Fiilikset nollassa joulun alla

["mää"]

Tuo mieheni on niin hankala ihminen. Samalla osaa myös ajoittain olla aivan ihana.
Nyt on kuitenkin paha vaihe.
Meillä on 2½ vuotias lapsi joka kaipaa paljon huomiota ja on nyt uhmaiässä. Minun huomioni menee sinne ja samalla myös kaikki voimat. Illalla olen niin väsynyt ettei paljoa enää aviolliset velvollisuudet kiinosta. Tämä on johatnut siihen että miehen kiinnostus on tietty myös laantunut ja nyt tilanne on tosi tunkkainen ja ikävä ja iloton. Mies juuri sanoi ettei mikään enää kiinnosta, kannattaako olla yhdessä. Ei kiinnosta joulu tai korttien kirjoittelu, lahjojen ostokaan. Ei kiinnosta myöskään jo varattu yhteinen etelänmatka alkukesästä.
Pahinta on että mies yrittää sälyttää vastuun minulle. Näytän kuulemma niin kärsivältä että ei minun ole pakko hänen kanssaan jatkaa vaan voidaan lähteä eri teille
Tosiasia on että aika rankkaa on eikä paljon hymyilytä. Mies ei vaan käsitä sitä että jos työn lisäksi teen kaikki kotihommat ja hoidan lapsen lähes yksin niin ei paukut enää riitä muuhun. Lisäksi lapsi on sairastellut paljon ja yöheräämiset on tietysti minun heiniäni vaikka mies jäisi kotiin hoitamaan ja minä olisin lähdössä töihin. Kaikki ruuatkin pitää tehdä valmiiksi kun ovat kotona että söisivät hyvin. Huoh!

Onko muilla tällaista? Miten olette päässeet eteenpäin vai kannattaako edes katsoa eteenpäin...?

 

["mää"]

Noh, eipä taida ketään muutakaan tämä meikäläisen ahdinko kiinnostaa, story of my life - juuri tällä hetkellä...

 

["eee"]

Voisitko luistaa jostain, että jaksaisit arjen keskellä paremmin? Ymmärrän kyllä miestä siinä mielessä, että onhan se ikävää, jos sä olet pelkästään taloudenhoitaja ja äiti etkä enää vaimo. :/ Toki miehen pitäis ottaa sut paremmin huomioon ja auttaa kotitöissä. Ootko keskustellut miehen kanssa siitä, miksi oot väsynyt?

Voisitteko palkata siivousapua vaikka parin viikon välein? Ruoanlaitossa pääsisi helpommalla, jos käyttäisi välillä eineksiä tai puolivalmisteita, tai sitten kerralla 5 litran kattilallinen keittoa ja sitä syödään sitten kolme päivää. Ei niin että joka päivä tehdään kaksi ruokaa alusta loppuun.

Voisiko lasten isovanhemmat tms. vahtia joskus lasta illan ajan tai vaikka yönkin yli?

 

["Tiina"]

[QUOTE="mää";25266373]Noh, eipä taida ketään muutakaan tämä meikäläisen ahdinko kiinnostaa, story of my life - juuri tällä hetkellä...[/QUOTE]

Tsemppiä! Uskomattoman itsekäs ukko sulla! En voi muuta sanoa. Nyt on tiukan keskustelun paikka, jossa laitatte pelisääntöjä uusiksi! Sinäkin olet väsynyt. Anna miehelle vastuuta, aloittaen siitä ruoanlaitosta....

 

["mää"]

Juu ei! Miestä en päästä kyllä keittiöön! Se ei halua sinne ja jos pakotta on jälki sen mukainen, kahta kauheempi työ mulla.

Ja ollaan keskusteltu. Sitä ei vaan kiinnosta. Ainoastaan se kun sanoin että en ihan jaksa olla himokkaan päivän päätteeksi jos minulle on v¤##*iltu koko päivä meni jotenkin perille. En kyllä tiedä muuttuuko mikään kun saavutetuista eduista ei luovuta.

Siivousaspu meillä jo käy mutta kyllä sitä puuhaa riittä siitäkin huolimatta. Isovanhemmat ovat jo iäkkäitä/vaivaisia, ei voi juurikaan heihin turvautua. Yön yli lapsi ei ole ollut poissa meidän luota vielä kertaakaan...
Yritän laittaa sitä ruokaa aina sinne pakkaseen mutta nekin pitää tietty tehdä.

Kylläkai sitä jaksaisikin mutta kun ilmapiiri on niin iloton jatkuvasti että itseäkin masentaa ihan sen takia. Meillä on ihana reipas ja iloinen lapsi mutta pelkään että siitäkin kasvaa isänsä vaikutuspiirissä iloton ja ankealuontoinen...
Pitäisikö silti muttaa erilleen...?

 

[Kisumama]

Te kumpikin luovutatte helposti, järki päähän hätähousut.

 

["mää"]

Te kumpikin luovutatte helposti, järki päähän hätähousut.

Voi kyllä tällaista on ollut jo paljon ennen lapsen syntymää mutta tilanne pahenee vuosi vuodelta. En oikein tiedä miten tämän saisi käännettyä oikeinpäin.
Mies on säännöllisesti ottanut saman asian puheeksi enkä todella tiedä miten pitäisi toimia kun hän itse ei suostu muuttumaan mutta minun pitäisi sitä ja tätä.