Minä itse yritän olla mahd. paljon lapseni kanssa mutta totuus on se että en tosissaan aina jaksa. Jos joku mulle (ulkopuolinen) sanoo että olen huono äiti, sitä en todellakaan ole. Meidän perheessä ollaan kaikki todella itsepäisiä ja vaaditaan omaa aikaa, vaikka se sitten joskus onkin pois lapselta. Ei tyttö yksin pinniksessänsä itke, kyllä sinne mennään jos kitinä muuttuu itkuksi, mutta jos hän viihtyy yksinään joskus niin hyvä niin. Ei siitäkään tarvitse tuntea syyllisyyttä jos lapsi voi ihan hyvin leikkiessään leluillansa. Kyllä ainakin meidän tyttö alkaa ääntelemään ja hakemaan katsekontaktia jos on seuran kipeä. Minä olen koneella päivittäin ja usein, teen myös muutakin, siivoilen yms. joten onhan sen lapsen opittava siihen ettei joku voi koko ajan olla vieressä, mutta luotettava siihen että joku tulee jos on hätä.
Tyttö lähtee päiväkotiin alle 11 kuisena, ihan rahan takia. Kaikki kun eivät voi olla kotona, on laskut maksettava ja oltava vähän ylimääräistäkin jos tulee yllättäviä menoja, ja kuten jokainen hoitovapaalla oleva tietää, ei sitä rahaa jää tippaakaan ellei puolison tulot ole suuria. Mun mies on työttömänä, niin tässä nyt elellään elokuuhun netto 1400e/kk ja se ei kyllä meille riitä, kuussa laskujen ja vuokran jälkeen jää viisi sataa. Ei riitä sitten millään.
Kyllä minäkin joskus käyn kavereiden kanssa ulkona, eikä kyse ole siitä etten TAHDO olla lapseni kanssa, toki tahdon, mutten joka päivän joka minuutti, sillä olenhan myös aivan oma ihminen äitiyden lisäksi. Kun kaikki ovat tyytyväisiä, toimii suhde ja vanhemmuus.
Vai olenko väärässä?
Tyttö lähtee päiväkotiin alle 11 kuisena, ihan rahan takia. Kaikki kun eivät voi olla kotona, on laskut maksettava ja oltava vähän ylimääräistäkin jos tulee yllättäviä menoja, ja kuten jokainen hoitovapaalla oleva tietää, ei sitä rahaa jää tippaakaan ellei puolison tulot ole suuria. Mun mies on työttömänä, niin tässä nyt elellään elokuuhun netto 1400e/kk ja se ei kyllä meille riitä, kuussa laskujen ja vuokran jälkeen jää viisi sataa. Ei riitä sitten millään.
Kyllä minäkin joskus käyn kavereiden kanssa ulkona, eikä kyse ole siitä etten TAHDO olla lapseni kanssa, toki tahdon, mutten joka päivän joka minuutti, sillä olenhan myös aivan oma ihminen äitiyden lisäksi. Kun kaikki ovat tyytyväisiä, toimii suhde ja vanhemmuus.
Vai olenko väärässä?