Ex-vaimon tyttären hääkutsu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja -Witchie
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
W

-Witchie

Vieras
Huomasin tässä ajattelevani kuin pikkupentu enkä löydä tietä nyt ulos.

Mieheni ex-vaimon tytär menee naimisiin. Mieheni on nähnyt tämän tytön viimeksi n. kolme vuotta sitten jossain yhteydessä sattumalta ja sitä ennenkään ei ole ollut missään tekemisissä eron jälkeen (josta on 12 vuotta).

Ex-vaimo kertoi, että tyttärensä kutsuu meidät häihinsä. Ensimmäinen mieleeni tullut kysymys on, että miksi. No, tähän sain kysymättä vastauksen mieheltäni, kun ex-vaimo oli kertonut, että tytön mielestä mieheni on ollut hänen lapsuudessaan mukana (3-10-vuotiaana). Ja tyttö myös toivoo, että tulisimme vanhalla autolla (miehelläni on sellaisia vuosisadan alun entisöityjä museoautoja), jotta he voisivat käyttää sitä hääautonaan.

Koska en ole koskaan tavannut edes ex-vaimoa saati tytärtä, minulla on vaikeuksia suhtautua tähän. Tunnen itseni (kai aiheellisestikin tällä kertaa) ulkopuoliseksi ja tilanne vaikuttaa minusta kummalliselta.

Kutsutaanko tällaisia ex-isäpuolia häihin yleensä? Ja sitten koko iloinen jälleen tapaaminen huipentuu ihanaan ja lämpimään "koko ison perheen yhteisjuhliin?"

Mikä tässä mättää vai mättääkö mikään muu kuin minun kieroutunut ajatusmaailmani?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Marita70:
No eikai tuossa nyt mitään kamalaa ole, saavatpa vain käyttöön hienon auton..

Näinhän minä jo onnistuin mokaamaan, kun laukaisin tuon miehelleni, jolla tietenkin olisi täysi syy loukkaantua tai alkaa jopa turhaan ajatella, että HÄN ei kiinnosta, mutta auto....
 
Voihan sitä joku ihmetellä, harvoin kun ihmiset ovat sovussa... Jos tytär itse toivoo ja sen tuolla lailla perustelee, minusta se on ihan kaunis ajatus ja muisto. Miksipä ette menisi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Riippuu ihmisistä:
Voihan sitä joku ihmetellä, harvoin kun ihmiset ovat sovussa... Jos tytär itse toivoo ja sen tuolla lailla perustelee, minusta se on ihan kaunis ajatus ja muisto. Miksipä ette menisi?

Tottakai me mennään. Minun pitää vaan saada omat ajatukseni järjestykseen ennen sitä, etten sitten pilaa kivoja juhlia itseltäni tai varsinkaan mieheltäni.
 
Jos miehesi on kuitenkin toiminut isäpuolena tälle tytölle noin 7 vuotta, niin tytöllä saattaa olla hyvinkin lämpimät muistot isäpuolestaan. Usein tuon ikäiset lapset ovat tosi mukavia, kun heidän kanssaan voi tehdä kaikkea kivaa, osaavat kaikenlaista jne. Sorry vaan Witchie, mutta minusta ei ole sinun asiasi määritellä sitä, että miten tärkeäksi ajanjaksoksi miehesi ja toisaalta tämä tytärpuoli kokevat tuon ajan. Vaikka itse parisuhde olisi mennyt huonosti, niin se aikuisen ja lapsen välinen suhde voi olla jopa sitä parasta muistoa koko aikakaudesta.

Jos koet olosi ulkopuoliseksi, niin voisit tietysti jättäytyä juhlista pois kokonaan, mikä olisi ymmärrettävää. Minusta on kuitenkin hienoa, että tytär itse kokee miehesi niin hyväksi tyypiksi, että haluaa kutsua hänet mukaan. Lisäbonuksena on sitten se auto. Toisaalta jos auton antaa lainaksi, niin eipä paljon muuta lahjaa tarvitse antaakaan.

Sinulla on oikeus olla ärtynyt tilanteesta, mutta miehelläsi on oikeus muistella tytärpuoltaan lämmöllä. Tällaisia tilanteita tulee vastaan kaikissa suhteissa, kun kumppanilla on jo elettyä elämää takana. Jos sitä ei kestä, kannattaisi hankkia puoliso teini-iässä, jolloin ei tarvitse pelätä tällaisia juttuja.
 
