Haaveena vauva 2022

Minulla nyt kp 5 ja kp2 oli mahdoton tulva, muut päivät niukkaa vuotoa:/Ollut jo useampi kierto tällainen. Itsellä oli normaali limakalvo gynellä käydessä.

Punaviiniä join glögin muodossa joulukuun kierrossa,ei plussaa

Eilinen päivä kului googlaamalla premenopaussia yms...mieli on luovuttanut. Joka kierto pelkää milloin menkat lakkaa kokonaan tulemasta muun kun raskauden vuoksi
Gyne käynnillä kyllä todettiin hyvin toiminnalliset munasarjat ja digi näyttää ovis plussat. Välillä myös tunnen ovulaatio kipuja. Siltä mietin että ehkä se munasolu ei kumminkaan irtoa vaikka lämmötkin on noussut niissä kierroissa missä mitannut :/ Syitä voi olla niin monia miksi raskaus ei ala
Ymmärrän tuskasi :(

todella turhauttavaa, kun kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta ei silti tärppää:(

älä kuitenkaan luovuta ❤
 
Minulle taas Felitasin gyne kerran syksyllä käydessäni sanoi että runsas vuoto viittaisi siihen että limakalvo on ollut paksu. Lisäksi että vaikka tiputtelisi pitempään menkkojen jälkeen, voi limakalvo silti kasvaa aivan normaalisti samaan aikaan. Itselläni nimittäin yhdessä vaiheessa alkusyksyllä oli sellaista että pieni tuhru jatkui päiväkausia menkkojen jälkeen. Ja varsinkin yhdynnän jälkeen tuli alku kierrosta verta vähän runsaamminkin . Kuulema tällä ei ollut vaikutusta uuden limakalvon kypsymiseen. Silloin ultralla katsottiin että oli kiertopäiviin nähden normaali limis.
 
  • Tykkää
Reactions: Alinna86
Waude mitä plussailua täällä on viuhunut, sillä välin kun olen pitänyt pientä palstabreikkiä! Onnea valtavasti @minttuni ja @Irtokehys ja kaikki muutkin plussanneet! Myötätuntoiset tsemppiterkut kaikille uuteen kiertoon joutuneille ja km-kertoneille.

ON: Mulla yritys nro 7 menossa ja Dpo1 ja piinalistalle.
Jostain syystä ei oo niin kovia paineita nyt, kuin edellisillä kierroilla. Ihan hyvä fiilis. Aloitin maaliskuussa rautakuurin, kun ferritiini oli 13, ehkä se on alkanut vaikuttaa positiivisesti ainakin mieleen.
Iloa ja aurinkoa kaikille viikkoon!
 
Waude mitä plussailua täällä on viuhunut, sillä välin kun olen pitänyt pientä palstabreikkiä! Onnea valtavasti @minttuni ja @Irtokehys ja kaikki muutkin plussanneet! Myötätuntoiset tsemppiterkut kaikille uuteen kiertoon joutuneille ja km-kertoneille.

ON: Mulla yritys nro 7 menossa ja Dpo1 ja piinalistalle.
Jostain syystä ei oo niin kovia paineita nyt, kuin edellisillä kierroilla. Ihan hyvä fiilis. Aloitin maaliskuussa rautakuurin, kun ferritiini oli 13, ehkä se on alkanut vaikuttaa positiivisesti ainakin mieleen.
Iloa ja aurinkoa kaikille viikkoon!
Koska aiot testailla? Pidän täällä sinulle peukkuja
 
Onnea plussanneille ja tsemppiä uusiin kiertoihin!
ON: en ole vähään aikaan kirjoittanut. Olin siis reissussa nyt viikon ja en ole yhtään ajatellut koko raskauden mahdollisuutta, nyt kuitenkin KP 33/28-31 ja tein raskaustestin joka jälleen näytti haamua, viime kierrossa siis todennäköisesti kemiallinen ja sitä edellisessä sain myös haamuja. En ole siis kovin luottavainen vielä. Laitan kohta kovaa testeistä
 
  • Tykkää
Reactions: Mozart
Dpo 9 ja aivan kaamea alavatsa-ja selkäkipu. Näin voimakasta jomotusta ei ole tässä yritysaikana ollut. Raskaustesti negatiivinen ja ovulaatiotesti hyvin haalea, myös emättimen etuseinämä on turpea, kuten aina ennen menkkoja. En siis usko tämän tärpistä johtua. Heti tietysti googlettelen, että mikäköhän kohtutulehdus tämä voisi olla. Tässä kierrossa oli käytössä greippimehu ja royal gelee, mutta ei kai ne vaikuta kohdun toimintaan näin? Onko kenelläkään vertaiskokemuksia?
 
Käytättekö muuten jotain foolihappo tuotetta tai aloitteko käyttämään raskautta yrittäessä?
Itse hain tänään apteekista Foliren folaatti purkin, kuulemma hyvä aloittaa yritys vaiheessa.
Syön mama vitamiineja. Esikoista yrittäessä ja raskauden alussa söin Femibionia, eli jonkun reilu 2 ja puoli vuotta... Vaihdoin sitten multivita maan ja nyt oon syönyt samoja. Vaihdon syy oli et Femibion on kallista! Kuukauden hinnalla sai 120 noita.:rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: *Tähtipölyä*
Heidisofialle onnittelut! Hyvältä näyttää testit ❤

Mä oon syönyt folirenia jo nelisen kuukautta ennen kuin nyt kierukka lähti.Kun purkki kohta loppuu, ajattelin hakea Multivita mamaa, sitä söin edelliselläkin kerralla.
Huomenna dpo 5, ja PMS oireita ei näköpiirissä.
 
  • Tykkää
Reactions: *Tähtipölyä*
❤V A U V A 2022❤

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella. Jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

1.6 Tiistai
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Myytta , 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+Minttuni, 2/19, 1. lapsi
Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19,
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20,
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
+Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1.lapsi
Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1 yhteinen lapsi
Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli,9/20, 4. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
Sandrab, ya 10/20, 2. lapsi
Mozart, ya 10/20, 4.lapsi
Gisella, 11/20, 2. lapsi
Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1.lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
Charrypie - 86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
Leonida, 2/21, 1. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
+Heidisofia, 3/21 , 2. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Eimy, ya 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
Suikku1, 5/21, 2.lapsi
+Summer21, 5/21, 2. lapsi
Apustaja, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3.Lapsi (miehelle 1.)
Maija1004, 5/21, 1. lapsi
Jonna_83, 06/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
Daimiduu, 3. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

NimiKiertopäivä

Myytta.........................kp 60/29
Wintersun.............kp 34/?
Elsa96.......................... kp 30/26
Daisy01.........................kp 28/35
Suhveli............................kp 26/27-29
Meemuli.........................kp 25/35-43
Eimy.................................kp 25/30
Gisella..............................kp 22/30
Leonida..........................kp 19/28-29
Jonna_83....................kp 18/27
Mamtobe...................kp 16/28
Eeva650…………………kp 16/28-36
Iinanen...........................kp 15/23-24
Alinna86.......................kp 15/26
Scarletta......................kp 15/28
Keksi82.........................kp 15/28
Vauuvasyliin2022......kp 14/26
Esikoishaaveita..........kp 13/29
Krippis..........................kp 11/25-28
Apustaja.....................kp 10/?
Piipaa93......................kp 7/31
Petronella..................kp 6/27
SandraB......................kp 5/26
Skidi..................................kp 4/36-38
Toiveikas1992............kp 3/28
Ewa87..............................kp 3/30
*Tähtipölyä*...................kp 2/30-32
Karen99....................... kp 2/27-34




★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Mamtobe...........................dpo 7
Vauvasyliin2022..............dpo 7
Pip83.........…..........................dpo 6
Eimy.....................................dpo 6
Jonna_83......................dpo 5
Iinanen............................dpo 4
Alinna86......................dpo 3
Scarletta....................dpo 2
Keksi82......................dpo 1
Esikoishaaveita....dpo -1

★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä