V
vierailijaxxxx
Vieras
No niin. Eli.
Me miehen kanssa taisteltiin useampi vuosi, käytiin terapiassa, oltiin pelkkiä kämppisiä, harrastettiin seksiä joka päivä jne jne. Eli toisin sanoa, yritettiin kaikkemme, mutta ei. Riideltiin vain, ja joka päivä musta tuntui ettei mies rakasta mua pätkän vertaan.
Eron jälkeen mies on muuttui täysin erilaiseksi: oli aina iloinen, auttelias, ystävällinen, ei taistellut mistään.. Onnenpillereitä löytänyt siis
Minä - täysin neutraali miestä kohtaan. Elin vain omaa elämääni, en puuttunut mihinkään mitä mies teki, en riidellyt.. en mitään. Mutta, ero on, etten suostunut kommunikoimaan miehen kanssa mitenkään henkevästi. Vastasin jos kysyttiin, puhuttiin pakolliset asiat (eli lasten hoitokuviot), mutta muuten annoin ihmisen olla.
Nyt tuo RIITELEE mun kanssa kokoajan siitä, että meidän pitäisi olla _hyvissä_ väleissä. Eli kavereita. Ja mä oon nyt jossain kostonkierteessä, kun en ole miehen kaveri. Mitähän ihmettä? Sanoin miehelle, että lasten asiat hoidan aina asiallisesti, enkä ikinä puutu heidän tapaamisiiin tai muuhunkaan, ja aina saa nähdä lapsia, vaikka 50/50 ne hoidetaan - mutta muuten me ollaan done.
Miksi? Miksi? Miksi? Miksi mun pitäisi olla miehen KAVERI, kun ollaan vuosia taisteltu eroon toisistamme? En ymmärrä. Ja miksi toi haluaa nyt tästä asiasta RIIDELLÄ ja jankata? Eikö se riitä että lapset hoidetaan ilman sen kummempaa draamaa?
Kokemuksia?
Ja siis jos 2v sitten oltaisiin erottu - olisin vielä voinut olla jonkinlainen kaveri, mutta liikaa on tapahtunut, liikaa loukattu, ja mies on liikaa tehnyt mua kohtaan sellaisia asioita, etten ikinä ikinä _ikinä_ olisi sellaisen ystävä missään skenaariossa
mutta en sentään lapsia omisi. Eikö se riitä?
Me miehen kanssa taisteltiin useampi vuosi, käytiin terapiassa, oltiin pelkkiä kämppisiä, harrastettiin seksiä joka päivä jne jne. Eli toisin sanoa, yritettiin kaikkemme, mutta ei. Riideltiin vain, ja joka päivä musta tuntui ettei mies rakasta mua pätkän vertaan.
Eron jälkeen mies on muuttui täysin erilaiseksi: oli aina iloinen, auttelias, ystävällinen, ei taistellut mistään.. Onnenpillereitä löytänyt siis
Minä - täysin neutraali miestä kohtaan. Elin vain omaa elämääni, en puuttunut mihinkään mitä mies teki, en riidellyt.. en mitään. Mutta, ero on, etten suostunut kommunikoimaan miehen kanssa mitenkään henkevästi. Vastasin jos kysyttiin, puhuttiin pakolliset asiat (eli lasten hoitokuviot), mutta muuten annoin ihmisen olla.
Nyt tuo RIITELEE mun kanssa kokoajan siitä, että meidän pitäisi olla _hyvissä_ väleissä. Eli kavereita. Ja mä oon nyt jossain kostonkierteessä, kun en ole miehen kaveri. Mitähän ihmettä? Sanoin miehelle, että lasten asiat hoidan aina asiallisesti, enkä ikinä puutu heidän tapaamisiiin tai muuhunkaan, ja aina saa nähdä lapsia, vaikka 50/50 ne hoidetaan - mutta muuten me ollaan done.
Miksi? Miksi? Miksi? Miksi mun pitäisi olla miehen KAVERI, kun ollaan vuosia taisteltu eroon toisistamme? En ymmärrä. Ja miksi toi haluaa nyt tästä asiasta RIIDELLÄ ja jankata? Eikö se riitä että lapset hoidetaan ilman sen kummempaa draamaa?
Kokemuksia?
Ja siis jos 2v sitten oltaisiin erottu - olisin vielä voinut olla jonkinlainen kaveri, mutta liikaa on tapahtunut, liikaa loukattu, ja mies on liikaa tehnyt mua kohtaan sellaisia asioita, etten ikinä ikinä _ikinä_ olisi sellaisen ystävä missään skenaariossa
mutta en sentään lapsia omisi. Eikö se riitä?