Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol.3 *UUSIN*

Kääkkis : Eläimestä luopuminen on aina rankkaa :hug: Muistan kun aikoinani rakkain koirani jouduttiin lopettamaan, niin paruin viikon putkeen...

Täällä kovasti odotellaan raskausuutisia teiltä muilta :) Kun ei itse pääse vielä yritystä aloittamaan...

Itse menen tänään iltavuoroon töihin ja sitä ennen tarvitsisi mennä kuntosalille, kun perunamuussi ja jauhelihakastike on odottomassa jo muuta perhettä jääkaapissa. Ahkera tai jotain :whistle:

Aurinkoista päivää kaikille!
 
kääkkis
No nyt on marsu haudattu. Laitettiin tonne omalle pihalle, istutan siihen jonkin kukan sitten joskus muistoksi. Meni kyllä aika iisisti, että itku tuli vasta kun menin äidille kahville. Oli se paljon helpompaa itselle tehdä noin, kun tosiaan mun ensimmäinen marsu kuoli meidän käsille ( eläinlääkärin mielestä siinä ei ollut mitään vikaa kun ihmettelin sen syömättömyyttä ja lähetti sen kotiin kuolemaan ). Tuntui, että tuo nyt sai sellaisen päätöksen, minkä ansaitsi. Jäi meille vielä sen kaveri, 1,5 vuotias, et täytyy katsoa miten sillä nyt lähtee sujumaan yksikseen vai pitääkö hankkia kaveri. Täytyy pitää paljon vain itse seuraa sille.

On muuten tosi hieno ilma nyt =) Saan pyykitkin kuivatettua kätevästi pihalla ja tytöt innostuivat, kun pääsivät hiekkalaatikolle. Koirillakin oli puuhaa, kun tutkivat joka kolkan ja innostuivat juoksemaan oikein kunnolla B)

Ansis: Me syödään yleensä lasten kanssa edellisen päivän valmiita ruokia, kun saan ne nopeasti lämmitettyä. Tehdään varsinainen ruoka sitten kun mies tulee töistä =) Taidan olla oikea ruokajämä- ekspertti, kun kehittelen vaikka mitä, ettei tarvitse varsinaisesti tehdä uutta ruokaa.

Tsemppiä Metsätähtönen huomiselle :heart: Kävin miettimään, että pitäisiköhän munkin kohta testata, mutta en uskalla :ashamed: Pakko odottaa ainakin lauantaihin. Kun aamulla heräilin, niin ajattelin että nyt on sitten oireet kadonneet, mutta kyllä se menkkajomotus taas palasi. Ilmoittelehan sitten mitä testi näytti =)

 
Ollaan menty sillä keskeytetyllä yhdynnällä tää kierto, eli jos "vahingo" sattuisi ei "hirveesti" haittaisi. Nyt kp25 ja alko kamalat menkkakivut, joka sinäänsä outoa, sillä yleensä tällänen kipu alkaa vasta juuri ennen menkkoja. Toiveilen vain :)
 
Heippa kaikille. Saisinkohan minä liittyä tähän pinoon.. Mulla on kova vauvakuume, siksi täällä taas lueskelemassa... Olin viime syksynä jo ihan varsinaisena kuumeilijana, mutta mies ei ole (vielä) sittenkään valmis. Tästä mun vauvankaipuusta tuli meille aikamoinen kriisi ja nyt asiasta ei saa edes puhua hänelle. Elättelen toiveita, että ukkelinkin mieli vielä muuttuisi... pian... Alkuvuoden olen syönyt taas pillereitä, mutta nyt en aio enää syödä. Mutta tietty ehkäisyä käytetään, kondomia, kun mielestäni mulla on oikeus kuitenkin kieltäytyä hormonaalisesta ehkäisystä. Koen, että pillerit vaikuttaa liikaa psyykeen ja luomuna olo tuntuu luonnollisemmalta...

:|
 
höyrypää, no ehdottomasti sulla on oikeus kieltäytyä ehkäisystä! Ja varsinkin jos vauvakuumeiletkin, niin miksipä ei. Miehesi tehtävä on sillon ehkäistä, kun ei kerran vauvaa halua. :)

Uusille tervetuloa!