Kyllä minusta ihan selvästi kutsuu häihin auton takia. Haluaa ehkä tavatakkin mutta ei ehkä olisi kutsunut jos ei olisi hienoa autoa tarjota. Jos ei ole välittänyt pitää mitään yhteyttä vuosikausiin ja sitten kutsuu koska on sopiva auto, niin kyllä minä ainakin olisin varuillani mitä kutsun syyhyn tulee . Miksi ette kysy saatteko tulla ilman autoa? Taitaisitte valitettavasti olla vähemmän tervetulleita. Siis ihan oikein sinulta arveltu että auto kiinostaa eniten.
 
Mielestäni tällä ex-vaimon tyttärellä on täysi oikeus kutsua miehesi häihin. Mies on kuitenkin tälle tytölle ollut läheinen ja tärkeä ihminen.

En ymmärrä miten ap. voi tuollaisesta asiasta tuntea mustasukkaisuutta. Lapsellista.

Ja se mitä siihen autoon tulee, onko tuo nyt niin kamalaa, jos tyttö tahtoo, että miehesi tulee paikalle vanhalla autollaan. Hääpäivä on kuitenkin hänelle tärkeä, ja jos kerran mahdollisuus on saada käyttöön hieno entisöity auto hääpeliksi, niin sehän on vain mukavaa, ja varmaan miehellesikin mieluinen tehtävä.
 
Jos miehesi olisi todella ollut tytölle tärkeä, niin miksi ei ole pitänyt yhteyttä. Tärkeitä ihmisiä ei noin vain unohdeta moneksi vuodeksi ja sitten yht´äkkiä muisteta kun tarvitsee hienon auton häihinsä. On ihmisiä, joille toiset ovat olemassa vain silloin kun itse tarvitsee jotain. Esim. narsistiselle henkilölle toiset ovat olemassa vain silloin kun heistä voi hyötyä jotenkin, muuten ei muisteta. Minusta tyttö vaikuttaa tällaiselta henkilöltä, joka muistaa miehesi vain kun muistuu mieleen, että tarvittais hieno auto häihin. Tyypillistä vielä vedota toisen tunteisiin, haluan sinut tänne, koska olet tärkeä, vaikka kutsuu auton takia. Tietää, että miehesi ei tulisi jos sanoisi suoraan että hieno auto kiinnostaa, miehestä viis. En usko, että oikeasti tärkeäksi koetut henkilöt unohdetaan vuosikausiksi, hän ei muistanut miestäsi kun ei ollut mitään saatavilla.

Terve reagtio sinulta epäillä tytön motiiveja. Minusta tuntuu, että miestäsi höynäytetään. Voin olla väärässäkin, mutta se että ei ole pitänyt mitään yhteyttä mieheesi vuosikausiin ja haluaa tavata "auton merkeissä" puhuu minun puolestani. Et ole ilmeisesti yhtä helposti höynäytettävissä kuin miehesi, siksi epäilet tytön motiivaja ja mielestäni syystä.

Tuo on ihan sama juttu kun sukulaiset tai puolitutut, jotka eivät ole pitäneet mitään yhteyttä vuosikausiin haluavat yht´äkkiä taas tavata, vaikka eivät ole koskaan olleet erityisen läheisiä. Yht´äkkiä ollaan sitten niiiiiin tärkeitä, ja on niiiiin mukavaa taas tavata, on niiiin paljon kaivattu. Ja sitten käy ilmi, että tarvitaan yösijaa kaupunkireissulle... niinpä niin...
 
Riippuen suvusta, mutta onhan niitä sellaisia tunnepitoisiakin, joissa kaivellaan suurjuhlien yhteydessä kummien kaimatkin mukaan. Joten kauniisti ajatellen tyttö saattaisi olla sen sortin herkkää tyyppiä? Mutta peräänkuulutan myös tuota autojuttua, ettei tytöllä ainakaan kovin hyvät käytöstavat ole. Kutsun pitäisi olla pyyteetön ja jättää autokuviot sen ulkopuolelle. Itse olisin saanut äidiltäni köniin, jos juhlakutsujen yhteydessä kulkisi toivelista mitä kaikkea vieraat voisivat juhlien hyväksi tehdä.Tarkoitushan on saada olla yhdessä ja tarjota vieraille myös parasta, joten tuollainen puoliksi työkutsu vaivaisi mieltäni todella paljon. Ellei sitten mies ole niitä autoihmisiä, jotka ajaisivat auton kanssa nukkumaankin samaan petiin? Silloinhan hän pärryttelee juhliin ikionnellisena ja pärjää siellä ilman nykyistä kumppaniaankin, vai aikooko -Witchie toimia rekvisiittana myöskin ja pönöttää iloisena automallin ajanhenkeen pukeutuneena kartturin paikalla?

