Haaveena vauva 2023

Ite en ainakaan koe että kukaan muu olisi vastuullinen omasta ärsyyntymisestäni. Kyllä se ihan vaan minun tunteeni on ja itse siitä kannan vastuun. Vaikka ärsyyntyminen olisi alkanut jonkun lyhyen aikaa yrittäneen stressaamisesta, ei minun tunnereaktioni ole hänen syynsä eikä ärsyyntyminen lopulta liity ihmiseen vaan enemmänkin elämän epäreiluuteen. Itsekin olen ollut alkuvaiheen stressaaja ja olisin onnellinen jos olisin ollut niiden joukossa joiden ei enää myöhempään tarvitse stressata. Vaan elämä on tällaista. Mutta avautuminen asiasta auttaa ja siksi tämä palsta on ollut aivan loistava siihen. Jatketaan siis samaan malliin kuin tähänkin asti!
 
Toivottavasti tulisi meille piinailijoille tässä kuussa paljon plussia. 🥰

Täällä on kunnon vauhdissa kaiken maailman oireiden tarkkailu. Eilisen koko päivän sattui alamahaan ja selän puolelle. Nyt aamusta ei mitään. Mulla usein jo muutamaa päivää ennen menkkoja voi alkaa kivut, mutta eilinen oli erilaista. Ei selkeitä kramppeja vaan tasaista jomotusta ennemminkin. Joko tää on sitä, mitä toivon tai sitten on pillereiden jälkeen kroppa sekaisin. Oon myös kohdunkaulaa tarkkaillut ja se on mennyt ihan ylös ja vähän sivulle. Muistaakseni tässä vaiheessa kiertoa ollut yleensä alempana ja tuntunut selvästi. Mulla on tosin hyvinkin paljon taipumusta kainelaisten oireiden kuvitteluun, että en tiä. 🙈
 
Toivottavasti tulisi meille piinailijoille tässä kuussa paljon plussia.

Täällä on kunnon vauhdissa kaiken maailman oireiden tarkkailu. Eilisen koko päivän sattui alamahaan ja selän puolelle. Nyt aamusta ei mitään. Mulla usein jo muutamaa päivää ennen menkkoja voi alkaa kivut, mutta eilinen oli erilaista. Ei selkeitä kramppeja vaan tasaista jomotusta ennemminkin. Joko tää on sitä, mitä toivon tai sitten on pillereiden jälkeen kroppa sekaisin. Oon myös kohdunkaulaa tarkkaillut ja se on mennyt ihan ylös ja vähän sivulle. Muistaakseni tässä vaiheessa kiertoa ollut yleensä alempana ja tuntunut selvästi. Mulla on tosin hyvinkin paljon taipumusta kainelaisten oireiden kuvitteluun, että en tiä.
Jep täälläkin on oireidentarkkailusarvet viritetty ihan tappiinsa. Kuvitellut alavatsalle jos jonkinmoista oiretta 😆 en tiedä miks, mutta tein jo pc testinkin ja negatiivinenhan se oli (tänään oletettavasti dpo9). Tai tiedänhän minä, se vaan on kivaa leikkiä noiden testien kanssa, siinä on vähän sama fiilis kun raaputtais raha-arpaa 😆

Ja joo toivotaan plussa-aaltoa heti tähän tammikuulle kaikille piinailijoille 🙏🏼

koska ajattelit @riinuliini testailla? 🤭
 
Jep täälläkin on oireidentarkkailusarvet viritetty ihan tappiinsa. Kuvitellut alavatsalle jos jonkinmoista oiretta en tiedä miks, mutta tein jo pc testinkin ja negatiivinenhan se oli (tänään oletettavasti dpo9). Tai tiedänhän minä, se vaan on kivaa leikkiä noiden testien kanssa, siinä on vähän sama fiilis kun raaputtais raha-arpaa

Ja joo toivotaan plussa-aaltoa heti tähän tammikuulle kaikille piinailijoille

koska ajattelit @riinuliini testailla?
No sehän tässä onkin, kun sovittiin miehen kanssa, että testaillaan vasta 13.1, jolloin menkat ois selvästi myöhässä. Yritin eilen saada sopimusta muutettua, mutta ei herunut lupaa. 🤣 Pointtina siis, ettei tulis turhaa stressiä.
 
@Mamiks ostitko eilen testiä/teitkö jo? Vai menikö multa ohi jotain 🙈

Tuntuu että päivät matelee, kp6 ja toinen samanlainen ennen kun viittii alkaa ovistakaan tikuttelemaan 😅 häntäluun murtuma rajoittaa tekemisiä = liikaa aikaa miettiä. Toivotaan että buranakuuria ei tartteis jatkaa pitkään 😏
 
  • Tykkää
Reactions: haaveillen
No sehän tässä onkin, kun sovittiin miehen kanssa, että testaillaan vasta 13.1, jolloin menkat ois selvästi myöhässä. Yritin eilen saada sopimusta muutettua, mutta ei herunut lupaa. Pointtina siis, ettei tulis turhaa stressiä.
ainiin teillä oli tuo sopimus, taisit siitä aiemmin tuolla kirjoittaakin 😃 pahoja tuollaiset sopimukset 🙈 ei muutakun kärsivällisyyttä ja toivotaan että se palkitaan 🙊
 
  • Tykkää
Reactions: riinuliini
Täälläkin pitkä viikko edessä, kun testailut sijoittuu jonnekkin ens viikonlopulle. Toivo on taas tässä vaiheessa kiertoa aika korkealla, mutta mitä lähemmäs testailua mennään niin alkaa taas valmisteleen itteään siihen, että testit ei näytä sitä mitä toivoisi.😁
Mutta toistaiseksi rauhaisin mielin piinapäivien alku mennyt😊
 
On: Täällä kp26, kierron kestoa en enää edes leiki tietäväni. Ollaan kp11 alkaen talleteltu joka toinen päivä kun oviksen ajankohdasta ei tietoa. Viime kierrossa se tais olla kp17. Ovista en saanut tosiaan kiinni, ja alkaa tosi pahasti hajottaa tämä pakonomainen tallettelu. Jotenkin tuntuu vaan että pitäis pelata varman päälle, jos olisikin pitkä kierto ja ovis olis vasta tulossa… mutta eilen päätettiin miehen kanssa ettei enää pysty. Ei vaan ole mitään haluja ja hirveää suorittamista. Nyt siis vaan sormet ristissä toivotaan että ovis oli tai sitä ei ollut ollenkaan, mutta ettei se nyt ainakaan olis ollut vasta tässä just tai tuloillaan, ettei ollut kaikki taas turhaa…
 
Hiljaista on ruudun tällä puolella ollut, oon kyllä seuraillut keskustelua.. Lapsi aloitti päiväkodin tuossa vähän aikaa sitten, ja oltiinkin heti kolme viikkoa kipeenä o_O

Mulla on tänään dpo9 tai dpo10, ja hätähousuna testailin jo.. Ja mun silmät näkee testissä haaleen viivan! Oon koko päivän käyny tikkua kurkkimassa ja nään sen kyllä joka kerta 😅 Voihan se olla toki viivanpaikkakii, mutta livenä ihan ku siinä olis punertavaa väriä.. Yritän laittaa pari kuvaa, ilman muokkausta ja sit vähän muokattuna, näkeekö muut yhtään mitään?? 🙊 On kyllä vaikee saada kuva

Tiedättekö voiko tulla vielä 4 kk imetyksen lopetuksen jälkeen rintatulehdus? Oon kulkenut töissä ohuessa työpaidassa ja ollut kylmä tuuli. Mun oireet on hiukan sellaiset. Ihan kuin alkaisi rintatulehdus.
Ei ole faktaa, mutta sanoisin että voi. Jos vielä on maidon eritystä ja mahdollisuus pakkautumiselle tai rintojen viilentymiselle liiaksi. Toki voihan kenelle vaan tulla rintatulehdus, mutta muille kun imettäville se vaatii yleensä jatkoselvittelyitä!
 
Hiljaista on ruudun tällä puolella ollut, oon kyllä seuraillut keskustelua.. Lapsi aloitti päiväkodin tuossa vähän aikaa sitten, ja oltiinkin heti kolme viikkoa kipeenä

Mulla on tänään dpo9 tai dpo10, ja hätähousuna testailin jo.. Ja mun silmät näkee testissä haaleen viivan! Oon koko päivän käyny tikkua kurkkimassa ja nään sen kyllä joka kerta Voihan se olla toki viivanpaikkakii, mutta livenä ihan ku siinä olis punertavaa väriä.. Yritän laittaa pari kuvaa, ilman muokkausta ja sit vähän muokattuna, näkeekö muut yhtään mitään?? On kyllä vaikee saada kuva

Ihan kuin siellä haamulainen näkyisi! Noin aikaiset päivät vielä, joten testailepa huomenna/ylihuomenna uusiksi!
 
  • Tykkää
Reactions: Tinde91
Hiljaista on ruudun tällä puolella ollut, oon kyllä seuraillut keskustelua.. Lapsi aloitti päiväkodin tuossa vähän aikaa sitten, ja oltiinkin heti kolme viikkoa kipeenä

Mulla on tänään dpo9 tai dpo10, ja hätähousuna testailin jo.. Ja mun silmät näkee testissä haaleen viivan! Oon koko päivän käyny tikkua kurkkimassa ja nään sen kyllä joka kerta Voihan se olla toki viivanpaikkakii, mutta livenä ihan ku siinä olis punertavaa väriä.. Yritän laittaa pari kuvaa, ilman muokkausta ja sit vähän muokattuna, näkeekö muut yhtään mitään?? On kyllä vaikee saada kuva

Muokatussa näen, ehkä tuossa alkuperäisessäkin on joku häivähdys nähtävissä. Toivottavasti vahvistuu! 😍
 
  • Tykkää
Reactions: Tinde91
Hiljaista on ruudun tällä puolella ollut, oon kyllä seuraillut keskustelua.. Lapsi aloitti päiväkodin tuossa vähän aikaa sitten, ja oltiinkin heti kolme viikkoa kipeenä

Mulla on tänään dpo9 tai dpo10, ja hätähousuna testailin jo.. Ja mun silmät näkee testissä haaleen viivan! Oon koko päivän käyny tikkua kurkkimassa ja nään sen kyllä joka kerta Voihan se olla toki viivanpaikkakii, mutta livenä ihan ku siinä olis punertavaa väriä.. Yritän laittaa pari kuvaa, ilman muokkausta ja sit vähän muokattuna, näkeekö muut yhtään mitään?? On kyllä vaikee saada kuva

Minä nään viivan!
 
  • Tykkää
Reactions: Tinde91
vierailija

Kyl mun silmään siin on! Ja mieskin vieres tuijotteli ja sekin näki!

Nyt tääl jo tikutellu ovista, vaik ihan turhaa koska flon mukaan olis vasta lauantaina! Tuleeko kellekkään ihan plankoja ovis testejä, vai onko niis aina joku haalea viiva??
 
Mulle tulee myös ihan blankkoja. Vaihdellen haamulaisia ja blankkoja (testin merkillä ei väliä, kaikkiin tullut vaihdellen). Osa saa kai aina jonkun haamulaisen. Mistä lie sitten johtuu.
 
Joo mul siis nyt noit onestepin testei, ja koko ajan tullu haamulaisia. Nyt mua ärsyttää kun en samal tilannu niit clearbluen digejä, et olis voinu sellasel varmistaa. Ja ne on aika suolasen hintasia apteekissa, enkä tiedä jos tiistaina tilais kun tulee rahoja et kerkeekö tulee ens viikon aikana kotiin :/
 
Hiljaista on ruudun tällä puolella ollut, oon kyllä seuraillut keskustelua.. Lapsi aloitti päiväkodin tuossa vähän aikaa sitten, ja oltiinkin heti kolme viikkoa kipeenä

Mulla on tänään dpo9 tai dpo10, ja hätähousuna testailin jo.. Ja mun silmät näkee testissä haaleen viivan! Oon koko päivän käyny tikkua kurkkimassa ja nään sen kyllä joka kerta Voihan se olla toki viivanpaikkakii, mutta livenä ihan ku siinä olis punertavaa väriä.. Yritän laittaa pari kuvaa, ilman muokkausta ja sit vähän muokattuna, näkeekö muut yhtään mitään?? On kyllä vaikee saada kuva

Minäkin nään viivan! 😍
 
  • Tykkää
Reactions: Tinde91

Yhteistyössä