Heinäkuun Hellemasut 2012 **HEINÄKUUSSA** Meidän kuu!! **

SEE
Viimeksi kirjoitin tänne 29.6. ja kyselin että millaisia ohjeita on saatu jos synnytys käynnistyy ennen suunniteltua sektiota. Niin meille sitten kävi ja meille syntyi Pikkuinen prinsessa 30.6. klo 02.21 sektiolla. Painoa 2700gr ja ptuutta 47cm. Rv 37+6

Synnytyskertomusta.
29.6 puolilta päivin alkoi napakoita epäsäännöllisiä lyhyitä supistuksia tulla. Niita tuli koko päivän. Illalla kävin saunassa jonka jälkeen supistukset säännöllistyivät n 7-10min. mutta olivat lyhyitä kestoltaan vain 20 s.Klo 22.00 menin sänkyyn mutta kauan en siinä psytynyt olemaan kun alkoivat tehdä enemmän kipeää jä kestoltaan pidentymään. Kuitenkaan eivät minusta vielä olleet niiin kipeitä että kannattaisi lähteä. Klo 00.00 soitin synnärille ja sain ohjeeksi tulla käymään. Sanoivat että yrittävät pysäyttää supistukset ettei tarvisi yöllä leikata ja että kohtu ei rasittuisi liikaa 2 aikaisemman sektion takia. Automatkalla (matkaa 10km) Tuli supistukset jo 3min välein ja olivat vähän kipeämpiä, samalla alkoi lapsivettä tihkua.

Synnärillä antoivat supistuksen esto lääkkeen mikä ei kuitenkaan enää pystynyt synnytystä pysäyttämään. Lääkäri tutki ja olin jo 6 cm auki ja kanava häipynyt kokonaan. Leikkausvalmistelut aloitettiin ja klo 02.21 kuului maailman ihanin ääni kun meidän pieni neiti syntyi ja itki ensimmäiset itkut, Pienestä koosta riippumatta tyttö oli hyvin voiva ja sai täydet 10 pistettä. Mies lähti kätilön ja vauvan kanssa synnytyssaliin hoitamaan vauvaa ja minä jäin leikkaussaliin ommeltavaksi.Sen jälkeen alkoikin sitten epämukava osuus. Aloin voimaan todella pahoin ja oksentelin rajusti. Sain tiheälyöntisyyskohtauksen ja paineet laskivat rajusti. Kohtu vuosi liikaa ja joutuivat sitä kauan ompelemaan. Vuotoa ei saatu tyrehtymään laittoivat dreenin jotta veri pääsee valumaan pois ja sulkivat haavan. Tilannetta jäätiin seuraamaan. Loppuen loppuksi vuoto loppui seuraavana päivänä ja sain pitää kohtuni.

Kotiuduttiin jo eilen vaikka leikkauksesta ei ollut kulunut kuin 2 päivää. Osastolla kaaosta remonttien ja sulkujen takia ja en saanut nukkuttua osastolla juuri ollenkaan. Tulin kotiin koska muut lapset ovat mökillä isovanhempien kanssa niin saan kotona paremmin levättyä kuin sairaalassa. Tyttö on ihana kuin mikä! Syö hyvin rintaa ja on tyytyväinen pieni peikkotyttö. Oma vointi paljon huonompi kuin aikaisemmista sektioista mutta sängyssä vietetään tytön kanssa päivät ja mies meitä prinsessoja palvelee.Elämä on ihanaa!

Onnea kaikille muillekin vauvan saanneille ja jaksamisia muille!

T:SEE ja tyttö 4vrk.
 
On kyllä tosi jännittävää nykyään tulla lukemaan näitä sivuja. Aina on joku saanut oman nyyttinsä :) Paljon onnea kaikille vauvan saaneille :flower:

Itselläni ei mitään oireita ja täytyy rehellisesti sanoa, että toivon, ettei mene silti ihan heinäkuun loppuun....Kunhan tuo 37vk on täynnä niin saa puolestani poitsu tulla...

