Esikoista yrittämään loppuvuodesta tai 2011?

Onnittelut plussanneille!!

Mäkin oon miettinyt että mitenköhän mun menkkojen ja ovisten kanssa käy tulevaisuudessa (jos nyt ei tärppää), kun vasta jätin pillerit pois. En yhtään muista millainen mun kierto oli ennen pillereitä eli joskus 17-vuotiaana.

Tässä kierrossa taisi joku oviksentapainen olla, ku sunnuntaina ja maanantaina oli rinnat kipeet, nännit vähän vieläkin. Joku tuolla toisella palstalla kirjoitteli, että rinnat kipeytyis oviksen jälkeen eikä sen aikana. Itse olen vielä ihan amatööri, joten mitä te ootte tuosta mieltä? Muutenkin on hieman epäselvää, että onko mulla oikea kp. Olen siis aloittanut sen laskemisen tyhjennysvuodon ekasta päivästä eli 23.11., viimeisen pillerin otin 20.11. Osaako joku auttaa?

Ajattelin jo etukäteen, että ovis sattuis johonkin tuohon viikonlopun/itsenäisyyspäivän paikkeille, joten mahdollisimman paljon yritettiin pupuilla. Meinasi tosin olla hieman hankalaa, kun oltiin isolla kaveriporukalla koko viikonloppu mökillä. Täytyi vain puuhastella hiirenhiljaa muiden mentyä nukkumaan. :whistle: Jos tässä kierrossa ei tärppää, niin ei ainakaan oo yrityksen puutteesta kiinni.
Mies varmaan ihmettelee, kun nyt en olekaan hänen kimpussaan koko ajan kiehnäämässä, mutta jotenkin into vähän hiipui kun oletettu ovis meni. En mä miehelle mistään oviksista oo puhunu, hermostuis vaan. Mutta oli kyllä herttaista, kun hän viikonloppuna huppelissa kuiskaili, että tahtoisi kertoa koko maailmalle, että yritetään saada lasta. :heart: Ja minä purskahdin heti itkuun. :D

Tänään oli pakko lievittää odottamisen tuskaa. Tein yhden halpistestin. Negaahan se tietysti näytti, mutta sainpahan tehdä jotain konkreettista tän asian suhteen. Ensi viikon viikonloppuna ajattelin testailla sitten ihan tosissani, ellei menkkoja sitä ennen näy. Voi, miksi päivät päivät kuluu niin hitaasti..
 
Leena T itte suosittelen olemaan kertomatta, itte olen kertonu kavereille ja nyt ne kyselee et onko uutisia. Ärsyttää ku en osannu pitää päätäni kii ja pitää nyt todeta, että ei uutisia. Ja kerron mikäli tilanne muuttuu...

Viime yönä näin unta, että kaikki mun kaverit sai vauvan, neki jotka inhoaa lapsia ja ei aio koskaan niitä hankkia. Ja mie olin vain ilman.

Oli aika karseaa. Viime aikoina on menny yöunet, unirytmi iha sekasin. Päätinki alkaa kiskoon itteni väkisten ylös ajoissa. Nyttenki suunnittelen joko salille menoa tai tuon koiran juoksuttamista tovin ennen töihin menoa. Alan urheileen taas paremmin.

Sitten se tupakka, se on nyt pakko heittää pois. Varmaan kaikki munasolut kuolee kuihtuneina ku poltan, mut se vaa tuntuu olevan ainoa hetki jolloin saan vaan olla ja hengähtää. Pitänee keksiä muuta tilalle. Nyt soitto sinne terkalle, josko se alkais tutkii missä mättää ja sais vinkkejä :D
 
millimolliSovittiinkin yhdessä, että kumpikaan ei kerro kenellekään ilman toisen lupaa. Ja kaverit ei tästä nyt tiedä mitään. Mies oli vain niin onnessaan, että olisi halunnut hehkuttaa. =)

Noista sinun vauvaunistasi.. Minä taas kuvittelen ihan hereillä, että kohta kaikki kaverit saa lapsen ja minä en. Mun kaveripiirissä ei oo tällä hetkellä kenelläkään ajankohtaisena lapsitoiveet. Siksi tuntuisikin pahalta, jos he saisivat ja me emme.

Ja voi, onpas meillä paljon yhteistä: minä poltan myös. Ystäville ja työkavereille olen jo sanonut, että vuodenvaihteessa lopetan tupakoinnin uudenvuodenlupauksena. Eipähän tarvitse sitten selitellä, että miksi en polta. Tosin olisi varmasti hyvä lopettaa se nyt heti, kun yrityskin on alkanut. Mutta en halua, että oikeesti kaikki saa tietää meidän suunnitelmista.
 
