~Great Girls~ vol.2

Liisa75
drakonia Saattaahan se siitä vielä plussaksi muuttua. Eihän sitä osaa toivosta luopua, ennen kuin menkat alkaa. Mä en muuten ole nyt kuumeilun aikana nähnyt vauvaunia, aikaisemmin kyllä näin. Ehkä se johtuu siitä, että koko hereilläoloajan uneksin raskaudesta ja vauvasta, niin uniin tulee sitten ihan muita juttuja ;)
 
Liisa75
Meitsi sitten aloitti menkkojen jännäämisen viime yönä niin, ettei oikein saanut nukuttua... Edelliset kierrot olleet kummallisen pituiset 26 ja 35 eli tässä saa ehkä vielä viikon jännittää ja silti saattaa täti vielä yllättää. Ja niinkun mä ootin tätä jännäysviikkoa ja täähän on ihan kamalaa ;)

Odottelen drakonian ja KP:n kuulumisia. Ja muiden tietty kans.
 
Heti näin työpäivän aluksi piti tulla kurkkimaan, et mitä tänne kuuluu ja mitä mun väsyneet silmäni näkivätkään! Onnea Iloinen :flower: aivan mahtava joululahja! :)

Joulu mennä jollotteli ja tarpeeseen tuli se viiden päivän lepo, uudella innolla taas uutta vuotta kohti :) Toivottavasti plussien täyteistä sellaista :)
 
Taalla ei tatia kuulunu ainakaan yolla, vaikka kamalaa vatsajuilintaa oli illalla ja yolla!
Nytkin hieman, muttei pahasti. Aamulla olin tuhannen varma, etta alkanut on, mutta ei.

Iltaisin jalat on sarkeny jo pitkin viikkoa. Tai oikeastaan. Oikea pakara, Oikea reisi, molemmat pohkeet :LOL: Mist tollanenki yhtakkia voi johtua. Pelottaa, ku suvussa on paljon jalkoihin keskittyvaa sairautta ja ongelmaa mm. aitillani tosi pahat jalat :s Et jos se nyt on taallakin alkanu :| Katellaan.

Testia teen kai huomen tai ke aamuna. Jos ei mtn kuulu!
 
Liisa75
Mulla tuntuu päivän kuluvan sen pohtimiseen, että eikös testissä vois jo näkyä plussa, jos testais ja olis raskautunut. Vaikka oon päättänyt, että testaan vasta, kun menkat on myöhässä. Yritän pysyä päätöksessäni. Väsyttääkin, kun tuli yöllä pyörittyä... saisko jostain vähän selkeemmän pään tän pahasti tiltanneen tilalle ;)
 
tch
jee... tänään tuli iso kasa ovistestejä!! miten jaksanki taas innostua vaikka sitä hiton ovista en oo löytäny... mut nyt päätin et sehän löytyy...

drakonia, oon ihan kuumilla hiilillä ku mietin sun tilannetta... en malta odottaa että tulet ilmoittamaan että plussa tuli!!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tch:
drakonia, oon ihan kuumilla hiilillä ku mietin sun tilannetta... en malta odottaa että tulet ilmoittamaan että plussa tuli!!!!
Makaan en malta odottaa, et sinne plussa joskus tulis :LOL: :D


Noniin, nyt bongaamaan sulle ovista! Paljon tilasit testeja? :D :saint:
Munki pitais..ainii siis jos tasta ei tuu tulosta :p Joku nettikauppa toimitti ulkomaillekki ma katoin :)

 
tch
drakonia, tilasin vissiin 18 ovistestiä(puikkoja,ei liuskoja) ja 3raskaustestiä...oli joku paketti 34e!!!
No hitto täytyyhän sen oviksen sieltä löytyä ku on ennenki löytyny!!!

ootteko muuten miettiny uudenvuoden lupauksia?? yllätys yllätys mulla se liittyy laihduttamiseen...
eli tammikuussa loppuu täysin kaikki karkki ja muu herkku... kuten arvata saattaa niin joulun tienoilla ei oikein onnistunu!! ja tälläkertaa sain vaimonkin mukaan terveelliseen elämäntapaan. nyt sit vaan kauhee tsemppi päälle niin saa joskus tulostakin!!!
 
Hah, mullaki uuden vuoden lupaus liittyi yllättäen painonpudotukseen.. :D Yritän päästä muutamasta ylikilosta eroon..kumpa onnistuis!Ale myynneissä tuli taas käytyä..kolmisen kymppiä meni..Ei sinäänsä paha rasti, mut työttömänä ei jatkossa juhlita..vaikka korotetulla päivärahalla olenkin puolisen vuotta(jos en siis saa töitä aikaisemmin..)Tammikuun puoleen väliin asti saa jännittää, et saako isäntä pitää työpaikkansa..ja voimmeko toteuttaa haaveemme omasta asunnosta..Murr..nälkä kurnii ja pitäis miettiä mitä kevyttä sitä söis..toka dieetti pvä nemossa, jos en muuten maininnu :D
 
Liisa75
tch Onnea oviksen bongaukseen! Ehkä sitä ei joulukuussa vaan ollut, kun et bongannut. Eiks se voi jäädä joskus pois, mutta tulla taas seuraavassa kierrossa ihan paikallaan?

Mulla tuli painoa takasin vajaa kilo tossa jouluvkolla, mutta ehkä se ei oo paha. Uudella innolla kevyttä ruokaa ja lenkkeilyä, kun uusi vuosikin alkaa. Eli mun uuden vuoden lupaus on painoa pois kaks kiloa kuussa. Tsempataan kaikki toisiamme! Säästyy rahaakin, kun syö vähemmän ;)

kiukkutädille miehineen onnea työmarkkinoilla.

