[QUOTE="vieras";27231198]Ei Estonian uppoamiseen liity oikeasti mitään niin epäselvää, että pitäisi alkaa keksiä salaliittoteorioita. Suurin osa noista "epäselvyyksistä" on tyyliin "kaverin kaverin kaveri sanoi, että oli se tyyppi hengissä". Esimerkiksi WTC-salaliittoteoreetikot on jo uskottavampia sillä siihen liittyy ihan oikeita tieteellisiä epäselvyyksiä.[/QUOTE]
Ei liity mitään epäselvää? Sinä siis luotat tutkintaan, jonka virheet on yleisesti tiedossa ja jopa se on myönnetty että Estonian kyljessä on reikä! Reikä, jonka olemassaolon virallinen tutkintakomissio jatkuvasti kielsi. Myös se on myöhemmin tunnustettu että JAIC tutki sukelluksillaan vain omaa uppoamisteoriaansa.
Nimet tarkistettin MONEEN kertaan ennen julkaisua. Nimet on vahvistanut niin suurlähetystö, poliisit eri maissa, Viron ulkoministeriö, varustamo, sairaalan ylilääkärit jne. Jokainen pelastunut kertoi nimensä itse, joten mitkään kaverin kaverin jutut eivät olleet mahdollisia.
Saksassa ollut kapteeni Erich Moik miehistöineen katsoi uutislähetyksiä erittäin tarkasti koska seurueen kahden miehen vaimot olivat onnettomuusyönä olleet Estonialla ja lisäksi Estonialla oli muitakin tuttuja. Tunnistivat uutiskuvista Avo Pihtin siis siitä ZDF:n uutislähetyksestä joka on myöhemmin takavarikoitu.
Tutkintakomission ensimmäinen puheenjohtaja Andi Meister oli myös sitä mieltä että Piht pelastui.
Tax free-kaupan johtaja Tiina Müür kertoi keväällä 1994 vanhemmilleen pelkäävänsä, pelko liittyi työhön. Tiina joutui tämän takia olemaan kuukauden sairaslomallakin. Tiina halusi kovasti lopettaa työskentelyn Estonialla ja hänen pitikin siirtyä sieltä pois marraskuussa 1994.
Tiinan nimi ilmestyi myös pelastuneiden listalle, mutta Tiina ei koskaan palannut kotiin. Tiesikö hän liikaa? Tiina nähtiin Avo Pihtin kanssa ulkokannella hiukan ennen uppoamista. Olivatko he samalla pelastuslautalla (Y64?)?