Haaveena vauva 2024

Huomenta! Monena päivänä ollut mielessäni kysyä influenssa rokotteesta. Kohta on se aika kun rokotukset alkavat pyörimään. Raskaana olevat kuuluvat tietenkin riski ryhmään. Haluaisinkin tietää uhmaatteko tätä ja jätättekö rokotteen ottamatta vai vastaavasti menettekö sen suosiolla ottamaan? Toki osalla varmasti myös työantaja velvoittaa ottamaan. Kiinnostaa myös tietää ootko vaan raskauden vuoksi ottanut vai esim. otat sen aina?

Itsehän olen tässä tapauksessa niin uhmakas, että olen jättänyt aina väliin. Yhtenäkään vuonna en ole sitä ottanut, totta kai työantaja sitä suosittelee ottamaan. Olen pysynyt terveenä, joten en koe rokotusta tarpeellisena.
Perussairauksien ja ammattini puolesta olen joka vuosi ottanut, ja niin myös tänä vuonna. Meidät rokotetaan myös aina melko ensimmäisten joukossa, ensiviikolla varmaan on jo rokotuspisteet pystyssä. Minulla on myös oletettavasti ovis samaan aikaan, mutta en usko että rokotus siihen millään tavalla vaikuttaa. En ole aikaisempina vuosina tullut siitä edes kipeäksi. 😊
 
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. (yhteinen)
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 06/23 ★ 3.
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Leonida ★ 08/23 ★ 2.
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. ★ (1. yhteinen)
@idapieni ★ 08/23 ★ 2.

★★★★★★★★★★★★★★★

3.10.2023 tiistai

Nimi ★ Kiertopäivä ★

@Miima81 kp 29/30
@nonnaam kp 26/34
@Karvakorvat kp 25/28
@haaveillen kp 25/25-28
@meinaas kp 24/28-34
@Heinis2017 kp 23/26-33
@heidisofia kp 21/28-32
@aida91 kp 18/25-28
@Dinaas kp 13/27-33
@Cherrymint kp 13/26
@Cara-mel kp 11/24-27
@Leonida kp 12/28-29
@esparsetti kp 10/32
@syksynsävel_ kp 10/28
@marik91 kp 9/28-31
@tamuli kp 6/27
@pikkuhaave kp 6/?
@Frija kp 6/28
@heltsuli kp 3/28 (kp 23?)
@Päivänsäde84 kp 3/25-31

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@Karvakorvat DPO 12
@meinaas DPO 10
@haaveillen DPO 9
@Mamiks DPO 4
@aida91 DPO 1
@Cara-mel DPO 0
@Dinaas DPO 0

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3. ★ 09/23
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta! Monena päivänä ollut mielessäni kysyä influenssa rokotteesta. Kohta on se aika kun rokotukset alkavat pyörimään. Raskaana olevat kuuluvat tietenkin riski ryhmään. Haluaisinkin tietää uhmaatteko tätä ja jätättekö rokotteen ottamatta vai vastaavasti menettekö sen suosiolla ottamaan? Toki osalla varmasti myös työantaja velvoittaa ottamaan. Kiinnostaa myös tietää ootko vaan raskauden vuoksi ottanut vai esim. otat sen aina?

Itsehän olen tässä tapauksessa niin uhmakas, että olen jättänyt aina väliin. Yhtenäkään vuonna en ole sitä ottanut, totta kai työantaja sitä suosittelee ottamaan. Olen pysynyt terveenä, joten en koe rokotusta tarpeellisena.
En ole ottanut enkä aio jatkossakaan ottaa. Löytyy autoimmuunisairauksia kaksi kappaletta. Kovasti yritän pitäö huolta omasta vastustuskyvystä. Nytkin on sörsselit valmistumassa talvea varten. Fermentoitu valkosipuli hunaja esim. On muuten hyvää 😍
pitäökin käydä mittauttaa oma d taso että näkee pitääkö lisätä vai vähentää omaa annosta.
 
Eilen mennyt kolmas letrozol, heräsin yöllä hirveisiin vatsakramppeihin ja tänään kauhea päänsärky, joka ei tahdo panadolilla helpottaa. 😶 Menkatkaan ei näytä yhtään loppumisen merkkejä. 😅 Yleensä kestäneen 6-7 päivää, mut nyt varmasti pidempään, sen verran paljon vielä vuotaa.

@Iltatähti89 meillä kans miehen kans pohdittu tuota, et jos ei enää saadakaan toista. Että olisiko kuitenkin rohkeammin pitänyt alkaa yrittää aikaisemmin. Väkisin vaan nekin ajatukset alkaa nostaa päätään, varsinkin kun aluksi oltiin aika varmoja, ettei haluta yhtä enempää lapsia. On tämä vaan niin hankalaa, kun ei voi tietää onnistuuko vai ei. ❤
 
Pahin testauskuume taltutettu. Liian aikaista vielä ja kuten odotin, nega oli tietenkin. Vaikka kuinka tikkua kääntelee ja vääntelee niin ei mitään näy.
Tsemppiä, tiedän ton tunteen! Joskus tuntuu että alkaa ihan päätä särkeä, kun sitä tikkua kääntelee vaikka miten päin valoa vasten ja alkaa jo silmät harottaa päässä 😵💫
 
Huomenta! Monena päivänä ollut mielessäni kysyä influenssa rokotteesta. Kohta on se aika kun rokotukset alkavat pyörimään. Raskaana olevat kuuluvat tietenkin riski ryhmään. Haluaisinkin tietää uhmaatteko tätä ja jätättekö rokotteen ottamatta vai vastaavasti menettekö sen suosiolla ottamaan? Toki osalla varmasti myös työantaja velvoittaa ottamaan. Kiinnostaa myös tietää ootko vaan raskauden vuoksi ottanut vai esim. otat sen aina?

Itsehän olen tässä tapauksessa niin uhmakas, että olen jättänyt aina väliin. Yhtenäkään vuonna en ole sitä ottanut, totta kai työantaja sitä suosittelee ottamaan. Olen pysynyt terveenä, joten en koe rokotusta tarpeellisena.
Mä otan joka vuosi ja niin myös nyt. Taustalla on perussairaus, jonka vuoksi oon myös riskiryhmässä + toki toivottavasti jossain vaiheessa alkava raskaus sitten kans syynä🤞 entinen ammatti myös sellanen, että oon teholla nähnyt työikäisiä influenssapotilaita hengityslaitteessa asti 😔
 
Tsemppiä, tiedän ton tunteen! Joskus tuntuu että alkaa ihan päätä särkeä, kun sitä tikkua kääntelee vaikka miten päin valoa vasten ja alkaa jo silmät harottaa päässä ‍
Mulla oli just eilen tällänen tunne, kun testailin negaa ja joka kulmassa useaan otteeseen sitä tikkua tuijottelin 🤣 mietin uhraisinko yhden herkän testin tuolta kaapista tänään illalla 🫣 dpo9-11 ois tänään. Tunnen kyl, et ei siin mitää tuu näkyy mut silti haluttaisi testailla 🙈
 
  • Tykkää
Reactions: pikkukakkonen24
Mulla oli just eilen tällänen tunne, kun testailin negaa ja joka kulmassa useaan otteeseen sitä tikkua tuijottelin mietin uhraisinko yhden herkän testin tuolta kaapista tänään illalla 🫣 dpo9-11 ois tänään. Tunnen kyl, et ei siin mitää tuu näkyy mut silti haluttaisi testailla
Täällä tuli kanssa pakottava tarve testata jo TOISTAMISEEN tänään kun pääsin töistä, vaikka on vasta dpo9 😆 Siis mainittakoon että testasin tyylipuhtaan negatiivisen jo aamulla. En tiedä mikä hyperpakkomielle testien tekemiseen on tässä kierrossa, yleensä olen ollut tyytyväinen aamutestailuihin, mutta näköjään not this time 🙈

Mutta, joko miulla on todella voimakkaat pms oireet tässä kierrossa tai sitte oon raskaana. Pelkään ensimmäistä, toivon jälkimmäistä 😣
 
Joo. Mikä siinä on ku ei voi vaan odottaa. 🙈
Toivotaan jälkimmäistä! 🤞
 
Huomenta! Monena päivänä ollut mielessäni kysyä influenssa rokotteesta. Kohta on se aika kun rokotukset alkavat pyörimään. Raskaana olevat kuuluvat tietenkin riski ryhmään. Haluaisinkin tietää uhmaatteko tätä ja jätättekö rokotteen ottamatta vai vastaavasti menettekö sen suosiolla ottamaan? Toki osalla varmasti myös työantaja velvoittaa ottamaan. Kiinnostaa myös tietää ootko vaan raskauden vuoksi ottanut vai esim. otat sen aina?

Itsehän olen tässä tapauksessa niin uhmakas, että olen jättänyt aina väliin. Yhtenäkään vuonna en ole sitä ottanut, totta kai työantaja sitä suosittelee ottamaan. Olen pysynyt terveenä, joten en koe rokotusta tarpeellisena.
Itse en ole kertaakaan ottanu enkä tule ottamaan vaikka raskautuisin. 🤷🏻‍♀️

@pikkuhaave minulle voi laittaa tänään DPO 0. ☺
 
Ilmoittauduin tähän kiertoon himo testaajaksi, varmaan siksi tullut enemmän ja vähemmän testailua kun se tiputtelu ja yksi vuoto päivä ilmestyi. Tänään vaihteeksi ihan pikkuisesti jäänyt pyyhkiessä verta. Jos vuoto päivä ei olisi yllättynyt olisi Dpo 9. En tiiä miten laskisi, mut kai sitä viikon päästä jo tietää alkaako suurikin vuoto vai ei, mut odottavan aika on pitkä. Enemmän ja vähemmän aikaa notkua palstalla…
 
Otan influenssarokotuksen joka vuosi, kun se maksutta tarjotaan. En nää syytä miksi en ottaisi, etenkin kun se suojaa vaikeimmilta tautimuodoilta.. Minulle jo tämä perusflunssa oli vaikea, olen kaksi viikkoa maannut korkessa kuumeessa kotona, sain mm. korvatulehduksen, nielutulehduksen ja keuhkoputkentulehduksen ns. jälkitauteina.

Lisäksi kierrosta: menkat loppui kuin seinään, vuoto kesti vain 4 päivää, josta kolmas päivä oli ohan pientä tiputtelua, neljännen päivän aamu oli kuin niagra ja iltapäivällä loppui kun sormia napsauttamalla.

Ihan oudot menkat, ei yhtään tyypillisey itselleni.. mietin josko olikin varhainen km. Seurataan tilannetta :/
 
Täällä tuli kanssa pakottava tarve testata jo TOISTAMISEEN tänään kun pääsin töistä, vaikka on vasta dpo9 Siis mainittakoon että testasin tyylipuhtaan negatiivisen jo aamulla. En tiedä mikä hyperpakkomielle testien tekemiseen on tässä kierrossa, yleensä olen ollut tyytyväinen aamutestailuihin, mutta näköjään not this time

Mutta, joko miulla on todella voimakkaat pms oireet tässä kierrossa tai sitte oon raskaana. Pelkään ensimmäistä, toivon jälkimmäistä
Hahaa mä en kans tiedä mikä pakkomielle tähän testaamiseen iskee 🙈 täällä oli pakko tehdä illasta testi ja negahan se oli.

Mulla nyt kans voimakkaat pms oireet menossa kyllä ja mulla nää on niin selkeitä että 😩 myös alaselässä sellanen jännä väsymys /paineen tunne, mikä mulla aina ennakoi menkkoja... Eli täällä peli on kyllä menetetty varmasti.

Mutta toivottavasti siellä olisi kyse raskaudesta!!! 🤞🤞🙏
 
Otan influenssarokotuksen joka vuosi, kun se maksutta tarjotaan. En nää syytä miksi en ottaisi, etenkin kun se suojaa vaikeimmilta tautimuodoilta.. Minulle jo tämä perusflunssa oli vaikea, olen kaksi viikkoa maannut korkessa kuumeessa kotona, sain mm. korvatulehduksen, nielutulehduksen ja keuhkoputkentulehduksen ns. jälkitauteina.

Lisäksi kierrosta: menkat loppui kuin seinään, vuoto kesti vain 4 päivää, josta kolmas päivä oli ohan pientä tiputtelua, neljännen päivän aamu oli kuin niagra ja iltapäivällä loppui kun sormia napsauttamalla.

Ihan oudot menkat, ei yhtään tyypillisey itselleni.. mietin josko olikin varhainen km. Seurataan tilannetta :/
Huh siellä on ollu raju tauti jälkitauteineen! Pikaista paranemista ❣
Ja on kyllä ollut jännät menkat, kun yhtäkkiä sit lähtenyt taas kunnolla vuotamaan jo laantumisen jälkeen!
 
Mä olin jo heittänyt kirveen kaivoon tästä kierrosta ku en saanu ovisplussaa. No testit loppu kp17 ja ei tässä vaiheessa vielä ovis kipuja mitkä mul kyl tosi kovat sen hetken. Ajattelin sit et olkoot, no eipäs mitään, eilen ihan yllättäen tutut oviskivut tulivat. Nyt piinaillaan sitten koska nyt on ainakin saatu talleteltua kp 11,12,15,18 ja 20 ja tää ovis nyt sit kp 20 et taitaa tulla pitkä kierto taas siis omalla mittapuulla. Liityn kohta himotestaajien kerhoon, vaikka pelottaa tietty et turhaa testaa niitä negoja
 
  • Tykkää
Reactions: RLiisukka
VAUVA 2024

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@W.we ★ 11/15 ★ 1.
@Heinis2017 ★ 11/19 ★ 2.
@K3rttuli ★ 08/21 ★ 1.
@aida91 ★ 09/21 ★ 1.
@Eadni1992 ★ 10/21 ★ 1.
@hermoilija_ ★ 12/21 ★ 1.
@Korkkeli ★ 02/22 ★ 1.
@Mamiks ★ 02/22 ★ 4.
@Dinaas ★ 03/22 ★ 1. ★ kkm 07/23
@heltsuli ★ 08/22 ★ 1.
@meinaas ★ 08/22 ★ 3. ★ kkm 10/22
@RLiisukka ★ 08/22 ★ 1. ★ ku 02/23
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@imsos ★ 11/22 ★ 1.
@marik91 ★ 11/22 ★ 1. (yhteinen)
@Samovaari ★ 12/22 ★ 4. (1. yhteinen)
@lenkkitossut ★ 12/22 ★ 1.
@alessiina ★ 02/23 ★ 1.
@Liilja ★ 02/23 ★ 4.
@Cherrymint ★ 03/23 ★ 6. (1. yhteinen)
@ireh ★ 04/23 ★ 1.
@pikkuhaave ★ 04/23 ★ 2.
@Vohvelitohveli ★ 04/23 ★ 2.
@burkei ★ 05/23★ 1. yhteinen
@Päivänsäde84 ★ 05/23 ★ 6.
@Frija ★ 05/23 ★ 1.
@esparsetti ★ 06/23 ★ 3.
@syksynsävel_ ★ 06/23 ★ 1.
@Cara-mel ★ 06/23 ★ 3.
@Karvakorvat ★ 06/23 ★ 2.
@nonnaam ★ 06/23 ★ 1.
@Masunen ★ 06/23 ★ 2.
@tamuli ★ 06/23 ★ 1.
@pikkukakkonen24 ★ 07/23 ★ 2.
@Miima81 ★ 07/23 ★ 4.
@Leonida ★ 08/23 ★ 2.
@heidisofia ★ 08/23 ★ 2. ★ (1. yhteinen)
@idapieni ★ 08/23 ★ 2.

★★★★★★★★★★★★★★★

4.10.2023 keskiviikko

Nimi ★ Kiertopäivä ★

@Miima81 kp 30/30
@nonnaam kp 27/34
@Karvakorvat kp 26/28
@haaveillen kp 26/25-28
@meinaas kp 25/28-34
@Heinis2017 kp 24/27-29
@heidisofia kp 22/28-32
@aida91 kp 19/25-28
@Dinaas kp 14/27-33
@Cherrymint kp 14/26
@Cara-mel kp 12/24-27
@Leonida kp 13/28-29
@esparsetti kp 11/32
@syksynsävel_ kp 11/28
@marik91 kp 10/28-31
@tamuli kp 7/27
@pikkuhaave kp 7/?
@Frija kp 7/28
@heltsuli kp 4/28 (kp 23?)
@Päivänsäde84 kp 4/25-31

★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat
Nimi ★ DPO

@Karvakorvat DPO 13
@meinaas DPO 11
@haaveillen DPO 10
@Mamiks DPO 5
@aida91 DPO 2
@Cara-mel DPO 1
@Dinaas DPO 1

