Haaveena vauva 2024

Mulle sanottiin vaan että pari päivää punktion jälkeen pitää välttää fyysistä rasitusta, muuten eivät kyllä puhuneet muuta. Ja mulle tehtiin ennen aloitusta kanssa tuo aukiolotutkimus ja kannattaa aloittaa suoraan ivf hoidot niinku olittekin päättäneet, inseminaatioissa on aika huono se onnistumisprosentti. Onko miehen sperma tutkittu? Harmi että oli huono kokemus😔
Onkohan eri klinikoilla eri ohjeet? Muistelen kyllä et puhui kahden viikon fyysisen rasituksen välttelystä. Kielsi juoksemisen, kävely on ok. Salilla ei esim. saanut hyppiä, tehdä vatsoja eikä edes seistä päällä (meinasin tässä kohdassa naurahtaa, oli ihan koomista), mutta jos on välttämätön hinku salille mennä niin korkeintaa hauiksi saa tehdä. Minä joka en edes käy salilla niin... Mut siinä vaiheessa en kyllä yhtään osannut ajatella toimen kuviani töissä. Pitäisiköhän minun pyytää hetkellisesti tehtäviäni muutosta kun nimittäin joudun useamman kerran päivässä siirtelemään, nostelemaan ja kantelemaan pääsääntöisesti 10 kg painoisia juttuja ja toisinaan painot ovat 20 kg. Tavaran purkua tapahtuu koko päivän ajan. Onkohan tämä jo sitten liian raskasta? Toki kun saatan olla oven rakoon pyrkimässä kantamuksen kanssa niin laatikko on monesti seinän ja vatsan välissä kun räpellän ovea auki, joten vatsa voi olla piikityksestä hellänä.. Mutta jos menen pyytämään toimen kuvan muutosta niin joudun myös varmaan perustelemaan miksi näin ja jolloin joudun kertomaan että olemme lapsettomuus hoidoissa, hoitojen onnistumisen vuoksi, ollaan varmuuden vuoksi vain varovaisia... Anteeksi saatoin hiukan poiketa, mutta mietityttää ihan hirveästi. Sperma on jo tutkittu maaliskuussa, eikä siinä ollut mitään vikaa. Joten sitä ei oteta uusiksi, ei ole kuulema tarvetta.

Mut sinähän käyt myös ivf, piikitätkö aina samalla puolella vai vaihdatko puolta? Joka toinen toiselle puolelle? Onko vatsa mustelmilla ja miten kipeä? Turvottaako ja lihottaako?
 
vierailija
Se ois nyt niin et ovumialla kayty ja kaynista ja jai tosi tyhja olo. Ensinakin tunne et ollaan aivan liian aikaseen tulossa lapsettomuushoitoihin. Puolisolle tuli tunne etta emme olisi ollenkaan tervetulleita. Jos nain olisi niin miksi mainitaan et vuosi yritysta riittaa, et hoitoihin voi hakeutua. Tosi risti riitaista. Ei oo oikein voittaja fiilista et asia etenee, toisaalta heraa tunne et miksi me mentiin kun vastaanotto oli niin nuivea. Vastaanotossa oli kylla aivan ihana nainen joka oli valmis ohjeistamaan, mut itse laakari oli mita oli. Kertoi meille inseminaatiosta ja ivf. Paadyimme jalkimmaiseen vaihtoehtoon ja sitten alkoikin se kyseenalaistaminen. Eiko pitaisi olla lahinna kannustava? Suomessa syntyvyys on kuitenkin koko aika ollut laskusuunnassa. Toki toivoin et luomuna olisi onnistunut, mutta kun ei ota tuulta purjeisiin. Iskee epatoivo, haikeus ja kaipuu yms.

Itse tunnen nyt suurta haikeutta ja pettymysta kaynnin suhteen, olen tosi epavarma kaikesta. Ajatus kuitenkin olisi heti ensi kierrosta aloittaa, mutta ja iso mutta onkin! Meidan pitaisi soittaa naisten tauti polille ja se on jo osoittaunut kamalan vaikeaksi. Mahdollinen soitto tapahtuu ma-pe klo 8-9, muulloin sinne ei edes saa mitaan yhteytta. Sairaalan chatista ei saannut apua, vaan pahoittelut. Jos kierto on nyt sen 36 paivaa niin meille voi jaada aikaa selvittaa asiat meidan paassa tai sit se vain siirtyy yhdella kierrolla etiapain. Mietin myos et jos joudummekin aloittaa hoidot vasta myohemmassa kierrossa niin kannattaako mun hakea laakkeita viela apteekista. Naisten polilta pitaisi saada lahete verikokeisiin meille molemmille seka jonkun ois naytettava meille miten piikitetaan laakkeet.