Toinen uuden vuoden lupaus vois olla tän vauvavauhkoilun hillitseminen ;)
 
jojo369 täällä hei! :wave: Jostain kumman syystä en ole moneen päivään voinut kirjautua tolla vanhalla tunnarilla, joten teinpä sitten uuden. Listaan voi vaihtaa tän uuden nimen!

Mun uuden vuoden lupaus tulee olemaan kans laihdutukseen liittyvä. Meinaan aloittaa projektin uudestaan, mutta mitään kilomääriä en määrittele. Kunhan vaan tippuu. ;)

Mullon niiiiiiin kamala vauvakuume tällä hetkellä. Oikein mitään muuta en pysty edes ajatella. Just tossa laskin, että jos tästä kierrosta ei tärppää, niin seuraavassa kierrossa osuis sitten laskettu lokakuulle ja itseasiassa samalla päivälle, ku esikoisestakin oli laskettu. Hassu yhteensattuma, että nyt viiden vuoden päästä ois tarkalleen sama päivä.
Toivon kuitenkin, että tästä kierrosta tärppäis. Ovis on ens vissiin nyt ke-to aikana, ja ollaan jo aloitettu harjoittelemaan. Mies tykkää harjoitella. :whistle: ;)

kiukkutädille tsemppihalit. Mähän joudun kans työttömäksi 1.1. lähtien, joten ei oo helppoa. Kovasti oon tehnyt töitä uuden työpaikan löytämiseksi, mutta tällä erää laihoin tuloksin. Kyllä ne laihat tulokset johonkin osuu, ei vaan siihen laihduttamiseen.. |O
 
Ei tuu meille vauvaa :ashamed: :'( Kp 33/31 vaihtu 1. Vois vaihtaa mulle tuonne taulukkoon, etta Kp 1/31-32. Tassa kierrossa jatketaan foolihappoa ja vitskuja, otan greippimehun kayttoon. JA ovistikut! Niita pitaaki tilata ihan heti.
 
Liisa75
Voi drakonia! Lämmin :hug: Tuli melkein tippa linssiin sun puolesta. Mutta älä sano, ettei tule vauvaa, kyllä se sieltä tulee. Ehkä jo ens kuussa plussaa.

Pelkään pahoin, että perässä tullaan. Mulla tänään kp 28/n. 28. Otan varmaan noi samat keinot käyttöön, kuin drakoniakin, jos ei nyt oo tärpännyt. Miten se on niin vaikeaa ottaa ihan rennosti tää touhu ;) Gynekin sanoi, että älkää stressatko... ja kyllähän lääkäriä pitäis uskoo.

Kp on jännännyt tässä kierrossa jo pitkään. Miten sä jaksat? Tai pakkohan se on.

JoJoO Onneks mä en oo ainoo, joka on niin sekasin, että laskeskelee laskettuja aikoja. Nettilaskurin mukaan mulla ois nyt LA 090909, mikä ois aika hupaisaa ;) Idioottimaista miettiä tollasta, kun tärkeintä olisi saada oma terve lapsi jonain päivänä.
 
:ashamed: Ei ihmekään, jos en pääse kirjautumaan, ku olin unohtanut salasanani! :ashamed: Taidanpa sittenkin pitää tämän tunnarin ja poistaa ton toisen käytöstä. Sitä ei siis saa laittaa listaan!!!

Liisa; mulla on aina toi laskeminen mielessä. Jos on LA selvillä, niin sit lasken, että kuinka pitkällä oon sen ja sen synttäreillä tai kevätjuhlissa tai sen ja sen häissä. :D Ei oo elämää ei! :whistle:
 
drakoniaa munkin piti tsempata, kyllä se vauva jossain vaiheessa tulee.
Mulla kesti tasan 2 vuotta siitä kun alettiin yrittämään ja kunnes testiin piirtyi ensimmäisen kerran kaksi viivaa. Poppakonsteja koitettiin, mutta loppujen lopuksi luomusti alkoi raskaus ja kaikki meni sit hyvin. Kyllä mäkin muistan sen epätoivoisen tunteen, jolloin kaikki muut plussas, mutta en minä. Ja kaikki jotka silloin plussasivat, olivat elämänsä kanssa enemmän ja vähemmän pulassa. Yksi asui kotona vanhempien luona, tuli raskaaksi ja mies jätti. Toinen oli veloissa, työtön, tuli raskaaksi ja mies petti (nainen sit kyl dumppas miehen). Ja yksi sai salamatkustajan pillereistä huolimatta lomamatkalla lomaromanssista, jäi sitten yksinhuoltajaksi, eikä lapsi ole ikinä tavannutkaan isäänsä, virallisissa papereissa lapsella ei edes taida olla isää. Mä sentään olin jo avioliitossa ja kaikki muukin oli silloin hyvin. Vauvaa ei vaan kuulunut. Se oli rankkaa aikaa. Mutta nyt mä olen iloinen siitä, että kahden vuoden yrittämisen aikana lapsesta tuli niin rakastettu. Ehdin sopeutua ajatukseen olla joskus äiti, ehdin haaveilla ja ehdittiin kuitenkin miehen kanssa viettää laadukasta aikaa yhdessä. Itseasiassa kummatkin ajat ovat olleet mun elämässäni yhtä tärkeitä. Ne on kummatkin vaan niin erilaisia, mutta kuitenkin ihan yhtä tärkeitä; elämä ennen lapsia ja elämä nyt lasten kanssa.
 

Yhteistyössä