epeli tuli pikkusen etukäteen ;D tuskin :D kaikki jumittaneet yliajalle... :)

nettikirppikset käyttekö kattelemassa mm. fb:ssä kirppiksiä? mukavia löytöjä tekee myös niiltä kirppareilta....

turvotus mulle on nyt tullu turvotusta jalkoihin/jalkateriin ja sit kädet/sormet tuntuu ihan palikoille... Öihin tullut nyt kans tuo turraks veto. koko käsi saattaa mennä ihan kylmäks ihan ykskaks. ei auta kun ravistella ja nostaa pystyyn... tympeää.

mutta jos vaikka alkais laittaa aamupalaa ja suunnittelemaan päivän ruokaa..illaks sitten töihin! :)

niin ja tervetuloa kaikille uusille!!!

onona ja nelonen 27+0 POKS!!!
 
Lapsen syntymisestä, mulla esikoinen syntyi päivää ennen laskettua aikaa ja toinen on syntynyt pari päivää lasketun ajan jälkeen, saa sitten nähdä mitenkä tämä vauveli syntyy.

Nukkuminen alkaa olee vähän niin ja näin, ainakin tuo kääntyminen, tosin vielä se sujuu suht hyvin (vertaan viime raskauden loppuun:)). Lisäks masuasukki on nyt toisinaan öiseen aikaan potkinut siten että on saanut minutkin hereille.
 
U2
Gallup ajan kuluksi :)
Josko joku haluaisi kertoa/jakaa kokemuksiaan?

Lähinnä siis teille, joilla jo ennestään lapsi(a)
Esikoista odottavat eivät saa loukkaantua ;)
Miten synnytys "käynnistyi", millä rv, synnytyksen kesto, kivunlievitys, lapsen koko ja jos haluat tyttö/poika

Tässä omat vastaukseni:
Esikoinen, toksemiaraskaus käynnistys, rv 36+4, 5h, epiduraali, 2730g/50cm
Tosikko, supistuksilla, 40+1, 4½h, ilokaasu /kohdunkaulapuudute, 3750g/53cm
Kolmonen, toksemiaraskaus käynn.rv36+2, 4h, ilokaasu/kohdunkaulapuudute, 2220g/47cm
Nelonen, vesien menolla 40+1, 45 min, ei mitään(luomu), 3790g/52cm
Viides, supistuksilla rv41+3, 4h, ilokaasu, 4020g/53,5cm
Kolmonen on tyttö, muut poikia :)

Eli PTT, ei se ainakaan minun kohdalla ole mennyt niin ,että samoihin aikoihin tulee kun edellinen(set) ;)

U2&Köpiel "se kymppi jäljellä" ;)
 
Viimeksi muokattu:
Aiemmista synnytyksistä oli kyselty.
Täällä mennyt synnytykset:
Esikoinen: Supistuksilla 41+3, 12h, epäonnistunut epiduraali , 3695g/51,5cm
Toinen: Käynnistyksellä 41+6, 6h, kohdunkaulapuudutus, 3835g/51,5cm
Kolmas: Vedet meni 40+5, 3h, spinaali, 3168g/49cm

Eli aiempien perusteella epäilen tämän tulokkaan syntyvän reilusti LA jälkeen.:D

Siiseli84 ja Nuppu 26+1

muoks. esikoinen on tyttö ja loput poikia.:)
 
Viimeksi muokattu:
Minä kuulun siihen kastiin joka ei synnytyskertomuksia liiemmin halua etukäteen kuulla. Skippaan siis teidän jutut siltä saralta ihan kokonaan. Jotenkin itelle tuntuu paremmalle olla luomatta mitään mielikuvia, hyviä tai huonoja, etukäteen, kun ei kuitenkaan tiedä miten se synnytys menee. Mieluummin menen sinne autuaan tietämättömänä ja sitten tapahtuu mitä tapahtuu :D

Täällä tuntuu että aika menee liian nopeasti! Vaikka paljon on jo hankittu niin paljon on vielä hankkimatta vauvalle, töitä ois vielä torstaihin, pyykkiä on pesemättä, jne. Tiedän että aikaa on, mutta silti tuntuu että se menee ihan siivillä. :)

