Heinäkuiset 2008 *tuplamammat*

Kipa mä jätin ihan vahingossa ;) mainitsematta tuon suklaalevyn, jonka avasin juuri jälkkäriksi. :LOL:

Meillä on kummatkin pinnasängyt koottuna, toinen tulee meidän makuuhuoneeseen ja toinen jää "hoitohuoneeseen". Ja aluksi äitiyspakkauksen laatikko sinne pinnasänkyyn.

Nyt täytyy mennä (taas) vessaan. Tää on kanssa yks vitsaus kun täytyy koko ajan juosta vessassa. Ja sohvalta ylösnouseminen on iltaisin yksi suuri urheilusuoritus.
 
Satuka: täällä ainakin tuttu tunne nuo liitoskivut ja peräpuolen kivut. Todella mukavia!!! Aina välillä on tosi huonoja päiviä kun tuntuu että kaikki sattuu ja toisinaan on tosi hyviä päiviä kun ainoa oire tästä odotuksesta on jatkuva hengästyminen ja tuhiseminen!!! Koko ajan päivät vähenee ja maali lähenee!!!! Tsemppiä!!!

HooWee: Miten olet nyt voinut. Oli kamalaa lukea mitä oli tapahtunut. Varmasti pelotti kovasti. En ole aivan varma mutta muistaisin lukeneeni joskus jostain että vastaava on raskaana ollessa mahdollista ilman mitään sen kummempaa. Mutta hyvä että seurailevat tilannetta.

olen käynyt päivittäin lukemassa kaikkien kuulumiset, mutta jotenkin päivisin ei ehdi kirjoittamaaan ja iltaisin olen simahtanut jo noin klo 21.30. Tosin nämä meidän pimpulat tykkäävät myllätä eniten klo 1-4 yöllä, joten siitä syystä olen täällä yöllä klo 2 kirjoittelemassa. Toisaalta on aivan sama torkunko sängyssä ja nousen 45 min välein sinne klo 4:ään asti pissalla käymään. Välillä tulee niin kipakoita potkuja että tuntuu että pissit tulee housuun ja vessaan saa kiirehtiä.

Tuntuu uskomattomalta, että viikot todella vähenee. Meillä on nyt kaikki valmiina. Enää vain odotellaan. Useimmillea jo se 30 vk täynnä!!!! Jännä nähdä koska ensimmäiset syntyy?? Olisiko kattinka? Miten etsiväkaksoset olet jaksanut makoilla?? Ja onnittelutr hyvistä ultrakuulumisista. Paljonko ultratessa sulla oli kohdunkaulassa mittaa jäljellä???

Mulla seuraava ultra rv 30+1 eli 12.5. Jännittä minkä kokoisia pikkuiset ovat ja onko kasvu ollut tasaista.

Mukavaa viikonloppua kaikille.

Adanea 28+6
 
Huomenta tuplikset! Mulle ei kyllä kuulu mitään uutta, täällä kieli pitkällä jo odottelen aamupalaa saapuvaksi. Eli laitostuminen on hyvässä vauhdissa :) No ei vaan näillä oli alkuun mun makuuni vähän liian naftit ruoka-annokset ja jouduin pyytämään että tekevät mulle keittiössä vähän isommat. Kumma kyllä oon sairaala-aikana laihtunu 1,5 kg samaan aikaan kun lapset on molemmat kasvaneet 300g. Ennen ultraa olin aika huolissani tosta laihtumisesta.

Niin siitä mun kohdunkaulasta. Sitä oli tänne tullessa sentti ja viime ultrassa kaksi. Lääkäri kyllä sanoi että kun on kerran auennut ei se takaisin kasva eli paineen alla toi ekstrasentti varmaan katoaa pian. Pääasia ettei enää ole huonontunut.

Tän päivän kohokohta on kun tapaan lastenlääkärin. Nähtiin kyllä lastenteholla heti sillon kun olin tullut mutta sillon oli niin paniikki että lapset syntyy ihan just ja varmaan kuolee kun ovat niin pieniä. Mulla on ny paljon isommat vauvat ja ihan eri kysymykset.

