Haaveena vauva 2025

Liityn ketjuun.

Kolmas lapsi (14 ja 16 vuonna) ja yrityskuukausi 1 menossa. Ikä 34.

Vuodesta 2016 ollut ehkäisy, kierukka, pillerit ja nyt viimeisin matalahormoninen kierukka.

Menkat tulleet koko ajan normaalisti säännöllisesti, mitä nyt ei yhtä runsaasti. Ennen ollut säännöllinen kierto myöskin.

Ekaa lasta yritettiin vuosi, yksi keskenmeno välissä vko 8, toinen taas tuli heti imetyksen jälkeisten ekojen menkkojen jälkeen.

Kierukka otettiin pois 24.7. Silloin kuulemma kaikki näytti hyvältä ultraajan mukaan ja sanoi, että heti vaan yrittämään.

Kuukautiset oli 16.7.

Jos ajatellaan, ettei mikään mennyt sekaisin hormonikierukasta ja ovulaatiotestini toimi, oli ovulaatio 27 tai 28.7. Toki 30.7. Tuli sen näköistä vuotoa, että periaatteessa olisi voinut olla silloinkin.

Leikitään, että 28.7. Oli kuitenkin oikea, joten nyt dpo 8.

Dpo 1-3 alaselkä, ristiselkä juili tosi kovasti. Varsinkin nukkuessa.

Dpo 4-5 jäätävä päänsärky lähes koko ajan. Alapäästä nippailee ajoittain.

Dpo 6-7 ruskeaa vuotoa, tosi vähän paperissa pyyhkiessä. Muuten en huomaisi.

Dpo 8, tosi vähän ruskeaa taas paperiin. Hermot todella kiireellä ja järjetön väsymys.

Voiko todella ekasta heti tärpätä?

Toki kaikki voisi olla myös kierron tasaantumisen merkkejä ilman ulkopuolisia hormooneja.

Mieli tekee kepposia, että ruskea veri olisi kiinnittymistä. Petipuuhat aloitimme oikein ja runsaasti oikeaan aikaan.
Kyllä voi ekasta kierrosta tärpätä! Mulla tärppäsi toka ja kolmas raskaus ekassa yrityskierrossa.
 
vierailija

Voi. Rusehtava vuoto kuulostaa enemmän alkavilta kuukautisilta.
 
Voi. Rusehtava vuoto kuulostaa enemmän alkavilta kuukautisilta.
On toki mahdollista, mut tosi en olisi huomannut ellen asiaa suurennuslasilla seuraisi edes. Oon lukenut ainakin toistakymmentä raskautumisoireketjua ja siksi heräsikin toive kiinnittymisestä.

Mutta viimeistään ensi viikolla nähdään, ehkä loppuviikosta jo. En olettanut mitään heti joten en ihan hirveen korkealta tipu.
 
25/23-26 mutta super early nega joten nyt odotan vain menkkoja jotta uusi kierros voi alkaa. Jännittää että kierto sekaisin (kierukka poistettu 4 vk sitten) ja vähän harmittaa etten poistattanu sitä aikaisemmin. Esikoista yrittäessä olin 6 kk ilman hormonaalista ennen yrittämistä ja silloin tärppäs yk2.
Mikä kierukka sulta poistettiin?
 
Onko kukaan muuttanut omaa ruokavaliota raskautumista ajatellen? Mä ajattelin nyt kesän jälkeen skarpata ja vähentää sokeria ja jättää alkoholin pois (en kovin usein kyllä käytä, joten tämä ei ole suuri muutos). Greippimehua, royal geele käytössä ja mamavitamiini :)
Oon kans vähentänyt radikaalisti sokerin snäkkäilyä, mutta myös jättänyt maidon juomatta ja vaihtanut vaalean leivän parempiin vaihtoehtoihin. Yritän tällä etupäässä parantaa vatsan ja suoliston kuntoa, oireita träkkäillessä kun olen huomannut, että olonsa voisi varmasti tuntea paremmaksikin. Ja proteiinia syön enemmän ja vettä juon koko ajan! Alkoholia menee vähän, mutta sallin sen edelleen.
 
vierailija
Itse olen vähentänyt sokerin ja huonojen rasvojen syöntiä. Yritän syödä noin kourallisen kasviksia joka aterialla (ennen söin tosi vähän kasviksia). Lisäksi yritän saada hyviä rasvoja päivittäin pähkinöistä, öljyistä ja kalasta. Myös mamavitamiini on käytössä. Kahvia juon enää vain puolikuppia päivässä ja alkoholin lopetin kokonaan.
 
vierailija
Kaipaan apua teiltä joille ovistestit on tuttuakauraa. Tikutan nyt ekaa kertaa tässä kierrossa. Ovisoireiden alettua ensimmäiset viisi päivää testiviiva oli ihan haalea. Nyt kaksi päivää testiviiva on huomattavasti tummunut, mutta edelleen vähän kontrolliviivaa vaaleampi.

