Täällä onkin paljon ollut keskustelua tänään ja myös aiheesta joka on itseä mietityttänyt.
Tänään on kp 2 ja mieli oli aamulla tosi maassa.
Työ sai onneksi ajatukset hetkeksi muualle. Päätin kuitenkin, että aion pitää täältä nyt hetken taukoa, sillä täällä palstalla kun roikkuu monta kertaa päivässä on tämä lapsen yrittäminen koko ajan mielessä, ja kasvattaa stressiä.
Ja jos syvimmistä tunnoistani puhun, niin nyt vuoden yrittäneenä en voi sille mitään, että olen hieman katkera niistä, kun täälläkin näkee että yritetää 1-2 kiertoa ja heti tärppää. Tiedän, ettei se ole minulta pois, enkä koe sitä niin, mutta silti se tuntuu pahalta. Miksi meillä on näin vaikeaa? Sitten täällä kuitenkin on muita, jotka on yrittänyt vielä paljon kauemmin kuin me.
Lapsettoman fiiliksiä ei voi tajuta muut kuin, jotka on kokenut/kokee sen itse. Täällä on kuitenkin paljon, jotka yrittävät lasta mutta joilla on jo ennestään lapsi/lapsia. Vaikka on väärin, niin koen että he eivät ole niin ”oikeutettuja” pettymyksiin kuin mitä me, jotka yritämme esikoista. He ovat jo saaneet kokea äitiyden onnen. Se pelko, ettei koskaan saisi itse kokea äitiyttä, on todella lamaannuttava, masentava. Nyt kun on tajunnut, kuinka paljon sitä lasta haluaakin, niin tuntuu niin pahalta ajatus siitä, jos niitä ei meille koskaan suoda. Tätä ei voi ymmärtää, jos et itse lapsettomuutta ole kokenut.
Ja kyllä, ymmärrän että muiden onni ja lapset ei ole minulta pois, ja jokaiselle yritys ja pettymykset on voimakkaita ja henkilökohtaisia. Ja juuri siitä syystä koska tunnen kuitenkin näitä negatiivisia fiiliksiä muiden nopeista tärpeistä ja useampaa lasta yrittävien pettymyksistä, koen että on paras jäsennellä omia ajatuksia hetken pois täältä palstalta. Ne negatiiviset fiilikset kun tuskin ainakaan helpottaa sitä raskautumista, ja negatiivisuuden levittäminen täällä ei yksinkertaisesti hyödytä ketään.
Katsotaan palaanko kuukauden jälkeen kertomaan, kuinka toisessa inssissä kävi. Toivotan kuitenkin jokaiselle tasapuolisesti tsemppiä ja paljon tärppejä