Voikaa paksusti!
Etsiväkaksoset 28+3
 
Ihanaa, tänne on tullut paljon kirjoituksia! =)

Adanea Näköoireita ei ole tullut viime viikon jälkeen. Pelästyin kyllä todella, varsinkin kun tk-lääkäri epäily veritulppaa.

Synnytys on tullut nyt mun uniin. Mietin asiaa aika paljon, kuten Kipa ja Satuka. Satuka, minä kävin "SYPE"-keskustelun (synnytyspelko) polikäynnin yhteydessä kätilön kanssa. Keskustelusta tehtiin raportti, jonka minä ja kätilö allekirjoitimme. Siihen kirjattiin mm. seuraavaa:

- minulle pitää kertoa mikä on tilanne milloinkin, jos vain tilanne sen sallii (tottakai jos todellinen hätä, niin kukaan ei sitten ehdi selittämään asiaa vasta kuin jälkeen päin)
- kivunlievitys pitää olla oikea aikaista ja jotta se toteutuisi niin minulle laitetaan heti sairaalaan saapumisen yhteydessä epiduraalikatetri selkään, jotta puudutteen antaminen voidaan aloittaa heti kun siltä tuntuu eikä tarvitse odotella anestesilääkäriä (esikoisen synnytyksessä sain puudutuksen aivan liian myöhään)
- alatiesynnytys ei poissuljettu, vaikkakin halu sektioon on minun ajatuksissa päivittäin

Eniten alatiesynnytyksessä hirvittää B:n tilanne, varsinkin kun B tiukasti perätilassa. Viime ultrassa A oli poikittain, joten jää nähtäväksi kääntyykö A vielä oikeaan asentoon vai mennääkö elektiiviseen sektioon. Toisaalta toivon sektiota, toisaalta en. Oma jaksaminen huolettaa, kuten Kipaakin. Kunto myös aivan nolla...

Nukkumisesta Meillä yksi pinnasänky, joka kasataan vähän myöhemmin. Ajattelin että vauvat saa nukkua siinä niin kauan kuin asutaan tässä pikku-kaksiossa, toista sänkyä ei tänne mahdu.

Eilen yksi kaverini sai pojan ja itselle tuli sellainen olo ettei jaksaisi enää yhtään odottaa että omat vauvat syntyy! Mieli siis tulee päivä päivältä malttamattomammaksi, vaikka vielä pitää jaksaa monta viikkoa.

Tuijotetaanko teidän vatsoja? Vappuna kun käytiin vappulounaalla, niin ihmiset tuijotti mun mahaa ja ajattelivat että mä varmasti alan synnyttämään :D Kaupassa tällä viikolla yksi mies pysäytti mut ja kysyi että onko laskettu aika ihan pian. Ja eilen kun kävin illalla jäätelöllä kaupungilla, niin huomasin kuinka ihmiset supisivat ja katsoivat perään. Mutta kai siihen saa tottua että tuijotetaan, sillä vatsa kasvaa vielä paljon...Ja sitten kun vauvat maailmassa niin ihmiset tuijottaa uteliaana kaksostenvaunuja.

Jaksamista Etsiväkaksosille siellä sairaalassa! Ja Satukalle tsemppiä hankalan olon kanssa.

Mun pitää lähteä nyt pyykkäämään alakerran talopesulaan ja sitten pitäisi taas siivota. Nyt on vielä tosi energinen olo, mutta tiedän että olen illalla aivan loppu kun päivän touhuan. Vihaan siivoamista pienessä asunnossa, arhg!

HooWee 32+4
 
Ihanaa lukea kuulumisia. Joo kyllä tuijotetaan ja kysellään laskettua aikaa ja kun sanon sen niin suut loksahtaa auki. Yleensä sitten kerron että on 2.

Heräsin viime yönä siihen että itkin mutta en muista yhtään mitä unta olin nähnyt. En ole koskaan ennen itkenyt unissani. On täytynyt olla tosi kauhea painajainen.