Tummuuko teillä testiviiva lh-huippua edeltävinä päivinä, vai onko teillä testiviiva ihan vaalea, kunnes se on yhtäkkiä positiivinen? Pohdin siis että onko tämä normaalia että viiva on tumma jopa pari päivää, olematta kuitenkaan selkeästi positiivinen. Olisiko lh-huippu siis vasta tulossa?
 
  • Tykkää
Reactions: KuudesKullanmuru

lh huippu melkovarmasti lähellä! Tulossa vielä 😊mulla saattaa olla nuita melko tummia viivoja/ lähellä plussaa useampi päivä ennen oikeaa plussaa
 
Täällä oli eilen kp 16, illalla ovistesti plus (vähän siinä kiikunkaakun, oliko testiviiva samanvahvunen) tänään aamulla kp 17 ovistesti räikeä plus. Kumpi olis sitten dpo -1 🤔😅 no ei sillä isompaa merkitystä. Nyt kuitenkin talletettuja sen verran mitä tässä suurperhe arjessa ehtii 😆🫣 jännää päästä piinaviikkoon, ja ihanaa että ovulaatio nyt ”oikeaan aikaan”
 
vierailija
Täällä oli eilen kp 16, illalla ovistesti plus (vähän siinä kiikunkaakun, oliko testiviiva samanvahvunen) tänään aamulla kp 17 ovistesti räikeä plus. Kumpi olis sitten dpo -1 no ei sillä isompaa merkitystä. Nyt kuitenkin talletettuja sen verran mitä tässä suurperhe arjessa ehtii 🫣 jännää päästä piinaviikkoon, ja ihanaa että ovulaatio nyt ”oikeaan aikaan”
Tänään on dpo-1. Nyrkkisääntönä, ovis tapahtuu 12-36h räikeän plussan jälkeen. Toki jotkut ovuloi tosi nopeasti plussan jälkeen (esim. itsellä voi mennä 6h kun alkaa juilia). Noista tummumisista, itsellä yleensä on hyvin vaaleita viivoja ja yksi vahvempi mutta kuitenkin testiviivaa vaaleampi viiva ennen räikeää plussaa - testaamaan 1-2 kertaa päivässä.

Täällä dpo6 ja alkaa tulla perus pettymys, vaikka kaikki on vielä mahdollista. Lähinnä ei ole toiveet korkealla koska oon joutunut turvautumaan ibuprofeeniin viimeiset 12h ja se ei ainakaan auta kiinnittymistä. 😟 toisaalta taas on ollut juhlimista ihan erilailla kun muissa kierroissa jonka toivoin olevan hyvä merkki, joten mene ja tiedä 🤷‍♀️ Oon kyllä sellainen hätähousu että testaan jo torstaina ekaa kertaa (oon plussannut esikoisen dpo8)..

/possu.
 
Ei taida tulla vauvaa meille.
Kävin juuri neuvolassa ultrassa.
Neljä viikkoa sitten eka haalea viiva testissä.
Raskauspussi kyllä kohdussa ja kohtu oli suuri jopa viikkoihin nähden isompi tunnustellessa.
Mutta edes ruskuaispussia ei näkynyt, joku vaalea joka ehkä... Niin jotain alkanutta raskautta, joku kaiku, mutta ei todellakaan viikkoja 7+2 mitä menkkojen mukaan, oviksen mukaan (Vain tuntemukset) olisi ehkä pari pv enemmän.
Kontrolli ultra 1-2vk päästä naistentaudeilla.
Ultraaja sanoi, et ehkä ei vaan ole niin pitkällä.
No hitto, ei testi voi näyttää plussaa jo 4vk, jos ei mitään ultrassa näy.
 
Viimeksi muokattu:
Ei taida tulla vauvaa meille.
Kävin juuri neuvolassa ultrassa.
Neljä viikkoa sitten eka haalea viiva testissä.
Raskauspussi kyllä kohdussa ja kohtu oli suuri jopa viikkoihin nähden tunnustellessa.
Mutta edes ruskuaispussia ei näkynyt, joku vaalea joka ehkä... Niin jotain alkanutta raskaustesti, mutta ei todellakaan viikkoja 7+2 mitä menkkojen mukaan, oviksen mukaan (Vain tuntemukset) olisi ehkä pari pv enemmän.
Kontrolli ultra 1-2vk päästä naistentaudeilla.
Ultraaja sanoi, et ehkä ei vaan ole niin pitkällä.
No hitto, ei testi voi näyttää plussaa jo 4vk, jos ei mitään ultrassa näy.
Pahaltahan se vaikuttaa kyllä. Ellei testi reagoinut ovulaatioon, onko mahdollista? Huhuja olen kuullut et niin voi olla.
 
vierailija
Ei taida tulla vauvaa meille.
Kävin juuri neuvolassa ultrassa.
Neljä viikkoa sitten eka haalea viiva testissä.
Raskauspussi kyllä kohdussa ja kohtu oli suuri jopa viikkoihin nähden tunnustellessa.
Mutta edes ruskuaispussia ei näkynyt, joku vaalea joka ehkä... Niin jotain alkanutta raskaustesti, mutta ei todellakaan viikkoja 7+2 mitä menkkojen mukaan, oviksen mukaan (Vain tuntemukset) olisi ehkä pari pv enemmän.
Kontrolli ultra 1-2vk päästä naistentaudeilla.
Ultraaja sanoi, et ehkä ei vaan ole niin pitkällä.
No hitto, ei testi voi näyttää plussaa jo 4vk, jos ei mitään ultrassa näy.
Voimia odotteluun! ❤ Tulee varmasti hermoja raastavat ajat ennen kontrolliultraa. Eihän tuo kovin hyvältä kuulosta 😞

Emeli, tuossa alimmassa saattaa näkyä haamu, mutta nuo kaksi ylempää näyttää minusta puhtaalta negoilta. Jatkaisin testailua. Oon itsekin huomannut että silmät näkee helposti haamuja kun tietää mihin kohtaan se viiva tulee 🫣
 
Ei taida tulla vauvaa meille.
Kävin juuri neuvolassa ultrassa.
Neljä viikkoa sitten eka haalea viiva testissä.
Raskauspussi kyllä kohdussa ja kohtu oli suuri jopa viikkoihin nähden isompi tunnustellessa.
Mutta edes ruskuaispussia ei näkynyt, joku vaalea joka ehkä... Niin jotain alkanutta raskautta, joku kaiku, mutta ei todellakaan viikkoja 7+2 mitä menkkojen mukaan, oviksen mukaan (Vain tuntemukset) olisi ehkä pari pv enemmän.
Kontrolli ultra 1-2vk päästä naistentaudeilla.
Ultraaja sanoi, et ehkä ei vaan ole niin pitkällä.
No hitto, ei testi voi näyttää plussaa jo 4vk, jos ei mitään ultrassa näy.
Voimia odotteluun! Mulla oli kkm alkukesästä. Kävin yksityisellä varhaisultrassa, vastasi rv 6, vaikka piti olla jo 7+4. Odottelin myös viikon verran, vielä eli toivonkipinä josko kuitenkin olisi hedelmöittynyt myöhemmin, vaikka oikeasti tiesinkin ettei ole mahdollista.

Raskaita päiviä ja ihan helppoa ei ollut sen jälkeenkään. Kovasti voimia! ❤
 
Tää on oikeasti tyhmää tää odottelu, kun on 100 varma, että ei voi olla pienemmillä viikoilla.
Tuntuu, et ei niin kun uskota, et ei vaan ole mahdollista.
 
  • Surullinen
Reactions: Emeli--
Kaipaan apua teiltä joille ovistestit on tuttuakauraa. Tikutan nyt ekaa kertaa tässä kierrossa. Ovisoireiden alettua ensimmäiset viisi päivää testiviiva oli ihan haalea. Nyt kaksi päivää testiviiva on huomattavasti tummunut, mutta edelleen vähän kontrolliviivaa vaaleampi.

Tummuuko teillä testiviiva lh-huippua edeltävinä päivinä, vai onko teillä testiviiva ihan vaalea, kunnes se on yhtäkkiä positiivinen? Pohdin siis että onko tämä normaalia että viiva on tumma jopa pari päivää, olematta kuitenkaan selkeästi positiivinen. Olisiko lh-huippu siis vasta tulossa?
Mulla se melkein samanvahvuinen viiva olis jo digin hymynaama. Luulen et saisin mitata joka pissasta, jos haluaisin saada sen samanväriseksi.
 
Voimia odotteluun! ❤ Tulee varmasti hermoja raastavat ajat ennen kontrolliultraa. Eihän tuo kovin hyvältä kuulosta 😞

Emeli, tuossa alimmassa saattaa näkyä haamu, mutta nuo kaksi ylempää näyttää minusta puhtaalta negoilta. Jatkaisin testailua. Oon itsekin huomannut että silmät näkee helposti haamuja kun tietää mihin kohtaan se viiva tulee 🫣
Se viimeisin oli tänään ja ne kaksi muuta edellispäiväisiä.

Mulla muuten vanhentuneet testit, vaan 4 v vanhoja😂

Tilasin uusia, tulee huome tai ylihuomenna.

...täytyyhän sitä ihmisellä olla harrastuksia.
 
Vauva 2025

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@Kellyz ★09/21 ★ 3. (1. yhteinen)
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1. yhteinen
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@Mollama ★ 05/22 ★ 3. ★ 3x km -23
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 2/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@Kerttumaaria ★ 01/23 ★ 1.
@Min204 ★ 03/23 ★ 2.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@Tyyn3 ★ 05/23 ★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Henskii ★ 05/23 ★ 3.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@burkei ★ 07/23★ 1.
@Miemei ★ 08/23 ★3. (1. yhteinen)
@pineapplee ★ 09/23 ★ 3. (1. yhteinen)
@Puolijalopeura ★ 10/23 ★ 1.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.
@Neljäshaaveena ★ 01/24 ★ 4. (1.yhteinen)
@jauhopeukalo ★ 02/24 ★ 2. (1. yhteinen)
@Mötti ★ 04/24 ★ 3. (1. yhteinen)
@madddie ★ 04/24 ★ 3.
@Niisq ★ 05/24 ★ 2.
@Minnix ★ 05/24 ★ 3.
@KolmattaKehiin ★ 05/24 ★ 3.
@possu. ★ 06/24 ★ 2.
@taikinatonttu ★ 07/24 ★ 2.

★★★★★★★★★★★★★★★

6.8.2024 tiistai

Nimi ★ Kiertopäivä

@Neljäshaaveena kp 37/26-29
@KolmattaKehiin kp 29/28-33
@Päivänsäde84 kp 25/26-29
@Min204 kp 24/23-30
@jauhopeukalo kp 22/?
@possu. kp 21/25-30
@heltsuli kp 19/29

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@Min204 DPO 12
@possu. DPO 6
@heltsuli DPO 4

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@Andune ★ 02/24 ★ 2.★ 05/24
@Aronia88 ★ 04/24 ★ 3. ★ 05/24
@Cara-mel ★ 01/24 ★ 3. ★ 06/24
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3. ★ 06/24
@Noups ★ 08/23 ★ 2. ★ 06/24
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. ★ 06/24
@Ninzuca ★ 01/22 ★ ? ★ km 03/22 ★ 07/24
 
vierailija
Tänään dpo11, eli uuden kierron pitäisi alkaa seuraavan kolmen päivän sisällä. Todennäköisesti huomenna. PMS-oireita oli jo ja nyt on taas tasaisempaa. Olen yrittänyt kuulostella oloja, mutta mikään ei kyllä viittaa raskauteen. ☹ /kolmattakehiin
 
  • Surullinen
Reactions: Emeli--
Okei. Sama kun mulla eli se matalahormonisempi. Mielenkiinnolla odotan miten tasoittuu nyt poiston jälkeen kierto.
Mulla alkoi menkat 4 päivää poiston jälkeen, ovistestit positiivisia 48h ajan kp 13-14(15). Ei tärpännyt. Kierto oli samanpituinen kuin ennen keirukkaa.

Nyt on eka, toivottavasti tavallinen, kierto, kp 7. Ovistikutus ehkä jo huomisesta lähtien kun niitä testejä nyt on tuolla odottamassa. 😅 Todella toivon, että tämä on normipituinen kierto ja ovulaatio selkeä eikä tuollainen ylipitkä testi+.
 
  • Tykkää
Reactions: Emeli--

Yhteistyössä