Espoon elokuisesta ryöstöturneesta epäillään viittä uussuomalaista

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Espoon loppukesäisen ryöstökavalkadin takia viisi vangittuna ollutta uus.suomalaista on päästetty vapaaksi odottamaan jutun oikeuskäsittelyä.

Elokuun loppupuolella Espoon Haukilahdessa nuoriso juhli koulujen alkamista. Uimarannalle oli kokoontunut satoja nuorukaisia. Mutta paikalla oli myös uus.suomalaisia, joilla oli pahat mielessä.

Poliisi otti kyseisen viikonlopun jälkeen kiinni viisi uus.suomalaista, jotka sittemmin vangittiin tutkinnallisista syistä. Heitä epäillään törkeistä pahoinpitelyistä, pahoinpitelystä ja ryöstöistä. Esitutkinnan aikana on lisäksi selvinnyt, että osaa väki.valtarikoksiin epäillyistä nuorista epäillään myös törkeästä huumausainerikoksesta, jonka esitutkinta on vielä kesken.

Ryöstöissä toisilta nuorilta vietiin tai yritettiin viedä jopa ihan päällysvaatteita päältä. Lisäksi nuorilta vietiin puhelimia, kelloja ja koruja, joissakin tapauksessa saatiin vähän rahaakin.

Uhrien määrästä ei ole tietoa, mutta niitä oli useampia, ainakin kymmenkunta. Yksi uhri loukkaantui vakavasti ja oli pitkään sairaalahoidossa, sillä hän yritti vastustella ryöstöä. Tästä seurasi, että häntä puu.kotettiin. Myös muita uhreja pahoinpideltiin ryöstöjen yhteydessä enempi tai vähempi.



Poliisi vapautti epäillyt tekijät muutaman viikon jälkeen, mutta heille on määrätty matkustuskieltoa. Epäillyt ovat 15-17-vuotiaita ja kaikki ovat siis ul komaal aistau staisia.

Asiasta aikaisemmin: Espoossa useita nuorisoryöstöjä yön aikana

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Lähde p t media
 

Yhteistyössä