Häiritsee miehen ex-pano,josta en tiedä mitään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ärsyyntynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

ärsyyntynyt

Vieras
Oon ihan naurettava,tiedän.
Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä vuosia. Seurustelun alkuvaiheessa sille soitteli joku nainen,jonka kertoi olevan vaan yks pano. Kerran sitten kännissä mainitsi että oli muuten hänen elämänsä hyvännäköisin nainen (!?),mutta ei halunnut muuta kuin seksiä,joka sekin oli kerrassaan upeaa. Heillä oli siis pidempiaikainen seksisuhde. Mies myös sanoi että kaverinsakin kuolasivat tätä upeaa naista ja yrittivät pokata häntä. Olin jo silloin tosi närkästynyt siitä hehkutuksesta,huono itsetuntoinen kun olen. Noh,ei aikaanaan kun miehen kaverit kyselivät kilpaa että onko miehen ja tämän naisen suhde ohi ja saisivatko he puhelinnumeroa tälle naiselle jne.
Koitin sitten mieheltä kysellä tämän naisen nimeä ja miltä näyttää jne. mutta ei suostunut kertomaan mitään muuta kuin lempinimen,joka on tosi yleinen. Aina välillä asia käy mun mielessä ja kysyn mieheltä että mikä sen nimi on,että voisin käydä vaikka facesta katsomassa ja pääsisin yli tästä mua häiritsevästä asiasta,mutta mies ei suostu kertomaan mitään kun sanoo ettei halua että käyn katsomassa,varmaan mun huonon itsetunnon vuoksi.

Oonko ihan pimeä kun tää asia vaivaa mua vieläkin?
 
Miks ihmeessä tää ois tapahtunu Oulussa :D Ei tosiaankaan,ihan eri puolella maata,ainakin niin mä oon käsittäny että ihan sillä paikkakunnalla missä aikasemmin asuttiin.
 
Kuulostaa aika lapselliselta tuo miehesi kehuminen. Mutta semmoisia monet miehet on, omani on maannut puolet suomen naisartisteista (on muusikko) joskus ennen meidän aikoja, eikä sitä peittele. Onhan se vähän rassaavaa joskus kun se lukee iltapv lehdistä jonkun ex-panonsa juoruja ja mietin mitä se siinä nyt näkee, mutta kaikilla meillähän on menneisyys. Ehkä miehesi ei olisi tuota naista harrastellut jos olisi tiennyt sinun tulevan vielä vastaan =)
 
Miehes kuulostaa aika pösilöltä kun noin on jostain ex-panosta sulle puhunut. Tottakai se häiritsee kun toinen niin hehkuttaa jotain upeaa naista jonka kanssa seksi oli mahtavaa. Mä en tuommosta ukkoa kattelis.
 
Aika pimee oot! Mieskin päivänä eräänä kysyi mun exästä että oletko sitä nähnyt. Vastasin että tottakai olen, olenhan paikallisella ABC.llä töissä. No mitä te ootte puhuneet yms. Vastasin että hyvää päivää kirves vartta, mitä kuuluu hyvää kuuluu, ei sitä nyt kymmenen vuoden jälkeen enää tunneta toisiaan. No tulipa hänen exänsä sitten kaupassa vastaan, tuli oikein hänelle juttelemaan, meitä ei mitenkään noteerannut, joten jatkoimme lasten kanssa kauppakierrosta, vähän mua nauratti kun tuli perästä, että oliko nyt kovinkin tuttu ja mistä te puhuitte yms. ei ole mies sen jälkeen maininnut minun tai omaa exäänsä.
 
Ääliö ukko. Silmä silmästä? Kehase jotain omaa ex-panoas ihan sivulauseessa joskus, silleen vahingossa, niin et se kuulee, vaikka kaverilles jos istutte iltaa teillä tms. äläkä ikinä tunnusta miehelles et oot pohtinu sen ex-höyläyksiä jne ja sanonut sitten niin kaverilles sen ukkos hehkutuksen takia. Keskustelette tästä kaveris kanssa etukäteen ja heität sitten teillä keskustelun lomassa jotakin tyyliin et "niin.. sillä oli kyllä kova kanki... huoh.." tms. muuta yhtä urpoo? Miehiä ei kiinnosta mikään muut naisen exissä kuin et onko niillä ollu isompi ja miten se sitä käytti. Ei vaikka olis ollut maailman komein/rikkain/ihan mitä ikinä. Nuppi on miehen nro 1.

Ja nainen, kerää ittes, maailmassa riittää kaloja ;) Kaikissa meissä on hyvät ja huonot puolemme.
 
Kuulostaa kyllä tyhmältä käytökseltä että pitää niin hehkuttaa jotain entistä hoitoa, totta. En ikinä tekisi niin miehelleni, saatan kyllä mainita entisiä POIKAYSTÄVIÄ, ei siis mitään hoitoja, sillä ovathan he olemassa olleet eivätkä katoa vaikka nyt ovat menneisyyttä. Mutta, en kyllä heidän ulkonäköään hehkuta enkä sänkytaitojaan myöskään. Mieheni ei sillä tiedolla tee mitään :D Ei hän itsekään välitä puhua entisistään.

Minua ei myöskään miehen exät haittaa, en näe syytä vaivata itseäni sillä mitä ennen tapahtui, välitän vain siitä miten hän kohtelee minua nyt ja tulevaisuudessa :) Mutta miksi haluat välttämättä esim. katsoa naisen kuvia? Onko se vain uteliaisuutta? Entä jos hän olisikin todella upea ilmestys, eikö sinulle tulisi vain pahempi mieli?
 
Usko mua, vielä enemmän se häiritsisi jos tietäisit sen nimen, sitten haluat tietää ammatin, miten asuu jne ja kohta toi oliskin saanut jo kohtuuttomat mittasuhteet.