Jai viela mieleen se etta kun on menossa rakkuloiden keraykseen niin pitaisi valttaa fyysista urheilua yms.. Eli jos teen tyota jossa on paljon nostoja niin kannattaako vaihtaa toimenkuvaa toissa
Mulle jai mieleen et pitaisi 2 viikkoa hoitoa ennen valttaa, mut puolisolle jai kasitys et heti piikityksesta alkaen, kerayksen jalkeen viela viikko... Voisiko joku selventaa asiaa, miten kauan ja missa valissa sita liikuntaa pitaisi varoa?

Pahoittelut kaikista ä ja ö kirjainten puuttumisesta. Kirjoittelin koneella joka ei antanut ä ja ö eikä ?
Miten lääkäri siis alkoi kyseenalaistamaan, kun valitsitte IVF? Ja siis kommentoiko suoraan, että olette kovin vähän aikaa yrittäneet? Anteeksi utelut, mutta kiinnostaisi tietää, jos itsellä sama edessä.
 
  • Tykkää
Reactions: Mandis
tämä sopii varmasti jos ei ole kaksi lasta kotona pitämässä liikkeessä varsinki tuo kuopus 1v10kk ei kyllä anna makoilla paikoillaan ehkä ku 2 min
Oon itse välillä sitonut leveällä huivilla sen lämpösen kauratyynyn vatsaa vasten, ehkä sitä vois kokeilla? Jos tyyny ei oo liian muhkea, eikä siten liian painava, niin pysyy :) sit on niitä vauvoille tarkotettuja pieniä kaurapusseja, ne ainakin pystyy sujauttamaan huivin alle, tai vaikka legginssien kummarin alle vatsaa vasten! 🤭
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. yhteinen
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 3/23 ★ 2.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@idapieni ★ 08/23 ★ 2.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2.
@muumimamma__ ★ 10/23 ★ 3. ★ km 11/23
@sarlei ★ 10/23 ★3.
@Piccolina ★ 12/23 ★ 1. yhteinen
@ykslokki ★ 12/23 ★ 4. lapsi, 1. yhteinen ★ kkm -16, tuntematon ku -23
@EvAnnu ★ 12/23 ★ 1.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.

★★★★★★★★★★★★★★★

6.1.2024 lauantai

Nimi ★ Kiertopäivä

@heltsuli kp 32/28-36
@Min204 kp 30/22-30
@S0nj4 kp 29/?
@Heinis2017 kp 27/27-29
@Masunen kp 22/24-28
@tamuli kp 22/27
@Dinaas kp 22/27-33
@syksynsävel_ kp 21/28
@Frija kp 20/28-30
@Noups kp 20/26-28
@Päivänsäde84 kp 20/25-31
@Liilja kp 20/30-34
@rimpsukka84 kp 18/30
@muumimamma__ kp 14/28-30
@haaveillen kp 10/25-28
@marik91 kp 9/27-33
@Cherrymint kp 4/26
@aida91 kp 3/25-28
@EvAnnu kp 2/28-34

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@Min204 DPO 15
@Frija DPO 11
@Dinaas DPO 9
@Masunen DPO 8
@heltsuli DPO 6
@syksynsävel_ DPO 6
@rimpsukka84 DPO 3
@Noups DPO 2
@Liilja DPO 1
@muumimamma__ DPO 0

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
@Leonida ★ 08/23 ★ 2. ★ 11/23
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2. ★ 11/23
@tesssa__ ★ 11/23 ★ 3. ★ 11/23
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.
★ 11/23
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22 ★ 12/23
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. (1. yhteinen) ★ 12/23
@Nelly31 ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@nobelius ★ 06/22 ★ 4. ★ 12/23
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4. ★ 12/23
@Sunsetcoast ★ 10/23 ★ 1. ★ 12/23
@aninna ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2. ★ 1/24
 
Viimeksi muokattu:
Meillä jäi nyt ainoaksi todennäköiseksi kerraksi raskautua tuo pari pv ennen ovista. Saa nähdä riittääkö. Toisaalta ihan vasta annettu lupa vauvalle, joten en oletakkaan että ihan ekasta tärppäis. Vielä mieli on ihan maltillinen, mutta kokemuksesta tiedän että eiköhän sitä tossa viikon päästä ala jo tunnustelee kaikkia mahan nipsasuja että, oisko, voisko??🤰🤩:ROFLMAO:
 
  • Rakkaus
Reactions: rimpsukka84
Hei. Onko muilla kokemusta, ku eka ivf hoitojen jälkeen ne seuraavat menkat. Koska ne mahdollisesti alkaa? Terolutin läpi puski ne ekat hoitojen jälkeen. Mut ne seuraavat. Nyt jo muutaman päivän myöhässä. 🤔🤔
 
Näimpä! Itse kun otin kunnalliseen yhteyttä niin sain aikani suoraan gynelle enkä käynnyt neuvolassa. Gyne oli oikein ihana ja heti mukana tukemassa. Hän ohjasikin suoraan verikokeisiin ja heti tulosten jälkeen laittoikin lähetteen eteenpäin. Todellakin hengessä mukana ja kannustava. Näkihän tiedoistani että olimme keväällä käyneet omakustannaisesti ovumialla, auttoiko sitten asiaan niin en tiedä. Lähetettä oli meidän päästä joku laittamassa eteenpäin ja soitti vain varmistaakseen et saako sen laittaa eteenpäin, et vieläkö haluamme.. Kerroin et sen saa laittaa eteenpäin, mainitse et siinä vaiheessa kyllä yleensä käydään pariskuntana siinä vielä keskustelemassa. Mutta lääkäri on suositellut lähetteen laittoa eteenpäin ettei tässä tapauksessa tarvitse tulla keskustelemaan. Lähete lähti ja ovumialta tuli vastaanotto. Nyt ollaan tosiaan tilanteessa et ovumialla käyty ja ivf odottaisi. Kerta kun käynnistä jäi itselleni tosi paha maku suuhun niin haluaisin hoitoon lähtöä siirtää kuukaudella alta pois. Nyt kun asia etenee niin haluaisin jarruttaa. Yritin puolisolle asiasta puhua, hän kyllä tietää luonteeni ja varsin hyvin sen, että käyn jarruttamaan ja miettimään aivan liikaa asioita. Piirrän hurjat kauhu kuvat mielessäni. Hän vain kylmän rauhallisesti toteaa ettei mitään siirretä. Asia on saatu alulle ja siitä pidetään kiinni...

Kannustan ehdottomasti ottamaan yhteyttä! Itsekkin huokasin helpotuksesta kun uskalsin tehdä ensimmäisen ison askeleen asioiden eteen viemiseksi. Se askel kyllä kannatti, toivottavasti uskallat pian ottaa sen askeleen itsekkin uudemman kerran ja pääsisit aloittamaan mahdolliset hoidot.
Ymmärrän tuonkin tunteen, että tekis mieli laittaa jarrut päälle, kun asiat lähteekin vauhdilla etenemään. Onneksi on kannustava puoliso ja yhdessä kuitenkin menette eteenpäin, vaikka naisena joutuukin enemmän tekemään. Tsemppiä kovasti hoitoihin ja toivottavasti pian onnistaisi!
 
Te hiljattain plussanneet, jos täällä vielä joku roikkuu 🤭 onks ollut mitään ihmeempiä tuntemuksia ennen sitä plussaa? Erityisesti siis kiinnostaa, kuinkahan monella ei mitään oireita ole. Siis näin varhaisessa vaiheessa, kun moni testaa jo vähän ennen kun menkat pitäisi alkaa, tai ihan pian sen jälkeen.
 
Kaipaisin kokemuksia. Ensimmäistä kertaa ikinä rinnat aristaa kuukautisten JÄLKEEN. Kuukautiset oli myös oudot, vuotoa normaali määrä mutta kivut oikeassa munasarjassa ja se aristi ja vihloi päiviä kuukautisten jälkeenkin. Ikää on pian 40 niin pahaa pelkään että olisikohan tuo rintojen arkuus merkki tulevista vaihdevuosista.
 