 
P.S.
Lisään vielä, että kyseenalaistan autolainaa senkin vuoksi, että sen saaminen paikalle maksaa (tai mistä lie tulette kahden tai kahdensadan kilsan päästä) kuin myös puunaaminen ja jos tyttö olisi fiksu hän kysyisi voiko auton lainasta korvata jotakin? Kivat lapsuudenmuistot syntyvät aika pitkälle vanhempien ihmisen kyvystä olla lapsen kanssa kuin myös tarjota muistorikkaita kokemuksia, joten kyllä siinä pitäisi olla enemmän kiitoksen paikka kuin esittää lisää toiveita mitä kaikkea kivaa voisit mulle vielä tehdä.


Alkuperäinen kirjoittaja lill.lall:
Riippuen suvusta, mutta onhan niitä sellaisia tunnepitoisiakin, joissa kaivellaan suurjuhlien yhteydessä kummien kaimatkin mukaan. Joten kauniisti ajatellen tyttö saattaisi olla sen sortin herkkää tyyppiä? Mutta peräänkuulutan myös tuota autojuttua, ettei tytöllä ainakaan kovin hyvät käytöstavat ole. Kutsun pitäisi olla pyyteetön ja jättää autokuviot sen ulkopuolelle. Itse olisin saanut äidiltäni köniin, jos juhlakutsujen yhteydessä kulkisi toivelista mitä kaikkea vieraat voisivat juhlien hyväksi tehdä.Tarkoitushan on saada olla yhdessä ja tarjota vieraille myös parasta, joten tuollainen puoliksi työkutsu vaivaisi mieltäni todella paljon. Ellei sitten mies ole niitä autoihmisiä, jotka ajaisivat auton kanssa nukkumaankin samaan petiin? Silloinhan hän pärryttelee juhliin ikionnellisena ja pärjää siellä ilman nykyistä kumppaniaankin, vai aikooko -Witchie toimia rekvisiittana myöskin ja pönöttää iloisena automallin ajanhenkeen pukeutuneena kartturin paikalla?

 
No onhan se varmaan aika suuri syy se auto, mutta mitäs tuo nyt sitten haittaa, onhan sinutkin kutsuttu mukaan :)
Jos kutsu olisi koskenut vain miestäsi olisi ehkä syytä olla naama rutussa.
Ja ei kai sinulla ole edes mitään kaunoja heitä kohtaan ?
 
Alkuperäinen kirjoittaja -Witchie:
Huomasin tässä ajattelevani kuin pikkupentu enkä löydä tietä nyt ulos.

No onpa tosiaan ongelma, mutta toivoa on, kun itsekin huomaa vaivansa.


Alkuperäinen kirjoittaja -Witchie:
Mikä tässä mättää vai mättääkö mikään muu kuin minun kieroutunut ajatusmaailmani?

Tässä mättää kysymyksen asettelu.
Oleellisempaa kaiken purkauksen keskellä on asettaa kysymys itselleen, pystyykö 'tunteistaan' huolimatta käyttäytymään kypsän aikuisen lailla juhlissa, joissa on vain vieraana, eikä juhlakaluna. Jos vastaus on ei, ei kai aikuiselle ole mikään ongelma kieltäytyä kutsusta vedoten esimerkiksi menojen päällekkäisyyksiin.
 
En voi käsittää, miten kaikkea mahdollista pitää aina lukea "rivien välistä" ja etsiä milloin mitäkin piileviä negatiivisia motiiveja - vaikka nyt sitten siitä, että joku haluaa lapsuuden aikaisen isäpuolensa häihinsä!

Näkisin nyt aika selkeästi, että tässä on ongelmana nimenomaan jokin Witchien mustasukkaisuudesta ja epävarmuudesta kumpuava epäily. Se, että täällä on hänen lisäksi muitakin, jotka tuohon autoasiaaan kinnittivät huomiota, kertoo nyt lähinnä siitä, että täällä on muitakin pihejä ja negatiivisiä, itsekkäitä ihmisiä. Ei kai se auto nyt ihan kauheesti kulu, jos sillä häissä ajaa? Eikös miehellä voisi olla ihan sympatiasta mahdollisuus antaa auto käyttöön/toimia kuljettajana ihan häälahjaksi?

Se ei ole nyt avioituvan tytön syytä, että Witchien mies on ollut hänen isäpuolenaan eikä tytär ole ollut syyllinen äitinsä ja miehen eroonkaan. Antaa hänen siis muistella hetkellistä isäpuoltaan lämmöllä - ja miehen tytärpuoltaan. Ei kaikkea tarvitse aina ajatella niin itsekkäästi ja hyväksyä sitä omaa mustasukkaisuuttaan. Ei sinne häihin kannata mennä ainakaan suu sitruunalla, mieluummin sitten mies yksin (jos hänelle irtoaa lupa, Witchie kyllä vaikuttaa niin omistushaluiselta, etten menisi takuuseen). Kaikkien olisi syytä kasvaa ja oppia luottamaan.
 
