Haaveena vauva 2023

Dpo 4 ja aivan jäätävä väsymys! Tuntuu että voisi nukkua 24/7🥱 Tämä on kyllä tuttua jo aiemmilta loppukierroilta, mutta nyt tämä väsymys tuntuu jo sietämättömältä. Ja väsymys tuo mukanaan myös apean mielen ja ketutuksen🫠 voikun pääsis jo ensi viikkoon ja testaamaan! Haluun tämän kierron jo pakettiin, kiitos😅🙃
 
Kerron täällä, kun en kehtaa muualle pohtia, kun aina tulee niin höntti olo uuden kierron alkaessa jos ehtinyt kuvitella muuta. Mutta siis tosiaan, menkat on myöhässä, tosin vaihtelua on ollut ennenkin. Katsoin merkintöjä tästä kierrosta, niin oletettuna dpo 9 ollut menkkakipuja. Sitten mietin, että en ollut ihan varma ovulaatiosta ja toinen mahdollisuus olisi ollut, että ovulaatio ollut muutaman päivän myöhemmin ja tuo olisikin dpo 6. Ja voisiko kivut olla kiinnittymisestä. Että tämmösiä mietin, oikeastaan joka kierto 🤣 Mutta entä jos nyt olenkin raskaana? Milloin tekisin testin. En ole testaillut, koska negatestin näkeminen on musertavampaa, kuin uuden kierron alkaminen.
 
Kerron täällä, kun en kehtaa muualle pohtia, kun aina tulee niin höntti olo uuden kierron alkaessa jos ehtinyt kuvitella muuta. Mutta siis tosiaan, menkat on myöhässä, tosin vaihtelua on ollut ennenkin. Katsoin merkintöjä tästä kierrosta, niin oletettuna dpo 9 ollut menkkakipuja. Sitten mietin, että en ollut ihan varma ovulaatiosta ja toinen mahdollisuus olisi ollut, että ovulaatio ollut muutaman päivän myöhemmin ja tuo olisikin dpo 6. Ja voisiko kivut olla kiinnittymisestä. Että tämmösiä mietin, oikeastaan joka kierto Mutta entä jos nyt olenkin raskaana? Milloin tekisin testin. En ole testaillut, koska negatestin näkeminen on musertavampaa, kuin uuden kierron alkaminen.
Toivon niin että olisit 😍 Jospa yrittää odottaa vielä vaikka 2 päivää ja testaat sitten?
 
  • Rakkaus
Reactions: minttuni
Kerron täällä, kun en kehtaa muualle pohtia, kun aina tulee niin höntti olo uuden kierron alkaessa jos ehtinyt kuvitella muuta. Mutta siis tosiaan, menkat on myöhässä, tosin vaihtelua on ollut ennenkin. Katsoin merkintöjä tästä kierrosta, niin oletettuna dpo 9 ollut menkkakipuja. Sitten mietin, että en ollut ihan varma ovulaatiosta ja toinen mahdollisuus olisi ollut, että ovulaatio ollut muutaman päivän myöhemmin ja tuo olisikin dpo 6. Ja voisiko kivut olla kiinnittymisestä. Että tämmösiä mietin, oikeastaan joka kierto Mutta entä jos nyt olenkin raskaana? Milloin tekisin testin. En ole testaillut, koska negatestin näkeminen on musertavampaa, kuin uuden kierron alkaminen.
Toivottavasti olisi se iloisempi vaihtoehto.🥰 mutta on kyllä piinaavaa jos kierrot venyy yritysaikana. Viimeistään sillon alkaa kyllä mielikuvitus laukkaamaan, ja no, eipä ihmekkään😅 toivotaan että asia kuitenkin pian ratkeaa!
 