Mies lähtee kohta golfaamaan ja me lähdetään esikoisen kanssa siskoni luokse viettämään päivää. Heillä on ihana iso piha ja talo 40min ajomatkan päässä, joten neit i saa leikkiä serkkujensa kanssa ulkona auringossa. Itse asumme ihan Helsingin keskustassa, joten siskoni luona on huomattavasti mukavampaa olla ulkona. Otanpa ittellenikin vähän lukemista mukaan ja istuskelen terassilla ja nautin auringosta ja toivottavasti lämmöstä....

Nyt täytyy yrittää löytää kaapista jotain vaatetta, joka menisi päälle tämän mahan kanssa :)

Mukavaa päivää kaikille!!

S-S ja poitsu 36+3
 
noista painoista piti jo eilen laittaa.mullahan ei noussut paino raskausaikana kuin 4,6kg ja nyt kun maitoa tulee yliäyräiden ja vauva on pois mahasta painan nelisen kiloa vähemmän kuin ennen raskautta ja laskee puolen kilon päivävauhtia.maha on jo melkein palautunut ja raskausarpia nolla :D ja nyt muln maha on litteämpi ku ennen raskautta..jee!! noista alakerran sotavammoista ei sit puhutakaan :D
 
Onnea kaikille vauvansa saaneille!

Ihanaa kun niin moni on jo nyyttinsä saanut, ehkä se omakin sitten joskus päättää ulostautua. =)
Täällä ei minkäänlaisia merkkejä että vauva olis hetkeen syntymässä. Olo niin hyvä kuin tässä kohtaa voi vaan olla. Alkaa jo ärsyttää kun kaikki kyselee et onko jo mitään oloja vai kenties jo tositoimissa... Oon vaan vastannu ettei taida ennen heinäkuun loppuu olla tulossa ulos :stick:
Meillä on ainakin todettu ettei mitkään poppakonstit ole auttaneet, kaikkea kokeiltu!
Harmittaa kun pitäis saada vähän nukuttua ennen vauvan tuloa, muttei öistä tahdo tulla mitään kun jatkuva vessahätä/kuuma/huono asento tms.

Torstaina ois taas neuvolakäynti, jospa jäis viimeiseksi.
Tsemppiä ja voimia kaikille jotka ovat parhaillaan synnyttämässä!

Jonsu87 39+5
 
hei hellemasut! Täällä koettiin eilen pojan kanssa jonkin sortin valaistuminen imetyksen suhteen. :) nyt tiedetään taktiikka, vielä kun alkais tuo maito nousta.

Lääkäri tutki poitsun ja oikein on terve. Imetyksen vuoksi ollaan täällä vielä yön yli mutta huomenna päästään kotiin!

Jaksamisia loppu raskauteen ja onnea taas ja vielä kerran vauvan saaneille!

Omena ja Pikku N 3vrk
 
Onpas taas tullut paljon uusia heinävauvoja, ihanaa! Lämpimät onnittelut kaikille perheille, joissa pienokainen on saatu syliin! :flower:

Eilen oli neuvola ja liikelaskentaan laittoivat nyt. Verenpaineet olivat taas lähteneet nousuun, joten sekin seurantaan. Alapaine oli 90, joka on siinä rajoilla lähettävätkö äitipolille vai ei. Pissat kuitenkin puhtaat. Nyt pitää seurailla paineita ja oloja. Jos tuntuu yhtään epämukavalta, on soitettava suoraan äitipolille.

Viime yö meni tosi huonoilla ja vähillä unilla. Koko yön oli kuuma ja oksetti ja vauva möyrys (eipähän ainakaan tarvinu liikkeitä miettiä paniikissa). Mut ei mitään merkkejä supistuksista tai muutenkaan synnytyksen käynnistymisestä. Nyt on pää kipeä huonosti nukkumisesta ja hermokin kireällä. Aamulla päätin, etten enää usko mihinkään kikkakolmosiin, vaan vauva tulee ulos, kunhan sen aika on. Tavoitteena etsiä nyt jostakin tyyntä kärsivällisyyttä, jotta energia ei menisi "joko nyt" -pohdintoihin, vaan voisin rauhaisin mieli odotella, koska pienokainen on kypsä syntymään. Kuitenkin pitää olla onnellinen siitä, että vauva tuolla masussa viihtyy ja kehittyy loppuun asti.

Lämmintä kesätiistaita kaikille! :)

sopaka & seelis 38+6
 
  • Tykkää
Reactions: katza78
Onnea taas kaikille vauvautuneille!!! Ihanaa lukea näitä uutisia ja kiva että kaikilla on mennyt pääsääntöisesti hyvin. Se helpottaa jotenkin itseään kun olen alkanut pelätä synnytystä nyt yhtäkkiä aika paljon.

Omena: Kiva että imetys on lähtenyt sujumaan. Se ei taidakkaan olla niin simppeli juttu mitä yleisesti kuvitellaan. Näin asiasta viime yönä unta ja sain tietysti stressin siitä itselleni.

Mulla oli aamulla lääkärineuvola ja jostain syystä jännitin sitä todella paljon. Oletettavissa on ihan normaali alatie synnytys koska lantio vaikuttaa siltä että vauva mahtuisi tulemaan hyvin. Mulla on tosi leveä lantio niin en kyllä muuta ole ajatellutkaan.
Kohdunsuu oli pehmennyt mutta kiinni ja pituus oli n.1,5cm eli vähän lyhentynyt. Lukemat eivät taida kyllä ennustaa yhtään mitään.
Painoa oli tullut vain jokunen gramma eli yhteensä sitä on tullut n. 13 kg. Olen ihan tyytyväinen lukemaan koska odotin jotain paljon pahempaa. Pukamat on mun suurin ongelma tällä hetkellä ja sain sellaisen tuomion niistä että leikkaus on ainoa vaihtoehto jos haluan niistä eroon. Ei tämä tieto nyt ihan yllätyksenä tullut mutta vaiva on jotenkin niin nolo että ei paljon naurattanut. Noh kattellaan sitten synnytyksen jälkeen.

Mulla olis sellainen kysymys että minkälaisia siteitä kannattaisi hankkia siihen jälkivuotoon? Riittävätkö jotkut esim. allwaysin yösiteet vai tarvitseeko olla jotain paljon paksumpaa?

Penni ja leppis 36+3
 
Toi sideasia kiinnostaa minuakin. Ja sitten toinen kysymys: Miten sairaalat laskuttavat synnytyksestä? Mietin, kun tuntuu paikkakunnittain vaihtelevan noi sairaalassa vietetyt minimipäivät. Esim. täällä pääsee aikaisintaan kolmen yön jälkeen kotiin.
 
Onnea taas uusille vauvan saaneille!!! Teitä on jo monta ja niin kovasti oisin jo halukas olemaan joukossanne!! Kiva myös kuulla synnytyskertomuksia ja kiitos myös Tyks:n tilannetta päivittäneille.

Täällä odotellaan. Limatulppaa (kohan??) mulla on jo rapiat viikon tullu, aina välillä wc käyntien yhteydessä. Sen sijaan vetinen valkovuoto on nyt ehkä vähentyny. Supistuksia tulee, mutta ei mtn kivuliasta, ja aika ajoin sellasta menkkajomotusta. Tänään on ollu ehkä jonkuverran heikko olo, mutta ehkä huomenna oon taas täysissä voimissani. Niin vaihtelevaa tämä on=)

Huomenna taitaapi olla taas neuvolakäynti ja ja ja...oiskohan se jo viimeinen??? No ei kai, helpostiha tässä vielä muutama viikko menee. Odotellaan siis maltilla!!=)

Aurinkoa kaikille ja jaksuja!!
 
Lämpimät onnittelut kaikille pienen nyyttinsä syliin saaneille! :) Ihania uutisia! En nyt täysin ehdi koko ketjua lukea läpi, mutta paremmalla ajalla sitten!

