Haaveena vauva 2023

vierailija
Miehen kanssa taas eilen "keskusteltiin". Kysyin, että onko miettinyt tätä vauva-asiaa nyt tässä viikon aikana niin vastasi, että eipä se mielipide ole mihinkään muuttunut, ei nyt ole sen aika. Kysyin, että milloin aattelisi että on, mikä siihen vaikuttaa ja että voidaanko jutella yhdessä ns. plussista ja miinuksista niin tokas, että eipä se puhumalla muutu. Ei olla sen jälkeen sanaakaan vaihdettu, eri aikaan mentiin nukkumaankin.. Että näin.. Tuntuu taas, etten päätä omasta elämästäni lainkaan, muiden päätösten varassa menen. Koska mistään ei keskustella, ei tehdä kompromisseja eikä yhdessä suunnitella mitään. Jotenkin minulla oli kuva ja oletus, että meillä olisi kaikki hyvin, taloudellisesti hieman tiukkaa, mutta parempaan päin. Nyt tuntuu, että onko jotakin tässä mitä en tiedä
En tiiä, kuvittelenko sitten vain omiani, ajattelenko liikaa, kaikenlaisia uhkakuvia maalaten Tuntuu myös, että väsyn tähän

Tsemppiä kaikille meille eri tilanteisiin ja kierron vaiheisiin

Oviksesta: aiemmin ei mitään, en muista nyt synnytysten jälkeen tunnen kipuiluna jommallakummalla puolella ja välillä on verensekaista limaa ollut. Ihmetellyt, että mikä kumma niin Flosta katsomalla selvinnyt, että ovulaatio
Nyt minipillerien aikaan ei mitään tuntemuksia.
Tuntuu kummalliselta ettei suostu puhumaan. Et siis kuvittele.
 
Kellään kokemusta että ovis tulisi antibiootista ja buranasta huolimatta normaalisti?
Tänään sain kuurin harmittaa hitosti, varmaan loppuviikosta ovis mutta kuuri päällä 10pv 😥 ovistestit teen vasta reissun jälkeen ei nyt kipeänä edes kannata tehdä ja reissussa ei kuitenkaan onnistu, ei ihan putkeen mene.
 
Kellään kokemusta että ovis tulisi antibiootista ja buranasta huolimatta normaalisti?
Tänään sain kuurin harmittaa hitosti, varmaan loppuviikosta ovis mutta kuuri päällä 10pv ovistestit teen vasta reissun jälkeen ei nyt kipeänä edes kannata tehdä ja reissussa ei kuitenkaan onnistu, ei ihan putkeen mene.
Antibiootti tuskin vaikuttaa, sairaana olo itsessään saattaa ovista myöhäistää kyllä. Burana kyllä vaikuttaa, ootko kokeillut auttaisiko Panadol? Ainakin kuumeeseen ja kipuun se auttaa, toki ei ole tulehduskipulääke.
 
Hei pitkään yrittäneet erityisesti.
Jos kierron kanssa on ongelmia ja raskautta ei kuulu käykää ihan rohkeasti varaamassa aika gynelle.

Me vuosi oltiin yritetty kunnes mentiin ja jotenki oli helpotus kuulla et paikat on kunnossa vaikka mun kierto oli sen 31-45päivää.
Tähän sai sen Terolut kuurin jolla lähdettiin tasaamaan kierron pituutta, mutta eipä sitä paljon ehditty tasata kun iloinen plussa pärähti testiin .

Mä haluan kannustaa teistä jokaista jatkamaan yritystä ja hakemaan myös apua matalalla kynnyksellä.
Ei siinä ole mitään hävettävää ettei sormia napsauttamalla tapahdu.


Plussa tuulia teille kaikille ♥🌬
 
Moikka kaikki 😊

Mie tulen varovasti kurkkimaan teidän joukkoon, taustalla selaillu teidän juttuja pitkään.

Meille piti helmikuussa syntyä esikoinen, mutta hematoomasta johtuvan infektion takia meidän enkeli syntyi juuri puolessa välissä raskautta tämän kuun alussa. Suru on todella suuri vielä, mutta jollain tavalla ajatus uudesta yrityksestä on pikkuhiljaa mielessä vilahtanut. Ensi vuoden alkuun tulee jälkitarkastukseen aika, jonka jälkeen saadaan toivottavasti lupa uuteen yritykseen.

Meidän tie ollut pitkä, vuoden hoitojen jälkeen saatiin ensimmäinen plussa ja hänet meiltä liian aikaisin vietiin pois. Ilman ehkäisyä ollaan oltu kuusi vuotta.

Tässä kun odottelen kiertojen palautumista, jään seurailemaan teidän juttuja ja ehkä jotain kommentoimaankin. Listoille vasta sitten, kun uuteen yritykseen lähdetään.

