Opiskelujen keskeltä vastailen (kyllä, ihan kotona olen, mutta tässähän tää ilta menee...) ja yritän pysyä mukana keskustelussa
Wilma, tiedän tuon, kun mies haluaa lapsia, mutta ei jokseenkaan osaa ilmaista päivää X, jolloin yrityksen voisi aloittaa. Olen yrittänyt olla puhumatta ja varsinkin painostamatta, ja kai se auttaa, kun mies saa prosessoida ajatuksiaan itse, toivottavasti tapahtuu edistystä. Ollaan siis oltu yhdessä yli 5 vuotta, eikä tämä minulle ihan uutena ajatuksena tullut, ensimmäisen kerran puhuin asiasta "hieman enemmän vakavissaan" yli kolme vuotta sitten. Joskus turhauttaa, kun ei tiedä, kauan pitää vielä odottaa, että voisi jättää ehkäisyn, mutta nyt ollaan ehkäpä jo lähellä sitä päivää/ kuukautta (ohoh, miten optimistista, kun en kirjoittanut perään /vuotta!) En ole kertonut kenellekään (paitsi miehelle, tietenkin) näistä haaveista, enkä varmaan kerrokaan, ennen kuin joskus olen raskaana. Kuulostaapa aika sulkeutuneelta, mutta lapsettomat kaverit ovat sellaisia, jotka eivät ymmärtäisi, ja niille, joilla on lapsia, en halua kertoa. Kyllähän tämä välillä ärsyttää, mutta olen jo jonkin aikaa tuntenut oloni melko rauhalliseksi ja luottavaiseksi. Osaksi tietenkin johtuu opiskeluista, jotka vievät nyt paljon aikaa. Ei ehdi ajatella koko aikaa omia haaveita

(paitsi tylsillä luennoilla). Liikuntaharrastus vie myös ajatuksia pois.
Muiden raskausuutisiin yritän suhtautua rationaalisesti ("hyvähän se on, että lapsia tehdään") ja uskoisin olevani aidosti iloinen ja onnittelen. Mutta sitten se kääntöpuoli... eli se, että ei varsinaisesti ole kateellinen toisen elämästä tai muustakaan, mutta haluaisi vain itsekin olla jo siinä tilanteessa oman miehen kanssa. Mutta se taas on meidän juttu (ja se joskus itkettääkin) eikä liity muihin, eikä se toisten onni tosiaan ole meiltä pois. Minua siis auttaa realistiset ajatukset, ja tietoisesti yritän jättää tunnemyrskyn sivuun. Ja itsekin olen ollut"vauva-uutisjuhla"-tilaisuudessa, jolloin kaksin käsin join skumppaa ja ajattelin, että onpa hyvää, mukavaa, että tätä saa juoda

Toivottavasti Wilma olosi helpottaa ja pystyt suhtautumaan asiaan, no sillä tavoin kuin toivoisit sinuun suhtauduttavan, jos tilanne olisi toisinpäin. Uskoisin, että negatiiviset tunteet on ihan ok, mutta ne ei saisi tavallaan alkaa "hallita" elämää. Voisithan toki näin alkuun ottaa vähän etäisyyttä, mikä tietenkin voi olla vaikeaa, jos on niin paljon yhteisiä juttuja, ja sitten kun omat ristiriidat haaveita koskien tuntuu olevan hallinnassa, voisit lähestyä uudelleen.
Heh, mun mielestä lapsiperheissä vierailut on joskus ihan hyvää lääkettä mun vauvakuumeeseen, ja mies ei tosiaan toisten vauvoista ole mitenkään innoissaan, eikä mun mielestä tarvitsekaan. Musta tuntuu, että meillä ei auta, vaikka vauvauutisia tulisi joka puolelta, koska "ei meidän tarvitse olla samanlaisia kuin muut..." Jep, mutta tuleehan niitä uutisia. Jännityksellä odotan, keneltä seuraavaksi. Toivottavasti tähänkin ketjuun jännäilijät niitä tuovat
Ohoh, pitkä sepustus, koettakaa kestää
