Mua ärsyttää kun olen nuori äiti ja ilmeisesti sen takia ukon isosiskot katsoo asiakseen suu vaahdossa neuvoa kuinka mun pitää kasvattaa lastani. Kuinka se on sellanen ja tällanen ja tarvii tutin ja miksei se syö lihanpaloja vaan sileää sosetta (7 kk, ei yhtään hammasta, ei osaa vielä syödä sitkeitä paloja)... Miksi sä sitä vielä imetät, kyllä sen pitää nukkua omassa sängyssä, kyllä sen pitäs osata pullosta syödä, et kai sitä enää syliin nukuta, sillä on vääränlainen yöpuku (pitää olla haalarimallinen kun meillä on paita ja housut) ym. Kysytään yövierailulla lapselta että onks sulla ollenkaan housuja mukana (?!), sanotaan että sä opit varmaan myöhään kävelemään kun sulla on noi paksut kestovaipat. Aina löytyy jotain maristavaa, jopa siitä, että miksi lapseni on niin rauhallinen, sehän jää jalkoihin päiväkodissa (johon ei oo menossa vielä pariin vuoteen, toim. huom.)
Ihmeellisintä on se, että heidän omista lapsistaan kolmelta (yht. 5 kpl) löytyy joku diagnosoitu käytöshäiriö, siis näin mainioiden vanhempien lapsilta! Kovin ovat olevinaan päteviä kasvattajia ja jopa niin supermammoja että neuvotaan toisille lastenkasvatusta, vaikka omansa ovat ihan hunningolla. Mä en neuvo heitä koskaan tai huomauttele mistään vaikka mieli tekisi välillä, ei vaan kuulu mun tapoihin.