  • Rakkaus
Reactions: minttuni
Kerron täällä, kun en kehtaa muualle pohtia, kun aina tulee niin höntti olo uuden kierron alkaessa jos ehtinyt kuvitella muuta. Mutta siis tosiaan, menkat on myöhässä, tosin vaihtelua on ollut ennenkin. Katsoin merkintöjä tästä kierrosta, niin oletettuna dpo 9 ollut menkkakipuja. Sitten mietin, että en ollut ihan varma ovulaatiosta ja toinen mahdollisuus olisi ollut, että ovulaatio ollut muutaman päivän myöhemmin ja tuo olisikin dpo 6. Ja voisiko kivut olla kiinnittymisestä. Että tämmösiä mietin, oikeastaan joka kierto Mutta entä jos nyt olenkin raskaana? Milloin tekisin testin. En ole testaillut, koska negatestin näkeminen on musertavampaa, kuin uuden kierron alkaminen.
Samaa mieltä, että negatestin näkeminen on niin tylyä😔 Minä just näin sen tiistaina. Se on kumma, kun menkat ei vielä oo alkanu.. Heti se nostaa pientä toivoa kuitenkin. Vaikka esim. tuttua yöhikoilua ollut ainakin viime ja toissa yönä😓
Tässä kävin just yksin pitkällä metsälenkillä. Haaveilin, että jos sais vielä kokea toisen raskauden onnen ja vaivat, jotka siihen yleensä kuuluu myös😅😍 Muistelin erityisesti niitä ihania potkuja. Joista tiesi, että siellä ollaan elossa ja voimissaan😍
Nämä oli nyt tämmösiä ajatuksia.. Toivon todella kaikille plussia ja erityisesti niille jotka ei ole vielä saanut sitä kokea. Sekä hyvää jatkoa plussalle, aina siihen ihanaan palkintoon asti❤
 
Onko muilla hankaluuksia tehdä tulevaisuuden suunnitelmia (ei lapseen liittyviä) ajatellen, että mitä jos tärppääkin ihan pian, ja sitten on äitiyslomat ja vauvavuosi jnejne?😅
Esimerkiksi olen haaveillut työpaikan vaihdosta jo pitkään, silti löydän itseni miettimästä mitä jos haen uutta työpaikkaa ja sitten tulisinkin heti raskaaksi. Mutta mitä jos en tulekkaan!?

Toki typerää huolehtia jostain tilanteesta jota ei edes ole😅
Ehkä siksi kyselenkin että onko muita samanlaisia täällä?🤣

JA olis kiva kuulla myös kokemuksia näistä työjutuista (raskaaksi tuleminen ihan uudessa työssä tai raskaana ollessa työpaikan hakemista tms) ja miten ne tilanteet on sitten sujunut?
 
Mulle saa päivittää tänään kp 1 ja poistaa piinalistalta. Pettymys jo käsitelty ja katse suunnattu kohti jouluvauvaa 😊

@Nokare kyllä tulee samantyyppisiä asioita pyöriteltyä. En jättäisi mitään tekemättä, siis esim. hakematta uutta työpaikkaa, kun ei tiedä miten kauan plussaamisessa menee. Mutta on tullut kyllä etukäteen mietittyä että mitenhän asiat sitten töissä järjestyisi, kuka mua sijaistaisi jne. Itelle olis kyllä oikeestaan ihan jees pieni breikki normityöstä. Tykkään työstäni mutta kun kohta 20 v. painanut niin pitempi tauko ei haittaisi 😅
 
Viimeksi muokattu:
@Nokare Samoja asioita on tullut mietittyä. Aloitin uudessa työpaikassa tänä vuonna ja kyllä sitä miettii, että mitä jos kohta jääkin äitiyslomalle. Mutta luotan, että jos tilanteet muuttuu niin asiat järjestyy. En mahdollisen raskautumisen toivossa jättäisi vaihtamatta työpaikkaa. Toki kivempi olisi jäädä äitiyslomalle työpaikasta, jossa on ehtinyt olla pidempään.
 
Niin kivempihan (tai helpompi) se olis siitä pidemmästä työsuhteesta jäädä äitiyslomalle, mutta lopulta kuitenkin sinänsä ihan sama kun sijainen kuitenkin tarvjtaan, oli sitten uusi tai vanha työ.😅
Ja tosiaan on kuitenkin kyse omasta tulevaisuudesta.🥰
Ja niinhän ne asiat aina tuppaa kuitenkin järjestymään!
 
Kp 24/28-33 ja testaaminen aloitettu! Ei näkyny toistaa viivaa, ei haamun haamulaista. Mutta eipä se yllätä näin aikaisessa. Seuraavan kerran testaan maanantaina. 😍
Menkkajomotustuntemukset rauhoittunut toistaiseksi. Onneksi viikonloppu eessä, se menee aina niin nopeeta kun taas arkipäivät näin kotona lasten kans menee niiiin tuskallisen hitaaasti. 😁

Tulevaisuuden suunnitelmista... Itse elän aivan ajatuksella, että viimeistään syksyllä olen raskaana. Ja on vaikuttanu ajatus siihen, että en edes harkitse töissä käyntiä tähän väliin.
 
Onko muilla hankaluuksia tehdä tulevaisuuden suunnitelmia (ei lapseen liittyviä) ajatellen, että mitä jos tärppääkin ihan pian, ja sitten on äitiyslomat ja vauvavuosi jnejne?
Esimerkiksi olen haaveillut työpaikan vaihdosta jo pitkään, silti löydän itseni miettimästä mitä jos haen uutta työpaikkaa ja sitten tulisinkin heti raskaaksi. Mutta mitä jos en tulekkaan!?

Toki typerää huolehtia jostain tilanteesta jota ei edes ole
Ehkä siksi kyselenkin että onko muita samanlaisia täällä?

JA olis kiva kuulla myös kokemuksia näistä työjutuista (raskaaksi tuleminen ihan uudessa työssä tai raskaana ollessa työpaikan hakemista tms) ja miten ne tilanteet on sitten sujunut?
On myös välillä hankaluuksia. Mutta yritän kovasti päästä siitä ajattelusta eroon, juurikin sen takia, että mitä jos ei koskaan tärpääkään? Ja on ihan ”turhaan” lykännyt asoita? Itsellä ikää kohta 34 vuotta ja huomaan että tässä alkaa ajattelemaan asioista eritavalla kun aikaisemmin. Huomasin kans yhden mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen ja ajattelin kyllä hakea sitä. 😊 Työnantaja siinä tosin pysyisi samana, joten olisi silleen helpompi, kun kaikki etuudet ym. säilyisi. Ainoastaan esihenkilöt, työtehtävät ja tiimi muuttuisivat täysin.

mun piti ottaa tää kierto ihan rauhassa, mutta täällä mä taas testailen ovista. 😆 Nyt pärähti plussa testiin eli loppukierroksi piinailemaan. Tänään ja huomenna täytyy vielä yrittää talletella🤭
 
VAUVA 2023

llmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@~SeaWind 4/15 1.
@SandraB 10/20 2. (1. yhteinen)
@Kyfi 1/21 5.
@mmarimoi_ 2/21 1. km 10/22
@Xelda ★ 3/21 2. km 2/23
@Saaga86 6/21 2.
@Mimerkki 6/21 3. ★ kmx3
@Laurenzia 7/21 2.
@Millis86 7/21 1.
@K3rttuli 8/21 1.
@Hellu__ 9/21 2.
@mimmi92 10/21 5.
@Eadni1992 10/21 1.
@tätimoonika 11/21 7.
@Selis ★ 11/21 ★ 4. ★ km 3/22 & 6/22 & 10/22
@Hipsukas ★ 12/21 ★ 2.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/22 ★ 3. (1. yhteinen)
@Mamiks 2/22 4.
@Korkkeli 2/22 1.
@cordola89 2/221. ★ km 9/22
@Yksinmatkassa 3/22 2.
@minipätkis 3/22 1.
@Jossu_95 3/22 2.
@Salasauma 3/22 2.
@Unikko29 4/22 1.
@Mammuzka 4/22 1.yhteinen
@nobelius 5/22 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/22 2. (1. yhteinen)
@tiipanen ★ 5/22 ★ 1.
@Lapinlikka 5/22 1.
@Sanelma_ 6/22 1.
@minttuni 6/22 2.
@Kuumeilija40 7/22 3.
@Rasberry_jam 7/22 1.
@Quesadilla 7/221.
@Myrtti85 7/225.
@Nokare 8/22 2.
@heltsuli ★ 8/22 ★ 1.
@Maritel ★ 8/22 ★ 4.
@Lunni_ 8/22 5. ★ kkm 12/22
@RLiisukka ★ 8/22 ★ 1. km 2/23
@Peanutbuttercup ★ 9/22 ★ 1.
@inkeriini ★ 9/22 ★ 2.
@Charppaliini ★ 10/22 ★ 3.
@Loree ★ 10/22 ★ 2.
@haaveillen ★ 11/22 ★ 1.
@Kukkatyyny ★ 11/22 ★ 1.
@Liilja ★ 2/23 ★ 4.
@neitperhoinen ★ 2/23 ★ 5. (2. yhteinen)

★★★★★★★★★★★★★★★★

3.3.2023 perjantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★

@Myrtti85 kp 36/34
@nobelius kp 31/28-30
@tiipanen kp 31/27-30
@Hipsukas kp 30/26-30
@Kyfi kp 30/29
@minttuni kp 29/26
@Lunni_ kp 24/30-33
@Mamiks kp 21/29
@mmarimoi_ kp 21/28-30
@Kukkatyyny kp 19/26-29
@Nokare kp 18/26-28
@haaveillen kp 17/26-31
@neitperhoinen kp 17/28
@Loree kp 14/30-34
@Charppaliini kp 14/26
@heltsuli kp 9/28-31
@Mammuzka kp 6/25-28
@inkeriini kp 2/30
@Peanutbuttercup kp 1/28
@cordola89 kp 1/28

★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO

@Hipsukas DPO 16
@Kyfi DPO 15
@minttuni DPO 14
@Kukkatyyny DPO 5
@Nokare DPO 4
@Lunni_ DPO 3
@haaveillen DPO 3
@Charppaliini DPO -1

★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22 km 11+2
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/22 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/22 ★ 2. ★ 8/22
@Rönsyleinikki ★ 7/22 ★ 5. ★ 9/22
@eeveon 6/22 2. ★ 9/22 kkm 10+0
@Tiukuna 8/22 2. ★ 9/22 ku 10/22
@Mimmimami 8/21 5. ★ 8/21, km 11/21, 3/22 ★ 9/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6 10/22
@Poppana_ ★ 8/22 ★ 4. ★ 10/22
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
@ansi91 ★ 7/22 ★ 2. ★ 10/22
@Omppispomppis ★ 9/22 ★ 5. ★ 10/22
@Paatuska ★ 8/22 ★ 2. ★ 10/22
@Emzy ★ 5/22 ★ 1. ★ 11/22
@Tibitii 7/21 2.★ 11/22
@Niisq ★ 1/22 ★ 1. ★ 11/22
@Poiski ★ 5/22 ★1. ★ 12/22
@Torspo8 ★ 8/22 ★ 1. ★ 12/22
@Mamtobe 3/20 1. 12/22
@sarater ★ 8/22 ★ 3. ★ 12/22
@Ninjaa ★ 10/22 ★ 1. ★ 12/22
@jempppis 8/22 4. ★ 12/22
@helmikorvakoru 8/22 2.★ 12/22
@J-Annika 9/22 3. 12/22
@Tinde91 11/22 2. 1/23
@hemuliina90 ★ 10/22 ★ 2. 1/23
@KKatariina 8/22 2. 1/23
@Sipiriina 1/21 1. 1/23
@vauvakuume78/22 7. 1/23
@jenicha ★ 1/23 ★ 3. ★ 2/23
@riinuliini ★ 12/22 ★ 2. ★ 2/23
@Kahdeksaskullannuppu ★ 1/23 ★ 8. ★ 2/23
@jessihan ★ 12/22 ★ 3. ★ 2/23
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: minttuni
Kp 24/28-33 ja testaaminen aloitettu! Ei näkyny toistaa viivaa, ei haamun haamulaista. Mutta eipä se yllätä näin aikaisessa. Seuraavan kerran testaan maanantaina.
Menkkajomotustuntemukset rauhoittunut toistaiseksi. Onneksi viikonloppu eessä, se menee aina niin nopeeta kun taas arkipäivät näin kotona lasten kans menee niiiin tuskallisen hitaaasti.

Tulevaisuuden suunnitelmista... Itse elän aivan ajatuksella, että viimeistään syksyllä olen raskaana. Ja on vaikuttanu ajatus siihen, että en edes harkitse töissä käyntiä tähän väliin.
Mäkin oon suunnitellut, että tehdään toinen lapsi vielä kun olen hoitovapaalla, ettei tarvitse välissä töihin😎🤣
Saas nähdä, tosiaan nyt alkanut miettimään että ehkä täytyykin olla plan b siltä varalta, että ei menekkään asiat kuten oli ajatellut.
Toivottavasti siellä syksyllä olisi jo pikkuinen tulossa!😍
 
  • Tykkää
Reactions: Liilja
Mä en kauheasti muuta muun elämän suunnittelemista just sen takia, koska raskaus voi alkaa enskuussa tai vuoden päästä. Haluaisin jatko-opiskella vielä, jonka ajattelin ajottaa siihen kun esikoinen alottaa koulun ellei tietenkin paremmassa tapauksessa sillon olis just vauva/taapero ja vois se ajan olla kotona (jolloin hakisin jatko-opiskelemaan vähän myöhemmin). 😌 Eli tavallaan suunnitelmia on, mutta ei ihan tähän lähitulevaisuuteen. Aika näyttää miten käy.

