Heh, ai pelkään lapsiani?! On todella vaikea selittää tätä asiaa ihmiselle, jolla ei ole kokemusta vauvasta/lapsesta, jolla hyvin herkkä ja hitaastilämpiävä luonne. Lisämausteena meillä vielä tuhti annos omapäisyyttä ja tulisuutta. Se on hyvin mielenkiintoinen sekoitus, voin kertoa. Mitä tarkoitan noilla "kohtauksilla": Sitä, että vauva nähdessään vieraan ja mielestään pelottavan näköisen ihmisen, saattaa huutaa tunnin putkeen aivan hysteerisenä. "Outo ja pelottava" saattaa kyllä olla vaikkapa oma isoäiti, jota vauva on pienestä pitäen tavannut vähintään 1-2 kertaa viikossa...
"Kohtauksen" voi laukaista vaikkapa bussissa matkustettaessa rattaiden viereen tullut toinen lapsi, joka katsoo pari sekuntia liian pitkään... Seurauksena se, että vauva/lapsi huutaa kirkuen niin kauan kunnes pääsemme bussista ulos, mikään hyssyttely ei auta. Ja huuto todella sitä luokkaa, että alkaa ihmisten päät kääntymään ja supattelua kuuluu "kylläpä vauvalla on nyt jokin todella suuri hätä".
Taaperoiässä lapsi on edelleen helposti panikoiva. Leikkipuistoon on vaikea mennä kun lapsi pelkää muita lapsia: juoksee pois ja aloittaa huudon. Muskariin emme voineet mennä, koska itki lohduttomasti koko ajan ja pelkäsi ihan kaikkea. Perhekerhossa istui vapisten sylissäni, mutta ohjatut leikkituokiot olivat liikaa: itkua, huutoa, raivoamista...pois, pois, pois...
Tässä ihan muutama esimerkki meidän esikoisen vauva/taaperoajoilta. Muistan hyvin, kuinka monessa tilanteessa sai olla miltei kylmä hiki niskassa koko ajan kun odotin, milloin lapsi pelästyy jotain. Nykyään lapsi on jo leikki-ikäinen ja elämä tuolta osin jo paljon, paljon helpompaa.