Hätähousut himotestaajat ja haamuviivoja

Näyttää siltä, että käyn siltikin vielä ostamassa pari testiä...

Kp33/26-29 mennään ja veristä vuotoa - ihan kunnolla veristä, ei ruskeaa. Mutta niin niukkaa, ettei oikein kuukautisiin voi verrata.

Nyt melkein toivon, että alkaisi ihan kunnon kuukautisvuoto, voisi olla varma vaikka sitten keskenmenosta. Käy hermoille, jos pysyy epämääräisen vähäisenä tämä tiputtelu. Millä sen sitten varmistaa, onko kuitenkin vielä raskaana? Vaikka kai näin alussa raskaustesti kai kohtalaisen nopeasti alkaisi negaa näyttää?

Kishuli - minäkin lueskellut noista alkuraskauden vuodoista, mutta otapa niistä selvää. Toisaalta on normaalia, toisaalta voi merkitä keskenmenoa. Ilmeisesti jos pysyy kuukautisia niukempana, on toiveikkaampaa. Ja hyytymät on paha merkki. Ruskea vuoto vähemmän huolestuttavaa kuin kirkkaanpunainen.

Täällä perusteellista selvitystä. Mm.: "Niukka alkuraskauden verenvuoto ajankohtana, jolloin kuukautisvuodon pitäisi alkaa ("valekuukautiset"), on tavallinen oire, sitä esiintyy joka neljännellä naisella. Jos vuoto on kuukautisvuotoa runsaampaa ja jos siihen liittyy supistuksen omaisia kipuja, oireet viittaavat keskenmenoon. Niukka ruskea vuoto, johon liittyy alavatsakipuja, voi myös olla kohdunulkoisen raskauden merkki."

UniQuePopPy - viiva on tummunut selkeästi!
 
  • Tykkää
Reactions: kishuli
Minä kiertopäivinä testaatte noita haamuja? Siis joille tulee haamuja. Minulla kp 24/28-30 menossa, dpo 9. Ei varmaan vielä kannata kokeilla? Mitään oireita ei siis ole, enkä varmasti ole yhtään sen enempää raskaana kuin aiemminkaan 14 kk yrityksen aikana, mutta ihan uteliaisuuttaan voisi testata. Mahaakin juilii, vähän menkkakipumaisesti jo.
 
Solene: mä bongasin mitä ilmeisemmin ekaa kertaa kiinnittymisvuotoa kp22 plussa kierrossa ja siitä vasta 6 päivän jälkeen näkyi apteekin omassa ekaa todella hailukkaa viivaa ja vasta 9 päivää sen jälkeen tuli selvempi haamu pc liuskaan, joten tuskin näkyy vielä jos oli kiinnittymisvuotoa. Mulla tuo mahdollinen kiinnittymisvuoto oli sellaista veriviirua ihan punaista. mulla nousee aluksi tuo hormoni todella hitaasti, joten tuo 6 päivän viive johtuu mitä ilmeisemmin siitä jos nyt oli kiinnittymisvuotoa. sopis kyllä hyvin olemaan. =)

kasenja: tsemppiä!!! toivotaan, että on harmitonta. Mä kyllä testaisin uudestaan, jotta näkee lähteekö testi tummumaan tai vaalenemaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Kasenja
syystuuli: mulla näkyi tuo apteekin oman ihan todella huonosti näkyvä viiva dpo 10 ja 11 ja sitten dpo 13 tuli haalea haamu pc liuskaan. joten todella myöhään. ultralla myöhemmin vasta olen saanut tietoon missä vaiheessa n ovikset ollut ja mitkä dpo:t oli. luulin olevan vähemmän, mutta todella isolla dpo:lla sain vasta kunnon viivaa.
 
