Haaveena vauva 2023

Emilydia
Pakko oli testata täälläkin. Laskujen mukaan pitäis olla dpo 9. Negahan se oli.. Onko muilla tapana jättää testi johonkin ja käyä katsomassa sitä että joa vaikka siihen tulis roskishaamu 🙄 Sitä vaan niin toivoo että kaks viivaa näkyis
 
Otan osaa.

Tein tänä aamuna herkän testin, joka oli nega. Ehdin jo ajatella, että ei tärpännyt mutta iltaa kohden on alkanut tissikipu. Mulla ei yleensä ole PMS-oireita, joten vähän alkoi jännittää Vähän houkuttaisi hakea lisää testejä. Pakkohan plussan olisi näkyä, jos kerran on oireita.. eikö?
Voi olla oireita ennen kun näkyy testissä mitään. :) Eli ei sen perusteella kannata vielä heittää hanskoja tiskiin.
 
Enkä mäkään malttanut aamulla olla testaamatta, vaikka järki sanoi ettei kannata aiheuttaa pahaa mieltä. Odotetusti nega, mut dpo on vielä niin pieni että mahdollisuudet kaikkeen onneksi vielä on. Vähän olin näkevinäni haamun haamua, mutta luultavasti oli vaan viivanpaikka. 😒
 
Enkä mäkään malttanut aamulla olla testaamatta, vaikka järki sanoi ettei kannata aiheuttaa pahaa mieltä. Odotetusti nega, mut dpo on vielä niin pieni että mahdollisuudet kaikkeen onneksi vielä on. Vähän olin näkevinäni haamun haamua, mutta luultavasti oli vaan viivanpaikka.
Sulla vielä kaikki mahikset, mulla ei ainakaan näkyny tärppikierrossa vielä dpo9
 
On kyllä outoa olettaa että lapsia tehdään vaan saadakseen tytön ja pojan. Ja outoa kommentoida jonkun lapsilukua. Mutta ihmiset on törppöjä että sinänsä ei yllätä.

Täällä odotellaan ovista. Tämä on kyllä tylsää aikaa kierrosta. On jo muutenkin hieman luovuttanut olo kun ei mistään kikoistakaan ole ollut apua. Odottelen vaan niitä lapsettomuustutkimuksia.
Meillä 2 ensimmäistä tyttöjä, 3. poika, niin kommentointiin, että eikö ookin nyt hyvä, kun tuli vihdoinkin poika (niin ei tarvii enää yrittää)?! 😮
 
Sulla vielä kaikki mahikset, mulla ei ainakaan näkyny tärppikierrossa vielä dpo9
Mulla luultavasti listassa päivän liian vähän, luultavasti dpo on 10 eikä 9, mut oli kumpi vaan niin on kyllä joo mahdollisuudet täysin edelleen enkä ole toivoani menettänyt. :) Oletan olevani ehkä myös niitä, joilla hcg nousee hitaammin. Esikoisesta oli menkat jo myöhässä monta päivää kun tuli haalea viiva ja ultrassa vastasi peräti isompaa kuin menkoista laskettu la.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mirkkuli26
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

11.4.2022 Maanantai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Owlet 2/2021 2.
@Mimerkki 6/2021 3. (1. yhteinen)
@Saaga86 6/2021 2.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@K3rttuli 8/2021 1.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@Nemily 10/2021 1.
@Lumihiutale_ 11/2021 4.
@tätimoonika 11/2021 7.
@jemppu123 11/2021 2.
@Neeppu 11/2021 2.
@Selis 11/2021 4. (miehen 1.)
@senya 12/2021 2. lapsi (miehen 1.)
@Kirahvi-Koo 12/2021 2. lapsi
@Floralan ★ 01/2022 ★ 1.
@Marilainen 2/2021 2. lapsi
@3milia 3/2022 2.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@Siikli 3/2022 4.
@vauvakuume7 3/2022 7.
@Hopeanopea 5/2022 1.
@Mirkkuli26 5/2022 2.


★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★
@vauvakuume7 kp 33/?
@Yksinmatkassa kp 31/32
@Neeppu kp 28/27
@Selis kp 25/28
@senya kp 24/28-30
@Mimerkki kp 23/30
@Laurenzia kp 22/31
@mimmi92 ★ kp 20/26-32
@Marilainen kp 16/30-31
@Lumihiutale_ kp 14/27
@K3rttuli kp 13/28-35
@Kirahvi-Koo kp 11/30
@Nemily kp 10/29
@Eadni1992 kp 6/26-28
@tätimoonika kp 4/25-29
@3milia kp 2/27-28
★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO

@Siikli DPO 17
@Yksinmatkassa DPO 10
@senya DPO 11
@Neeppu DPO 10
@Selis DPO 6
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu123 11/2021 ★ 2. ★ 04/2022
 
Mä sain tänään tämmöisen tuloksen. Tosin tää on melkein tunti testin tekemisestä otettu ja tuokin väri viivasta sittemmin hävisi. Nyt siinä on ehkä viivanpaikka, tai sitten kuvittelen sen. Tänään dpo 10 ovisplussasta joten kaikki ihan yhtälailla mahdollista tai mahdotonta. Vielä ei voi iloita eikä oikeastaan edes uskalla toivoa. Viime kuussa vähän sama ja menkat tuli silti.

https://aijaa.com/urV8Xx
 
Mä sain tänään tämmöisen tuloksen. Tosin tää on melkein tunti testin tekemisestä otettu ja tuokin väri viivasta sittemmin hävisi. Nyt siinä on ehkä viivanpaikka, tai sitten kuvittelen sen. Tänään dpo 10 ovisplussasta joten kaikki ihan yhtälailla mahdollista tai mahdotonta. Vielä ei voi iloita eikä oikeastaan edes uskalla toivoa. Viime kuussa vähän sama ja menkat tuli silti.

https://aijaa.com/urV8Xx
Aika vahvaa viivaa, toivottavasti ois plussa! Mut toki vähän toi mietityttää toi et jos viiva katoaa :censored:
 
Mä sain tänään tämmöisen tuloksen. Tosin tää on melkein tunti testin tekemisestä otettu ja tuokin väri viivasta sittemmin hävisi. Nyt siinä on ehkä viivanpaikka, tai sitten kuvittelen sen. Tänään dpo 10 ovisplussasta joten kaikki ihan yhtälailla mahdollista tai mahdotonta. Vielä ei voi iloita eikä oikeastaan edes uskalla toivoa. Viime kuussa vähän sama ja menkat tuli silti.

https://aijaa.com/urV8Xx
Voi kun vahvistuis ja olis plussa 😍
 
Sukupuolista: Meillä on molempia. Käytännöllisyyden puolesta ois tyttö parempi vaihtoehto, mutta jos olis poika, niin pääsis ainakin shoppailemaan. :LOL:

Kp 33, ei näy ei kuulu mitään. Tein eilen r-testinkin, joka oli nega. Alavatsalla on nyt viikon ollut jomotteluja, sais jo menkat alkaa.
 
Juuri näin! Katoava viiva on Yleensä se väri joka jää siihe viivanpaikkaan. Katoaa kuivuessa
🤷🏻‍♀️ Eiköhän tuo muutaman päivän aikana selviä, joko viivat jää tai menkat alkaa, simppeliä. Itsekin tuossa sanoin että tuskinpa tähän vielä uskoo, mutta toisaalta viime syksynä tästä samasta testistä mulla katosi viiva, ja olin raskaana silti. Näillä päivillä kun ei kovin todennäköistä ole vielä edes mitään nökyäkään.
 
Sukupuolista, kuten moni muukin on sanonut, kunhan olisi terve ja etenkin, että saisi sen lapsen. Mutta niin, en näe siinä mitään pahaa, että on toiveita. Turha ihmisiä on toiveista syyllistää :) . Mun oma rakas mummo, joka on paljon maailmaan nähnyt ja toiminut mm. kätilönä kysyi viimeksi, kun nähtiin, että toivoisinko tyttöä vai poikaa. Ja hänelle vastasin myös, että kunhan saisi, mutta omissa haaveissa usein tyttölapsi. Niin mummo alkoi välittömästi antaa vinkkejä, miten tehdään tyttöjä ja miten poikia (ajoituksen puolesta) :D . Täällä kp 22/30. Kohta pääsee aloittelemaan. Kamala, kamala kuume..

Tsemppiä kaikille omiin vaiheisiin :) !
 
vierailija
Kyllä ne säilyy. Vuoden ollut tallessa kunnes heitin pois ja viivat näkyi jokaisessa.
Sulla ollut joko tosi haalea viiva tai huono testi.
Juu, kuten selkeästi sanoin aiemmassa viestissä niin oli haalea positiivinen. Kyllä mullakin räikeästi punaiset on säilynyt pitkään punaisena jälkeenkin vaikkakin vähän aina haalenneet. Sitä vain, että ei se roskiksessa negatiiviseksi muuttunut tarkoita automaattisesti sitä ettei positiivinen tulos ollut aito. Sen takia testi luetaankin testiajalla eikä enää sen jälkeen. 🙃
 
Ollut niin hektinen viikko taas, ettei tosikaan. Siis viime viikko😅😅🙈 Normikierron mukaan ois pitänyt alkaa menkat eilen, flon mukaan vasta keskiviikkona kun ovis oli sen verran myöhään, tai siis aikalailla aina samaan aikaan se on mutta mulla ilmeisesti lyhkäisempi luteaalivaihe. Tein aamulla onestepin testin ja sain hailakan viivan, mutta en tiedä uskallanko luottaa siihen. Odotan miestä ja lasta kotiin ja lähden ehkä apteekkiin ostamaan vähän parempia testejä. Kärsivällisyys kun ei ole mun vahvimpia puolia! 😬

oliko @senya ja @Yksinmatkassa aika lailla samoissa dpo päivissä, vai muistanko väärin? Onko siellä vielä uskallettu testailla? 😬
 
Mulla kans flow että menkat alkais su/ma. Mutta periaatteessa pitäis alkaa pe. Mulla yks testi ja pe testaan jos ennen ei oo menkkoja alkanu ennen sitä. Lähdetään viikonlopuks miehen äidille joten siks haluun testaa jo pe 🙏🏻

@Neeppu mä en oo ainakaan yhtään haamua turhaan onestepin liuskoihin saanu, toivotaan et tulis plussa 🙂

Noista testeistä; ite oon todennut pregcheck testit parhaiksi. Niissä hinta-laatusuhde kohdillaan. Toki tykkään myös viikkonäytöllisistä mutta ne on niin kalliita et oon vasta sit testannut kun oon ollu varma 😇
 
  • Tykkää
Reactions: Neeppu
Mä koitan hillota tota testiä huomiseen aamuun, vaikka kauheasti tekisi mieli tehdä nyt illalla. :D Kävin ostamassa pregcheckin testejä ja ne ei ole niin herkkiä mun ymmärtääkseni. Siks ei haluaisi iiihan liian aikasin testata. Perjantaina pitäisi alkaa menkkojen, jos ikävästi käy eli vielä on päiviä jäljellä. Olis tuolla vielä yksi herkkä one stepin, mutta en henk. koht. niistä tykkää. Tuntuu näyttävän jotain hailuraa viivaa jokainen. 😒
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: 3milia ja Neeppu

Yhteistyössä