Mistä te negatiiviset nassuttajat tiedätte, että onko mies pitänyt tytärpuoleensa vuosien varrella yhteyttä vaikkapa puhelimitse? Se ettei ole toista nähnyt moneen vuoteen, ei tarkoita etteikö se yhteys kuitenkin olisi olemassa.

Itselläni on sukulaisia, kenen kanssa en ole vuosikausiin ollut yhteyksissä, emme soittele tai näe muutenkaan kuin kerran parissa vuodessa jos sitäkään. Silti hääkutsuja on tullut välillä, ja niihin on myös vastattu.

Nimimerkki Tytärpuoli kirjoitti kyllä ihan asiaa.

Miksi pitää väen vängällä koittaa joka asiasta hakea vain niitä negatiivisia piirteitä, ja hyväksikäyttö vedetään mukaan joka ketjuun? Kai miehen ex-tytärpuolella on oikeus kutsua häihinsä kenet tahtoo, ja tosiaan, ei kai se auto siitä kulu jos sitä hääautona käyttää. Ja jos mies ei tahdo autoa lainata niin ei väkisin. Kysehän oli siitä, että tytärpuoli on TOIVONUT, että ex-isäpuoli voisi ottaa auton käyttöön.

Grow Up, suurin osa teistä.
 
En usko että kukaan pelkän auton takia kutsuisi omiin häihin. Ja jos tämä mies on todella ollut tytön elämässä niin monta vuotta, miksei mies ole itse pitänyt tyttöön yhteyttä? Hänhän on ollut se aikuinen koko ajan. (ja sitä paitsi monilla nuorilla aikuisilla ei ole tarvetta yhteydenpitoon kun vasta vähän myöhemmällä iällä, kun ovat itsekin kypsempiä, joten "ex-tytärpuoli" ottaa ehkä nyt yhteyttä kun on vanhempi).

Witchien tulisi iloita siitä että hänetkin kutsutaan häihin! Jos on niin suuri ongelma, miksei voi antaa miehen mennä yksin? Vai jääkö paitsi jostain jos ei itse mene mukaan? (uteliaisuus, mustasukkaisuus?) Ja sinne häihin ei mennä näyttäytymään, se on morsiamen suuri päivä ja hänen äitinsä myös. Joten jos menet Witchie, käyttäydy ja lopeta tuo draama.
 
Alkuperäinen kirjoittaja been there:
Alkuperäinen kirjoittaja karismaako.:
Tuollaisesta ongelman ottaminen ei oikein sovi Witsin tyyliin.

Paha on varmaksi väittää, mutta kyllä tämän kaltainen 'pohdiskelu' sopii minusta Wanhaan Witsiin ihan hyvin.

Minusta tämä on uudempi Witsi. Wanha olis menny tyyliin " Mieheni voi tehdä hääkutsun ja wanhan autonsa kanssa niin kuin haluaa"
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmmph:
Sorry vaan Witchie, mutta minusta ei ole sinun asiasi määritellä sitä, että miten tärkeäksi ajanjaksoksi miehesi ja toisaalta tämä tytärpuoli kokevat tuon ajan. Toisaalta jos auton antaa lainaksi, niin eipä paljon muuta lahjaa tarvitse antaakaan.
Juu, en ole määritellyt heidän väliensä tärkeyttä. Tai olen ehkä ihmetellyt, miksi ovat katkenneet. Auton lainaamisesta olen samaa mieltä, mutta, kun luulen, että se on "extrabonus" ja varsinaista lahjaakin odottavat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja voijjo.:
En ymmärrä miten ap. voi tuollaisesta asiasta tuntea mustasukkaisuutta. Lapsellista.

Mustasukkaisuus ei ole päällimmäinen tunne ja arvostaisin todella, jos vakikirjoittajat voisivat vastailla vakinikeillään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lill.lall:
Kutsun pitäisi olla pyyteetön ja jättää autokuviot sen ulkopuolelle. Itse olisin saanut äidiltäni köniin, jos juhlakutsujen yhteydessä kulkisi toivelista mitä kaikkea vieraat voisivat juhlien hyväksi tehdä.

Juuri näin minäkin ajattelen. Jos ei olisi pyytänyt autoa, olisimme jopa voineet sitä tarjota.
 

Yhteistyössä