kasenja mulla alko keskenmeno tuollai en nyt halua pelotella enkä mitään, mutta alkoi tuollai kirkkaalla vähällä vuodolla ja sit seuraavana päivänä tuli jo hyytymiä ym..ja kahdesti näin käynyt testit näytti aina vaan haaleaa viivaa..joka ei vahvistunut. Sulla kai ne kuitenkin ovat vahvistuneet? toivottavasti on vain jotain harmitonta vuotoa. :heart::hug:

miima81 mää oon kanssa joskus raskaana ollessa tehnyt ovistestin ja voi niitten viivojen vahvuutta :D

tein äsken pregcheckin tuloksella 0 :) nyt siis jo kp 28 pillereiden kanssa oli sen 25 mut joskus luomuna ollut tuon 28-30 eikä edelleenkään vuotoa, luulen et toi pillereiden lopetus on nyt vähän laittanut elimistön sekasin..

laitan vielä kuvan äskesestä, testi ei vielä oo ihan kuiva.ei vaan ota nyt tulta alleen tää homma :/
[URL=http://aijaa.com/0086710732913][/URL]
[URL=http://aijaa.com/0056710732914][/URL]
 
  • Tykkää
Reactions: Kasenja
Naapurin tyttö
Kuinka paljon kiinnittymis vuotoa teillä tulee? ja voiko tulla jo dpo 3?
Äsken vessassa käydessä tuli runsaasti ruskeaa valkovuotoa paperiin pyyhittäessä...
Taitaa olla vain menkkojen alku :'(

*MUOKS* ja tänään tuntunut menkka juilintaa alavatsalla.

Ei oo reilua!!!
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Naapurin tyttö - en usko, että implantaatiovuotoa voi tulla vielä dpo3..ei alkio yleensä niin aikaiseen vielä kiinnity..

Implantaatiovuoto(kiinittymisvuoto)..


"Tämä implantaatiovuoto esiintyy juuri samaan aikaan kuin odotetut kuukautiset, ja saattaa sen takia aiheuttaa epävarmuutta raskauden suhteen.
Implantaatio vuotoja esiintyy kuitenkin suhteellisen harvoin.

Implantaatiovuoto vaihtelee pienistä tippoista isompaan vuotoon, joka muistuttaa lähes normaaleja kuukautisia, mutta on yleensä kuitenkin vähäisempää ja eri sävyistä kuin normaalit kuukautiset. Muista, ettei se ole yleinen ilmiö."

Implantaatio "dippi on oviksesta n. 5-12/vrk..
 
heipsan!
tuosta verisestä vuodosta piti tulla kommentoimaan sen verran, että itselläni alkoi sellaista rusehtavaa tuhruttelua viikko sitten lauantaina. ajattelin että menkat alkaa siis, koska dpo oli jo 10, jolloin usein on menkat alkanutkin. luteaalivaihe jäänyt lyhyeksi useinkin ja olen käynyt verikokeissakin asiasta. no, mutta siis siihen vuotoon. lauantain kuljin siis tamponi paikallaan koko päivän ja olin vähän viihteelläkin ystävien kanssa. uskalsin näin tehdä, koska menkathan siis alkoivat... neljä päivää sitä tuhruttelua kesti, jolloin aloin pillastua, että clomit (jotka ehdin siis siinä kierrossa juuri aloittaa) sotkivat kiertoni aivan totaalisesti!!! :kieh: sitten keskiviikkona tuhruttelu loppui ja tilalle tuli valkovuoto. sitten vasta lamppu syttyi päässäni!!! torstaina sitten töiden jälkeen 2h pidättelyn tulos oli tällainen...
Aijaa.com - 10718426
eli rusehtavan vuodon jälkeenkin on toivoa!!! :D
 
hei tuli mieleen, joko perhis on päässy ultraan? eikös kiireellisellä lähetteellä pitäis päästä nopeaa.
Leo Vielä pari päivää odottelua ultraan.. Ultra tosiaan ma kuten mur-mur muisti.
Olo kylläkin vahvistunut, että "joku/jotain" siellä myllertää :whistle: Jos ei, sit ne saa kyl tutkia kaiken mahdollisen ja mahdottoman.

rv 12+2
 
  • Tykkää
Reactions: metsämanssikka
Syystuuli74 - minä sain tästä kierrosta haamuja dpo 12-14 - ja menkat siis alkaa mulla normaalisti viimeistään dpo 14.

Naapurin tyttö - voisikohan ovulaatio olla aiemmin jo, ja kyse kuitenkin kiinnittymisvuodosta?

Metsämanssikka, en peljästy, realiteetit on itselläkin mielessä. Aivan alkuraskaudethan helposti keskeytyy (liekö niissä "kemiallinen raskaus" oikea termi, vaikka itse sitä vierastankin - kuulostaa joltain oudolta myrkytykseltä).

Testiviivat minulla vahvistui ja varsinkin niiden ilmaantuminen nopeutui selvästi tuossa dpo 12-17, mutta eihän ne ollenkaan kontrolliviivan vahvuisia olleet. Ehkä kuitenkin vahvistuivat "haamusta" vain "selväksi haamuksi"?

Vähän sellainen tuntuma, että eiköhän tämä yrityskerta päättynyt tähän. Vuoto ei vieläkään ole tuhrua ihmeempää, mutta on kuitenkin kirkaan veristä. Ja tuntuma alavatsalla on muuttunut sellaisesta oudosta painontunteesta (dpo 12-17) enemmän sellaiseksi tutuksi menkkajuilinnaksi ja krampiksi nyt eilen ja tänään (dpo 18-19). Mutta varmistan kaiken varalta ensi viikolla testillä, miten viivoille on käynyt, että ovatko varmasti haipumaan päin.

Näyttää siltä, että en oikein tahdo sietää epätietoisuutta. Heti pitäisi tietää, suuntaan tai toiseen. Ja niin niitä testejä sitten kuluukin.
 
metsamanssikka - kyllähän aikainen kiinnittyminen saattaa käydä JO dpo3 - se harvinaisempaa kyllä.

Itselläni oli -09 raskaudessa dpo7-9 vaal. punertavaa limavuotoa ja dpo9 kova repäisyviilto hävyn päältä kun kopistelin raskasta päiväpeitettä:x..menin siis aivan kaksin kerroin ja säikähdin kovin:O..iski ihan tuskan hien hetkeksi pintaan.
 
Naapurin tyttö - en siis tarkoittanut menkkoja tulevaksi siulle, vaan se vanha veri sieltä pikkasen tuhruttaaa..TAI..siulla oli raskauden yritystä ja vuoto edelleenhin viipyilee ja tuolla taapaa tuhruilee nyt sitten..

Voi kun nämä on sellaisia isoja ? monasti..ei aina tiedä, missä vika jos kierto ei menekkään normin mukaan.:confused:
 
Viimeksi muokattu:
Naapurin tyttö
Kasenja No se olisi ihme jos se olisi ollut aiemmin kun tiistaina 7.8 sain tasavahvat viivat ovistikkuun ja sen jälkeen negaa, kunnes taas 14.8. tasavahvat viivat ja digiin hymy naama, puuhailut 7.8.14.8. ja 15.8. :D

Että aika mielenkiintoista tää on :D

Mur-mur ennen eilistä on ollut aika kuivaa tuolla alapäässä niin mietin oisko puuhailut aiheuttanut limakalvolle haavautumista joka nyt tuli kuivana verenä runsaan valkovuodon mukana.

Ai niin, hain äsken postista latviasta tilatut ovis testit ja siinä paketin päällä lukee ihanasti: Good Luck :)

Tuolta voin tilata useamminkin :)

Mulla on oikean puolen lisätissi kipuillut nyt pari päivää... se kipuilee yleensä kun hormonitaso nousee...
 
juu blancoo on, alan jo kyllästyä testaamaan kun ei ole mitään tulosta odotettavissa. alkais vaan ne menkat nyt ni pääsis tästäkin :( onneks testit loppuu, enää yks pregcheck jälellä taijan sen jättää maanantaille sillon jo kp 30 jos ei siis vuotoa ennen sitä.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä