Hätähousuiset Himotestaajat ja Piinailijat Vol.3

  • Viestiketjun aloittaja mymosa
  • Ensimmäinen viesti
Kiitos eläinystävä tsempistä! Jos olen raskaana, todella toivon ettei lämmöt ole ylhäällä koko 9kk (vai hetkonen, olisikos nyt jäljellä enää 8kk). Olen varsin herkkä tämmöiselle.
Ei ole siis hormonaalista ehkäisyä ollut (en kestä niitä ollenkaan).
Apteekin omilla testeillä ja sitten yhtä Clearblue testiä kokeilin, jonka pitäisi näyttää jo anivarhain. Toisaaltahan menkat eivät ole vielä myöhässä kuin kolme päivää pidemmän kierron mukaan, eli ehkä tässä on toivoa, että testit eivät vaan vielä näytä. Jos ei olisi mitään muita oireita, en edes kiinnittäisi huomiota hitusen myöhäisiin menkkoihin. Mutta nyt tämä alkaa olla jo todella outoa, kun antavat itsestään selviä merkkejä eivätkä ala. Osaan aina sanoa viimestään edellisenä päivänä, että huomenna alkaa menkat, vaikka eivät niin säännölliset olekaan. Nyt en todellakaan enää tiedä. Enkä osaa selittää muita oireita millään. Tuskin sitä "luulosairaskaan" on kun ei ole osannut edes ajatella mahdollisuutta raskaudesta.

Pitää vaan toivoa huomenna plussaa! Kääks tämä on jännittäväistä. Jos mikään ei muutu niin sitten tosiaan ensi viikolla varailemaan lääkäriä. En voi töistäkään olla enää pois ilman mitään järkevää syytä. On siis aika raskasta fyysistä työtä niin en kykene tekemään tässä olotilassa, toimistotyö kyllä menisi.
 
Eikös se kiinnittyminen ole joskus dpo 5-7..

Tänään bongattu elämäni ekat kunnon kananmunalimat :D tais niistä greipeistä sen verran olla apua:) ovistestikin lähti nyt illalla (kp 16) vihdoin tummumaan. Ei kyllä ole läheskään tasavahva edes vielä, mutta jos koittais jaksaa varmuuden vuoks talletella :D
 
  • Tykkää
Reactions: eläinystävä
MinkaNimimerkki Mulla toi lämmönnousu tapahtui aina oviksen jälkeen ja tipahti päivää ennen menkkoja. Plussakierroissa ei lämmöt tulleetkaan alas vaan jäivät koholle ja olo oli kipeän tuntuinen. Koko raskausajan olivat koholla, mutta kroppa tottui siihen nopeesti. Lisääntynyt verenmäärä lisäsi myös tuota kuumotusta. Mies sanoi välillä että hohkan oikeen kuumuutta. :D Tsemppiä toivottavasti tärppää. :)

MUOKS. Niin jos esittelis ittensä tännekin. Olen 34 v pienen pojan äiti. Haaveissa ensi vuodelle pikku kakkonen. Yritystä ei ole vielä aloitettu.
 
Viimeksi muokattu:
Hei, täällä ilmoittautuu uusi foorumilainen. Jonkun verran olen taustalla lukenut jo varsinkin tätä hätähousuisten ketjua. :D Meillä on menossa toinen yrityskierto. Sain ensimmäiseltä kierrolta plussan r-testiin, mutta menkat alkoivat lopulta viikon myöhässä (kemiallinen?). Nyt olen tikuttanut ovista ja eilen KP19 testi näytti että ovis olisi ja luulen bonganneeni sen itsekkin. Pupuilua oli kp 18 ja eilen kp19, joten sikäli olisi toiveet korkealla vaikkakin minulla on ollut hirmuinen stressi juuri pari päivää muuhun elämään liittyen. Omaa napaa näin aluksi, anteeksi. :ashamed:

Pihlaja85, kohta 29v ja ensimmäistä yrittämässä. yk2 kp 19/30-37 ya 8/2014
 
Taas ON: Veikkaan että munasolu irtos sittenkin tänään (vatsakipu) n. Klo 14. Lh huippu tais olla sit viimeyönä kun äskeisessä ovistestissä vain 1 viiva enää. Eilen ei siis pupuiltu, mutta jos nyt illalla niin kerkeäiskö vielä??
 
Mihin se mun vastaus hävisi? Noh, näpytän uudestaan.