Lääkärinneuvola takana täälläkin (just samoilla viikolla mennään ku pennilläkin :)). Kaikki asiat äärimmäisen hyvin. Kohdunkaula vähän pehmentynyt ja pituus 2 cm. Eli käytännössä mitään ei oo tapahtunu. Painoa oli tullut 100 g/viikko ja pissa puhdas. Sf-mitta oli kasvanu neljässä viikossa vain sentin (tosin eri mittaaja) eli käyrä otti nyt laskusuunnan. Vaavilla kaikki hyvin (rt/liikkeet++/syke140).

Minkäänlaisia tuntemuksia ei täällä mihinkään suuntaan, vaavi mahtaa tykätä yksiöstään. Elämä ihan samanlaista ku tähänki asti, huoh. Elokuun puoliväli siis tähtäimessä :D

sopaka täällä Espoossa muistaakseni jotain 30euron pintaan per päivä. Ja se on siis vuorokaudelta. Eli jos kirjaudut sisään 23.55 niin siltäkin viideltä minuutilta menee täysi maksu. Ja sitten ne laskuttaa sen mukaan miten siellä on oltu. 90 euron lasku tuli mulle kakkosesta, vaikka en ollu ku sunnuntai-aamusta tiistai-aamuun (mukaan lukien synnytys ja osastolla oloaika).

Tsemppiä kaikille! Tuun paremmalla ajalla kommentoimaan enemmän :)

Terkuin Ruususuu ja pikkunen 36+3
 
Kokoarviossa käyty. Ei vaikuta sokerivauvalta ja kaveri on oikein päin. Painoarvio oli tälle hetkelle 3,7kg, mut lääkäri painotti et voi olla hiukan isompikin kun vauva oli vähän haasteellisessa asennossa. Nyt vaan sitten ootellaan koska vaavi päättää syntyä
 
Onnea onnea vauvan saaneille :flower:

Tanjalle tsemiä osastolle:)
Aiemmin oli puhetta tuosta rintakumisodasta, niin tän äipän anatomia ja lapsen imuote ei oikein kohtaa. Siis mun nännit on kovin matalat. Mut kumin kanssa menee kerta kerran jälkeen paremmin. Ja varsinkin nyt kun maitoa nousee paremmin. Oon jaksanut pumpatakin jotta sais noita tissejä herätettyä, kun meillä pitää antaa pullosta ekana.

Siteistä: osastolla käytin paksuja. Mut kotona oon pärjännyt Libressen pinkeillä ja yösiteillä.
 
Onnea paljon jälleen kaikille vauvan saaneille! :heart:

Mulla oli aika voimakkaat jälkivuodot ja vasta 2,5 viikon jälkeen pystyin käyttämään ohuempia siteitä. Itselleni ostin kotiin niitä vähän paksumpia.

Meilläkin oli imemisen kanssa ongelmia alussa, mutta rintakumilla oppi idean. Nyt osaa jo imeä ilmankin rintakumia, mutta edelleen öisin ja väsyneenä käytetään kumia, kun ei meinaa keskittyä imemiseen.. Pari kertaa ollaan kokeiltu korviketta antaa pullosta, jotta nähdään, voinko poistua jossain vaiheessa pitemmäksi aikaa kotoa, ja kyllähän tuo on sitäkin suostunut syömään.. Pumppaamalla en meinaa saada juurikaan maitoa pulloon, joten en tiedä, uskaltaako sen varaan jättää..
 
Rintakumista: Mä käytin tuon 1 v kanssa sitä heti ekasta kerrasta ja vikaan kertaan asti, mulla kanssa matalat nännit ja tissit niin mahdottoman "isot" ja täydet aina, että vauvan on muutoin hankala saada kunnollista otetta, samaten nyt kun tämä pikkuinen on hissuksiin siirtymässä pullosta (olen lypsänyt siis ekasta päivästä asti osastolle jne) rintaan, käytän tuota rintakumia, toimii hyvin niin, meilä tosiaan mentiin nenämahaletkun kautta pullolle ja siitä rinnalle nyt, ja tällä hetkellä noin 2/3 ruokailuista tapahtuu rinnasta ja tuo 1/3 pullosta.

siteistä: On tosi yksilöllinen juttu ja jopa raskauskohtainen, viimeksi tarvitsin isoja paksuja yösiteitä sen 5-6 vkoa, ja nyt vuoto oikeastaan loppui noin 5 päivän jälkeen :O...Pikkuhousun suojalla oon tosin mennyt nyt siitä asti, kun joskus joku pikkuinen tippa voi tulla. Mutta varuiksi sanoisin, että kannattaa hankkia ainakin 1 pkt reilun kok siteitä, saahan niitä sitten lisää. Tosin mä ostin nyt ennen tätä synnytystä noin 4 pakettia jättisiteitä, kun edellisen kerran tosiaan vuoti niin kunnolla :D tuolla ne on nyt odottamassa vessan kaapissa :D.

Maksuista: 33, ja jotain senttejä päälle vrk maksu, ja vrk on 00-24.00, eli jokaisesta alkavasta vrk menee aina uusi maksu, eikä ole väliä jos vaihtaa osastoa välillä tms, menee siis se yksi maksu per vrk aina vain. Tai siis näin HUS alueella.

Täällä neiti tuli eilen jo 3 vkoa :O..Painoa oli 2805g, joten hienosti kasvaa, viikon päästä katsotaan sitten tuo pituuskin :). Neiti on kovin tarkkaa ruoka ajoistaan, muuten kovin hiljainen neiti, rintaruokailu sujuu tosiaan jo hienosti, oikeastaan siksi saa vielä pullostakin kun iskä haluaa syöttää välillä ;). mutta pumppailen edelleen ja laitan sitten pakkaseen ylimääräiset maidot. nyt on oikeastaan itse vasta herännyt sen kaiken huolen keskeltä siihen kuinka rakastettava pakkaus tuo on, voisi ihastella aamusta iltaan vain, sydän täynnä rakkautta:heart:
Kävin itse tänään ekaa kertaa vaatekaupoilla synnytyksen jälkeen ja itkuhan mulle melkein tuli, kiloja lähtenyt paljon, mutta vielä olisi tuo 8 kg jäljellä, mikään vaate ei tuntunut hyvälle, ja alkoi ahdistaa ihan hirveästi siellä ostoksilla :(. No jospa se inspiraatio tästä lähtisi pudotaa nuo loput kilot ja muutama päällekkin. Mulla on vain tuo sektio haava edelleenkin yhdestä kohdasta hieman auki (noin 3 cm matkalta), ja en uskalla kauhean vauhdikkaasti edes lenkkeillä taikka aloitella mitään pieniäkään lihasjumppia ennen kuin se on kiinni, putsailen sitä septidinillä joka päivä, ja on ihan siisti kyllä...

JA & Hippuliina 3 vkoa
 
Paljon paljon onnea!!!! Kaikille vauvautuneille=)

Täällä poika voi hyvin tnä käytiin toista kertaa neuvolassa jo painokontrollissa,ja nyt ylittyi syntymäpainokin,oli tullut reilu 300g viikossa:) nyt painoa oli 3kg 500g..
saatiin kuiteskin viikon päähän neuvolalääkäri aika,koska kaikkia 4 eri moro heijastusta ei neukkutädin mukaan ihan täysin mennyt nappiin...huoh...no hyvähän se on et sain lääkäriajan,ja katsotaan tarkemmin..
Imetys on vhän huonolla mallilla,ei enää tule juuri lainkaan maitoa,tnä en ole imettänyt kuin 2 krt,ja pulloa joutuu kuiteskin päälle antamaan.

Ristiäiset lähestyy ja kaksi kummia on nyt tiedossa,mut mies saa pyytää vielä jtn.kaveriaan kolmanneksi,kun tytöilläkin 3 kummia.
PTT ja Vili 2vkoa
 
Hejssan!

Onnea kaikille pienokaisen saaneille!!