Vaihdevuosista en osaa sanoa, kun ikää alle 30v vielä, mutta vaihdellen itsellä tulee kyllä sellasiakin kiertoja missä on ihan alusta loppuun joka päivä rinnat arat. Sitten ei välttis seuraavassa kierrossa ole kun oviksen aikaan, seuraavassa ennen kuukautisia, seuraavassa ei yhtään, seuraavassa koko kierron... eli sikin sokin. Että tapahtuuhan sitä. 🤔
 
  • Tykkää
Reactions: Alocasia
Te hiljattain plussanneet, jos täällä vielä joku roikkuu onks ollut mitään ihmeempiä tuntemuksia ennen sitä plussaa? Erityisesti siis kiinnostaa, kuinkahan monella ei mitään oireita ole. Siis näin varhaisessa vaiheessa, kun moni testaa jo vähän ennen kun menkat pitäisi alkaa, tai ihan pian sen jälkeen.
Täällä roikun😃 Rintoja nippaili, alaselkää särki ja menkkamaista jomottelua ennen plussaa. Nenä ollut tukkoinen jo toista viikkoa myös! Ja nämä samat oireet siis edelleen minulla.
 
  • Rakkaus
Reactions: syksynsävel_
Mä voisin liittyä piinailijoihin, tänään DPO 0. Tai ainakin luulisin niin, tikuttelin ekaa kertaa ikinä ja mikään testiviivoista ei kyllä ollu kontrolliviivan vahvuinen, mutta eilisaamun viiva oli vahvin. Lisäksi tänä aamuna oli selvät oviskivut vasemmalla puolella, ja päiväkin ois oikea, joten näin nyt päättelen, vaikka voi olla etten vaan osaa En tiennyt, että tämäkin osuus olisi näin hankalaa!

Paljon onnea kaikille plussan saaneille, ihanaa, että näin monella meistä on nyt tärpännyt Toivokaamme samaa lopuillekin!
 
Onkohan eri klinikoilla eri ohjeet? Muistelen kyllä et puhui kahden viikon fyysisen rasituksen välttelystä. Kielsi juoksemisen, kävely on ok. Salilla ei esim. saanut hyppiä, tehdä vatsoja eikä edes seistä päällä (meinasin tässä kohdassa naurahtaa, oli ihan koomista), mutta jos on välttämätön hinku salille mennä niin korkeintaa hauiksi saa tehdä. Minä joka en edes käy salilla niin... Mut siinä vaiheessa en kyllä yhtään osannut ajatella toimen kuviani töissä. Pitäisiköhän minun pyytää hetkellisesti tehtäviäni muutosta kun nimittäin joudun useamman kerran päivässä siirtelemään, nostelemaan ja kantelemaan pääsääntöisesti 10 kg painoisia juttuja ja toisinaan painot ovat 20 kg. Tavaran purkua tapahtuu koko päivän ajan. Onkohan tämä jo sitten liian raskasta? Toki kun saatan olla oven rakoon pyrkimässä kantamuksen kanssa niin laatikko on monesti seinän ja vatsan välissä kun räpellän ovea auki, joten vatsa voi olla piikityksestä hellänä.. Mutta jos menen pyytämään toimen kuvan muutosta niin joudun myös varmaan perustelemaan miksi näin ja jolloin joudun kertomaan että olemme lapsettomuus hoidoissa, hoitojen onnistumisen vuoksi, ollaan varmuuden vuoksi vain varovaisia... Anteeksi saatoin hiukan poiketa, mutta mietityttää ihan hirveästi. Sperma on jo tutkittu maaliskuussa, eikä siinä ollut mitään vikaa. Joten sitä ei oteta uusiksi, ei ole kuulema tarvetta.