Mä täällä just odottelen että menkat alkais. Viime kierrossa alkoi 15. päivä, mutta koska ne oli ekat menkat synnytyksen jälkeen ja kierukan kanssa, niin saas nähdä tuleeko millon seuraavat.
Mä olen jo kuvitellut tässä viikon verran ties mitä raskausoireita, mutta ehkä ne vaan johtuu lähestyvistä menkoista.. Jotka tosin saattaa tulla vasta ties vaikka millon.. Huoh. No, mieskin eilen sano että mikä helvetti mua vaivaa kun napsahtelen ihan ku napin painalluksesta niin et ensin on ihanaa ja hauskaa ja sit yhtäkkiä seinät kaatuu päälle ja elämä on perseestä. Mut ehkä ne on vaan ne menkat jotka on tuloillaan :LOL: Ja sit sellasia villtelyjä ja pieniä repimiskipuja tuntuu tuolla alamahalla aina kun yskin tai aivastan. Aivan samanlaisia kipuja kun sillon kun kumpaakin noista rakkaista lapsosistamme odottelin. Siks oonkin vähän kauhuissani täällä ja todella toivon että ne menkat alkais. Ei sillä, toki vauva vastaanotettas iloisesti, jos on tullakseen, mutta kun nyt kuitenkin olis tarkotus vielä reilu vuosi mennä ilman raskauksia :D Mut katsellaan..

Tsemppiä kaikille! :heart:
 
Tervetuloa uusille! :) Kiva saada uutta verta tänne seuraamme koko ajan!

Höyrypää mielestäni sinulla on oikeus kieltäytyä hormonaalisesta ehkäisystä myös! Välillä voi aivan hyvin olla miehen vuoro hoitaa ehkäisypuoli! Monessa parisuhteessa vain pidetään automaattisesti selvänä, et nainen popsii jotain pillereitä sen eteen! Minä päätin, et sitten kun me saamme lapsen (jota tässä kovasti kuumeilen), niin mies saisi pistää piuhat poikki...Itse en sitä välttämättä halua tehdä...Toki eihän sitäkään voi siihen pakottaa, mutta saapahan sitten keksiä jonkun keinon jos pitää lapsilukuamme täynnä :whistle:
 
suan ja ansis, kiitos tuesta.. Rehellisesti sanottuna olen tässä vähän ollut ristiriitaisissa fiiliksissä. Pillerien syömisen lopettamisella on montakin syytä, joista ukkeli ei oikein ole mitään pitänyt "riittävänä". Toivotaan, että suhtautuu kuitenkin asiaan mukavasti. Ollaan tästä puhuttu, mutta nyt kun tämä on ajankohtainen (pillerit loppuneet enkä ole hankkinut uusia ja oma päätös tehty) en ole vielä asiasta sanonut. Mies kotiutuu alkuviikosta ja haluan sanoa kasvotusten. Aikaisemmin näistä on "keskusteltu" tekstiviestein ja se on havaittu erittäin huonoksi komminikointiväyläksi! :|

Täällä mielenkiikolla tosiaan muutaman kk:n palstatauon jälkeen keikun ja lueskelen teidän muiden tilanteista. Ihanaa vertaistukea täältä saa! :heart:
 
RouvaSumppisuu
VellaVanilla: minut saa poistaa listalta :wave: . Vauvasuunnitelmat on lykkääntyneet hamaan tulevaisuuteen, mennään tällä kokoonpanolla vielä toistaiseksi. Hyvää jatkoa teille kaikille!
 
Tervetuloa höyrypää :wave: Mä olen kans jo miettinyt minkä ehkäisyn otan sit tän vikan jälkeen.Järkevin olis laittaa putket poikki koska tiedän etten tule tekemään enää lapsia tän jälkeen.Ei sillä etten haluis mut se vaan ei oo järkevää todellakaan.Enkä tästä paljo vanhempana halua tehä.Ei kai jää paljo vaihtoehtoja ja sit ei tarttis ainakaan miettii popsiiko jotain tavallaan turhaan.No siihen on viel aikaa...onneks =)
 
NeliApina niin mulla 30v tulee tässä kuussa täyteen eikä (vielä) ole yhtään lasta. Piuhojen katkominen ei siis ole vaihtoehto mun tapauksessa.. Muutenkin se tuntuu musta jotenkin pelottavalta ajatukselta, kun on niin lopullinen ratkaisu. Ymmärrän kuitenkin niissä tapauksissa varsin hyvin, joissa lapsiluku on jo täysi. Itse asiassa siskonikin (neljän lapsen äiti) taisi sitä vaihtoehto ainakin puntaroida.
 
Heipä hei ! Vieläkö mahtuun yksi joukkoon ? Olen joskus vuosi sit jo ensimmäisen kerran käynyt tätä pinoa lukemassa, mutta en ole jaksanut kirjoitella koska silloin tua 2011 vuosi tuntui vielä niin kaukaiselta! :D

Itsestä sen verran että pohjanmaalla asutaan ja meillä on miehen kanssa ennestään tyttö 1v10kk ja pikkukakkosta aletaan varmaan tuossa kesä-heinäkuun jälkeen yrittämään ! Syksystä saakka ollut jo kauhea vauva kuume, mutta esikoista odottaessa aikoinaan jäi koulua vähä kesken ja ens keväänä olis tarkotus valmistua, joten silloin myös toiveissa olis vauva! :)
 
kääkkis
Tervetuloa Spica, höyrypää ja majj :heart:

Mäkin sitten sorruin eilen jo testaamaan ja negahan se tietty oli :/ En tiiä mitä tapahtuu. Alavatsaa yhä jomottelee, mutta rintoja ei enää niinkään. Mielialat vetelee kyllä vuoristorataa, että välillä on tosi toiveikas ja hetkenpäästä taas ihan pohjalla. Tänään kiertopäivä 31.

Noista ehkäisyjutuista, niin mäkin sen päätin, etten enää yhtäkään pilleriä popsi, kun kesti sen jälkeen se eka kierto 4 kk ja tuli hiivaa sekä masennusoireita niiden aikana |O Katsoo sitten mitä kehitellään, että toiveillaanko vielä neljättä tän jälkeen vai haluaako mies hoitaa ehkäsyn :kieh:

En tiedä miten taas testailen, kun on tosi kuluttavaa katsella negatiivisia liuskoja :( Toivottavasti alkaisi edes se vuoto sitten ettei tämäkin kierto lähde venymään järjettömyyksiin.
Mukavaa viikonloppua kaikille =)
 
Tervetuloa uusille :flower:

Höyrypää, minusta on oikeus kieltäytyä hormonaalisesta ehkäisystä. Eikä siihen varsinaisesti mitään "hyviä syitä" tarvita, vaan se ettei kiinnosta puputtaa jotain. On noilla iso viakutus, mulle ei sovi estrogeeniset paitsi migreenin tähen myös sitten joissakin kans alkaa mielialat heitteleen. Minipillerit sitten sopi kyllä. Mutta toisaalta sitten ehkäisystä ei tosiaan kannata tekstareilla keskustella, kun ei se niin ajankohtaista ole =) KÄyt ostamassa vaan kumeja kaappiin, niin miehellä on mahdollisuus ehkäistä stiten kun tulee reissusta kotiin ja tietysti kiinnostaa se lakanoiden heiluttelu :D Niin se on sit reilu peli.

Mulla ois 26/26-29 ja ei taasen ole yhtään raskautunut olot, että semmosta. En oo kyllä testannu nyt, ehkä huomenna mutta en tiiä sit. Pitää laittaa purkki valmiiksi pesukoneen päälle, niin jos siltä tuntuu, niin muistaa testata. Muuten en muista, vaikka isltä tuntuiski :LOL: Nyt jo valmiiksi on siis se tunne, että yk 4 pyrähtää käyntiin viikon sisään ja harmittaa vähän jo valmiiks.

Mutta nyt katselmaan telkkaria ja muuta rentouttavaa, että jaksaa olla viikonlopun työharjottelussa =)
 
Milas
Uusille tervetuloa =)
Ei oo sitten vielä raskausuutisia tähän pinoon ilmaantunut. Kovasti jo odottelin josko Kääkkis ja Metsis kertois plussauutisia. Ehkäpä ensi kierrosta.
Hormonaalisesta ehkäisystä kun täällä on ollut puhetta niin meillä ainoa keino ehkäistä on kortsut vaikka niistä ei kumpikaan tykkää. Mutta se on silti pienempi paha kuin se, että minä napsin pillereitä. olin ihan hirveä piru kun kuopuksen syntymän jälkeen söin kaksi vuotta pillereitä. Mies sitten otti puheeksi ,että enkö vois lopettaa ne kun ei mun kans voi elää jos syön niitä....ja totta, olo muuttui täysin kun lopetin pillerit. Jotenkin maailma sai taas värit ja lapset ja mies muuttui rakastettaviksi kun he pillereitten aikaan oli ainoastaan ärsyttäviä, inhottavia ja rasittavia... Ollaan sovittu, että sitten kun meidän lapsiluku on täysi niin mies käy piuhojen katkaisussa.
jälleen yksi tuttavani on kertonut odottavansa vauvaa =) Kylläpä niitä vauvoja nyt tulee joka suunnasta...ja toivottavasti syksyllä minäkin voin kertoa iloisia uutisia. Välillä kuume on tosi kovana.
 
Täällä on plussattu, kolmen tunnin rakossa ollut iltapisu ja ihan äkillinen päähänpisto :heart: On siis menossa 26/26-29 (veikkaan vähän lyhempää kiertoa siis) ja tuli ihan helposti nähtävä haamu. Mieski näki B) Piti ihan keittää teetä ja istahtaa sohvalle =)

Tässä kierrossa ei ole ollut mitään erikoista, mitäs nyt alusta asti tullut jostain syystä näppylöitä naamaan ja rinnat ollut kipeät tosi erikoisesti (mutta niin joka kierrossa loppuvaiheesta!). Nty vaan erona, että ovat tosta kainaloiden läheltäk ipeet, mitä oo nlukenu että on muillakin plussanneilla ollut. Lisäksi menkat-alkaa-just olo on ollu jo vajaa viikko oviksesta ja se oli sentääs uutta.

Nyt vaan jänskättää seuraavat neljä päivää varsinkin, kun on ihan pitemmän kierron mukaisesti sitten ois nuo alkamispäivät. Mutta ei vielä jaksa pelätä, nytpähän tiiän että onnistuu ainakin.

Sori kaamee hehkutus, mutta olin just ennen tota testiä katsonut almanakkaa ja ajattelin etten ikinä ehdi saada sitä synttäriplussaa!
 
Täällä kanssa söin pillereitä 16-vuotiaasta saakka ja lopetin ne noin vuosi sitten, eli söin niitä siis about 5 vuotta. Huomasin, että olin ollut aika lailla eri ihminen pilsujen kanssa: kärttyinen ja räjähdysherkkä sekä taipuvainen masennukseen. (Nämä oireet ilmaantuivat silloin kun aloin pillereitä syömään, mutta luultiin, että se liittyi vain siihen murkkuikään.) Silti neuvolan täti väitti kiven kovaan, että pillereistä ei voi tulla mitään näin huomattavia oireita. :/ Mutta nimenomaan, kukaan mies ei voi sanoa, että naisen pitäisi pillereitä syödä, koska hänhän ei ole se, joka niiden takia kärsii ja kroppaansa kehon ulkopuolisia hormoneja tunkee.

Mutta joo, minäkin haluaisin lukea täältä jo plussa-uutisia :) saisi sitten iloita muiden puolesta täällä kärvistellessä. :LOL:
 
NeliApina, yritin itseasiassa ottaa kuvaa mutta en kyllä osaa suoraan sanottuna. En selkeästi ole mikään kuvaajavirtuoosi. Yritin salamalla ja ilman, mutta hyvä kun saan sen kontrolliviivan edes näkymään saatikka sen mun haamun. Voisin itseasiassa katsella plussatestipinosta, että onkohan saman näköstä..Onneks mulla on huomenna vasta iltavuoro, niin ehdin aamulla pissata purkkiin ilman että myöhästyn töistä.

Kääkkis..tuo sylkiovistestihän näytti mulle oviksen jälkeen koko ajan plussaa. Että kaipa se näytti ton raskauden. Sehän mittaa estrogeeniä ja se lisääntyy raskaudessa kans. Luin myös jostain, että jollakin toisella sama homma. Että kaipa tohon voi luottaa sitten, hyvä tuo silti on että uskallan suositella B)

Muok. Uskaltanen Lelin plussatestiriviä lainata, kun on meillä tässä ketjussa ollut. http://www.aijaa.com/v.php?i=5685870.jpg eli on samanlainen kuin tuo alin liuska, paitsi vähän vahvempi (tosin tossa on kuva varmaan syöny viivaa).
 
kääkkis
ONNEA METSÄTÄHTÖNEN :flower: :flower: :flower: Olen vilpittömästi onnellinen sun plussauksesta, vaikka oma tilanne keljuttaakin :)

Olenko nyt sitten ainut yrittelijä tällä hetkellä? Mullakin ne menkkaolot alkoi silloin puolitoista viikkoa sitten ja rinnat oli alkuun juurikin kainalonpuolelta arat, nyt ei oikeestaan mistään. Olen kyllä niin vuoristoradassa henkisesti, että väänsin tuossa jo itkutkin :( Täytyy oikeasti harkita sitä donna-testiä, kunhan joskus se uusi kierto alkaa. Jos mun kierto on normalisoitunut, niin nyt viikonlopun aikana pitäisi vuodon alkaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keiju123:
tuosta kuvasta ei kyllä näy plussaksi tuo kolmas liuska...siis eikös se ollu jonkun muun, varmaan johtu tosta kuvasta, mutta toihan kertoo sen että "myöhään" näyttää.
Joo, oli Lelin rivit. Hänhän kirjotteli täällä aikanaan. Niin oli siis vähän vahvempi kuin tuo alin liuska, paitsi että mullahan on kpt menossa aiempana.

Kiitos onnitteluista, toivottavasti en tupsahda sitten tänne takaisin vaan. Yritän vannottaa, etten tule kuin korkeintaa kuulumisia kertomaan.

Kääkkis, olihan tuossa sivulla 9 uusi tulija yrittelijä kans (siis yritys päällä). Nimimerkki ei tule millään mieleen.
 
kääkkis
Metsis: Aivan oikein, niinpäs olikin Spica =) Onneksi ei tarvitse jäädä "yksin", kun siirryt odotuspuolelle ja toivotaan todellakin sormet ja varpaat ristissä, että pysytkin siellä B)
 

Yhteistyössä