Taidan olla loppu päivän sisällä koska turvotusta tulee tossa kuumuudessa.

Kipa 32+3
 
Kotona ollaan täälläkin ja yhdessä kasassa. Kunto on kohentunut eikä enää vatsa kovetu liikkeessä niinkuin aikaisemmin. Supistuksia ne tuskin on koskaan olu.

Eilen oli oikein turbo päivä. Lääkäriltä en ole saanut mitään uusia ohjeita, mutta en vaan jaksa enää olla vaakatasossa. Siitä on nyt 8 viikkoa kun jouduin pakkolepoon. Eilen siis olin pojan kans leikkipuistossa. Kun oli saanu hänet päikkäreille innostuin vähän siivoilemaan kun au pairilla on vapaata. Sitten kävin vielä kaupassa polkupyørällä. Illalla ja yøllä oli sit kroppa kipeä ja nivusia särki, mutta ei kai mikään ihme kun en oo pariin kuukauteen sohvalta liikkunut juuri muualle kuin lääkäriin. närästyksen kanssakin oli paljon helpompaa kun olin pystyssä.

Hyvä kun etsiväkaksosten tila on vakaa. Mullekkin lääkäri ihmetteli silloin sairaalassa kohdunkaulan pituuden vaihteluita. Hyville viikoille olet päässyt sinäkin ja me kai sit kärvistellään täällä molemmat vielä rv 38 ja ihmetellään kun mitään ei tapahdu. Minä todella toivon et pääsisin niin pitkälle et sais vauvat sit heti vierihoitoon ja pian kotiin, vaikka olo on aika tukala jo nyt.

HooWee Mulla tutut imettelee vatsan pienuutta, vaikka on jo reippaasti suurempi kun Oton syntyessä. ne vaan ei kai muista et laskettuun on sentäs vielä 6 vk. hyvä kun näkøoireet oli ohi meneviä.

Kipa: mun piti lukee kahteen kertaan kun ensin luin et B vedetään korvista ulos. :LOL:

Nukkumisesta: Meilä on esikoisen aika iso ovaalinmuotoinen pinnis, jossa saavat alkuun nukkua molemmat. Vaihdan sen sitten kahteen pieneen (esim Ikealla on ihan pienet) pinnasänkyyn kun makkarissa ei oo hirveesti tilaa ja esikoisenkin siirsin jo 1 vuotiaana tavalliseen lastensänkyyn. Jäi sinne nätisti kun tiesi tarpeen tullen pääsevänsä pois. Pinniksessä nousi hirvee huuto kun sinne pisti.
Pinnis on vielä kasaamatta kun pelkään et sinne kertyy vaan pølyä ja mies kasaa sen nopeesti millon vaan.

Kylläpäs mulla taas on puheripuli. levähdän hetken ja lähden sit kesäkukkien istutukseen. käytiin miehen kans puutarhalla aamulla.

Mukavaa kesän ja vauvojen odotusta teille kaikille toivottelee Kattinka 33+4

 
Mahan koosta vielä sen verran, että jotkut ihmiset sanovat että ompa se pieni kun ajattelee että siellä on kaksi ja toiset sitten taas päivittelee että onpas muhkea. Mun maha on nyt selvästi isompi kuin normaalin yksösodottajan viime viikkojen masu, tästä on hyvää vertailupohjaa kaveripiirissä. Mutta sama se minkä kokoinen itse kukin on, se on niin henkilökohtaista. Pääasia että lopputulos on terveet lapset!

HW
 
Täällä minä, pitkästä aikaa. Muuttorumba verottaa aikansa, ja pitäis jossain välissä aina ehtiä levähtääkkin. Kyllä tuota tavaraa on meille siunaantunu enemmänku laki sallii. Romua sanoisin. Inhoan kasoja jotka huutavat: selvitä. Heitänkö pois, toisaalta tota vois tarvia, toisaalta tarvinko koskaan koska se on jo 4vuotta ollut tuossa samassa rasiassa jne. Loputonta... :kieh:

Torstaina eli vappuna täällä säikähdettiin. Tunsin vauvojen liikkeet keskiviikko aamuna vielä, mutta päivällä en enää. . Kiireissäni en ollut siitä niin huolissani, mutta torstaia aamuna kun liikkeitä ei edelleenkään tuntunut , soitin synnytysvastaanotttoon ja käskivät juoda ja maata kyljellään ja jos ei tule liikkeitä ni sit näytille. Ei tullut, joten kurvattiin näytille. Siellä menin käyrälle, mutta sydän ääniä ei heti löytynyt, joten kätilö soitti samantien lääkärin paikalle ultraamaan sikiöiden tilanteen. arvaatka oliko paniikki. valmistuin mielessäni kaikista kamalimpiin uutisiin.

Kaikeksi onneksi sikiöiden vointi oli hyvä. Sykkeet näky heti ruudulla, mutta olivat kääntyneet (ovat olleet molemmat raivotarjonnassa) poikittain, kylki mun masua vasten ja 69 olivat. Potkuttelivat siis toisiaan/välikalvoa päin. Huh huh. Oli aivana ihana lääkäri. Sanoinkin hänelle sen. Sanoi pariinkiin kertaan, että tule uudestaan jos on samanlaista, ettet tunne liikkeittä (epikriisissäkin luki et sovittiin että äiti tulee herkästi uudestaan) Otti nopeasti painoarviotkin ja ne oli 1100g ja 1140.. (Nauroi että ultra anto ton mitan mukaan ihan samat viikot mitä mulla on, eli keskikäyrän lapsia edelleen ovat) :) Oli kyllä sellainen kokemus että vieläkin kun ajattelee, selkäpiirtä karmii.

Kohdunsuun tilanne oli yhtä hyvä kuin tähän asti. Kaulaa jäljellä 2,5cm ja kohdunsuu KIINNI (Tämä käsittämätöntä kun edellisissä raskauksissa tässä vaiheessa olen ollut kotilevossa) Mut on ilmeisesti luotu odottamaan kaksosia :whistle: Ei vaan edelleen olen AIKA vaivaton. Ei juuri supistele yms. Ihmettelen kuinka kauan voin sanoa näin ihan oikeasti käsi sydämellä. Kun saatat tämä muutto ohi (viikonloppuna rystähtää lopullisesti, eli kaikki kamat siirtyy paikasta A paikkaan B) ni vois huokaista. Ja nostaa jalat kattoon ja ottaa loppuraskaus lunkisti.

Lapset kiljuu pihalla. Leikkivät pyörillä mopoa. Naapuriparkojen korvia .. Kimakat mopot, ei mitään bassoääniä.

Kaikille teille tosi hyviä vointeja toivon. Tai niin hyviä kuin mahdollista. Hienoa että te joilla lepo päällä olette vielä yhtenä kappaleena. Ihan käsittämätöntä että meillä on jo näin paljon viikkoja kaikilla. .. Toivotaan nopeasti meneviä päiviä ja viikkoja. Kohta tuhiskot on kainalossamme ja raskausajan vaivat takanapäin. Yritetään nauttia edes vähän valaskalana olosta.

KYSYMYS: Miten te käännytte yöllä. Mulla on käsivarsien lihakset koitoksella ku oon todennu et paras tapa vaihtaa kylkeä on mahankautta, eli siis toisin sanoan punnerran käsillä itseni, koska eii nyt mahan päälle voi pyörähtää. Musta tuntuu et jos käännyn selänkautta läähätän paljon enemmän yms.. VAstatkaa. Mietin yöllä kun kylkeä käännyn että mitenköhän muut.. :)

Lämpimiä ajatuksia itsekukasellekkin.

nainevaimoäiti ja valtaisa maha viikoin 29+1
 
Käsittämätöntä kohtelua oot kyllä Äitee2 saanut sairaalasta. Synnytyshän olis voinut olla käynnistymässä eikä kukaan pysty kohdunsuun tilannetta diagnosoimaan puhelimessa. Onneksi selvisit säikähdyksellä ja samoin nainenvaimoäiti myös omasta seikkailustaan. Mulla alkaa vähän usko mennä tähän kaksosraskauksien tarkempaan seurantaan. Vaikuttaa olevan niin paljon paikkakunnasta kiinni tuo reagointi. Täällä kuopiossa huomaa että paljon herkemmin tulee äitejä osastolle yön yli seurantaan ihan pieniltä kuulostavien vaivojen takia. Ja sit kuulee tuollaista että selvät ja melko tiheät supistelut ei ole syy käydä ees näytillä.

Omaa napaa sen verran että huomenna ehkä taas ultrataan tarjonnat ja kohdunsuu. Painoarviot tehdään kai vain 2 viikon välein joten sitä ei ole ohjelmassa.

Etsiväkaksoset 28+5
 
Äiteen kohtelu ollut täysin ala-arvoista. Päivittelin samaa jo toisella palstallakin. Uskomatonta!

Kohdunkaulan "normaalipituus" 3 cm käsin tunnustelemalla, ultralla katsottaessa noin 5 cm. Eli neuvolassa jos korttiin kirjataan 3 cm kädellä koitettaessa niin se tarkoittaa että pituus on täydet. Minulla kohdunkaulan pituus ollut 5 cm aina aiemmin, mutta viime ultrassa se oli noin 4 cm. Kohdunsuu oli myös hiukan pehmeän tuntuinen, mutta kiinni.

HW 32+6
 
Olipa kivaa kun oli näin paljon tekstiä.

Äitee lueskelinkin tosta kohtelusta tuolta toiselta puolen, mut jotenkin en jaksanut siellä kommentoida. Viihdyn jotenkin paremmin tällä puolen. Mä soittasin osastonhoitajalle ja kysyisin että onko tollanen menettely ihan normaalia. Sullahan ois tosiaan voinu olla synnytys käynnissä. Huh huh. Ja minä kun täällä aina kehun Suomalaista äitiyshuoltoa, mutta taidan olla ainakin kaksosraskaudessa huippukäsissä täällä.

Etsiväkaksoset. Pitkälle olet päässyt. Tosi kivaa. Jaksuja sinne.

HooWee jo selventelikin tota kohdunkaulan juttua.

Pelottava kokemuspa oli sullakin nainenvaimoäiti. Onneks kaikki oli kunnossa.

Mulla oli kontrolli tänään. Nyt saan liikkua ihan lääkärin luvalla. Housut sain taaskin pitää jalassa ja ultratiin vaan vauvojen vointi. Kovasti näyttävät hyvin voivan. Käyrät ok jne... Kasvu vaan hidastuu hidastumistaan. Tarkkaa painoarviota ei sanonut sanoi vaan et just yli 1,5 kg. Napavirtaukset siinä rajalla. En kuitenkaan jaksa olla huolissani kun esikoisenkin kasvu hidastui tässä lopussa ja kaikki meni hyvin. Tytøt ovat kuitenkin aktiivisia ja virkeitä. Luotan synnytyslääkäriini ja tiedän tämän olevan ekspertti kaksosraskauksissa. Sain uuden ajan jo ensi tiistaille tosin epäili taas että olen siihen mennessä synnyttänyt. Aattelin kuitenkin viel pari viikkoa ootella, että tulis tytøille ikää ja vahvuutta vaikka kokoa ei kuulemma missään tapauksessa tule 2 kg enempää, mutta viikot kuulemma ratkaisee, ei koko.
Lapsivettä on runsaasti ja sf mitta jo 39. Verenpainee ja pissa hyvät, vaikka hieman pelkäsin kun viimeks oli 1 + proteiineja ja nyt on vimepäivinä ollut hieveää turvotusta ja pääkipuakin.


Ompas mulla taas asiaa... Taidan käydä vielä tuolla monikkoonnessa. Lukemassa pitää käydä, vaikka en sinne jotenkin oo osannu viimeaikoina kirjotella.

Voikaa vielä paksusti.

Kattinka 33+6
 
tänään kävin vaan kaupungissä kääntymässä bussilla ja loppumatka pysäkiltä kotiin oli tuskasta. Kotiin päästyäni mua supisteli 2h 3-5min välein (ei kovin kipeästi, mutta kuitenkin).. olo oli muutenkin aika surkea. kylläpä säikähdin. onneks loppu.
Sisko on sairaanhoitaja ja sanoi että nyt kannattaa vaan pysyä pötköllään. aika hankalaa kun esikoinen pyörii tossa ja ukko tekee pitkää päivää. mut noh, lepään sen minkä pystyn. :/

Mä käännyn selän kautta. ja saan aika nopeesti hyvän asennon. Mulla on vaan lonkka ruvennu särkemään kun kyljelläni nukun (eli pyörin jatkuvasti kyljeltä toiselle) Ja selällään ku en tietty pysty nukkumaan.. huoh, kohta pitää varmaan nukkua istuvalteen... :headwall:

eliza 27+5
 
Mikä päivä... |O

Perjantaina oli neuvola, proteiinit plussalla, mut muuten kaikki ok.
Sain sit käskyn tulla maanantaina eli tänään uudestaan ja yhä oli proteiinit ja valkuaisaineet plussalla. Neuvolasta sit sain lähetteen kättärille päivystykseen, jossa vietettiinki tää päivä testattavana. Kätilö meinas, että pitäis jäädä sinne lepäilee, mutta lääkäri päästi kotiin, kun ei nyt ollut vielä mitään kriisiä kuitenkaan. Nyt pitää keräillä vuorokauden ajalta pissat talteen ja kiikuttaa ne sit keskiviikkona kättärille, niin saadaan sit selville, onko kyseessä virtsatieinfektio vai myrkytys vai joku kolmas.

Viime yönä näin ekan synnytysunen ja herätessäni olin varma, ett vedet oli menny, ku oli niin aidon tuntunen uni. Unessa synnyttäminen oli maailman kivointa ja olin sitä mieltä, ett tätähän vois tehdä joka päivä:)

9 viikkoa laskettuun aikaan, huuh. Vähiin käy päivät.
 
Moi! Ajattelin kirjoittaa tuosta sängyssä kääntymisestä. Mulla on täällä sairaalassa mahan ja peffan kohdalla sellainen satiinikangaskaitale jota kutsutaan liukulakanaksi. Helpottaa kovasti sängyssä kääntymistä. Jos kiinnostaa niin kysykää vaikka terveyskeskuksesta tai neuvolasta voisiko liukulakanaa saada lainaksi.

Tänään siis taas mua ultrattiin ja tilanne edelleen ok. A vauva 1257g ja B 1328g eli hyvin on kasvettu. Ensi viikolla saatan saada luvan käydä aulassa itse syömässä, ehkä. Negatiivista oli vain se ettei mun oma sairaala ehkä otakaan mua takaisin rv 32 vaan saatan olla täällä rv34+0 asti. B kun on perätilassa sen pitäis olla vähintään 1750g että voisi alakautta synnyttää ja lastenlääkäritilanteestakin on sairaalanvaihto kiinni.

Peukutellaan täältä ettei Ronjalla ois raskausmyrkytystä. Vaikka parempi että syynäävät tarkkaan niin voivat sit reagoida nopeasti ja saavat vaivat hoidettua.

Etsiväkaksoset 28+6
 
Heissan! Kiva kuulla että Etsiväkaksosilla kaikki hyvin.

Tänään kävin neuvolassa (rv 33+0) ja tässä tiedot:
- painoa oli tullut 445 g/viikko, eli ihan normaali (tällä kertaa näin :) ); yhteensä painoa nyt tullut noin 14 kg
- paineet normaalit
- hemppa oli noussut tosi hienosti, on nyt jo 120!!
- sf 36 cm
- sikiöiden tarjonnasta th ei saanut oikein selkoa, B varmaankin pt mutta A:sta ei osannut sanoa mitään

Äiti oli seuraavan kerran ensi viikon perjantaina, silloin rv 34+3. Menen keskussairaalaan polille oman lähisairaalan sijaan koska haluan puhua polilla mahdollisesta sektiosta. Olen kallistumassa sektion suuntaan...ehkä...