★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@Hattaja ★ 03/23 ★ 3. ★03/23
@Selis ★ 11/21★ 4. (1. yhteinen) ★ 04/23
@Babyhaaveissa ★ 11/22 ★ 2. ★ 04/23
@pikkukirppu15 ★ 01/23 ★ 3. ★ 04/23
@Summer2 ★ 05/23 ★ 3. ★ 05/23
@cordola89 ★ 02/22 ★ 1. ★ 05/23
@Mimerkki ★ 06/21★3. (1.yht)★ kkm x3★ 05/23
@ekapikkunen ★ 01/23 ★ 1. ★ km 02/23★ 05/23
@minttuni ★ 06/22 ★ 2.★ 05/23
@Kyfi ★ 01/21 ★ 5. ★ 05/23
@vauvakuume7 ★ 08/22 ★ 7.★ kkm 03/23 ★ 06/23
@Rapujellona ★ 05/2023 ★ 1. ★ 06/23
@Peanutbuttercup ★ 09/22 ★ 1. ★ 06/23
@tiipanen ★ 03/22 ★ 1. ★ 06/23
@laikkuvehka ★ 04/23 ★ 5. ★ 06/23
@Eswe ★ 05/23 ★ 1. ★ 07/23
@Haavejuttu ★ 06/23 ★ 2. ★ 07/23
@pieni_toive ★ 01/14 ★ 3. ★ ku, km x2, rk ★ 07/23
@Naatuska90 ★ 06/23 ★ 2. ★ 08/23
@Tiukuna ★ 08/22 ★ 2. ★ ku+km 10/22 ★ 08/23
@zatzat ★ 05/23 ★ 1. ★ 09/23
@iloksi ★ 10/20 ★ 3. ★ 09/23
@suunnaton lentäjä ★ 03/23 ★ 1. ★ 09/23
@rimpsukka84 ★ 03/23 ★ 3. ★ 09/23
 
  • Tykkää
Reactions: pikkuhaave
mulla on ollut tässä alkuraskaudessa jonkin verran menkkamaista juilintaa. Oisko se sullakin sitä? ihalitavaa kun joku osaa hillitä tätä testauta
Voi jospa olisikin. 🥰 En nyt kyllä vielä innostu. Heinäkuussa oli kierron lopussa kolme päivää vatsakipua, neljäntenä testissä haamu ja sitten alkoikin tiputtelu ja menkat parin päivän päästä. 😞

Eikä oo varmaa, että itsehillintä kestäisi iltaan asti. 🤣
 
  • Tykkää
Reactions: marik91
Taustalla oon lueskellu viestejä. Influenssarokote keskusteluun: Kyllä aion itse ottaa rokotteen, työni puolesta myös. Ensi viikolla esikoisen neuvolakäynti niin ajattelin kysellä siellä josko molemmat sais yhtäaikaa, mikäli terveenä ollaan.
Mäki testasin eilen, en ymmärrä mikä muhun meni ku en koskaan testaile 😅 oletetusti kyllä nega oli. Tää palsta ilmeisesti aiheuttaa jotain himoa sen suhteen 😆
Kuvittelen myös oireita itelleni, ollut kovaa väsymystä, selkäkipua ja pahoinvointia. Noille kaikille kyllä löytyy toinenkin selitys kuin raskaus. Eilen illalla alko kurkku kipeytymään ja tänään sitten kunnolla kurkku kipee ja kuumetta eli jo tuo väsymys ja selkäkipu selittyisi tällä sairastumisella 🙈 pahoinvointi sitten selittyy väsymyksellä että ne niistä oireista 🤷‍♀️
 
  • Tykkää
Reactions: heltsuli
Mäkin testasin eilen ja puhdas nega oli, oletettavasti nyt tänään DPO10 mutta eniten kauhistuttaa ja ärsyttää tän kierron pituus! Tänään on jo kp37?! Ovulaatiokin oli tosi myöhään tässä kierrossa mutta jotenkin odotin että menkat alkavat kuitenkin suht ajallaan ja tuo ovis vaan jäi "turhaksi" kun tuli niin myöhään. Noin viikon ajan ollut ihme nipistelyjä alavatsalla, joita en ole ennen tuntenut, mutta en tiedä sanoa mitä enteilevät.

Mikä DPO teillä on näkynyt haaleita viivoja?
Mulla on kotona yksi raskaustesti ja mietin milloin sen tekisin että voisi jo mahdollisesti näkyä jotain jos raskaaksi olen tuosta oviksesta kuitenkin tullut, se kuitenkin tuli hyödynnettyä.
 
Yhteistyössä