Tavallaan mä jotenkin ajattelen, että jos pääsis just uusiin töihin/kouluun jne, niin jospa se olis kohtalon ivaa ja sit se raskaus alkaiskin. 🫢 Ystävälle kävi just näin ja tavallaan se oli vähän nolona siellä uusissa töissä, mutta samalla maailman onnellisin että näinhän siinä tietty piti just käydä. Samaan aikaan tosi ärsyttävää mut ihanaahan se olis. 😅
 
Täällä vedetty muutama päivä happea ihan vain siksi että menkat alkoi päivää aikaisemmin.. kädet ristissä ettei ovis siirry koska se olisi pahin mahdollinen päivä koska tallettelut menis -3 tai dpo 1 ei paljon noilla päivillä toiveita olisi.. lasten kanssa onneksi hiihtoloma reissu edessä niin saa taas muuta ajateltavaa.
Mut voi poistaa piinailijoista ja päivittää tällepäivälle kp3 tai huomiselle kp4
 
  • Tykkää
Reactions: Nokare
En lykkää tekemisiä tai suunnittelee elämää kummastakaan näkökulmasta erityisemmin. Teen sen, mikä parhaimmalta minkäkin asian suhteen tuntuu. En tiedä osaanko selittää tätä. Mutta en siis suunnittele, että en mene töihin raskauksien välissä. Tai että ei osteta tai jätetä ostamatta uutta isompaa asuntoa sillä ajatuksella, että jos pian tulee seuraava lapsi ja olen pois työelämästä pitempään. Olen valmis vaihtamaan uuteen työhön jos mielenkiintoinen mahdollisuus tulee, enkä stressaa sitä jos tulenkin heti raskaaksi jne.
 
Onko muilla hankaluuksia tehdä tulevaisuuden suunnitelmia (ei lapseen liittyviä) ajatellen, että mitä jos tärppääkin ihan pian, ja sitten on äitiyslomat ja vauvavuosi jnejne?
Esimerkiksi olen haaveillut työpaikan vaihdosta jo pitkään, silti löydän itseni miettimästä mitä jos haen uutta työpaikkaa ja sitten tulisinkin heti raskaaksi. Mutta mitä jos en tulekkaan!?

Toki typerää huolehtia jostain tilanteesta jota ei edes ole
Ehkä siksi kyselenkin että onko muita samanlaisia täällä?

JA olis kiva kuulla myös kokemuksia näistä työjutuista (raskaaksi tuleminen ihan uudessa työssä tai raskaana ollessa työpaikan hakemista tms) ja miten ne tilanteet on sitten sujunut?
Kyllä itsekin sorrun ajattelemaan näin! Olin alkuun aivan varma, että meille syntyy toinen ennen kuin palaan hoitovapaalta töihin. No ei ehdi enää. Olen myös miettinyt alan vaihtoa, mutta en halua tehdä sitä ennen kuin toinen lapsi syntyy. Ehtiihän sen uuden ammatin opiskella sitten kun lapsia ei enää ehdi tehdä. Mielummin itse teen näin päin, mutta kadehdin vähän teitä ketkä osaatte ottaa rennommin ja huolettomammin tän asian 😊
 
  • Rakkaus
Reactions: Nokare
Onko muilla hankaluuksia tehdä tulevaisuuden suunnitelmia (ei lapseen liittyviä) ajatellen, että mitä jos tärppääkin ihan pian, ja sitten on äitiyslomat ja vauvavuosi jnejne?
Esimerkiksi olen haaveillut työpaikan vaihdosta jo pitkään, silti löydän itseni miettimästä mitä jos haen uutta työpaikkaa ja sitten tulisinkin heti raskaaksi. Mutta mitä jos en tulekkaan!?

Toki typerää huolehtia jostain tilanteesta jota ei edes ole
Ehkä siksi kyselenkin että onko muita samanlaisia täällä?