HW 33+0
 
Kiva lukea palstaa kun on tullut paljon tekstiä ja viestejä sellaisilta tuplamammoilta joista ei ole hetkeen kuulunut!! Hieno homma että kaikesta huolimatta jokainen on vielä kasassa ja viiikot alkaa olemaan kaikilla jo niin hyvät että vaikka vauvelit syntyisivätkin kriittisimmät ajat ovat onneksi takana päin. Tietenkin aina mitä pidemmälle päästään sen parempi.

Kiva kuulla että etsiväkaksoset ja kattinka olette vielä yhtenä kappaleena. Kiva myös että nainenvaimoäiti, äitee ja eliza olette selvinneet säikähdyksillä. Uskomatonta kyllä tuo kohtelu jossain päin. Ainakin tampereella ovat sanoneet synnärivastaanotosta että koska vaan voi tulla jos siltä tuntuu, ei tarvitse edes soittaa ja itse kuitenkin tietää miltä tuntuu. Jotenkin tuntuu että he aidosti ymmärtävät äidin huolen ja kunnioittavat sitä. Tälläinen olo mulle on ainakin taysista jäänyt.

Kääntymisestä... Muistuttaa öisin sitä kuin ryhävalas yrittäisi kääntyä. En edes oikein tiedä miten käännyn, jotenki kyljeltä kyljelle selän kautta ja yritän ottaa vqauhtia jotta pääsisi edes jotenkin pystyyn, sen jälkeen kyllä kylkiin sattuu aina, mutta mieluummin otan kivun yöllä kylkiin kuin pisut housuun, ravaan nykyään noin 4-5 kertaa yössä pissalla kun vauva a painaa hyvin alas.

Onko teille ytullut raskausarpia? esikoisesta niitä tuli muutama kylkiin, mutta nyt viimeisen viikon aikana alavatsan iho on kutissut aivan järkyttävästi ja kiristellyt ja nyt on arvet tulleet. Rasvaus ym ei ole auttanut. Välillä on ihan tuskainen olo kutinan ja venymisen takia. Vatsaympärysmitta oli navan kohdalta tänään 108cm ja kohisten kasvaa. Toisaalta onhan se merkki että vauvelit kasvaa joten positiivisesta syystä tukala olo :LOL: :LOL:

Itsekin olen kovasti pohtinut tuota synnytys asiaa. Esikoisen alatie meni kivuliaasti mutta nopeasti ja hyvin ja toipuminen oli nopeaa, maito nousi hyvin ym. Nytr jotenkin ajattelen että haluaisin alateistse, mutta että b vauvan kannalta leikkaus olisi kuitenkin turvallisempi. Mistään en ole oikein mielipidettä saanut tähän asiaan, vaan sanovat että katsellaan asentoa ja loppupeleissä äiti päättää. Toisaalta toivoisin että olisivat sellaisessa asennossa että pitäisi leikata, joten ei tarvitsisi sitä päätöstä tehdä. Pelkaan b-vauvan saavan hapenpuutetta ym. Yhtenä päivänä olen yhtä mielt ja toisena toista mieltä, enpä oikein tiedä.....

Eipä nyt tähän hätään ole muuta mielessä, voikaahan oikein paksusti ja tsemppiä kaikille tuplamammoille :heart:

adanea 29+2
 
ja toi äiteen murre ihastuttaa aina.. HooWeellä oli hyvät neuvolakuulumiset ja sulla on viikkoja jo tosi hienosti. Mua alkaa jo kohta jännittään teidän puolesta joilla viikkoja muutamia yli 30.. hui. Ja itsekkin : perästä tullaan. Viikot vierii ja itse sitä vyöryy (siis eteenpäin).. tänään rv 29+2
 
lumihiutale leijailee
:hug: toiset ne jaksaa kertoa täällä kaiken itsestään. Mä vaan en osaa tai jaksa tai jotain, eikä olis oikeen aikaakaan, kun noita lapsia on talo täys. Tosin osa on nyt hoidossa ja osa erityislapsia, mut katellaan.Kyllä mä täällä joskus käyn.
Kaksostenrattaita muuten etin ja saa olla kantokassit, kun neuvolaankaan ei saa viedä rattaita ylösasti. Pitäs olla halvat ja että vauvat näkee, kun työntää.
:wave:
 
Jos tännekin pari riviä...