Toivottavasti sovin teidän joukkoon keskustelemaan ja jännäilemään 😊
 
Moikka!
Täällä uusi raskautta toivova ilmoittautuu! Täällä nyt yk 2, 5.lapsi toiveissa. Kp 24/29 dpo 9 menossa. Ikää itsellä 32v. Kierto melko säännöllinen, muutaman päivän saattaa heittää aina välillä.
Viime kierrosta poiketen nyt ollut jonkunlaisia oireita, joista ajattelisin voivan viitata raskauteen 🤔 Esim. rinnat kipeytyi pari päivää sitten sivuilta ja rappusia alas mennessä sattuu rintojen päältä. Tällaista en muista olleen normaalisti. Vv ollut myös runsaammin pari päivää, viime kierrossa oli loppukierrossa aivan kuivaa. Saa nähdä, ei silti kovin isosti uskalla toivoa. Huomenna aamulla ajattelin testailla, yleensä raskaudet mulla näkyneet yhtä lukuunottamatta dpo 10 ❤
 
Viimeksi muokattu:
Käytän toki panadolia mutta nyt ollut niin kova kipu ettei auttanut yhtään toivon että nyt kun kuuri alkoi ei tarvii mitään kohta enää ottaa. Äsken tuli jo vähän ovistyyppistä limaa 🤔 onko näin etuajassa vai vaan limat tässä kohtaa ja varsinainen ovis vasta loppuviikosta harmi kun en ikinä muista laittaa oireita ylös
 
Itse huomasin noissa ovistuntemuksissa myös, että viime kierrossa ei tuntunut oviskipuja, kun oli oikeanpuolen vuoro. Elokuussa ja nyt lokakuussa tuntui vasemmalla.

MyProteinilla on vitamiinit -50%, tilasin vähän vitskuja, jotta sais tän kierron kuntoon ja luteaalivaiheenkin normaaliksi. 🤭 Viime raskautta yrittäessä söin macaa, eetä, vahvaa beetä, omegaa, deetä ja monivitamiinia.
Nyt tulee suht sama setti ja vähän päälle, ja osa vahvempana. 😌
 
Laskin just, että seuraavaksi lähtee sitten yk5. Ei vielä kauheen pitkä aika mutta tuntuu pitkältä... Aikaisemmat lapset on tärpänny viimeistään yk4, eli pisimmän kaavan kautta tällä kertaa.
Menkat tuntuu hiipuvan eikä tällä kertaa ollu onneks kauheen pahat. Ens viikko lomaviikko ja menkat tuli onneks ensin. Katsotaan miten seuraava ovis tulee, kun nyt jäi kierto vähän lyhyehköksi ja 10 päivän päästä ois just vähän huonot mahikset talletteluihin... Menispä 12-13 päivän päähän 🤞
Semmosta tänne, pientä alakuloa mutta eiköhän tää taas tästä
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@~SeaWind 4/2015 1.
@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/2021 5.
@Saaga86 6/2021 2.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Mimmimami 8/2021 5.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1.
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Poiski 5/2022 1.
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Emzy 5/2022 1.
@Lapinlikka 5/2022 1.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Quesadilla 7/221.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.
@Poppana_ ★ 8/2022 ★ 4.
@Torspo8 ★ 8/2022 ★ 1.
@Paatuska ★ 8/2022 ★ 2.
@J-Annika 9/2022 3.
@Omppispomppis ★ 9/2022 ★ 5.
★★★★★★★★★★★★★★★★

16.10.2022 Sunnuntai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Jossu_95 kp 49/28-30
@J-Annika kp 49/ 24-28
@vauvakuume7 kp 32/28-37
@Mamtobe kp 32/24
@Eadni1992 kp 31/26-28
@ansi91 kp 27/28-31
@Mamiks kp 26/27
@KKatariina kp 24/29
@minttuni kp 24/26
@Omppispomppis kp 24/29
@Mammuzka kp 23/?
@SandraB kp 22/28-31
@jempppis kp 18/?
@tätimoonika kp 18/29-31
@helmikorvakoru kp 17/28-30
@tiipanen kp 16/28
@Nokare kp 16/28
@Mirkkuli26 kp 16/22-25
@Emzy kp 15/?
@Poiski kp 9/36
@Millis86 kp 8/28
@Laurenzia kp 2/31
@nobelius kp 2/28-30
★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Yksinmatkassa DPO 17
@Mamiks DPO 12
@ansi91 DPO 11
@Omppispomppis DPO 9
@KKatariina DPO 3
@Mirkkuli26 DPO 2
@jempppis DPO 2
@Nokare DPO 1
★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/2022 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/2022 ★ 2. ★ 8/2022
@Selis ★ 11/2021 ★ 4. ★ 9/2022
@Rönsyleinikki ★ 7/2022 ★ 5. ★ 9/2022
@eeveon 6/2022 2. ★ 9/2022
@Lunni_ 8/2022 5. ★ 9/2022
@Tiukuna 8/2022 2. ★ 9/2022
@Mimerkki 6/2021 3. ★ 9/2022
@Poppana_ ★ 8/2022 ★ 4. ★ 10/2022
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
 
Viimeksi muokattu:
Käytän toki panadolia mutta nyt ollut niin kova kipu ettei auttanut yhtään toivon että nyt kun kuuri alkoi ei tarvii mitään kohta enää ottaa. Äsken tuli jo vähän ovistyyppistä limaa onko näin etuajassa vai vaan limat tässä kohtaa ja varsinainen ovis vasta loppuviikosta harmi kun en ikinä muista laittaa oireita ylös
Mulla oli kanssa elokuussa flunssan jälkitautina nielurisatulehdus, ihan hirveen kipee melkein 2 viikkoa, söin Panacodia melkein viikon, juurikin välttääkseni buranaa. Kaksi antibioottikuuria lisäksi kun uusi ekan jälkeen. En tullut raskaaksi mutta ovis oli aika ajallaan kuitenkin (eli myöhään niinkuin yleensä vasemmalta).
 
Tän aamun pissasta hyvin hyvin haalea haamu testiajalla PC puikolla 🥰 Nyt tosiaan dpo 10. Teen illalla toisen testin. En oo koskaan saanut noin haaleaa viivaa testiin, aina ollut selkeämpi. Siksi vähän epäilyttää että voiko olla kemiallinen.

Toisaalta oon aina testannut näin aikaisilla päivillä päiväaikaan ja mulla se on aina näyttänyt vahvempaa viivaa kun aamupissasta. Mutta saa nähdä tarkottaako mitään. Tulee oleen pitkä päivä töissä 😄
 
Viimeksi muokattu:
Tän aamun pissasta hyvin hyvin haalea haamu testiajalla PC puikolla Nyt tosiaan dpo 10. Teen illalla toisen testin. En oo koskaan saanut noin haaleaa viivaa testiin, aina ollut selkeämpi. Siksi vähän epäilyttää että voiko olla kemiallinen.

Toisaalta oon aina testannut näin aikaisilla päivillä päiväaikaan ja mulla se on aina näyttänyt vahvempaa viivaa kun aamupissasta. Mutta saa nähdä tarkottaako mitään. Tulee oleen pitkä päivä töissä
Ja tässä siis se kuva:Dpo 10
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@~SeaWind 4/2015 1.
@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/2021 5.
@Saaga86 6/2021 2.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Mimmimami 8/2021 5.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1.
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Poiski 5/2022 1.
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Emzy 5/2022 1.
@Lapinlikka 5/2022 1.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Quesadilla 7/221.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.
@Poppana_ ★ 8/2022 ★ 4.
@Torspo8 ★ 8/2022 ★ 1.
@Paatuska ★ 8/2022 ★ 2.
@J-Annika 9/2022 3.
@Omppispomppis ★ 9/2022 ★ 5.
★★★★★★★★★★★★★★★★

17.10.2022 Maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Jossu_95 kp 50/28-30
@J-Annika kp 50/ 24-28
@Mamtobe kp 33/24
@Eadni1992 kp 32/26-28
@ansi91 kp 28/28-31
@Mamiks kp 27/27
@KKatariina kp 25/29
@minttuni kp 25/26
@Omppispomppis kp 25/29
@Mammuzka kp 24/?
@SandraB kp 23/28-31
@jempppis kp 19/?
@tätimoonika kp 19/29-31
@helmikorvakoru kp 18/28-30
@tiipanen kp 17/28
@Nokare kp 17/28
@Mirkkuli26 kp 17/22-25
@Emzy kp 16/?
@Poiski kp 10/36
@Millis86 kp 9/28
@Laurenzia kp 3/31
@nobelius kp 3/28-30
@vauvakuume7 kp 1/32
★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Yksinmatkassa DPO 18
@Mamiks DPO 13
@ansi91 DPO 13
@Omppispomppis DPO 10
@KKatariina DPO 5
@Mirkkuli26 DPO 3
@jempppis DPO 3
@Nokare DPO 2
★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/2022 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/2022 ★ 2. ★ 8/2022
@Selis ★ 11/2021 ★ 4. ★ 9/2022
@Rönsyleinikki ★ 7/2022 ★ 5. ★ 9/2022
@eeveon 6/2022 2. ★ 9/2022
@Lunni_ 8/2022 5. ★ 9/2022
@Tiukuna 8/2022 2. ★ 9/2022
@Mimerkki 6/2021 3. ★ 9/2022
@Poppana_ ★ 8/2022 ★ 4. ★ 10/2022
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: minttuni ja Nokare
Eipä se ollut meidän kierto ei. Viimeinen nega testi tehty tähän kiertoon. Nyt odotellaan menkkoja. Tänään pItäisi Alkaa, vielä ei merkkejä . Pitäiskö pitää pieni luova tauko ja tulla vaikka sitten takas kun on dpo aika 😅 En tiedä malttaako sitä oikeasti pysyy poissa, ehkä käyn lueskelee ja reagoimassa, en tiedä. Katotaa sitä miltä tuntuu…

paljon talletusonneja ja plussa onnea kaikille ❤
 

Yhteistyössä