JA olis kiva kuulla myös kokemuksia näistä työjutuista (raskaaksi tuleminen ihan uudessa työssä tai raskaana ollessa työpaikan hakemista tms) ja miten ne tilanteet on sitten sujunut?
Vaihtelevasti tulee elettyä joko ihan vain tässä hetkessä tai sitten välillä joissain asioissa ei uskalla tehdä suunnitelmia kun pohtii, että mitä jos mitä jos.
Mutta kokemuksia raskautumisesta ja työstä. Niin tulin raskaaksi ollessani lomautettuna edellistä työstäni ja samalla etsin uutta työpaikkaa. Löysin uuden paikan jota hain ja työhaastattelun aikaan olin juuri tehnyt positiivisen raskaustestin. Sain paikan, mutta pian selvisi, että raskaus olikin tuulimuna raskaus. Olin juuri edellisellä viikolla tehnyt lääkkeellisen tyhjennyksen ennen kuin uusi työni alkoi. Silloin päätimme, että odotamme hieman ennen kuin alamme uudelleen yrittää raskautta. Odotimme puoli vuotta ja sitten kun aloimme yrittää uudelleen niin tärppäsikin heti ja raskaus oli oikea ja meni ihan loppuun asti tuloksena pieni tyttömme :love:
Raskauteni aikana yrityksessämme tuli vakituinen esihenkilön paikka auki ja hain paikkaa. Yrityksessä oli tiedossa, että olen raskaana ja toki se näkyi jo ulospäinkin, mutta kuten ei sillä saakaan olla merkitystä niin ei sillä myöskään ollut vaan sain tämän hakemani paikan, josta jäin sitten parin kuukauden kuluttua äitiyslomalle. Toki tilanne oli myös sen kannalta helppo, että minulla oli tiedossa itselleni vanhempainvapaan ajaksi sijainen jo työnhaku vaiheessa. Nyt työnkuvani on taas muuttunut ja laajentunut samassa yrityksessä, enkä tiedä olisiko tämä aiemmin sijaisenani toiminut henkilö enää kiinnostunut sijaistamaan minua mikäli lähitulevaisuudessa tulisin raskaaksi ja jäisin vanhempainvapaalle. Mutta sehän ei tietenkään ole minun tehtäväni sijaista hankkia, mutta tuleehan näitäkin asioita pohdittua. Lapsi menee kuitenkin heittämällä työjuttujen ohi
 
Kiva kuulla ajatuksia suunnitelmien tekemisestä joka kantilta, kiva kun vastailette!😍
Tosiaan itse helposti mietin liikaa ja haluan että kaikki menee "tutusti ja turvallisesti" ja toki sekin voi olla hyvä asia mutta myös rajoittava.
Nyt kuitenkin olen hieman kyseenalaistanut tätä ajattelumallia ja kiva saada myös keskustelua tästä!

@Mollama tätä juurikin itse mietin, että jospa sitä heittäytyisikin uuteen ja saisi sitten tietää että olisikin heti raskaana.🤣🤞 Vähän sama logiikka siinä kun ostaa ovistestejä jo valmiiksi kaappiin ja toivoo että oli turha ostos🙊

@Loree kerroitko tuolloin haastattelussa jo että olet raskaana vai piditkö vielä tiedon itselläsi?
Hienoa että ei ole ollut raskaudella negatiivista vaikutusta töihin, aivan kuten kuuluukin🙏 ei välttämättä sekään itsestäänselvää🤷‍♀️

@Tinksuliini samaistun hyvin paljon sun kirjoituksiin!😁
 
  • Tykkää
Reactions: Tinksuliini
Kiva kuulla ajatuksia suunnitelmien tekemisestä joka kantilta, kiva kun vastailette!
Tosiaan itse helposti mietin liikaa ja haluan että kaikki menee "tutusti ja turvallisesti" ja toki sekin voi olla hyvä asia mutta myös rajoittava.
Nyt kuitenkin olen hieman kyseenalaistanut tätä ajattelumallia ja kiva saada myös keskustelua tästä!

@Mollama tätä juurikin itse mietin, että jospa sitä heittäytyisikin uuteen ja saisi sitten tietää että olisikin heti raskaana. Vähän sama logiikka siinä kun ostaa ovistestejä jo valmiiksi kaappiin ja toivoo että oli turha ostos

@Loree kerroitko tuolloin haastattelussa jo että olet raskaana vai piditkö vielä tiedon itselläsi?
Hienoa että ei ole ollut raskaudella negatiivista vaikutusta töihin, aivan kuten kuuluukin ei välttämättä sekään itsestäänselvää

@Tinksuliini samaistun hyvin paljon sun kirjoituksiin!
Silloin kun olin vasta positiivisen testin tehnyt siitä tuulimunaraskaudesta, niin en sanonut työhaastattelussa asiasta mitään. En ollut silloin asiasta kertonut vielä kenellekään muulle kuin miehelle tietysti ja siskolleni. Mielestäni ei siinä vaiheessa tarvitse puhua mitään. Jos raskaus olisi ollut pidemmällä, niin en ole varma olisinko silloinkaan asiasta maininnut.
Toisessa työhaastattelussa kaikki jo tosiaan tiesivät raskaudestani.
 
Yhteistyössä