Täälläkin on nyt (vasta?) huomattu että toisesta rinnasta on tullut hieman jotain nestettä. Jee? :D

Mutta nyt ruokkikselle! :wave:

Omena ja Pikku N 26+6
 
JenniAa Itse kävin juuri noin viikko sitten sokerirasitteessa ja samalla ottivat Rh-vasta-aine seulonnan, kun veriryhmäni todettiin negatiiviseksi ensimmäisissä verikokeissa. Sokerit oli kunnossa, mutta se litku... traumat siitä jäi. Oli jo valmiiksi paha olo syömättömyyden takia eikä suuhun kummittelemaan jäänyt ällömakea oloa helpottanut. Voimia sinne! :)
Rh-seulonnoiden tuloksia en ole tosin vieläkään saanut... Toivottavasti kaikki on hyvin
 
Viimeksi muokattu:
U2
Omena85
Pakko sanoa, että nuo faktat synnytyksistä ei ole synnytyskertomuksia :)
Kaukana niistä, mutta en silti tarkoita että niitä olisi pakko lukea :)
Voinhan myös poistaa tuon "kokemukset gallupin" jos ne tuntuvat joistakin esim. ahdistavilta?
Kertokaapa ihmeessä =)

U2 ja hikkaava Köpiel ;)
 
meitin mukelot syntyneet näin :

1. 42+1 : yrittivät käynnistää 4-5 päivää -> ei lähteny käyntiin cytotekilla
Vkonlopuks lähdin kotiin ja tulin ma takas ja olin 1cm auki ...wohoo...saliin ja oksitosiinia kehiin .. kesto vajaa 8h ja mitat 3400g/50cm

2. 41+2: lähti kovan ä-polikäsittelyn jäljiltä ;D kesto nelisen tuntia ja mitat 3800g/51cm

3. 40+2 : käynnistettiin cytotekilla edellispäivänä ja kestoks laitettiin n 7h ja mitat 3900/51,5cm
Käynnisettiin kohonneen verenpaineen takia.

saa kysyä jos jäi epäselväks :)
 
Synnytyksistä:

esikoinen,41+2, supistuksilla, 23h 31min, ilokaasu/epiduraali, 4035g/51cm

Nyt on tuntunut, että aika matelee, mutta kun töihin paluu on huomenna, niin tietää, että aika taas juoksee ja kohta jäänkin kesälomalle. Vielä pitäisi yksi huone rempata tässä, onneksi nyt ei mitään erityistä siinä ole. Itsellä vaan ei kohta enää luonnistu hommat, joten harmittaa kun jää miehelle melkeinpä sitten kokonaan.

Kattiina ja pirpana 27+4
 
Meijän poitsut syntyny seuraavasti.

Esikoinen: 40+0 supistuksilla, 11h, epiduraali, mitat 3420g/51cm (käynnistys olis ollu verenpaineen takia samana aamuna mut synnytys käynnisty itestään edellisenä yönä)

Kuopus(tuleva keskimmäinen): 40+3 supistuksilla, 3h, luomuna(tunti kerettiin olla sairaalassa,paikat 9cm auki ku synnärille saavuttii), mitat 4000g/54cm. (käynnistysaika olis myös varattu samalle aamulle ku poju sit synty aamuyöllä eli poju oli 5h ikänen ku olis pitäny olla käynnistykses ja syy käynnistykseen oli pojun koko.)

Jännityksellä sit odotellaan et onko Nuppu yhtä täsmällinen ku isoveljensä mut eniten jännittää se,että keretäänkö ajoissa sairaalaan ku matkaa kuitenki 90km. Ja liian aikasin et taas ite haluis sairaalaan mennä. Luomuna yritän tämän kolmannenki ulos saada,koska oma olo oli edellisen synnytyksen jälkeen paljon parempi ku esikoisen mis otin puudutteen.
 
Vastailenpa minäkin:
Esikoisen synnytys käynnistyi lapsivesien menolla rv32, synnytys kesti 12h ja ilokaasua ja epiduraalin sain kivunlievitykseen. Vauvan mitat 2,4kg 46cm.
Toinen synnytys käynnistyi supistuksilla rv38, synnytys 13h ilokaasulla, ammeella ja minispinaalilla. Vauva 3,5kg 52cm.

Eli omalla kohdalla ainakaan ei ole hajuakaan edellisten perusteella päätellä milloin tämä pieni syntyisi. Erona edellisiin raskauksiin on se että supistuksia ei ole vielä ollenkaan! Jotain pientä vatsan kiristelyä harvoin. Molemmissa aikaisemmissa odotuksissa olen jäänyt lepoon jo puolen välin jälkeen oikeesti kipeitten supistusten takia. Ekan kohdalla kävi niin että kaikki tarvikkeet jäi laittamatta valmiiksi kun olin turvautunut odottamaan äitiysloman alkua, apujoukot hääri sitten kotona enkä edes tiennyt missä mitäkin on =)
Ainoa toiveeni tässä tulevassa synnytyksessä on että kaikki sujuisi luonnollisesti hyvin ja saisin vauvan heti kainaloon :heart:

Meilläkin on muuttopuuhat meneillään tässä pikkuhiljaa. Samalla sitten saa vauvan tavarat järjestykseen ja toivon myös että saadaan kaikki nopsaan kuntoon uudessa kodissa, jos vaikka ehtis vielä vähän huiliakin.

Aika menee kauheeta vauhtia! Ehkä tuntuu siltä siksikin kun ei ole mitään vaivoja. Nukkuminen sujuu hyvin kyljellään tyynyjen kanssa, jokaiseen asennon vaihtoon kyllä herään.

Miehen juomisesta ja menoista on ollut puhetta, meillä ei ole ongelmaa tullut asiasta. Pari kertaa on käynyt viihteellä mutta tullut ajoissa kotiin ja hyvässä kunnossa. Eikä ole kärsinyt krapulasta. Joskus ottaa kotona pari lonkeroa, mutta eipä näytä oikein maistuvan sekään =) Kesällä kuulemma jättää nekin vähät pois kun ajomatka sairaalaan kestää lähes tunnin.

Ihanaa kun kelit lämpenee ja kesä tekee tuloaan!

Bobble masunsa kanssa 27+2 (ei muuten meinaa millään pysyä viikoissa kärryillä, mies tietää paremmin :LOL:)
 
Neuvola+lääkäri takana :) Typyllä oli kova meno masussa, potki anturia kun sydänääniä kuunneltiin ;) sf-mitta on 23 (26+2) eli melkeen keskikäyrällä vaikka tuntuu että tässä vaiheessa pitäis olla kovastikin isompi maha..

nyt on paino lähteny vihdoin nousuun mutta edelleen uupuu lähtöpainosta 1,3 kg! :) hiiva pirulainen on tullut vaivaamaan, on muuten toooodella ikävää kutinaa :x jospa se canestenilla lähtis. samoin liitoskivut vaivaa edelleen, meinas olla vaikeeta saada housut pois jalasta lääkärin vastaanotolla :/ mutta muutoin kaikki hyvin :) seuraava lääkärinkäynti on rv 36 jolloin tehdään synnytystapa-arviointi. Kuulemma pikasen arvion mukaan olen "hyvälanteinen" joten ei pitäis olla ongelmia ellei ole jättiläis-Typy :D

Eilen oli toinen sokerirasitus, arvot ok. Eihän se kivaa oo mut suurin harmitus johtuu siitä että siellä labrassa on ihan älyttömän epämukavat penkit ja joka kerta kun käy siellä pistoksella saa ettiä uuden paikan kun on aina kova tungos..

Oon huomannu jo että rinnoista on tullu muutama pikkuriikkinen pisara nestettä (maitoa siis) :S Ilmeisesti muilla ollut samaa jo tässä vaiheessa?

Voi että kun aika menee nopeeta mut ei silti tarpeeks nopeeta!!
 
Viimeksi muokattu:
Mulla ei jäänyt niinkään siitä sokerilitkusta traumoja, vaikka loppujuontia kohden se alkoikin tökkiä ja suuta kuivasi. Mutta voi herran pieksut kuinka huono olo siinä ekan tunnin loppuvaiheilla alkoi! Huimas ja oksetti hirveesti! Toisen tunnin puolivälillä sitten alkoi olo helpottaa ja otin pienet torkut kahvion pöydän ääressä :D
Mutta tulokset jännittää kyllä niin hirmusti :x

Kävin ostamassa nyt neuvoln tädin suosituksesta nestemäistä rautaa ja äitiysmonivitamiineja. Meinasin pyrstölleni lentää kun näin hinnat!! Siis ihan järkyttävää rahastusta. Mieskin sai hepulin, kun rahat muutenkin niin tiukilla :(
 
Mulla ei mennyt esikoisesta lapsivesiä itekseen, vaan kalvot piti puhkaista. Meinasivat lähettää meidät kotiin sairaalasta kun tulimme (n. klo 14.00), mutta onneksi katsoi tilanteen ja ei tarvinnut lähteä takaisin kotiin :) - saman päivän aikana vauva kuitenkin tuli (tai noh, klo. 00.12). Kylvyllä, ilokaasulla ja epiduraalilla selvisin. 41+1 oli silloin ja samalle viikolle oli varattu käynnistys, jota ei tarvinnut käyttää :D.

SiinaS 29+0
 
SEE
Aikaisemmat synntykset: Poikia molemmat

Esikoinen: Toksemia, käynnistys rv 39+6. 2vrk cytoteceillä, 16h oksitosiinilla, kiireellinen sektio sydänäänten laskemisien takia. Epiduraali+ilokaasu. 3180gr/50cm

Kuopus: Piti tulla suunnitelulla sektiolla jalkatarjonnan takia rv 39 mutta Rv 37+6 lapsivedet meni, päivystyssektio. 3160gr 50cm
 
Tervetuloa uudet hellemasut! :wave:

Alustavana suunnitelmana on olla kotona vauvan ensimmäinen vuosi, ja sitten jatkaa opiskeluja vielä viimeinen vuosi koulussa. Tosin jos kaikki menee oikein hyvin, menen kouluun osittain myös vauvan ollessa vähän yli puolivuotias, n. 1,5 kuukaudeksi, jolloin isä jää vauvan kanssa kotiin. Ja myös molemmat mummit ovat tuona aikana käytettävissä jo nyt sovitusti tiiviimmin. Tämä kaikki siksi, että saisin vihdoinkin valmistuttua suht nopeasti ensimmäiseen ammattiini (aiemmat koulut kiinnostuksen puutteen vuoksi jääneet kesken), ja pääsisin aloittamaan työt lapsen ollessa 2-vuotias. Olen kuitenkin realistinen, eikä kaikki välttämättä toteudu niin kuin nyt ajattelen, mutta omaa mielenrauhaani helpottaa, että minulla on tämä suunnitelma valmiina.

"Biletyksestä": Olimme aiemmin aika kovia menijöitä mieheni kanssa, emme tosin baareissa käyneet niinkään, vaan kavereilla saunomassa tms. & keikoilla bändejä kuuntelemassa /kesällä festareilla. Menot rauhoittuivat huomattavasti saatuamme tietää yllätysraskaudesta (Muistutuksena: joka siis alkoi pillereiden läpi, mutta oli meille todella iloinen yllätys!), mutta edelleenkin tapaamme ystäviämme strategialautapeli-iltojen merkeissä ja käymme keikoilla. Mieheni ja kaverimme yleensä pari olutta saattavat näissä yhteyksissä ottaa, mutta pääasiana se ei kuitenkaan ole, vaan yhdessäolo ja hauskanpito. :) Mieheni saattaa myös n. kerran kuussa käydä yksinään kavereittensa kanssa jossain, mutta ei silloinkaan humalahakuisesti. Ne jopa ovat ihan mukavia iltoja minulle, kun kerrankin voi katsoa jotain totaalihömppäleffoja. ;D

Eilen ja tänään olen pessyt ekoja koneellisia pienimpiä vaatteita ja vauvan lakanoita & pyyhkeitä. Olin ainakin nyt ahkera, ja jaksoin pikkuvaatteet silittääkkin, saa nähdä riittääkö aika ja energia siihen sitten myöhemmin. Ihanan pehmeitä niistä kyllä tuli. Nyt ne sitten siirtyvät makuuhuoneen lipastoon odottelemaan tulokasta. :heart:

Aika kuluu mielestäni nopeasti! Tuntuu, että eihän tässä nyt kovin kauan ole vielä raskaana ollutkaan, ja kohta pitäs jo lähteä synnyttämään. :D Tosin saattaa kyllä kesähelteillä mieli muuttua, ja aika hidastua.

Onona: Oon tehnyt tosi hyviä löytöjä fb:n kirppareilta, ehkä suurimman osan vaatteista ostanut sieltä. Viiminen tämän päivänen löytö oli Brion musta taaperokärry 10 €!

Torstaina sokerirasitukseen! :O

-A & Pikku-A 27+1
 
aikaisemmat synnytykset:

esikko. viikon mittaisella käynnistyksellä 39+5 3630g 51cm pitkä.kesto n.13t synty napanuora löysästi kaulan ympärillä.

kuopus. supistuksilla (seuraavana pvänä käynnstys aika) 39+3 3840g 52cm pitkä kesto 5t hieman poikittain lähti syntymään mutta ihan normaalisti tuli ulos :).

kummatkin tyttöjä ja nyt olis poika tulossa!

täällä aika menee lentämällä eteen päin. mut eihän tässä kiire ole :) on semmoinen olo ollut koko ajan että syntyy aikasemmin ku LA.

Huomenna tulee kehto pikkuiselle vanhemmat osti sen ekalle lapsenlapselle on yheksäs lapi kenellä ollut +yksi koira:) siskon esikoista odottamassa ollut kehto lattialla niin koiran pentu tykkäs loikoilla siinä ennen kuin laitettiin jalat alle. taitaa olla viimeinen lapsenlapsi niin saa sitten odottaa seuraavaa sukupolvea. voi olla ettei kauan aikaa tarvi odottaa kun eka kayttäjä on jo 25 v.

huomenna olis neuvola lapset joudun mukaan ottamaan kun vanhempi saa piikin ja pienempi ei osaa yksin jäädä hoitoon :)

huisp & pasus 29+4
 
Aika on mennyt todella nopeesti! Tuntuu että vastahan sitä itki miehen kainalossa positiivinen testi kädessä :) Sillon alkuun kyllä tuntui että eihän tässä koskaan pääse edes äippälomille,saati testi viikkoa loppuun..
Nyt kun lueskelee noita teidän synnytyksen käynnistymisiä,niin tässähän voi olla jo 2 vkonkin päästä vauva maailmassa! Vaunutkin tulee vasta toukokuun puolessa välissä :cool: No toivottavasti tässä nyt vielä ainakin 4vkoa pysytyään yhtenä kappaleena :) Tuntuu kyllä että masu on tosi alhaalla jo :confused:

Nestettä rinnoista Kirkasta nestettä on tullut n. rv 26 lähtien puristettaessa. Toissapäivänä huomasin oranssinkeltaista töhnää nousevan nännin päähän kun puristaa.


Just viikkailin vauvan vaatteet pyykkinarulta lipastoon,niin eipä noita vastasyntyneen vaatteita monia ole. Isompia 68-74 en edes pessyt vielä. Ehtiihän noita vaatteita kertyä sit lisää kun on syntynyt,tietää jo minkä värisiä hankkia. Pitäs vielä varmaan sitterin kangas pestä. Miehen pitäs roudata punttipenkkinsä hiiteen pinniksen tieltä. Huomenna haen patjan pinnikseen ja itse pinnis tulee kotiin sit kun puntti-kamat on poissa. Sit kaikki taitas olla valmiina Ykää varten :heart:


Isyyslomasta Meille taitaa tulla ongelma tuosta.. Mistä sitä tietää koska tuon alottaa? Kuitenkin työnantajalle pitäs ilmottaa 2kk ennen loman alkua,mutta jos lyhyempi loma niin se 1kk riittää. Mies kuitenkin haluaa pitää sen 18vrk eli töihin pitäs ilmottaa 2kk ennen. Mutta kun tässä ei voi tietää koska mahdollinen sektio on,sekin kai selviää 4.5. ultrassa siis se,että tuleeko sektio vai onko istukka jostain ihmeen syystä noussu. Eli periaatteessa jos sektio tehtäs vaikka rv 38 eli kesäkuun puolivälissä,niin miehen ois pitäny jo ilmottaa tuo töihin..
Ja jos sektio edessä,niin siitähän on piiitkä toipuminen edessä. Ensin joku melkein viikko sairaalassa,joka on pois miehen isyyslomasta. Sit musta ei oo mihinkään senkään jälkeen kun päästään kotiin..Ja tän sanon sillä perusteella että olin laparoskopiassa 2010,jossa siis tehtiin 4 n.1cm haavaa. Toipuminen tuostakin kesti 2 viikkoa että pystyin kävelemäänkään kunnolla,särkylääkkeitä meni 1000mg panadol+800mg burana 2krt/pvä. ekan viikon. Olin todella kipeä kauan. Mites jostain sektiosta muka toivun,menee joku 3 vkoa parannellessa paljon isompaa haavaa.
Ja vielä helteillä? Miehen toive oli että päästän mahd. pian kotiin jotta voidaan yhdessä ihmetellä ja tutustua vauvaan. Nyt mä olen joku raihnainen raato ja mies koittaa pärjätä vauvan kanssa ja isyysloma menikin siihen..Mä olen todella pettyny jos siihen sektioon joudun,niinkun varmasti joudun..Istukka kuitenkin ollu rv 15 kohdun suulla.
Toukuun alussa alkas synnytysvalmennus eli KYS:llä auditoriossa luento+filmi. Tuntuu kyllä todella turhalta mennä tuonne jos ei voi edes alateitse synnyttää..:headwall:
Huomenna onkin neuvola,jossa voi hieman purkaa näitä tuntoja..Vaikkakaan terkkarista ei ole paljon iloa,kaikki on vaan normaalia sen mielestä :stick:

Tulipas pitkä valivali..sorry :ashamed:


Tipetsu ja Ykä rv 30+3
 
Tipetsu: Se parantuminen sektiosta saattaa olla nopeaakin ja vauva auttaa kummasti ;). Mä lähdin viimeksi 2 vrk sektiosta kotiin, kuulemma yleensä nykypäivänä ollaan se 1-4 vrk sen jälkeen enään sairaalassa. Toki täydessä kunnossa en ollut, mutta liikkumaan pystyin kyllä. Mun miehen töissä on ainakin käytäntö, että 2kk aiemmin pitää ilmoittaa noin aika, eli mie silmoitti viimeksikin lasketun ajan, mutta piti sitten isyyslomat vasta kun pääsin kotiin (syntyikin vasta 42+0), luulisi tuonkin sopivan suurelle osalle työnantajista, sillä eihän kukaan voi täysin varmuudella tässä vaiheessa tietää tarkkaa syntymäaikaa vielä :).

ed. synnytyksistä:
Eka & toka syntyivät 34+0 parin kk synnytyksen "eston" jälkeen, lopulta kiireellisellä sektiolla raskausmyrkytyksen vuoksi sekä vesien menosta oli kulunut jo tovi aikaa(synnytys oli kestänyt oli 30 h siihen mennessä). Aqua rakkulat (6 cm meni, josta leikkuriin).
2305g & 47 cm ja 1790g & 44 cm

kolmas syntyi puolentoista vrk käynnistyksen jälkeen 42+0, kesti 12 h, mutta päättyi sekin liki ponnistusvaiheessa kiireelliseen sektioon vauvan ahdinkotilan, väärän tarjonnan ja sydänäänten laskun vuoksi. Napanuora oli hyvin tiukasta kahdesti kaulan ympäri, ja näin ollen vauva ei ollut päässyt laskeutumaan alas asti. ( akupunktio, ei muuta kivunlievitystä, 8 cm kohdalla leikkuriin)
3405g ja 53 cm

ja kaikki siis tyttöjä. Nyt edessä kahden aiemman sektion takia siis suunniteltu sektio, ja tänään on lasketunajan painoksi arvioitu noin 3300g.

Meillä oli siis tänään kontrolliuä, painoa tällä hetkellä 1300g, ja lääkäri oli sitä mieltä, että "neidiltä" löytyy kyllä jotakin haarojen välistä, ja hänen mielestään se onkin poika:LOL:. No kumpikin on ihan yhtätervetullut, ja nähtäväksi jää sitten 10 viikon kuluttua kumpi meidän syliin nostetaan. Mutta mulle vois päivitellä tyttölupaus rv20/poikalupaus rv29.

JA & 28+5
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä