Vierailijan kanssa samaa mieltä 100%, kaverin reaktio tuli vain mieleen kun täällä oli kommentti "aloitimmeko liian myöhään" (30v).
Tässä oli monta hyvää havaintoa. Itse ajattelin nuorempana etten ikinä halua äidiksi. Koskaan en potenut varsinaista vauvakuumetta. Esikoisen isän tavattuani ja muutama vuosi yhdessä asuttua totesin ettei hän siitä enää nuorene (ikäeroa meillä on 19v) itselläni en pitänyt niin kovaa kiirettä vielä olevan vaikka tiedostinkin jollain tasolla ettei PCO-maiset munasarjat ja epäsäännöllinen kierto varmasti auta asiaa. Johtuen miehen vasektomiasta jouduimme saman tien hakeutumaan hoitoihin ja 2. ICSI-kierron tuoresiirrosta sai esikoiseni alkunsa. Sen jälkeen tehtiin PAS:ja ja 2 uutta ICSI:ä mutta sisarusta ei hänelle saatu. Siinä vaiheessa kun totesin ettei miun pää enää kestä hoitoja aloin vakavasti pohtia eroa. Ajatustyötä tein lopulta kolme vuotta ennen lopullista päätöstä. Eroon vaikutti lopulta muutkin seikat mutta päälimmäisenä oli ajatus vielä 1-2 lapsesta jotka tiesin mahdottomaksi jos jäisin siihen suhteeseen. 4 vuotta sitten kun miulla oli 5cm munasarjakysta ja lääkärin todettua PCOS muserruin täysin. Siinä vaiheessa tajusin etten oikeasti välttämättä saa enää lasta vaikka uuden suhteen löytäisinkin. Reilu pari vuotta sitten olin jo luopunut toivosta enkä enää etsinyt miestä parisuhteeseen, sellainen kuitenkin eteeni tuli ja jo suhteen alkuun juttelimme lapsitoiveen läpi. Kumpikin tiedosti saman, montaa vuotta ei ole aikaa miettiä ja tähän on turha jäädä jos tavoite ei ole sama. Viime syksynä kun muutimme saman katon alle, tein jo päätöksen missä vaiheessa ehkäisy jää pois ja mies oli heti mukana. Hän on ehkä turhautunut asiassa useammankin kerran mutta johtunee enemmän siitä ettei ymmärrä että vika on oikeasti minussa. Gynekin totesi että kerta paino lähtenyt hitaasti alas, voidaan alkaa yrittämään letroilla. Ikä alkaa tulla vastaan eikä aikaa sinällään ole hukattavaksi. Toisaalta hyötyä oli esikoisen "tekemisestä" hoidoilla että tiesin kenelle menen ensimmäisenä. Työterveyden kautta en saanut sellaista vastaanottoa gyneltä mitä olisin odottanut. Lapsettomuushoitoihin erikoistuneelta koin saavani heti asiaani puuttuvan otteen.Ikäkeskustelu on kyllä mielenkiintoista, kun sitäkin asiaa katsotaan niin erilaisista kulmista. Itsehän sain esikoisen pian sen jälkeen kun olin täyttänyt 39v. Mulla suvussa on henkilö, joka sai kaksoset 39v. ja sitten vielä 43v. kolmannen lapsen ja itse olin lasten syntyessä 20v. Kyllä se vaikutti omaan ajatteluun siitä, ettei ole niin kiire. Vaikka äitini on yrittänyt kertoa, ettei veljeni tullut ihan niin helposti ja veljen saadessaan äiti oli 36v.
Vasta lasta yrittäessä (aloitettiin 8/2019) alkoi kuulua haasteista, jota ihmisillä oli. Mekin koettiin keskenmeno ennen esikoista. Ystäviä oli useampia, jotka päätyivät hoitoihin. Joillain selvisi syy, joillain ei. Toiset raskautuivat, toiset eivät. Ja ikähaitaria oli isommin 30v. ja siitä ylöspäin. Nyt yhdellä perheellä kaksi lasta monien keskenmenojen jälkeen. Yhdellä adoptiolapsi (hoidot ei tuottaneet tulosta). Ja muutamalla muulla onnistunut myös.. Ja sitten somessa näen, kuinka joillain pariskunnilla tulee koiria.. heillä joilla tiedän olleen lapsi toiveena jo pidempään.
Enemmän pitäisi panostaa siihen tietoon, ettei se oikeasti olekaan niin helppoa. Ja yhteiskunta voisi sitten muuten tukea, että ihmiset uskaltautuisi raskautumaan ennen kun kaikki elämässä valmiina..