Onnea plussanneille!!!:flower::flower::flower:

Minähän olin päättänyt että IKINÄ en ovistestejä osta mutta nyt tuntuu siltä että jos tällä yrityskerralla ei tärppää niin alan testailemaan... :| Jostain syystä on aina ollut sellainen tunne että meillä raskautuminen ei onnistu niin helposti kuin toivoisi :(
 
Kais-a mulla kanssa houkuttelee mennä osteleen ovistestejä. Huomenna meen papakokeeseen ja intän kyllä että se tarkistaa kaiken mahollisen.

LeenaT Joo mieki tässä suunnittelen kovasti lopettelua, ei ainakaan jää siitä kiinni.

Kyllä mulla ainaki sieppaa, ku jotku tulee vahingossa paksuks ja sitte tekee abortin. Sitte tämmöiset jotka ei muuta halua ni tuntuu ettei sitten millään.
Jossei jouluna plussata ni mie repeän kyllä iha totaalisesti. Ja alan karjumaan joulupukille, että miksi perkeleessä sitä ei kuulu! :D
 
Mä lopetin tupakoinnin heinäkuussa ja kyllähän sen arvaa mitä kaikki epäilivät - niin suku kuin työkaveritkin.. tuntu tyhmältä sitten kailottaa facebookkia myöten kuinka kosteita lomapäiviä/viikonloppuja on vetäny että lopettaisivat kyselyt/utelut/vihjailut.

On se vaan kumma että nainen ei saa olla juomatta tai polttamatta (mikäli joskus on juonut ja polttanut) ilman että syy olisi raskaus.

Mä toivon tsemppiä teille lopettaville - ei oo helppoa :/

Jajoo, enköhän mä testin tossa joku aamu tee.. ehkä ;)
 
Täälläkin aletaan jännittämään!

Miehen kanssa (hän pian 29v, itse 24v)päätettiin lopettaa e-pillereiden käytön viime kuun, eli marraskuun puolessavälissä, sen jälkeen ollaan pupuiltu ilman mitään ehkäisyä. Pikku masuasukki olisi enemmän kuin tervetullut :) Takana minulla on nyt kuitenkin jo monen vuoden pillereiden käyttö, joten en usko, että heti onnistaa, vaan oon pessimistinä valmistautunut useamman kuukauden (jopa vuoden) odotteluun. Mies kuitenkin elää onnellisesti uskossa,että niitä lapsia vaan tehdään... hieman yrittänyt rauhoitella häntä.

Ensi sunnuntaina tai maanantaina pitäisi menkkojen alkaa, joten nyt on vielä muutamia päiviä aikaa jännittää ja odottaa kauhulla :) Tai no, toivotaan, että menkat ei ainakaan myöhästy vain siitä syystä, että kroppa olisi kovasti sekaisin pillereiden lopetuksen takia! Olisi se kyllä melko uskomatonta, jos kerralla tärppäisi...! Nännit on julmetun kipeät ja mies kommentoi, että olis kokoajan "pitkät päällä" ku ilman rintsikoita oon kotona, nöpöttää nöpöttää.. Maha on tuntunut heiman turvonneelta, mutta olen lukenut myös oireita e-pillereiden lopetuksesta, joten uskon ainakin toistaiseksi syiden johtuvan siitä, että kroppa vasta yrittää saada omaa hormonitoimintaa kuntoon.. niin, tai sitten oon vaan vainoharhainen kuumeilija :D

Noh, jos maanantaihin mennessä ei menkkoja kuulu ni sit teen ekan testin :)
 
Keskiviikko 8.12

Yrityksen aloittaneet
nimim............ikä.................YK ................KP...........jännäpäivä

Nannie.........20................3............ ....28/26....................6.12
Sassy..........22................2........... .....33/31-34...............6.-9.12
Epa_88........22................2.................26/28-30.............10.-12.12
AnniMu........20................2............. ...29/32.....................11.12
Avocado......28................2.................22/27-33.............14.-19.12
köppiäinen...24................1...... ...........21/27-34.............14.-21.12
Line.............29................2.................19/28....................17.12
Liina87........23.................7............ ....19/29...................18.12
Syksy2010...29................3.................22/33-34............19.-20.12
Renesmee....29...............1.................23/35...................20.12
millimolli......25................4................13/27-30.............22-25.12
Lunea............................tjot...............11/25-32............24.-31.12
sindi^^........25...............5............. ...12/28-32.............24.-28.12
eltsu81.........29............ ..1..................11/?...................25.12>
kais-a..........22................3........... .....15/34..................27.12
Tine............25................2.................6/28-38..............30.-8.1
pikkumy.......25................3................6/27-28..............29-30.12
sakara.........34................1................?/32-36.............?
Ambrosia85..25...............1..................29/?.........................?
Karoliina-87..23...............1...................?.........................?
Juliane.........24................1.................21/?........................?
LeenaT........25................1..................16/?.........................?
rallinelli........22................1..................tjot
Halin............20.................2......... ........1/30......................?

