M
Miesnäkökulma
Vieras
Hedonismi on kai määritelty ideologiaksi tai elämänasenteeksi, jossa toiminnan sekä motiivi että päämäärä on nautinnon maksimointi.
Jossakin määrin hedonisteja kai olemme kaikki. Tuskin on ihmistä, joka etsisi kärsimystä sen itsensä vuoksi. Omasta kivustaan tai alennuksestaan nauttiva masokisti tuntee perverssillä tavalla mielihyvää, ja tuo mielihyvä motivoi hänen elämäntapansa. Sadisti saa taas puolestaan tavoittelemansa mielihyvän tuottamalla tuskaa.
Kuitenkin on olemassa mielestäni tervettä nautintoa ja sen vastakohtana sairaalloista mielihyvän tavoittelua. Edelliselle on mielestäni tyypillistä, että saamme sen joko tyydyttämällä jotakin joko fyysisen tai henkisen olemuksemme perimmäistä vaadetta ja tarvetta tai saamme sen ikään kuin pyytämättä, lahjana tai armona. Sen sijaan kaikkeen nautintoon, jota tietoisesti etsimme, liittyy turmeluksen ja perversion siemen.
Elämäni intensiivisimmät fyysiset nautinnot olen kokenut tiettyjen fyysisten/henkisten rasitusten ja stressien lauetessa. Raskaan ruumiillisen työn synnyttämä nälkä on tunnetusti paras mauste, ja parhaat hetket ruokapöydässä olen koknut istuessani siihen tosi nälkäisenä. Silloin ei ole ollut edes niin suurta väliä, mitä siinä pöydässä on ollut tarjolla. Elämäni suloisin, puhtaasti fyysinen kokemus on muisto sotaväkiajalta, jolloin olin erään harjoituksen aikana joutunut valvomaan yhtäjaksoisesti lähes kolme vuorokautta yli kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Kun sen jälkeen oli saanut lämpimän ruoan, saunan ja päässyt kasarmille oikeaan vuoteeseen lakanoiden väliin, niin ne muutamat häipyvän tietoisuuden hetket ennen nukahtamista olivat niin sanoin kuvaamattoman ihania, ettei niitä riitä kuvaamaan mikään runo.
Jotain vastaavaa olen päässyt kokemaan myöhemminkin. Kun kovan ponnistuksen tuloksena on syntynyt vaikkapa julkaisu, raportti tai opinnäyte, niin se rentoutumisen ja relaksaation tunne on jotakin ihmeellistä.
Jotkut syvät kokemukset taas tulevat todellakin arvaamatta, kuin lahjaksi. Esimerkiksi sopikoon vaikkapa luonnossa liikkuessa yhtä-äkkiä, odottamatta, esiin vilahtavan auringon esiin loihtima näkymä, jossa ennestään tuttu maisema näyttäytyy jollakin lumoavalla tavalla uutena. Tai musiikki, joka vain äkillisesti tempaa valtoihinsa vieden hetkeksi melkein tietoisuuden toiselle puolen.
Tai ne ikimuistettavat hetket nuorena isänä, kun oma, pieni poikani painoi unisen päänsä rintaani vasten niin luottavasti ja täydellisesti rakastaen ja hyväksyen.
Kaikille noille kokemuksille on yhteistä, ettei niitä voi tietoisesti toistaa, niitä ei voi etsiä, tilata tai varmistaa. Ei esimerkiksi tulisi mieleenikään rasittaa itseäni fyysisesti tarkoituksena saada kokea levon nautinto. Enkä voi komentaa musiikkia liikuttamaan sydäntäni enkä lasta rakastamaan minua.
Se ei tarkoita, ettei onnenhetkiä voisi kokea päivittäin tavallisessa elämän arjessa. Jos menemme vaikkapa ruokapöytään, kuten siihen kuuluu, kunnolla nälkäisenä, niin syöminen antaa runsaan nautinnon. Ja kun lopettaa ollessaan vielä hiukan nälkäinen, niin voi olla varma, ettei ole ylittänyt kielletyn nautinnon rajaa.
Jos sen sijaan syömisen tarkoituksena ei ole terveen nälän tyydyttäminen, vaan herkuttelu, kitalaen kiihottminen yhä uusin maustein ja erikoisherkuin, niin olemme päättymättömän tien edessä. Kylläisen kieli turtuu. Se, mikä tuntui aiemmin herkulta, onkin menettänyt makunsa. Pitää keksiä jotakin vielä pikantimpaa. Ja silti tuon kaiken jälkeen syömisestä ei saa sitä nautintoa kuin istuessaan kunnolla, rehdisti nälkäisenä vaatimattomampaan ruokapöytään.
Myös parisuhteessa, jos se yksinkertainen, tavallinen, arkinen onni ei riitä, vaan kumppanin täytyisi tyydyttää vaateemme joillakin erikoisemmilla ja kummallisemmilla tavoilla, niin eikö se merkitse sitä, että olemme turtuneet? Menettäneet herkkyytemme ja puutuneet?
Jossakin määrin hedonisteja kai olemme kaikki. Tuskin on ihmistä, joka etsisi kärsimystä sen itsensä vuoksi. Omasta kivustaan tai alennuksestaan nauttiva masokisti tuntee perverssillä tavalla mielihyvää, ja tuo mielihyvä motivoi hänen elämäntapansa. Sadisti saa taas puolestaan tavoittelemansa mielihyvän tuottamalla tuskaa.
Kuitenkin on olemassa mielestäni tervettä nautintoa ja sen vastakohtana sairaalloista mielihyvän tavoittelua. Edelliselle on mielestäni tyypillistä, että saamme sen joko tyydyttämällä jotakin joko fyysisen tai henkisen olemuksemme perimmäistä vaadetta ja tarvetta tai saamme sen ikään kuin pyytämättä, lahjana tai armona. Sen sijaan kaikkeen nautintoon, jota tietoisesti etsimme, liittyy turmeluksen ja perversion siemen.
Elämäni intensiivisimmät fyysiset nautinnot olen kokenut tiettyjen fyysisten/henkisten rasitusten ja stressien lauetessa. Raskaan ruumiillisen työn synnyttämä nälkä on tunnetusti paras mauste, ja parhaat hetket ruokapöydässä olen koknut istuessani siihen tosi nälkäisenä. Silloin ei ole ollut edes niin suurta väliä, mitä siinä pöydässä on ollut tarjolla. Elämäni suloisin, puhtaasti fyysinen kokemus on muisto sotaväkiajalta, jolloin olin erään harjoituksen aikana joutunut valvomaan yhtäjaksoisesti lähes kolme vuorokautta yli kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Kun sen jälkeen oli saanut lämpimän ruoan, saunan ja päässyt kasarmille oikeaan vuoteeseen lakanoiden väliin, niin ne muutamat häipyvän tietoisuuden hetket ennen nukahtamista olivat niin sanoin kuvaamattoman ihania, ettei niitä riitä kuvaamaan mikään runo.
Jotain vastaavaa olen päässyt kokemaan myöhemminkin. Kun kovan ponnistuksen tuloksena on syntynyt vaikkapa julkaisu, raportti tai opinnäyte, niin se rentoutumisen ja relaksaation tunne on jotakin ihmeellistä.
Jotkut syvät kokemukset taas tulevat todellakin arvaamatta, kuin lahjaksi. Esimerkiksi sopikoon vaikkapa luonnossa liikkuessa yhtä-äkkiä, odottamatta, esiin vilahtavan auringon esiin loihtima näkymä, jossa ennestään tuttu maisema näyttäytyy jollakin lumoavalla tavalla uutena. Tai musiikki, joka vain äkillisesti tempaa valtoihinsa vieden hetkeksi melkein tietoisuuden toiselle puolen.
Tai ne ikimuistettavat hetket nuorena isänä, kun oma, pieni poikani painoi unisen päänsä rintaani vasten niin luottavasti ja täydellisesti rakastaen ja hyväksyen.
Kaikille noille kokemuksille on yhteistä, ettei niitä voi tietoisesti toistaa, niitä ei voi etsiä, tilata tai varmistaa. Ei esimerkiksi tulisi mieleenikään rasittaa itseäni fyysisesti tarkoituksena saada kokea levon nautinto. Enkä voi komentaa musiikkia liikuttamaan sydäntäni enkä lasta rakastamaan minua.
Se ei tarkoita, ettei onnenhetkiä voisi kokea päivittäin tavallisessa elämän arjessa. Jos menemme vaikkapa ruokapöytään, kuten siihen kuuluu, kunnolla nälkäisenä, niin syöminen antaa runsaan nautinnon. Ja kun lopettaa ollessaan vielä hiukan nälkäinen, niin voi olla varma, ettei ole ylittänyt kielletyn nautinnon rajaa.
Jos sen sijaan syömisen tarkoituksena ei ole terveen nälän tyydyttäminen, vaan herkuttelu, kitalaen kiihottminen yhä uusin maustein ja erikoisherkuin, niin olemme päättymättömän tien edessä. Kylläisen kieli turtuu. Se, mikä tuntui aiemmin herkulta, onkin menettänyt makunsa. Pitää keksiä jotakin vielä pikantimpaa. Ja silti tuon kaiken jälkeen syömisestä ei saa sitä nautintoa kuin istuessaan kunnolla, rehdisti nälkäisenä vaatimattomampaan ruokapöytään.
Myös parisuhteessa, jos se yksinkertainen, tavallinen, arkinen onni ei riitä, vaan kumppanin täytyisi tyydyttää vaateemme joillakin erikoisemmilla ja kummallisemmilla tavoilla, niin eikö se merkitse sitä, että olemme turtuneet? Menettäneet herkkyytemme ja puutuneet?