Että voikin suututtaa, ärsyttää ja pelottaa samaan aikaan

Samaa juttua taas. Eli meillä on lauantaina häät, joissa mies on bestman. Miehellä ja morsiamella on ollu suhde sinä aikana kun me ollaan oltu naimisissa ja morsian odottanut sulhasen lasta (olivat siis yhdessä jo silloin).

Mä olin jo keränny kaiken rohkeutuni ja itsetuntoni kasaan ja valmistautunut henkisesti menemään noihin kemuihin. Eilen selvisi, että miehen tarvisi ajaa hääautoa. Se taas tarkottaa sitä, että mä saan siirtyä muksujen kanssa omalla autolla (tai taksilla) kirkosta juhlapaikkaan.

Miten noin pienestä asiasta voi hermostua näin mahdottomasti. Mistään tekemisestä ei tule mitään ja kaikki menee muutenkin päin p****ttä. :headwall: |O

Juhlapaikalla on saman päivänä tapahtuma, eikä sinne saa ajaa omilla autoilla. En tiedä, onko siellä joku poikkeus tuon tietyn tilan varanneille ja jos on, niin tarviiko sitä jotenkin todistella. Jos sinne ei pääse tai siellä ei ole paikkoja, seuraava mahdollisuus parkkeerata alkaa olemaan noin 1km päässä. Kävele sitten juhlatamineissa tienvierustaa :headwall:

Ja vielä sekin, että mä en aio "yksin" mennä sinne juhliin. Eli todellakaan en astu juhlatilan ovesta sisään ennen kuin mies on myös tullut. En tunne ainuttakaan juhlavierasta enkä morsianta enkä voi sanoa olevani sulhasenkaan kaveri. Sulhanen on ihan mukava, mutta kun ei ikinä olla tutustuttu kunnolla missään, niin ei sitä nyt kaveriksi voi sanoa.

Olenko mä oikeesti ihan v*ttumainen vai miksi mä näin hermoilen tästä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ImpiEllenAnna:
Samaa juttua taas. Eli meillä on lauantaina häät, joissa mies on bestman. Miehellä ja morsiamella on ollu suhde sinä aikana kun me ollaan oltu naimisissa ja morsian odottanut sulhasen lasta (olivat siis yhdessä jo silloin).
Siis hä?

Te ootte yhä yhdessä, ne on yhä yhdessä, te meette häihin....kauniitjarohkeet, mä en kestä! :eek:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:

En mäkään kestä |O |O Mä olen aivan loppu koko hääjuhlan kanssa :headwall: Mut saa viedä pakkohoitoon ennen kuin noista on selvitty.
 
Mä en menis sinne.
Ja vaikken kannatakaan aikuisen ihmisen kahlitsemista, niin ei menis muuten mun mieskään. Jos olis edes enää mun mies temppunsa jälkeen.
 
hmph

Niinpä! Ja mitä ihmettä ukkos tekee batmanina????? :eek:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Muakin ottais päähän:
No eikö sitä hääautoa kukaan muu voi ajaa? Luulis ainakin miehes ymmärtävän sun pointin ihan hyvin jos tommosta pyytäisit..
No ilmeisesti ei voi. Mies ainakin antoi ymmärtää, että on yrittänyt saada jonkun muun ajamaan sitä mutta ei vaan tunnu onnistuvan. En sit ymmärrä, että miksi ei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja ImpiEllenAnna:
En mäkään kestä |O |O Mä olen aivan loppu koko hääjuhlan kanssa :headwall: Mut saa viedä pakkohoitoon ennen kuin noista on selvitty.
Mä en menis sinne.
Ja vaikken kannatakaan aikuisen ihmisen kahlitsemista, niin ei menis muuten mun mieskään. Jos olis edes enää mun mies temppunsa jälkeen.
En mä voi kieltää miestä menemästä. Ja menen kyllä itsekin. Ehkä mä näistä ekoista selviän hengissä, mutta pari viikkoa myöhemmin olevat häiden jatkot saattaa olla sellainen paikka, että morsian kuulee kunniansa :saint: tekis kovasti mieli sanoa sille jotain elämän totuuksia.. :xmas:
 
Muakin ottais päähän

Silloin ei oo yrittäny tarpeeksi. Hyi hitto, pistä kova kovaa vasten.
 
yök
Alkuperäinen kirjoittaja Kowalski:
Alkuperäinen kirjoittaja ImpiEllenAnna:
En mäkään kestä |O |O Mä olen aivan loppu koko hääjuhlan kanssa :headwall: Mut saa viedä pakkohoitoon ennen kuin noista on selvitty.
Mä en menis sinne.
Ja vaikken kannatakaan aikuisen ihmisen kahlitsemista, niin ei menis muuten mun mieskään. Jos olis edes enää mun mies temppunsa jälkeen.
Jep, juuri näin. Minä säilyttäisin kasvoni ja olisin menemättä ja jos pettäjämiehelleni häät on noin tärkeät ja menisi ilman minua, saisi mennä sitten kokonaan. Tuli ihan paha olo ap:n puolesta :x
 
Alkuperäinen kirjoittaja ImpiEllenAnna:
En mä voi kieltää miestä menemästä. Ja menen kyllä itsekin. Ehkä mä näistä ekoista selviän hengissä, mutta pari viikkoa myöhemmin olevat häiden jatkot saattaa olla sellainen paikka, että morsian kuulee kunniansa :saint: tekis kovasti mieli sanoa sille jotain elämän totuuksia.. :xmas:
Säästä ne elämän totuudet miehellesi. Hän sua petti, morsian tuskin on luvannut rakastaa sua myötä- ja vastoinkäymisissä ja kunnioittaa ja olla uskollinen jne...
 
Mari
Milloin se suhde ja millaisessa tilanteessa? Siis oliko esim. jonkin juhlan päätteeksi kännissä yksi pano vai miten?

Oletko koskaan kunnolla antanut miehellesi anteeksi? Oliko tämä morsian siis sinun hyvä kaverisi ennen syrjähyppyä miehesi kanssa?
 
Yhteistyössä