Arvaapa mistä tiedän... :ashamed:
 
Kyse on siitä että mies on oman epävarmuutensa vuoksi hehkutellut entistä panoa. Hän on siirtänyt kaikki ounastelemansa tulevat ongelmat sinun harteillesi.
"Se että miehellä ei seiso on varmasti minun vikani, koska hänellähän on ollut ennen upeaa seksiä."
"Se että minä en koskaan laukea on varmasti minun vikani, koska hänellähän on ollut ennen upeaa seksiä."
 
Rakas ärsyyntynyt, tiedän tunteen... =( Nykyinen mieheni pidettäköön tästä aiheesta irrallaan, hän on ollut ehdottomasti fiksuin mies minun elämässäni, myös näissä asioissa. Mutta yksi exä oli ihan ihmeellinen...saattoi jumittaa tietokoneella katselemassa exiensä kuvia ja huokailla, ihan tarkoituksellisesti jotta huomaan hänen niitä katselevan... ?! Joskus hän myös latasi minun koneeni taustakuvaksi kaikenmaailman naikkosten kuvia "antamaan mulle treeni-intoa" jne yms. Ihan käsittämätöntä touhua...mutta hänellä olikin myös useita suhteita käynnissä yhtä aikaa.. Kauaa en katellut.. =D

On kyllä todella ylivertaisen urpoa kehua puolisolleen eksiään, olipä nämä "pelkkiä" panoja tai ihan seurustelukumppaneita. Todella pöyristyttävää. Joku täällä kehoitti jo kostamaan ja sinua kehumaan omia eksiäsi, mutta minä en usko koston voimaan. Ennemmin uskon rehelliseen ja avoimeen keskusteluun. Ehkä olet aiheesta jo puhunutkin ja kertonut tunteesi jne, ehkä miehesi ei ole silti ymmärtänyt sinua todella. Silloin voi toki olla paikallaan hiukan näpäyttää "kostolla", mutta vain sen verran että saa kokea tuon saman tunteen. Jälkeenpäin asia on sitten kyllä syytä käydä kunnolla läpi ja kertoa että oli tarkoitus vain näpäyttää...ja vielä vaikka sanoa kehujen olleen aiheettomia ja tekaistuja...eihän tarkoituksena ole kuitenkaan pilata miehen itsetuntoa...ja yhteistä elämää =) Ehkä kuitenkin jos hän saa tuta oman lääkkeensä, hän ymmärtää myös sinua paremmin ja osaa auttaa sinut aiheesta yli.

Järkyttävää tuollainen käytös häneltä kuitenkin on. Itse olen joskus tehnyt myös ihan samaa, eli kiusannut itseäni analysoimalla eksien ulkonäköä ja miettimällä millaista seksi on heidän kanssaan ollut jne... Mutta ei se mitään muuta kuin lisää tuskaa, enkä tarkoita sitä että olisi välttämättä käynyt toteen eksien olleen minua parempoia. Mutta koskaan ei täyttä selkoa heistä saa, ja kaikki käsitykset perustuvat vain kuitenkin omiin johtopäätöksiin.

Täytyy kyllä sanoa, että kun tämän mainitsemani eksäni joihinkin naisiin tutustuin, hälvenivät kaikki itsetunnon tuskat yms... Esim eräs pettämiskumppaninsa (seurusteli meidän molempien kanssa) osoittautui aivan mahtavaksi ihmiseksi ja lopulta haukuimme miestä yhdessä ja autoimme toisemme tilanteesta yli =D Pidämme vieläkin vuosien päästä yhteyttä, emmekä enää edes puhu koko retkusta =D

Mutta kyllähän tuollainen jää kaivelemaan vuosikausiksi jos suhde jatkuu. Tuon eksän kanssa se ei jatkunut, eikä pelkästään tuon seikan vuoksi. Jos nykyiseni olisi joskus erehtynyt jotain eksäänsä vähääkään kehaisemaan, olisin taatusti ikuisilla haavoilla... Eli älä ainakaan itseäsi moiti siitä että sinuun sattuu.

Toivon todella että saat tilanteen yhdessä miehesi kanssa kuntoon ja etenkin uskoa itseesi. Miehesi on kuitenkin sinut valinnut ja sinun kanssasi tahtoo elämänsä jakaa. Kun vaan tajuaisi miten sinua kohtelee... =( Eikäpä miehet yleensä muutoin tuollaisia miehesi eksän kaltaisia naikkosia juuri arvosta, ihmisenä ainakaan. Vaikuttaa lähínnä joltain halvalta ja helpolta panolta, jolla ei ole muuta merkitystä miehellesi ollut. Ja se että muut miehet hänen numeroaan mieheltäsi kyselee, mielestäni osoittaa ettei häntä kukaan muukaan halpaa panoa kummempana pidä. Voisin myös väittää, että jos nainen on helppo ellei varma pano, saa hänen "ihanuutensa" myös suuremmat mittasuhteet kuin todellisuudessa onkaan... Jotenkin miehillä on tuo miehinen ego niin..en tiedä. Ei sitä aina ymmärrä =D Voi myös tosiaan olla ettei tuo nainen niin ihmeellinen ole ollut, miesten vain pitää esittää orhia ja usein ne puheet jää reippaasti tekojen varjoon...

Mutta pitemmittä puheitta, Voimia ja uskallusta käsitellä asia <3
 
Noh, minusta ap et ole ollenkaan outo. Vaikka itsetunto olisi hyväkin, moinen asia varmasti kiinnostaisi. Etenkin kun miehellä jostain syystä täytyy salata naisen nimi ym.
 

Yhteistyössä