Heinäkuun Hellemasut -15 *kesäkuussa*

Hirmusesti kirjoteltu, tosi kiva lukea kuulumisia ja oloja. Lopun edellä aletaan kaikki olee. Nyt en jaksa kommentoida kummosia.. kauhee hirrrrvee kamala päivä ja olen ihan kuitti (voi sitä vatutuksen määrää).

StaRR Siis Täällähän minä.. huoh. Aamupäivän haasteellisen ohjelman jälkeen luulin jo että nyt saattas olot vaikka ottaa tulta alleen. Supisti todella kipeesti jo ja sit oli sellanen nipullinen neuloja kohdunsuulla ja tuntu tosi pahalle, paine kanssa kova ja tuntu että tulee kakkoset housuun.. siitä ne olot sitten kuitenkin hyytyi mutta aika herkillä on. Päivä jatkui iltaan asti yhtä kiireisenä. Itku mulla meinas jo päästä jossain vaiheessa mutta lapsien takia jaksettava. Mietin jo vakavasti että pyydän saada jäädä huomenna osastolle vaikka vuorokaudeksi huilaamaan.. mutta ehkä jaksan. Hermot on tosi kireellä ja jännitän huomista. . En ees vauvan kokoarvioo vaan sitä jos mulla ei ole tuo alakerta kypsynyt. En ole nimittäin ainut kuka toivoo että syntys jo. Lapsparat toivoo jo kovasti saavansa normiäitin takaisin. Yleensä synnytyksen jälkeen valtaa seesteisyys ja jaksan tosi hyvin. Toivottavasti nytkin.

Sori omanapaisuus. Pakko painua nukkumaan. Sata hommaa tehtävä aamulla ennen ku lähetään isolle kirkolle ajelee.. huoh. Ja StaRR. Sä lähet seuraavana ;). Oon ihan kateellinen sun limoista :D

Hyvää yötä Kaikille :)
 
Olen aikani seurannut tätä keskustelua sivusta (mietin jopa joskus liittyväni tänne kun oma la on ensi kuussa kanssa. Tulin kuitenkin pian toisiin ajatuksiin ja ihmettelenkin, että miksi te haluatte synnyttää etuajassa? Mitä hienoa/tavoiteltavaa siinä sitten on? Viimeksi raskaana ollessa jouduin olemaan 10 viikkoa sairaalassa, ettei vauva syntyisi etuajassa eikä tullut kyllä mieleenkään vielä noillakaan viikoilla provosoida supistuksia. Kummallista käyttäytymistä aikuisilta ihmisiltä, että valitetaan supistuksia ja silti hypitään ympäri kyliä niitä hankkimassa. Ennenaikaisella lapsella voi kaikki mennä hyvinkin, mutta omalla kokemuksella ei ole kovin herkkua se ajoissa syntyminen.
 
Omppuf tuskin kukaan haluaa synnyttää kovin paljoa etuajassa, itse en ainakaan haluaisi ja juhannuksen jälkeen tämäkin saa syntyä koska vaan koska silloin viikkoja 37+ kasassa, tosin luulen että lähemmäksi la:ta mennään ellei lääkärit päätä toisin kun on tuo radi (joka tosin hoituu ruokavalioilla). Tosin jos ajattelee näitä viikkoja jotka nyt on meneillään (iltsellä la 12.7 ja viikoja 35+2 ja jos la on jo heinäkuun alussa tai kesäkuun lopussa niin ei mikään ennenaikainen synnytys ole kyseessä) niin vauvat ei enää niin pieniä ole ja jotkut jo ihan täysiaikaisia eikä lääkäritkään synnytystä enää estele. Ymmärrän hyvin kokemuksesi ja ihmetyksen sen perusteella ja kaikilla on oikeus mielipiteeseen. Monella ei vaan ole edes mahdollisuutta siihen lepoon jos on ennestään jo useampi lapsi kotona ja joku niistä vielä pieni. Hyvää loppuodotusta myös sinulle!

StaRR mikä on tilanne?

(.) Tänään on neuvola plääh... ja uusi neuvolantäti. Toivottavasti olisi mukava sellainen. Ajattelin ottaa puheeksi sen että miten päin tuo vauva tuolla on ( tosin ensiviikolla on myös äitiyspolikäynti missä asia varmistuu kyllä). Yritin eilen etsiä tietoa perätilasynnytyksestä ja kääntämisestä. Monenlaista kokemusta näköjään on asiasta. Itse jotenkin kammoksun leikkaustakin joten en oikein tiedä mitä valita jos vauva ei käänny....

Ipna 35+2
 
Komppaan ipnan kommenttia tuosta vastauksesta ompulle :)

Mulla aamulla hulahti jotain alushousuihin eikä ollut mitään suojaa siellä niin kastui alkkarit tuosta edestä. Semmosta ruskeen/kirkkaan väristä. Kun nousin äsken sängystä (olin aamulla laittanut ihan siteen ) niin siteessä oli ihan kunnolla verta. Soitin äitipolille ja sieltä sanottiin et kun mulla on kuitenkin täällä omassa neuvolassa tänään lääkäri klo 13 niin voin odottaa sinne ja katsoa mitä mieltä gyne on. Et tuleeko lähtö sairaalaan tarkistukseen vai miten. Vähän alkoi jännittää mut eihän tää välttis vielä mitään oo :alien:
Pientä juilintaa alamahalla ja selässä mut rauhallisena odottelen tuota nlalääkärin aikaa vielä reilun tunnin tässä kotona.

Sit kun muuten j-o-s-k-u-s tulee sairaalaan osastolle/synnyttää lähtö niin mitenhän tän läppärin kanssa? onko siellä yleensä wlan käytössä vai miten? kun meillä kotona kiinteä liittymä eikä ole mitään mokkulaa.. Kuka tietäis? ettei turhaan sit kanna konetta mukana jos ei nettiin pääse tms..
 
StaRR Porvoossa ei ainakaan ole wlania mutta en tiedä muista yksiköistä. Toisaalta sitä on sen verran väsynyt/vauvan lumoissa ettei sellaista välttämättä tarvitse. Sulla kyllä on nyt lähtö aika lähellä joten pakkaa sairaalakassi valmiiksi ennen gynelle menoa. Haisiko pikkuhoussuihin tullut makealta? Muistelisin lapsivettä jos tihkuu haisisi makealta...

Tsemppiä StaRRille jos joudut tositoimiin!
 
Kiva lukea tekstejä niitä on tullut paljon!
StaRRille tsempit neuvolaan, toivotaan että selviää hulahtelun syy :)
Komppaan minäkin ipnan kommenttia Ompulle, jokainen saa sanoa mielipiteensä.

(.) Odotan innolla torstaista äitipolikäyntiä jolloin selviää jatko. Poika on makrosominen jo mutta miten paljon jo niin se selviää. Viimeksi käyrillä kävin vähäisten liikkeiden takia niin olikin kääntynyt perätilaan. Nyt oikein päin, joten ihmettelen miten voi vielä nuin tuolla pyöriä. Lääkäri ilmoitti vaan että jos poika voi makrosomian takia huonosti niin sitten käynnistetään jos arvelevat että alatie synnytys on hänelle hyväksi, jos ei ole, niin sektio ja ennen laskettua aikaa juuri radin takia.

Radin takia olen niin tympääntynyt tähän hommaan. Ei nuissa sokereissa ole loogisuutta... heittelee miten sattuu. Sen lupaan itelleni että laitan tämän loputtua itseni kuntoon. Alkaa olla ikää jo sen verran että en halua sairastua(jos ei ole jo) mutta yritän kuitenkin.

Eilen kävin lenkillä illalla ja ihan hyvin vielä pääsi liikkumaan. Kohdun kiinnikkeisiin sattui julmasti mutta lenkin lopussa alkoi jo mennä hyvin. Hidastahan kävely on mutta niiiiin tyytyväinen olin kun vielä onnistuu.

Vaunujen ja kaukalon suojat ovat pesukierroksessa. Sairaalakassin pakkaan varalta torstaille mukaan jos en pääse enää kotiin äitipolikäynniltä.
Hurjaa että vauva syntyy ihan kohta ja minä en sitten ole vieläkään valmis :unsure:

Piiper75 ja poika 36+0 POKS
 
Heips

StaRR Kyllä sinnuu nyt suap jännätä tosissaan. En usko että kauan sulla snnytykseen enää :). Tsemppiä ja pidä mahkujen mukaan meidät ajantasalla!

Mullakin poli kohta. Jännittää tosi paljon. En tiiä miksi. Yöllä en saanut nukutuksi, kahden jälkeen vasta nukahdin ja katkonaista oli. Kuudelta ylös. Mutta palaan astialle kotimatkalla :)

Nelli & Timpsu 36+1
 
Joo ei lepääminen aina ole niin yksioikoista, ei koko perhe voi pysähtyä kuukausiksi varuilta. Varsinkin kun niitä lapsia on niin pakko sitä arkea on pyörittää ellei ole sairaalassa makaamassa. Ja mulla todistetusti supparit ei tee mitään mikä saisi liian ajoissa vauvat ulos, se on nyt neljästi nähty.

Nyt jännätään sitten, pitääkin lukea useammin tänään :D Jyväskylässä on wlan sairaalassa, minne saa pyytämällä osastolla tunnukset. Tai sitten jakaa kännykästä netin

Ostin rintapumpun pulloon uudet tutit, 3 imse vimsen nb-sisävaippaa ja me&i autobodyn, yht 6,45e. Joskus kirpparilla onnistaa! Ja kävin labrassa, huomenna saa sitten tulokset niistä veriarvoista..

Muapa ei enää supista juuri, ei valu limoja tms. Että nähdään täällä sitten Rv50 vielä :D :D

Haluaisin vielä tripp trappiin sen kaukalon vauvalle, adapterit rattaisiin autokaukalolle ja yhden tietyn sitterin . Mutta ei ole käytettynä tullut vielä eteen noita..
 
StaRR Mikähän on sun tilanne??

Äitipoli kuulumisia! Vauva voi oikein hyvin, asemiinsa tosiaan laskeutuneena ja kiinnittyneenä. Hieman on höllännyt kasvua ja viikot vastas nyt 37+, painoarvio 3.2kg, lähellä yläkäyrää vielä menee. Kohdunsuuntilanne: vajaa 3cm auki, kanavaa 1.5cm, pehmeä ja kalvot pullotti sormeen. Eli siis todella hyvä tilanne alakerrassa. Vaikea ennustaa synnytystä mutta vois olla että ei kauheen pitkään tarvitse odotella. Uusi kokokontrolli 38+ viikolle, jos en ole synnyttänyt. Ja tuolta käynniltä ois sit ajanvaraus käynnistykseen 39+0 jos ei ole syntynyt. Pyysin pyöräyttää ihan huolella ja sen se lääkäri teki kun kypsää alakerrassa on. Kivat kohdunsuun juilinnat sain heti kärkeen ja supisteleekin harvakseltaan napakasti :).
Olo helpottui todella paljon! Nyt on sellanen rauhallinensja hyvä mieli, herran haltuun :). Luulen että jaksan kotonakin nyt paremmin.
 
Wau miten hieno tilanne Nellillä:) Ei varmasti kauaa sulla mene niin vauveli sylissä jo:)

StaRR, tsemppiä sinnekkin. Tuskin sullakaan kauaa enää menee vauvan syntymään. Ilmoittelehan kuulumisia lääkäristä, kunhan ehdit:)

Ihana seurailla täällä päivisin tätä keskustelu palstaa ja jännäillä muidenki puolesta:)

Omat olot tänään olleet lähinnä kävellessä tuntuvaa painetta alapäässä. Tuntuu että pää pullahtaa ulos jalkovälistä:D Minulla siis kaksi ekaa lasta mennyt yliajalle (41+2 ja 41+0), niin en odottele tätäkään vauvaa vielä syntyväksi:) Nuoremman lapsen aikaan päivää ennen syntymää kävelin vielä 2 kilsaa kaupalla ja takaisin ostoskassien kanssa ilman tuntemuksia:D Pidän sentään hieman edistyksenä kun nyt jo vauvan pää alhaalla ja painaa tonne alakertaan:) Tosin voisin ilmoittautua sinne Salla07 rv50 odottelijoihin mukaan:D
 
No jopas on monella kohta jo jännää :).... mä luulen että StaRR on synnärillä vähintään tarkastuksessa.

Riikunen nämä vauvat osaa yllättää... esikoinen meni 41+4 viikoille, kuopus tuli päivää ennen la:ta ja tästä kolmannesta ei sitten hajuakaan.

Piiper en ihmettele että radin takia alkaa ahdistaa, välillä ahdista itseäkin vaikka ruokavaliolla pysyy hyvin arvot kurissa. Suklaa ei arvoja edes pahemmin nostata, mutta esim. Porkkana nostaa samoin puuro ja marjat. Illalla pitää syödä jotain melko hiilaripitoista ettei aamulla arvot olisi koholla.

(.) Neuvola oli siis tänään ja vauva oli miten sattuu tuolla mahassa, eli ei ainakaan pääalaspäin. Pyysi oikein kolleegankin tarkistamaan mitenpäin on, sf mitta pomsahti yläkäyrälle vauvan asennosta johtuen, ei kuulemma yhtään ihmette että närästää kun vauvan pää painaa vatsalaukkua... eli suurella todennäköisyydellä yritetään kääntämistä sillä tuo vauva on ollut jo pitkään samassa asennossa. Sitten jos kääntäminen ei onnistu niin en kyllä tiedä mitä teen. Leikkauskin pelottaa ja mielummin melkein synnyttäisin perätilassa mutta sekin pelottaa... kääks...

Ipna 35+2
 
Heipähei,
Neuvolalääkäri siis pisti mut synnäripäivystykseen koska epäili et lapsivettä tihkuu läpi. Istuttiin synnärillä 4 tuntia kun oli vähän ruuhkaa ja lapsivettähän se oli kun testattiin.
Just tulin osastolle ja huomenna aletaan käynnistelemään synnytystä cytotecilla. Saas nähdä käynnistyykö vai joudutaanko odottelemaan pitkäänkin..
Olin ihan varma et lähden tänään vielä kotiin mutta eipä niin käynytkään. Nyt voin sanoa että HIEMAN jännittää. Koko ajan valuu jotain alapäästä ja vauva voi onneks hyvin.
Just kävin suihkussa ja vaihdoin sairaalan vermeisiin mut oma toppi on päällä kun täällä on niin tuhottoman kuuma. Kahden hengen huoneessa olen.
Miten mä oon jo täällä? :eek:

StaRR ja muutaman tunnin päästä 37+0
 
  • Tykkää
Reactions: Lara--
StaRR Wau! Tsemppiä paljon. Hyvin se menee. Kohta saadaan toinen vauva listalle!! Koita tosiaan levätä.. Vaikka taatusti jännittää . Kyllä on tullu kytättyä vähä väliä ootko käyny kuulumiset kertomassa. :)
 
Jännät paikat jo monella :) Tsemppiä koitoksiin! Täällä supistukset helpottaneet. Viime yö meni jo taas paljon paremmin vaikka en pitkiä pätkiä saanut nukutuksikaan, supistuksia ei onneksi juuri ollut. Vielä nelisen viikkkoa laskettuun aikaan joten ihan hyväkin toisaalta että pysyy vielä kyydissä.

Juilintaa kohdunsuullakin nyt vähemmän. Kaikinpuolin taas paljon siedettävämpää olla raskaana(y)

Vieläkö teillä muilla näillä viikoilla tehty minkäänlaisia vauvan painoarvioita?
 
Wau Star! Toivottavasti sulla olisi yhtä helppo cytoilla käynnistys kuin mulla, eli yhdestä lähtis heti jo käyntiin :)

Ei olisi pitänyt eilen nuolaista ennennkuin tipahtaa, lähdin kauppaan 20:30 eilen, kun teki mieli kauraleipää ja jugurttia. En meinannut päästä sieltä tuota parin sadan metrin matkaa kävellen enää kotiin. Supisteli 3h ajan säännöllisesti 10min välein kun makasin sängyssä, luulin jo että lähtö tulee. Vieläkin on vatsa ihan arka, kun on supistellut jo monta pitkää viikkoa.. nyt odottelen neuvolan soittotuntia niin saa ne verikokeiden tulokset.
 
Tsempit StaRR:lle! Ihan täällä jännäilen, koska saa lukea vauvauutisia siltä suunnalta ;)

Painoarviosta: mä oon käynyt tässä raskaudessa jo kaksi kertaa ja nyt olisi kolmas kasvunseurantaultra heti juhannuksen jälkeen, jolloin katsotaan painon kehitystä vs mahdollinen syntymäpaino. Tätä tehty siksi, että mulla esikoinen geneettisesti iso syntyessään ja nyt mulla tähän raskauteen pamahti tuo ruokavaliohoitoinen radi. Kaikille ei tehdä kaikilla paikkakunnilla automaattisesti, jos ei ole tavallaan syytä miksi tehtäisiin mm. radi, iso/pieni sf-mitta, suurikokoisena syntynyt aiempi vauva, perätila yms.
 
Hui kun jännää! Starrille isot tsempit käynnistykseen! (y)
Jokos se Nellikin lähti synnyttymään, kerran noin kypsänä jo paikatkin on?! :p

Painoarviosta: Mulle tehdään kesäkuun lopulla rv 38+ synnytystapa-arvio ä-polilla tän ruokavaliohoitoisen radin vuoksi. Katsotaan vauvan paino ja pähkäillään, et tarviiko synnytystä kaynnistää aiemmin vai annetaanko itsekseen käynnistyä. Ymmärtääkseni meidän paikkakunnalla neuvolalääkäri tekee ultralla jokaiselle painoarvion rv36, mut mulla tuo käynti jää välistä, kun on jo äitipolille sovittu käynti.
Mut ilmeisesti on paikkakunta ja tapauskohtaisesti vaihteluja.

-Susunasu 35+5
 
Jyväskylässäkin tehdään vain tarvittaessa uudelleensynnyttäjille, esim mulle ei kun 4.5kg on mahtunut tulemaan viidessa minsassa tikeittä :LOL: ja nyt on ennustettu 4 ultrassa kaikissa pientä vauvaa.

hb 90, ja kaikki raudan varastoarvot jne mitä katseltiin niin liian alhaiset/rajalla. lähete äitipolille, ensiviikolla varmaan tulee aika.
 
Thank good on kesä ja voi työntää noi vanhemmat muksut ulos leikkimään (omalle aidatulle isolle pihalle) ja itse voi istua terassilla. Tytöt jatkaa 3 päivää hoidossa ja niiden kanssa muutoin touhuaminen meinaa käydä melko raskaaksi tämän mahan kanssa. Huomaa että tällaisinä päivinä tulee aika ajoin noita suppareitakin kun niitä ei muutoin pahemmin tule. Ei onneksi mitenkään säännöllisesti vaan ihan satunnaisesti.

Kokoarviota ei ainakaan esikoisen osalta tehty täällä päin. Tokan kanssa olin muutoin tarkemmassa seurannassa kun eka oli sga lapsi (eli pieni kokoinen viikkoihin nähden) ja nyt seurannassa radin takia.

Muutoin jännään täällä StaRRin ja Nellin osalta onko StaRRin käynnistys jo aloitettu ja mahtaako Nelli olla myös laitoksella.

Ipna 35+3
 

Yhteistyössä