Hyvä päivä ollut!
Shoppailupäivä käytiin nyt sit ostaas noi vaunut, tooooooosi pitkän harkinnan jälkeen ja meille tuli nuo Britax B-Dual Desert Sand rattaat oli vähän tyttömäisempi väri tänä vuonna ja siihen sitte vaunukopat liilanväriset. Kyllä tyytyväinen olen toisina vaihtoehtoina oli bugaboot ja briot. Samaan sarjaan ostettiin toukokuussa turvakaukalot.
Samalla sitten käytiin vähä vaatekaupoissa ja näin. Lapset meni mummille pariksi päivää.
Nyt tuntuukin diltä että on koko päivän ollu liikkeillä, supistelee js nyt alkaa hiuka särkee taas.
Mies grillaa tuolla ja ihanaa syödä ulkona.
Vihdoin päivä jolloin olo on ollu siedettävä.

Janssu ja tytyt 37+2?!!!
 
  • Tykkää
Reactions: sopaka
Neuvolassa sitte tuli käytyä. Kaikki oli hyvin ja sellasta.
Paino oli noussu mulla 200g.

Onko kukaan kohdannu semmosta että lepää ja yhtäkkiä pulssi nousee korkeeksi ja alkaa rinnasta ahistamaan. se kestää vähän aikaa ja sitte lähtee pois. Neuvolas sanottii että jos tulee noita paljon pitää mennä lääkäriin mutta en tiiä että mikä on paljon ja mikä on vähän? ja mistä noi voi johtua? On ollu jo 3 viikkoa tota. Joka päivä vähintää kaks kertaa.

Onnea kaikille vauvan saaneille! :heart:
 
Täällä siis poksuu tänään 37+0 :heart:

Aamulla kävin neuvolassa ja muuten kaikki on ihan loistavasti, mutta kun alettiin tutkimaan vatsaa, niin ensin terkka on sitä mieltä että onpa pää jo alhaalla, ei heilu yhtään. No, sitten aletaan etsimään sydänääniä ja nepä kuuluikin niin ylhäältä, että seuraava diagnoosi olikin sitten että vauva on perätilassa :( Tää oli viel sijainen ja paikalla ei muita hoitajia ja kuulema lääkäriä ei kannata kutsua kun ei siltä saa kuitenkaan vastausta(?). Nyt sitten varasin meidän pääterveysasemalle ajan ultraan perjantaiksi ja siellä sitten ihmetellään että miten päin se vauva oikein on.

Vähän pistää kyl mietityttää kun kaks edellistä tullut ihan normaalisti, enkä tod ole ajatellut että tää syntyis jotenkin muuten. Toivottavasti terkka oli väärässä ja itikka ois siel rt:ssä lähtökuopissaan :)

Katza ja itikka 37+0
 
heips kaikille ja onnea kaikille jakautuneille :)

täällä poitsu tänään viikon vanha ja sen kunniaksi neuvolassa käytiin painoa kattomassa
n.200g noussu torstai aamusta :) meillä kiva terkkari sijistaa sano heti ettei ota vauvaa syliin ettei pudota :) todella kiva lausahdus heti alkuun, mut eihän se tienny mitä piti edes tehdä. eihän sen pitännykkään kuin paino kattoa :) onneks oli noussut .seuraavaa kerta sitten kahen viikon päästä vaikka pitäis kerrran viikossa kattoo et paino nousee. korviketta saa eikä oksenna ulos niin kyllähän poitsu saa ravintoa.

kaikki muuten menee ihan ok kunhan omaa maitoa tulis niin että pojalla lähtis edes nälkä. olisko jollain vinkkiä miten sais lisättyä maidon tuloa???????? :)

katza mullakin oli poika perätilassa 3pv ennen käynnistykseen menoa mutta oli yllätys yllätys kääntynny oikeen päin kun viimenen ultra tehtiin!

pitäis varmaan siirtyä sängyn puolelle :)ja poitsu kainaloon tuhisemaan :)

huisp & pasus 1vk
 

Yhteistyössä