** HEINÄKUUN 2009 PIKKUISET **

Onnittelut odottajille.

Täällä vihdoin ja viimein puhkes ensimmäinen hammas. Aika vähin äänin se sitten tuli. =)
Ihan hirveesti neiti yrittää puhua ja matkia kaikki mahollista. uusin sana on kissa jonka lausuu että "issa". Siis s-kirjain tulee. :)

Josi ja neiti 10½kk
 
Onnea paljon uc1! kiva kun tulee muitakin odottajia :)
Me oltiin viime viikolla Nean kanssa virtsatietutkimuksissa ja puhtaat paperit saatiin. ei löytynyt mitään poikkeavaa :) ihana helpotus.
Nyt hänellä on vauvarokko. onko muilla ollut? kuume nousi seuraavana päivänä tutkimuksesta ja epäilinkin että johtuu siitä mutta kun kuume oli laskenut ilmestyi näpyt ylävartaloon.ihan reipas on, et ei ne näpyt vaivaa yhtään.

Nyt näyttää nukkuvankin ulkona päikkärit hyvin. ei ole meinaa meillä päikkäreitä nukuttu kun puol tuntia kerrallaan kun oli noi helteet..

Nii ja perjantaina hänelle tuli täyteen 10 kk :)

katka & Nea 10kk
 
Iiris-77:lle jaksamista ja :hug: Ikävää, että molempien niin anopin kuin oman äidin kanssa on hankaluuksia. Hienoa, että olet menossa neuvolapsykologin juttusille. Tekee varmasti hyvää, kun saa jutella asioista.

Vauvarokosta; meillä ei ole kummallakaan lapsella ollut.

Nyt jää tynkäviestiksi, mutta täytyy painua kokeilemaan tulisko uni simmuun. Sen verran on parina yönä taas valvottu. |O

Palailen myöhemmin :wave:

SusieQ ja typykkä
 
Minä täältä pyykkivuoren keskeltä pikaisesti...

Eli kylpemisestä; tykkääkö teidän pikkuiset kylvystä? Meillä mies kylvettää tytysen ja viime aikoihin asti on ollut ihan lempipuuhaa, mutta nyt enää ei. Eli kerran tyttö nousi kylvyssä istumaan ja sen jälkeen kylpeminen on ollut ihan kauheeta. Ei auta lelut, ei se että tyttö saisi istua ammeessa ei mikään. Löytyykö kohtalotovereita? Oletteko saaneet viihtymään jollakin keinolla? No, seuraavan kerran täytyy kokeilla sitä, että minä kylvetän, josko se äidin kanssa onnistuisi.

Jees, nyt silittämään...
 
SusieQ: kaverilla auttoi, kun vaihtoi kylvyn suihkuun. Tietty välillä kannattaa kokeilla myös sitä kylpyäkin, mut suihkuttelusta tuli uus lempipuuha. =) Meillä on aina eri kausia tuon kylpemisen kanssa. Joskus itkettää ja joskus naurattaa.
 
SusieQ meillä myös kylpeminen nyt yhtä tuskaa,poika huutaa pää punaisena,ja mikään ei auta :( ennen tykkäsi tosi paljon,ja oonkin miettinyt johtuuko tää nyt iästä,vai mistä?meillä ei auta vaikka kylvettäjääkin vaihtaisi :( jopa siskot kokeilleet..mutta suihkussa poika tykkää olla kovasti!!eli meillä käydään sitten äidin kanssa suihkuttelemassa joka ilta,mulla vaan alkaa olla niskat hieman jumissa kun painoa pojalla jo kuitenkin reilut 9kg..
meillä piti olla viime viikolla neuvola,mutta täti peruikin ajan,joten se on sitten nyt torstaina..tuun kertoon sit lisää kuulumisia!

babjuska oksennustaudissa :x +jimi 10kk
 
Meilläkin mies kylvettää tytön ja kylpeminen on hauskaa :) Joku aika sitten se ei ollut niin kovin hauskaa, et sillon kävivät vaan pikasesti. Mutta sitten tyttö keksis että vettähän voi heitellä ympäriinsä, niin johan on taas ollut hauskaa.

Mites toi saunaan meno?missä vaiheessa sitä nyt taas voi kokeilla?
 
Mies kylvettää meillä neidin. On heidän oma juttunsa. Suihkussa on ollut muutaman kerran, muttei tykkää yhtään, tulee sellainen poru että... :D

Pihasaunassa on pitänyt käyttää kylvyssä nyt parina viikonloppuna, mutta on ollut kaikennäköistä niin on siirtynyt. Vuoden ikäähän ne suosittelee saunomiselle, muttei meillä ole tarkoituskaan heittää löylyä vauvan siellä ollessa. Esikoinen taisi olla 8kk kun kävi alalauteilla lämmittelemässä.

Meillä oli eka sairastuminen nyt alkuviikosta. Kuumetta ja nuhaa. Voi pikkuista. Isolta siskolta sai jonkun kulkutaudin koulusta. Mutta kyllä mä uskon silti, että tuo imettäminen auttaa tuossa vastustuskyky asiassa.
 
Kiitos kaikille kylpyvinkeistä. Meilläkin tosiaan mies on aina kylvettänyt. Seuraavan kerran kokeillaan, että mä kylvetän, jollei sekään onnistu, niin siirrytään suihkuun... Toivottavasti ois toi kylpyprotestointi ohimenevää.

Saunaan menosta; me käytiin ekan kerran oisko ollut 3kk iässä, sen jälkeen on pari kertaa käyty, mutta nyt on ollut tosi vähäistä. Tosin meillä on muukin perhe saunonut tosi vähän viimeisen 2 kk:n aikana - ei oo vaan ehditty. Esikko saunoi jo tämän ikäisenä kuin vanhatekijä ja tykkää edelleenkin kovasti saunomisesta. Pitäis typykkääkin vähän saunotella, niin vois vaikka nukkua entistä paremmin. Esikolla ainakin toimi ihan loisto nukuttamiskeinona!

Kaikille nuhanenille pikaista paranemista!

Meillä isoveikka oli eilen pudonnut keinusta. Seurauksena oli hiusmurtuma yhdessä jalkapöydän luista. Nyt siis 3 viikkoa kipsi jalassa. Huoh! Toivottavasti paranee siinä ajassa... jotta päästään taas liikkumaan.

Mutta nyt typykkä huutelee vaunuissa.

SusieQ
 
jimin 10kk neuvola kuulumiset..
paino 9635g ja pituus 75cm,pitkä ja hoikka poika kuulemma :heart: osaa sanoa muutamia sanoja,pinsettiote hyvä,ensiaskeleet ottaa tukevasti.vilkas poika..(kehen lie tullut)?

jaahas,ja nyt sit ruuan laittoon,se on moi! :wave:

babjuska+jimi 10kk
 
Nopsaan neitokaisen 10kk neuvolan kuulumisia:
painoa oli 7330g ja pituutta 71,3cm, sirpukka typy :heart:
Tosin.., hieman liian vähän tullut painoa kun 8kk neuvolassa paino oli 7070g, eli vaan vajaa 300 g tullut lisää kahteen kuukauteen. Ennen mentiin jo -20(vai onko se -2?) käyrällä ja nyt ei olla enää käyrällä olleskaan.. Mutta HYVIN liikkuvainen ja eloisa on tämä neiti, joten siltä osin ainakin kaikki kunnossa. :D
Vähän rueta rasvaa laittamaan leivän päälle ym niin eiköhän se siitä tasaudu.
Ja tosiaan kun meille näitä hampaitakin tullut nyt 3kpl kuukauden sisällä eikä ole ruoka oikein maistunut niin voi johtua siitäkin tuo painon hidas nousu..

Osallistuttiin siihen rokote-tutkimukseenkin ja saatin eka piikki nyt, seuraava sit 1v neuvolassa.

Mutta tämä näin lyhyesti, nyt on mentävä unille että jaksaa huomenna lähteä neidon ukkia morjestaan! :)

Tinnaa ja Kultahippu huomenna 10kk :heart: MITEN TÄÄ ON MAHDOLLISTA?? vasta, ihan justiinsa äsken, miun vauva oli pienenpieni ja nyt jo mahdottoman iso tyttö! :heart: Järjetöntä tää miten aika kuluukaan nopsaan!
 
Aamuvirkku täällä hei. :wave: :D
Kylvyistä ootte jutelleet, tyttö kyllä yleensä tykkää kovastikin, tosin nykyään ei niin malta istuksia ammeessa vaan koittaa kiipeillä pois. Saunottu on omassa saunassa useamman kerran ja suihkukin on nykyään jo ihan ok, alkuun ei tainnut erityisemmin suihkutuksesta välittää.

SusieQ, voi toista, paranemisia pojalle, onhan se kun pitäs malttaa aloillaan olla, toiv. paranee toivotulla tavalla!

Meidän typy se taitaa olla tämän joukon "pikkupätkä", 10kk neuvolassa oli pituutta 70cm.
:xmas: Tasaisesti on kasvanut, sen 2cm per 2kk. :D
Ja voi mikä keimailija tuosta on tullut, kaupoilla kun ollaan niin oikein hakee kontaktia myyjiin, sitten suu niin leveässä hymyssä kuin vaan olla voi ja vilkutuksia perään, myyjät tiettyt ihan myytyjä. :D
Mut kiukkuakin pukkaa jos ei jotakin saa ja automatkoilla täytyy melkoisesti neitiä viihdyttää, ihan eri sorttia oli poika jonka kanssa ajeltiin kevyesti pitkiäkin matkoja..

Mukavaa ja ainakin tällä hetkellä aurinkoista viikonloppua kaikille! :wave:

Ja niin se aika todellakin vaan kiitää ohitse, meillä tuli jo 11kk täyteen, eli ihan pian ovat synttärit ovella. :eek: :heart:
 
Mä oon yrittänyt käydä lukemassa aina välillä kuulumisia mut ite en oo ehtiny kirjottaan..
Josko sitä nyt kun neiti on ulkona rattaissa päikkäreillä.
Onnittelut odottajille!:)
Tytön 10kk neuvola mitat oli 73,4cm ja 8795g. Tasaisesti kasvaa ja tukea vasten kävelee, seisoo ilman tukea jonkun aikaa. Kuulo ja näkö ok.
Hui minne tää aika on menny, ku kohta täyttää jo vuoden..
Meillä oltiin tuossa kipeitä pitemmän aikaa, kolmannen kerran tuli kipeeksi lyhyen ajan sisään ja viikko sit kävin lääkärissä niin korvatulehdushan siellä oli, kuuri onneks saatiin ja se loppu lauantaina. Toivottavasti meni sillä ohi, mut korvakontrolliin on aika vasta kesäkuun lopulla. Välistä on nyt ollu kyl kitinääkin ilmassa, toki voi johtua hampaistakin..6 hampulia on nyt ja 2 on tulossa, toinen ei oo ihan vielä tullu läpi mut toinen oli tullu viime yönä.
Kylyvstä olitte jutelleet.. Meillä kyllä tykkää kylpeä ja kumpikin ollaan nyt käytetty, isä käytti ihan pienenä ja se oli heidän kahden välinen juttu mut nyt isompana 6kk jälkeen oon mäkin alkanu käyttään. Suihkusta ei niinkään tykkää, vähemmän ollaan siellä käyty.
Saunassa ollaan käytetty ekan kerran 6kk ikäisenä ja ollaan nyt parin kk ajan käytetty kerran viikossa aina saunassa ja tykkää!:)
Oonko mä ainut matti myöhänen joka ei oo vielä potalle opettanut?
 
Täällä sairastellaan oikeen urakalla. Viime tiistaina vauveli alkoi oksentamaan. Oksensi kuusi kertaa peräjälkeen ja alkoi sitten nukkumaan yöunille ja aamulla oli terve.
Lauantaina yöllä alkoi esikoinen örkkimään ja kesti viime yöhön asti. Eilen illalla alkoi mulla itellä. Oli kyllä maha niin sekaisin, piti istua molemmat päät pöntössä. :eek: Nyt saattaa jo vähän syödä jotain, mutta maha murisee koko ajan kun ei silti oikeen tee mitään mieli. Nyt on sitten ihan raato olo, kun nosti vielä kuumeen lopuksi. Mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa. Mies on vieläollut terveenä... =)

Meillä on käyty muutaman kerran saunassa vähän tunnustelemassa miltä tuntuu. Ei ihan hirveen kiinnostunut. Se suihku on pop.