Eli täällä jatkuu sama meno. Aamulla tuli vaaleaa verta vessassa käydessä ja testi oli nega, joten olin varma, että se siitä. Mutta tiputtelu loppuikin siihen. Tai ruskeaa tulee vähän vessassa käydessä. Oudoimmat menkat ikinä jos en raskaana ole. Lämmöt yhä korkealla. Huomenna varmaan tilailen sitten verikokeen, en kestä tätä epätietoisuutta. Onko verikokeita erilaisia? Jostain käsitin niin. Tiedän mitä pyydän. Kp. 37.

Kiitos Sniff lohdutuksesta, että lämpöilyyn voi tottua ajan kanssa :)

- 30v ja ensimmäistä ollaan tässä toivomassa
 
MinkaNimimerkki oletko menossa julkiselle vai yksityiselle? Julkisella puolella ei kai voi kovin paljon itse vaikuttaa siihen että millaisen kokeen saa.
Itse kävin esikoisesta n. Dpo 21 kun testi näytti vieläkin haaleeta haamua ja epäilyksenä oli kohdun ulkoinen. Verestä mitattiin tarkka hcg pitoisuus (vastasi viikkoja).

5 vuotta sitten minulla oli yli 6kk kestävä lääkekuuri, jonka aikana ei saanut tulla raskaaksi ja jouduin käymään joka kuukausi verikokeissa varmistamassa asian pillereistä huolimatta. Luulisin että silloin on katottu vain jotenkin pikaisesti onko hormoonia vai ei..

Muoks. Tuosta verikokeesta sen verran että menin siis terveyskeskukseen valittamaan tiputteluvuodoista ja vatsakivusta. Laittoivat lähetteen sairaalaan jossa verikoe ja sen jälkeen ultraan. Tulos oli tullut n tunnin aikana kun odottelin ultraan pääsyä..
 
Viimeksi muokattu:
Sunflower11
Sunflower mä oon ymmärtäny et se 10 päivää alkais olee aika minimi luteaalivaiheeks raskauden kannalta. Voi olla että muistan väärinki. Kannattaa varmaan jatkossakin käyttää lugeja jos vaan mahdollista..
Juu. Kun mullahan limakalvo alkaa rappeutumaan ennen mahd. Kiinnityymistä / siihen aikaan ni..
lugeja söin v.2012, ei apua. Mut hoitoihin mennään aikanaan. Onhan täs jo neljä vuotta yritetty ja alko yk49 nyt..
 
En nyt tiedä tän palstan menosta oikein mitään, sillä olen elänyt hiljaiseloa täältä. Mutta paikalla jälleen ! :)
Mullinmallille onnittelut! <3

..20.10 tulee tasan vuosi kun jätimme ehkäisyn ja aloimme yrittää saada lasta. Mitään ei ole tapahtunut, ei siis mitään!
Olen itse 21v ja mieheni on 23v. Mitä mieltä olette, pitäisikö käydä joissain tutkimuksissa? (Miehelläni oli lapsena kolme kivestä, joista yksi poistettiin. Lääkäri oli sanonut, ettei se vaikuta lasten saantiin, mutta nyt olen alkanut pelkäämään voiko hän saadakaan lapsia..) ja tiedän, että olemme molemmat nuoria, mutta vuosi on aika pitkä aika odottaa, tuloksetta.
-Kiitos-
 
Tervetuloa haikara olin 19 kun alettiin yrittää esikoista (kuumeilu alkoi jo 17 vuotiaana!), 22 kun esikoinen syntyi. Luomutärppi oli. Suosittelen kyllä käymään tutkimuksissa!
Nyt yk 7 menossa pikkukakkosesta ja tutkimuksiin hakeuduttiin vasta nyt. Jonot raitaa olla pk seudulla pitkät eli ei tietoa milloin edes pääsee sinne.

Mies on kuitenkin niin helppo tutkia että yksityiselläkin maksaa alle 100€..
 
Nyt pitäs olla dpo 4, mutta epäilen nyt ettei ovista ehkä tapahtunut ollenkaan kun lämmöt matalalla.. pöh. Kai sen nyt pitäs kohonnut olla jo. Voi ku tietäs aina varmaksi mitä tuolla muniksissa ja muualla tapahtuu :D
 
Mä en tiiä noista lämpöjen mittailu hommista yhtään mitään :) ilmeisesti silleen pystyy melko varmasti tietää oliko ovis? Kuinka paljon yöheräily vaikuttaa noihin aamulämpöihin? (tuttia saattaa joutuu laittaa esikoiselle pari kertaa yöllä..) seuraavaan kiertoon voisin ottaa tuonkin käyttöön :D
 
Moikka kaikille.

Täällä tälle foorumille uusi himotestailija ilmottautuu joukkoon.. =)

Ollaan kohta kolme vuotta yritetty tuloksetta. Alkuvuodesta kävimme tutkimuksissa ja mitään syytä lapsettomuudelle ei löytynyt, vaikkakin miehen syöpähoidoilla pelättiin olleen vaikutusta hedelmällisyyteen. Kevään aikana kolme inseminaatiota, joista ei jäänyt käteen kuin paha mieli. Nyt ollaan taas luomuna kokeiltu. Elokuussa plussa, mutta ilo ei kestänyt kolme päivää pidempään.

Nyt taas eletään jännittäviä aikoja. Dpo 11 ja kp22/28 menossa, jälleen alkuraskauden oireita, jotka herättelevät toiveita. Tänään tuli testattua ja haaleaakin haalea viiva tuli

tämänpäiväntesti
 
mimmi92, kiitoksia vastauksesta! Pitää alkaa keskustelemaan miehen kanssa syvemmin asiasta ja niistä tutkimuksista.. Huhtikuussa soittelin jo perhesuunnittelu-ja äitiys neuvolaan, sillä kiertoni oli todella pitkä. Neuvolan täti kehotti odottamaan vielä toukokuun ja soittelemaan sitten uudestaan. Mutta hups, aika on vain vierähtänyt, enkä ole vieläkään "uskaltanut" soittaa uudelleen.

pipu-, selkeästi näen haalean haamulaisen !! :p
 
Pipu- hyvä että ainakin olet tullut raskaaksi. Se kertoo jo paremmista mahdollisuuksista :) testi aika haalea ja minulle outo mutta ihan kuin olisin näkevinäni jotain haaleaa viivaa :D
Aamulla varmaan parempi tulos jos meinaat jo silloin testata?
 
Joo mekin puhuttiin useinkin tutkimuksiin menosta kun vuosi oli tullut täyteen. Hups vierähti toinen vuosi kun ei uskallettu/haluttu tietää jos jotain vialla.. ja vihdoin kun päätettiin häämatkan jälkeen oikeasti varata aika, vaan eipä menkat alkaneetkaan..
 
Täällä kp13, vielä ei ovistestiin plussaa ole tullut ja tuleekin varmaan vasta kp20 tienoilla. Minäkään en ole tainnut itseäni esitellä. Olen pian 20 vuotias haaveilla, mies on 23 vuotias. Yhdessä ollaan oltu 4 vuotta, josta 3vuotta ollaan asuttu yhdessä. Vauvakuume on ollut itsellä jo pitempään mutta nyt siitä on tullut ajankohtaisempaa ja yritystä takana puoli vuotta. Mukava että eri ikäisiä haaveilijoita täällä! :)

Pipu- kyllä siellä jotain hailakkaa näkyy vaikka testi on itsellekkin melko vieras.
 
mimmi92, minuakin pelottaa jos tulos olisikin ei toivottu.. mutta toisaalta, parastahan se olisi tutkia onko jossain vikaa, niin tietää hieman missä mennään ja mitä asialle voisi tehdä.
Rankkaa.

Minullakin vauvakuumetta ollut toodella kauan! Jo ennenkuin tapasinkaan mieheni. Ja aina olen tykännyt hoivata lapsia.
Tänään sain aivan tajutonta vahvistusta vauvakuumeelleni kun näin raskaana olevan sukulaiseni, hänen lapsensa ja kummityttöni. :heart:

Samhe, Hehee, täälläkin yhdessä ollaan oltu 4v, yhdessä asuttu melkeinpä 4v ja kihloissa ollaan oltu kohta 3v! :p
 
Hei kaikille:wave:

Nyt tulee vaan omaa napaa mutta kaipaisin teidän mielipiteitä...olenko huolestunut turhaan tuosta tän aamuisesta apteekin omasta? Eilinen on tehty alkuillasta. Kaiken järjen mukaan digi näyttää juuri sen mitä nyt pitääkin näyttää, tänään on dpo 16.
IMAG0262
 
Onnea plussanneille :) pipu: itse olen noita kasettitestejä käyttänyt ja haalea plussa sinulla näkyy :heart: vahvistumisia :)

Omanapa: oon tikuttanu ovista digitaalisella testeillä ja kp8 ja kp9 pärähti hymynaamat ja tänään kp10 oli tyhjä pallero eli nyt sitte ois ekasta hymystä dpo1 vaa kummallista tästä tekee sen ettei ollu sitä normaalia oviskipua, limat ja halut oli vaan. viime kierrossakaan ei ollu kipuja yhtään pelkät limat/halut sillonkin.. että saas nähdä miten käy.. vaa oon ottanu täältä vähän "lomaa" ihan tarkotuksella ja toisaaltaan en oo kerenny ees täällä nyt olemaankaan. No plussaa kaikesta että tällä viikolla tulee 1kk ilman kessua :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: Lara--

Yhteistyössä