Mut sinähän käyt myös ivf, piikitätkö aina samalla puolella vai vaihdatko puolta? Joka toinen toiselle puolelle? Onko vatsa mustelmilla ja miten kipeä? Turvottaako ja lihottaako?
Pistän aina eri paikkaan piikit joka kerralla. Mulla ei oo tullut mitään sivuvaikutuksia niistä. Ja ne piikit on tosi yksinkertaiset ja pienet piikit että ei niitä kannata turhaan jännittää. Itse oon hoitaja niin mulle se nyt oli jo ennestään tuttua. Mulle ei tullut noita emätinpuikkoja ollenkaan mutta voisin kuvitella että samalla lailla laitetaan kun tamppoonit? Miksi sulle ei tehdä aukiolotutkimusta vai onko se tehty aiemmin?😶
 
Te hiljattain plussanneet, jos täällä vielä joku roikkuu onks ollut mitään ihmeempiä tuntemuksia ennen sitä plussaa? Erityisesti siis kiinnostaa, kuinkahan monella ei mitään oireita ole. Siis näin varhaisessa vaiheessa, kun moni testaa jo vähän ennen kun menkat pitäisi alkaa, tai ihan pian sen jälkeen.
Minä kyllä tunnistin oloni hyvin samanlaiseksi kuin ennen esikoisen plussausta 😊 nenä oli aivan tukossa ja sellaista vellovaa etovaa oloa ollut jonkun päivän ajan. En tiedä oliko oire vai sattumaa, mutta nyt rinnat tuli sivuilta kipeäksi heti ovulaation jälkeen, kun muuten menee muutama päivä ovulaatiosta ennen kuin rinnat kipeytyvät.
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää. Plussanneet siirtyvät YA-listalta plussanneiden listalle (muista ilmoittaa kun haluat siirtyä).

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@Saaga86 ★ 06/21 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. yhteinen
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3.
@Min204 ★ 3/23 ★ 2.
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@idapieni ★ 08/23 ★ 2.
@Noups ★ 08/23 ★ 2.
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2.
@muumimamma__ ★ 10/23 ★ 3. ★ km 11/23
@sarlei ★ 10/23 ★3.
@Piccolina ★ 12/23 ★ 1. yhteinen
@ykslokki ★ 12/23 ★ 4. lapsi, 1. yhteinen ★ kkm -16, tuntematon ku -23
@EvAnnu ★ 12/23 ★ 1.
@Liilja ★ 01/24 ★ 4.

★★★★★★★★★★★★★★★

7.1.2024 sunnuntai

Nimi ★ Kiertopäivä

@heltsuli kp 33/28-36
@S0nj4 kp 30/?
@Heinis2017 kp 28/27-29
@Masunen kp 23/24-28
@tamuli kp 23/27
@Dinaas kp 23/27-33
@syksynsävel_ kp 22/28
@Frija kp 21/28-30
@Noups kp 21/26-28
@Päivänsäde84 kp 21/25-31
@Liilja kp 21/30-34
@rimpsukka84 kp 19/30
@muumimamma__ kp 15/28-30
@haaveillen kp 11/25-28
@marik91 kp 10/27-33
@Cherrymint kp 5/26
@aida91 kp 4/25-28
@EvAnnu kp 3/28-34
@Min204 kp 1/22-30

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@Frija DPO 12
@Dinaas DPO 10
@Masunen DPO 9
@heltsuli DPO 7
@syksynsävel_ DPO 7
@rimpsukka84 DPO 4
@Noups DPO 3
@Liilja DPO 2
@muumimamma__ DPO 1

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2. ★ 09/23
@Leonida ★ 08/23 ★ 2. ★ 11/23
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2. ★ 11/23
@tesssa__ ★ 11/23 ★ 3. ★ 11/23
@Jonna_83 ★ 10/23 ★ 4.
★ 11/23
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22 ★ 12/23
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. (1. yhteinen) ★ 12/23
@Nelly31 ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@nobelius ★ 06/22 ★ 4. ★ 12/23
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4. ★ 12/23
@Sunsetcoast ★ 10/23 ★ 1. ★ 12/23
@aninna ★ 11/23 ★ 2. ★ 12/23
@__PikkuMyy__ ★ 08/23 ★ 2. ★ 1/24
 
Paljon onnea plussanneille! <3

Muistan kuinka @idapieni olit huolissasi lyhyestä luteaalista. Ihanaa että siitä huolimatta testi näyttää nyt plussaa

Täällä dpo 9. Eilen ja tänään jäätävää kiukkua ja itkua, ja nyt vatsakipua, mikä enteilisi uuden kierron alkamista muutaman päivän päästä. Eilen ja toissapäivänä aamulämmöt kuitenkin vain 36,4, ja nyt kivunnut 37 tuntumaan. Voisi hyvässä lykyssä olla kiinnittymisdroppi, mutta en kyllä suoraan sanottuna oikein usko.
 
  • Tykkää
Reactions: Browneye2023
Pistän aina eri paikkaan piikit joka kerralla. Mulla ei oo tullut mitään sivuvaikutuksia niistä. Ja ne piikit on tosi yksinkertaiset ja pienet piikit että ei niitä kannata turhaan jännittää. Itse oon hoitaja niin mulle se nyt oli jo ennestään tuttua. Mulle ei tullut noita emätinpuikkoja ollenkaan mutta voisin kuvitella että samalla lailla laitetaan kun tamppoonit? Miksi sulle ei tehdä aukiolotutkimusta vai onko se tehty aiemmin?😶
Eli kaikki ei edes saa emätinpuikkoja?! Sit täytyy kyllä myöntää, et tamppoonia en ole koskaan käyttänyt. Joten ei löydy sen laitosta minkäänlaista kokemusta. Olisikohan olemassa mahdollisesti ihan vain suun kautta otettavia nappeja? Lapsettomuushoidoissa olevat ryhmässä joku oli maininnut et voi ulostaessa tippua pönttöön. Itselläni on vatsan kanssa monesti aamuisin ongelmia. Aukiolotutkimusta ei ole koskaan tehty, eikä lääkäri näe tarvetta sen tekemiseen kun ei ole ollut vatsatulehduksia, sukupuolitauteja tai ylipäätänsä tulehdus tiloja.
 
Okei, meillä koko rumba alko sillä aukiolotutkimuksella. Toki multa on leikattu umppari niin en tiedä vaikuttaako se. Oon ymmärtänyt että jotkut saa pillereinä ja jotkut puikkoina. En osaa sanoa et miten se päätetään. Mä söin niitä pillereitä 2 viikkoa tuorealkion siirrosta menkkojen alkuun asti ja pistin yhden piikin 3.päivää alkion siirrosta.
 
Hei

Oon nyt parin päivän aikana saannut tästä ivf hoidosta hirmuisen mörön itselleni monessakin mielessä. Ensimmäiseksi olen nyt äärimmäisen epävarma haluanko tehdä sen! Olen jo kerennyt muutamat kyyneleetkin tirauttamaan. Tällä hetkellä toivon et tähän olisi jäännyt enemmän aikaa miettiä ja reagoida. Tällä hetkellä on myös äärimmäisen pitkä kierto menossa, joten sekin tuo pelkoa menkkojen alkamiseen, koskahan ne oikein alkavat. Todennäköisesti to tai pe. Raskaustestin teolle on aivan liian aikaiset päivät tälllä hetkellä. Toki eilen aamulla ja tänään olen ollut huonovointinen, mutta se voi olla tähän murheeseen liitännäinen ja vatsaa on koskenut perjantaisen ultran jälkeen. Kaikkein ihaninta olisikin et se olisi tärpännyt tästä kierrosta. Mene ja tiedä sitä!

Huomenna alkaa uusi viikko ja huomenna pitäisi tarttua puhelimeen. Naisten polille on soitto aika klo 8-9. Oma työkuvioni ei anna periksi silloin soittaa sinne, itse pystyisin olla vasta ti yhteydessä. Puolisoni on luvannut kyllä tavittaessa jo huomenna soittaa. Tarvitsisimme molemmille lähetteen infektio verikokeisiin ja jonkun olisi neuvottava meille pistäminen. Täysin uusi asia meille molemmille. Onko sairaalla antaa näin lyhyellä varoitusajalla neuvoa pistämiseen? Se jää nähtäväksi, vai siirtyykö seuraava yritys kierto vielä luomukierroksi kun kukaan ei kerkeä opettamaan. Ehkä vähän toivoisin tätä salaa, jolloin mietintä aikaa olisi kuukauden päivät, mutta ehkä se vaan pahentaa tressiäni kun jään asioita miettimään ja tulisin vain entistä epävarmemmaksi asian suhteen.

Piikitys itsestään kauhistuttaa minua. En ole itseäni koskaan joutunut piikittämään ja nyt olisi senkin aika. Toisaalta koskaan en ole esim. verikoetta pelännyt vaikka siinäkin piikki on. Toki sen tekee ammatti ihminen ja minä taas olen poropeukalo puolisoni rinnalla.

Apteekista pitäisi käydä lääkkeet ostamassa, jotta ne olisivat sitten valmiina. Tiedä vaikka ei ole apteekissa valmiina niin kerkeävät ne tilaamaan ja me saamaan ne ajoissa. Toki pelko on tässä perseessä, jos on tärpännyt mitä teen lääkkeille jotka odottavat valmiina käyttöänsä.

Työnjohtajalle ilmoitus. Onneksi sentää nainen, mutta lapseton. Mahtaako ymmärtää tai löytyykö ymmärrystä? Raskas työ, työvuoroihin muutoksen pyyntö. Mahdolliset kuormien purut pois punktio viikoilta ja niiden perään toiset kaksi viikkoa ettei satu mitään. Eli toisin sanoen neljän viikon varovaisuus. Näin ainankin nyt asian miellän. Niin ja jos ei tärppää ekasta hoidosta niin voi juku, mitäpä sitten? Varovaisuus sen vuoksi, et pelkään vatsan olevan tosi kipeänä ennen punktiota, kerta kun tiessä olevat montut ja kuopatkin kuulema tuntee.

Emätinpuikko, ei hyvää päivää. Minä joka ei ole koskaan edes käyttänyt tamppoonia niin miten osaan tuollaisen työntää paikoilleen kahdesti päivässä. Minä joka kärsin aamuisin vessassa ravaamisesta, ripuloin monesti aamussa. Niin miten se kestää menossa? Joku mainitsi sen ulostamisen mukana tippuvan. Oliskohan mahdollista esim. laittaa yöksi puikko ja aamuisin suun kautta ottaa joku vastaava tabletti? Tuntuu ajatuskin ällöttävältä tunkea nappeja alapäähän. Okei ihan varmaan normaalia, mut silti.

Tässä kai ne pahimmat ajatukset ovat. Piikitys, työnjohtaja, emätinpuikko... Se pelko ja ahdistus on läsnä, teenkö ja teemmekö oikein, Mitä seuraamuksia minulle ilmenee?

Toivottavasti joku osaisi teistä auttaa ja neuvoa, etenkin antaa tukea asiaan. Sitä nyt tuntuisin eniten kaipaavan. Haluaisin sen perua, mut toisaalta haluaisin mennä. Itse olen itseni pahin vihollinen. Epävarmuuteni paistaa asiassa jo nyt. Vaikka perjantaina käyntii niin tien ovat jo löytäneet uniin ja myöskin päivät menee asiaa miettiessä laidasta laitaa. Toisena hetkenä olen reippaasti menossa ja toisena vaivun synkkyyteen.

Niin ja tosiaan kun kunta tarjoaa kolme mahdollisuutta ifv hoitoihin. Eli jos saamme 8 munasolua ja kaikki on ok. Yksi kun laitetaan oikeaan paikkaan ja loput menee pakkaseen. Jos on nega niin alkaako meillä seuraa ifv hoito kakkosena? Eli käytämmen kunnan tarjoamista hoidoista toisenkin? Vai onko niin kauan ykkös hoitoa kun kaikki munasolut on pakkasesta käytetty? Toivottavasti joku edes ymmärsi mitä tarkoitin.

Niin ja lopuksi, olenkohan sittenkään valmis äidiksi?
 
Te hiljattain plussanneet, jos täällä vielä joku roikkuu onks ollut mitään ihmeempiä tuntemuksia ennen sitä plussaa? Erityisesti siis kiinnostaa, kuinkahan monella ei mitään oireita ole. Siis näin varhaisessa vaiheessa, kun moni testaa jo vähän ennen kun menkat pitäisi alkaa, tai ihan pian sen jälkeen.
Vajaa viikko ovulaation jälkeen oli pientä tuntemusta vatsassa mut ois hyvin voinut johtua muustakin kuin kiinnittymisestä 😅 DPO 10 tein nega-testin eikä ollut mitään oireita vielä silloin eli en uskonut raskauteen. Lievä etova olo alkoi DPO 13 eli kp28 (lähti syömällä pois), ja niihin aikoihin myös maha alkoi tuntua vähän turvonneelta ja tiheämpi virtsaamistarve. Väsymystä on ollut koko ajan mut meillä on taapero kotona niin väsymys on muuten ennemmin sääntö kuin poikkeus 😂
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä