G: Kun oma isä ei ole ihan normaali, kokemuksia?

[idunnor]

[QUOTE="klovni75";24716625]Voisit ehkä kehottaa häntä hakeutumaan tutkimuksiin, nykyään tiedetään näistä asioista paljon enemmän. Ns.täysin tervettä hänestä ei välttämättä koskaan tule, mutta jo se että saa tietää mistä kaikki oireet johtuu ja voi puhua niistä, on todella helpottava asia ja saattaisi lähentää teitä.

Näin profiilistasi, että asut Tampereella. TAYSissa on erittäin hyvä aivovammapoliklinikka jossa itsekin olen ollut vuosi sitten tutkimuksissa. Samoin uskoisin, että Aivovammaliitolla saattaisi olla jotain vertaistukiryhmiä omaisillekin siellä.

Itselläni meni 26 vuotta elämästä hukkaan, kunnes kolmisen vuotta sitten sain tietää missä ja mikä mättää, ja nyt sitten olen ollut kuntoutuksessa ja ymmärrän itseäni, vaikeuksiani ja elämää paljon paremmin, sekä sitä miksi ihmissuhteet tuntuvat niin vaikealta.[/QUOTE]

Hän on omasta mielestään täysin normaali. Sehän kaikesta vaikeaa tekeekin, kun ympäristö näkee, ettei kaikki ole ok, mut ihminen itse pitää itseään normaalina...
Toisaalta, viime ajat on ollut suht hiljaista sillä saralla joten ehkä hän ei enää puhu asioistaan koska tiedostaa ettei se ole normaalia.

 

["klovni75"]

Hän on omasta mielestään täysin normaali. Sehän kaikesta vaikeaa tekeekin, kun ympäristö näkee, ettei kaikki ole ok, mut ihminen itse pitää itseään normaalina...
Toisaalta, viime ajat on ollut suht hiljaista sillä saralla joten ehkä hän ei enää puhu asioistaan koska tiedostaa ettei se ole normaalia.

Tuo oiretiedostamattomuus on yksi aivovamman "oireista", ja on oikeasti todella hankala. En osaa antaa siihen mitään vinkkejä, että miten hänet saisi tajuamaan oman tilansa, oma tilanteeni kun oli erilainen.

Vammauduin siis vakavasti 7-vuotiaana, ja siitä ei sitten sen koommin puhuttu, koska pian tajuttomuudesta herättyäni pystyin kävelemään ja puhumaan ja minut laitettiin kouluun. Koko ikäni olen tiennyt, että minussa on jotain pahasti vialla, mutta en tiennyt mitä. Yritin siis tsempata ja näytellä normaalia, siinä kovin hyvin onnistumatta. Yritin löytää syytä, miksi olen tällainen, ja kun sen lopulta löysin, oli helpotus sanoinkuvaamaton.

Sen itseinhon ja häpeän määrää en pysty kuvailemaan, kun pää ei toimi mutta itse ei pysty sitä ymmärtämään ja kaikki menee pieleen vuosia, vuosikymmeniä ja vaikka miten ponnistelisi, ei silti saa mistään otetta ja luisuu vain syvemmälle ja syvemmälle. On ikäänkuin oman itsensä vankina.

Mutta henkilö, joka ei itse tiedosta vaikeuksiaan, ei kaipaa niistä ulospääsyäkään... Tai ei halua, uskalla, pysty. Se on liian iso asia, se on valtava loukkaus ihmisen omaa minää kohtaan tajuta, että se oma minuus, persoonallisuus, aivotoiminnat ovat vammautuneet ja ettei olekaan "normaali". Ja vielä se, ettei ole ollut normaali vuosikymmeniin, vaikka on koettanut elää ns. normaalia elämää. On jotenkin todella noloa sanoa ääneen, että hei, olenkin ollut vammautunut kaikki nämä vuodet, mun aivot on olleet vammautuneetja sellaisina pysyvät ja siksi olen tällainen. Miltei ylitsepääsemättömän noloa ja tuskaista.

Minullekin se on ollut todellinen järkytys, vaikka olenkin tätä tietoa janonnut koko ikäni. Nyt yritän opetella tulemaan toimeen sen kanssa, onneksi saan neuropsykologista kuntoutusta joka on auttanut minua todella paljon.

Toivon, että isäsi voisi jotenkin päästä eteenpäin. Mutta ehkä voisit itse hankkia tietoa, tutustua muihin omaisiin jotka painiskelevat samankaltaisten ongelmien kanssa, tai kysyä neuvoa asiantuntijoilta, ja pikkuhiljaa ehkä avautuisi ovia myös isällesi. Kirjastosta löytyy aivovammaa käsitteleviä kirjoja, ja tuolta aivovammaliitosta voi myös tilata materiaalia tai ottaa yhteyttä sinne. Se auttaisi ainakin sinua ja muita isäsi läheisiä eteenpäin, ja pikkuhiljaa sitten myös isääsi.

 

[idunnor]

[QUOTE="klovni75";24717376]

Toivon, että isäsi voisi jotenkin päästä eteenpäin. Mutta ehkä voisit itse hankkia tietoa, tutustua muihin omaisiin jotka painiskelevat samankaltaisten ongelmien kanssa, tai kysyä neuvoa asiantuntijoilta, ja pikkuhiljaa ehkä avautuisi ovia myös isällesi. Kirjastosta löytyy aivovammaa käsitteleviä kirjoja, ja tuolta aivovammaliitosta voi myös tilata materiaalia tai ottaa yhteyttä sinne. Se auttaisi ainakin sinua ja muita isäsi läheisiä eteenpäin, ja pikkuhiljaa sitten myös isääsi.[/QUOTE]

Helpottavaa kuulla sun kokemuksia Mä juuri tässä aamulla pohdin, että voisin jutella tänään eräiden henkilöiden kanssa että mitä olis tehtävissä...
Etsin tietoa asiasta lisää ja mainitsen asiasta isäni äidille, hänen kanssaan ollaan tästä aika paljon puhuttu ja häntä varmasti helpottaisi kun tietäisi mistä on kyse. Kukaan muu ei oikein ole ollut koskaan halukas asiasta puhumaan omaa äitiäni lukuun ottamatta. Isäni isäkin lähinnä sulkee silmänsä asialta. Mä taas haluaisin auttaa isäni vihdoin normaalille reitille elämässä...