Ei uutta omaan napaan.. Kasvaa ja nahka paukkuu minkä ehtii..
Huomenna äitipoli.. Päätin riivata sitä kätilöä mun synnytyskysymyksilläni..

Hirmusti jaksuja kaikille kärvistelijöille, ja etenkin sairaalalepoisille.. Ei varmasti ole mukavaa maata siellä.. (sorry, itsellä pahat angstit sairaalassa oloon.. =) )

Nyt tää hikoileva mamma lähtee hetkeksi lepuuttamaan shoppailusta riutuneita koipiaan.. =)
huoh...

mom44 ja rv.t 28
 
Alkuperäinen kirjoittaja TUPLAONNI:
:hug: toiset ne jaksaa kertoa täällä kaiken itsestään. Mä vaan en osaa tai jaksa tai jotain, eikä olis oikeen aikaakaan, kun noita lapsia on talo täys. Tosin osa on nyt hoidossa ja osa erityislapsia, mut katellaan.Kyllä mä täällä joskus käyn.
Kaksostenrattaita muuten etin ja saa olla kantokassit, kun neuvolaankaan ei saa viedä rattaita ylösasti. Pitäs olla halvat ja että vauvat näkee, kun työntää.
:wave:
Minä roikun näillä palstoilla vähän liikaakin. :p Ei vain ole muuta järkevää tekemistä välillä, kun esikoinenkin on päivät koulussa. Mutta tahti tulee pian muuttumaan :LOL:

Sellaisia halpoja rattaita ei varmasti helposti löydä, joissa mahdollisuus nähdä vauvat. Meillä on Brion Double Wave rattaat ja uutena niiden hinta oli 469 eur joka ei mielestäni ole kovin paha uusista rattaista. Tottakai Huutiksesta tms. voi löytää vielä edullisemmin.

HW 33+1
 
Noniin.. nyt on äitipoli käytynä ja hyvinhän siellä taas voitiin..
Molemmat 1200g ja A pää alaspäin ja B pää ylöspäin.. Kuulema aika epätodennäköistä että enää ainakaan A tuosta isosti muuttaa asentoaan, B saattaa kuulema vielä vaihdella, vaikkakin kohta alkaa tilat käymään niin ahtaiksi etteivät mihinkään liiku.. =)

Muutenkin oli kaikki kunnossa, ja tosi kiva lääkäri sekä kätilö siinä.
Lääkäri vain naurahti mun synnytystapa kyselyille ettei hän uskalla luvata kun kätilöthän siinä päätyön tekee.. ;)


Ja kätilö sitten ottikin ja soitti synnytysosastolle josko saisin priva"valmennuksen" kun en sinne viralliseen pääse.
No tänään olis sitten ollut kätilöllä aikaa, mutta (yllätys) sellaiseen aikaan kun en itse olis taas päässyt, joten ensi kerralla täytyy kysellä taas josko ehtis pari sanaa vaihtaa..
Toki jonkin verran sainkin jo lääkäriltä ja kätilöltä vastauksia pahimpiin epätietoihini.. =)
Saan siis -jos kaikki suinkin menee hyvin- vaikutta itsekin synnytyksen kulkuun ja kivunlievitykseen. Eivät "pakota" epiduraaliin eikä "sido" minua sänkyyn jos en niin tahdo.. Ainoastaan ponnistusvaihe on se mihin en juurikaan saa vaikuttaa, se tulee olemaan poikkisängyllä niin että pääsevät seuraamaan B:n tilannetta ja asentoa kokoajan..

Jotenkin oma olo taas niiiin eufoorinen ettei oikein kulje ajatus.. Heh..
koitan taas palailla.. =)

Kaunista kesän odotusta mammoille!

mom44 28+1
 

Yhteistyössä