Potalla ollaan vähän istuskeltu. Joskus kun massu menee kovalla, niin on kakannut sitten pottaan ihan helposti ja joskus saattaa pikku lirit tulla.

Pitänee lähteä levähtämään, kun saa olla hetken yksin kotona.

Josi ja neiti 10kk ja 3vk
 
Pitkästä aikaa...

Piti tulla kertoman että Justiina lähti tänään kävelemään. Huoneesta toiseen saattaa kävellä mutta ilman tukea ei vielä pääse pystyyn. Ja jos tulee oikein kiire esim. isosiskon huoneen ovi on jäänyt auki ni sit laitetaan kiiruusti neliveto päälle! :D
Mitäs muuta... Meillä satunnaisesti enää kylvetään ammeessa, suihkussa ja saunassa käydään. Kovasti tykkää äänijänteitään kokeilla pesuhuoneessa kun kaikuu niin mukavasti.

2 korvatulehdusta sairasti perättäin mutta nyt korvalääkäri totesi kontrollissa korvat terveiksi, toivottavasti nyt pysyy taudit poissa!

Sanat on lähinnä sitä ätä,tätä, tyttö, äiti,ihi ja nyt uusimpana muu, tarkoittaa omaa lehmä unikaveriaan.

10kk neuvola mitat oli 8170g ja 70,5cm.

No siinäpä nyt taasen tärkeimmät mitä nyt tähän aikaan enää mieleen tulee...

Ihanaa ja Lämmintä kesää heinäkuisille perheineen! :heart:
 
Meilläkin on otettu ensimmäiset askeleet :heart:
Kauan siihen menikin, kun pystyyn nousi jo 6kk iässä.





Taas muistuttelen, jos jotakin kiinnostaa perustaa taapero-lista :wave:
Tässä kuussa alkaa ensimmäiset jo viettää ekoja synttäreitään ja meidät "häädetään" täältä vauvaosastolta... :D
 
Kokeiltiin viikonloppuna saunaa tytsyn kanssa ja kovin tykkäs =) taitaa saunomisesta tulla meillä ihan viikottainen tapa..mut nukkumiseen se ei kyllä vaikuttanu mitenkään =)

Luulen että täälläkään ei kaukana ole toi kävelemään lähtö..taaperokärryllä mennään jo lujaa eteenpäin.ja tyttö seisoskelee niin tanakasti jo ilman tukeakin.

Hitsi mua harmittaa kun en ottanu 10kk neuvola aikaa..olis ollu nyt kuitenkin kiva tietää noi painot ja pituudet.. no ens kuussa jo päästään taas neuvolaan.
Meillä kysyttiin 8kk neuvolassa halutaanko tulla et tarvetta ei oo ja mä siihen sillon vaan et no ei me sit tulla..en taas yhtään ajatellu sillon et kui pitkä väli neuvolaan tulee :D

Potalla istuskellaan sillon tällön, lähinnä sillon kun äiti muistaa istuttaa =) Pitäis siinäkin asiassa ryhdistäytyä..
 
Moikka!

Me käytiin Välimerellä vähän polskimassa ja hienosti meni matka! Uskaltaa lähteä vastakin :)
Typy korvatulehduksessa. Vesirokko alkaa olemaan jo ohi. Aika onnekasta, että vähillä näpyillä selvitettiin tuo vesirokko ja hyvään saumaan, ku oltiin just tultu tuolta reissusta, nii alko kuume nousta. Eikä tainnut olla ihan täkäläinen vesirokko, kun tais saada sen eräältä puolalaiselta lapselta siellä hotellilla... Niin ainakin luulen, kun leikkivät yhdessä ja tällä puolalaisella pojalla oli pilkkuja kasvoissa.
Seisomaan typy nousi pari päivää sitten pinnasängyn pinnoja apua käyttäen. Nyt onkin ollut illat ja yöt vähä rauhattomia, kun pitäis alkaa nukkumaan, niin ei muuta ku ylösnousuharjoittelut pystyyn!
 
heissan taas..
onpas pino hiljentynyt..

me ollaan lähdössä tänään ähtäriin mökkeilemään,anopilla siellä osakkuus holiday clubin mökistä eikä päässytkään itse meneen,niin me uhrauduttiin sit ;)ihana päästä välillä kotoa muihin maisemiin!!ja jos sitä veis muksut tuonne eläintarhaankin sit käymään.

jimillä on tänään hammastarkastus,vaikka hyväthän noi hampaat ovat :)ny herralla on se 10kpl:tta.ja lisää on tuloillaan.

jaa niin meillä on tänään 7v hääpäiväkin :heart:

eipäs mulla taas muuta,kirjoitelkaahan muutkin kuulumisia!

babjuska+jimi kohta 11kk
 
Onnea Babjuskalle! =)
Meillä noustaan jo hienosti pystyyn ja konttaamaankin ukkeli vasta oppi. Ei sitä kyl mielellään tee. Nousee aina vain istmaan mahaltaan. Mut kävelemään ois kovasti lähdössä, niin mitäpä sitä enää konttaileen. =) Pojalla on tosi vahva tahto. Aina kun ottaa sen pois jostain mihin ei saa mennä, niin hirveä huuto, potkiminen ja kiukku. Ei kai siinä muuta voi kun ottaa vain vauva syliin ettei se loukkkaa itseään? Ei tuon ikäisen kiukkua voi jättää huomiottakaan, kun se ei ymmärrä vielä mitään. Vaipanvaihto on toinen ihan mission impossible. Poika ei pysy sekuntiakaan paikallaan. Vaihdan vaipan nykysin saunan lauteilla, siinä se ei niin helposti karkaa. x) Pitää vain vahtia ettei toinen putoa. Varmaan 1,5v alkaa jo tajuamaan kieltoja enemmän.. ? Mut semmosta aina välillä. Suurimman osan ajasta poika vain naureskelee ja on tosi iloinen. Ja jaksaa keskittyä kaikkeen mitä tekee. Pitää kai sitä tempperamenttia vähän olla. x) Hampaita ei vieläkään ole :eek:
 
Meillä kans meinaa välillä olla tuota, että jos ottaa jonkun tavaran kädestä, niin kiukkuitku siinä tulee. Keksin yleensä jotain muuta mielenkiintoista tilalle rauhoittaakseni tilannetta.

Oletteko jo aloittaneet ihan tavallisen maidon antamisen?
Me aloitettiin kuukausi sitten hiljalleen sekoitellen äidinmaidonkorviketta ja tavallista maitoa. Nyt mennään ihan pelkästään kevytmaidolla.
 
Maitotuotteista; tänään annoin ensimmäisen kerran pienen lusikallisen Bulgarian jugurttia. Maitoa kokeillaan varmaan parin viikon sisällä...

Nyt tulee oma-napa-viestiä... Mulla on pienimuotoinen ongelma meidän naapureiden kanssa. Eli meidän naapurissa asuu lapseton pariskunta, joka aina ulos lähtiessään paiskoo ovea. Jos typy nukkuu ulkona vaunuissa, niin herää siihen oven kolahdukseen. Pari kertaa oon saanut heidät "kiinni" eli oon ehtinyt ulos, niin että nähnyt heistä jomman kumman. Ilmeisesti heidän ovensa on jotenkin niin tiukka, että sitä täytyy laittaa aika kovalla voimalla kiinni. Kysymys kuuluukin onko mitään keinoa sanoa asiasta kuullostamatta ärtyneeltä kotiäidiltä. (vaikka sitähän mä olen;).... kun tuo tyttö herää vähintäänkin joka toinen päivä oven paiskomiseen... ja oikeesti se on tosi kypsää.) Ajattelin joku kerta pimputtaa ovikelloa ja mennä rasvaamaan saranat ja lukon, jotta tuo ovi toimisi vähän paremmin. Pysyttelevät todella omissa oloissaan, hyvä että tervehtivät vastaantullessaan - niin ja mies on vielä ulkomaalainen - oisko espanjalainen tai ranskalainen eli täytynee valmistautua esittämään asiansa englanniksi...

Anteeksi huonomuistisuuteni :ashamed: (kunnen muista kuka se oli), mutta se joka kirjoitti isoäidille kirjeen, onko isoäidistä kuulunut mitään?

Jaahas, naapurit tais taas lähteä ulos, kun vaunuista kuuluu kitinää...
 
Se on kesä nyt. B)
Ihana on ollut ainakin alkuviikko!
Kivalta kuulostaa babjuskan reissu, meidän on tarkoitus lähteä heinäkuussa Tukholmaan, saa nähdä muuten käveleekö tyttö siihen mennessä. :D Varovainen on liikkeissään, tekee aika harkitusti kaiken, tosin onpa säästytty neidin kanssa muksahduksilta, poika oli niin rämäpää ettei mitään rajaa. :xmas:

Pottailusta oli juttua, mä aattelin että koitetaan ihan rauhaksiin, mut nyt on menny tosi kivasti tähän asti ja joka päivä sinne tosiaan tulee useat pissat ja yleensä aina kakkakin, jee. :)

Mitähän vielä oli.. Maidosta, on annettu joo jonkin aikaa jo, tosin tyttö ei erityisemmin välitä maitoa juoda, piimä maistuu paremmin. Mut puuron sekaan laitan ja maistellaan mukistakin.
Omaa tahtoa löytyy jo melkolailla, välillä oikein hytkyy ja kirkuukin jopa jos ei jokin mee niin kuin itse on ajatellut.. :whistle: Nooh, kuuluu asiaan.

SusieQ, voi toi on kyllä melkosen ikävää, mua sapetti myös kun tyttö vielä nukkui ulkona ja toisinaan heräsi johonkin kolahdukseen tms.
Mä kyllä menisin varmaan ihan ystävällisesti asiasta sanomaan, että jos ois mitenkään mahdollista sulkea sitä ovea vähän varovaisemmin tai sit tosiaan rasvata tms.
Tuuhan kertomaan miten käy!

Mukavia kesäpäiviä kaikille! =)
 
SusieQ, se olin minä joka kirjoittelin tytön toiselle isoäidille. Hänestä ei vain ole kuulunut mitään. :( En ole kyllä varma onko kirje edes mennyt perille kun oli vähän ongelmia selvittää ensinnäkin hänen nimensä! Olen tässä juurikin mietiskellyt että menisikö se jo ahdistelun puolelle jos kirjoittaisin uudestaan (tällä kertaa viisaampana laittaisin oman osoitteeni myös kirjekuoreen ja jos kirje ei löydä hänelle perille, niin se palautuisi minulle ja tietäisin edes että hän ei ole saanut ensimmäistäkään kirjettä) koska jos hän onkin saanut ensimmäisen kirjeen eikä vain halua pitää yhteyttä.. mutta toisaalta, kai minulla, tai oikeastaan Pihlalla olisi joku oikeus edes tietää sitten siitä päätöksestä! Koska jos hän ei halua olla lapsenlapsensa kanssa tekemisissä niin ok mulle, mutta tahtoisin vain tietää sen jotta saisin lopettaa tämän arvuuttelun ja jahkaamisen!
huh, johan tuli avautuminen! :D

Meille taas ei muuten sen ihmeempiä kuulu, sillon tällöin typykkä seisoskelee ilman tukea mutta kun huomaa että ei pidä mistään kiinni niin tulee, luojan kiitos, hallittu pyllähtäminen. :)
Hoplopissakin käytiin viime viikolla ja kyllä oli typyllä lystiä pallomeressä ja liukumäessä ja oli esterataa ja oli rappusia ym! :D

Aaah ainiin, meille on tullut nyt aivan uusi ja tytöstä KIVA juttu.. äidin pureminen! Saattaa tulla vain ja yhtäkkiä puraista esim varpaasta, olkapäästä ym. mistä vain kiinni saa, ja sitten kauhea nauru päälle kun äiti sanoo 'ai!'. Oisko kellään vinkkejä, onko teillä ollut tälläistä, että miten tätä, ilmeisesti leikkiä, saisi jätettyä pois?

Ja vielä nopeesti noihin maitotuotteisiin, maitoa oon antanut esim makaroonilaatikkoa tein ja laitoin siihen 1/3 maitoa ja loput vettä, muuten ei vielä.
Bulgariajogurttiakin on maisteltu ja ei oo onneks mitään vaivoja tullut. Juomaksi maito otetaan luultavasti lähempänä sitä vuotta, ei siis kiireitä. :)
 

Yhteistyössä