Yrityksen myöhemmin aloittavat:
nimim....................ikä........... ...................yritys alkaa

Hennu86.................24..................... ..........joulukuu 2010
Eireann...................28............ ..................tammikuu 2011
Tindetar..................22................................tammikuu 2011
Tupu_.....................25................. ..............helmi-maaliskuu 2011
Liiu.........................25............. ..................alkuvuodesta 2011
Tuanni....................25.......... .....................huhtikuu 2011
sansu86..................24.................... ............huhtikuu 2011
Sarayi.....................23................. ..............huhtikuu 2011
Susimieli.................21..................... ..........huhti-toukokuu 2011?
Peepe.....................25................................kesä 2011
tryffeli89.................21.................................2011
hapisikatakamura......29..............................kesä 2011


Plussanneet: :flower:
nimim...........ikä...........plussa. ...........LA...........monennesta tärppäsi

Tiipula..........28...........7.9.2010.....16.5 .2011..........yk2
lumityttö78....31.........18.10.2010....24.6.2011..........yk1
Liisakaisa......27.........7.11.2010.....18.7.2011...........yk1
white gold.....24.........27.11.2010....31.7.2011..kesk.yhd.
popsis..........28............6.12.2010............................yk1
ulleli83.........27............7.12.2010............................yk3

--------------------------------------------------------------------
Listan päivittäminen onnistuu "lainaa"-napin avulla Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.[/QUOTE]
 
köppiäinen
Leenat minusta ainakin tuntuu, että rinnat kipeytyy aina vasta oviksen jälkeen ja sitten ne ovatkin kipeänä 2 viikkoa, ennen kuin kuukautiset alkaa. Tosin mulla on joka toisessa kierrossa normaalisti selvemmät ja kovemmat oireet.

Liisakaisa voi ei, nyt mää rupesin tarkkailemaan itseäni ihan hulluna, että oisko sittenkin voinut jotain tapahtua... Täällä kyllä on niin paljon nyt plussailtu, että mielelläni lähtisin samaan aaltoon! :D Jos/kun nyt oviksen nähtävästi tunsin, niin kuukautisia voisin odotella ensi viikon viikonlopulle, jospa ne ei sitten tuliskaan. Iiiiik!
 
Keskiviikko 8.12

Yrityksen aloittaneet
nimim............ikä.................YK ................KP...........jännäpäivä

Nannie.........20................3............ ....28/26....................6.12
Sassy..........22................2........... .....33/31-34...............6.-9.12
Epa_88........22................2.................26/28-30.............10.-12.12
AnniMu........20................2............. ...29/32.....................11.12
Avocado......28................2.................22/27-33.............14.-19.12
köppiäinen...24................1...... ...........21/27-34.............14.-21.12
Line.............29................2.................19/28....................17.12
Liina87........23.................7............ ....19/29...................18.12
Syksy2010...29................3.................22/33-34............19.-20.12
Renesmee....29...............1.................23/35...................20.12
millimolli......25................4................13/27-30.............22-25.12
Lunea............................tjot...............11/25-32............24.-31.12
sindi^^........25...............5............. ...12/28-32.............24.-28.12
eltsu81.........29............ ..1..................11/?...................25.12>
kais-a..........22................3........... .....15/34..................27.12
Tine............25................2.................6/28-38..............30.-8.1
pikkumy.......25................3................6/27-28..............29-30.12
sakara.........33................1...............45/32-36.............?
Ambrosia85..25...............1..................29/?.........................?
Karoliina-87..23...............1...................?.........................?
Juliane.........24................1.................21/?........................?
LeenaT........25................1..................16/?.........................?
rallinelli........22................1..................tjot
Halin............20.................2......... ........1/30......................?

Yrityksen myöhemmin aloittavat:
nimim....................ikä........... ...................yritys alkaa

Hennu86.................24..................... ..........joulukuu 2010
Eireann...................28............ ..................tammikuu 2011
Tindetar..................22................................tammikuu 2011
Tupu_.....................25................. ..............helmi-maaliskuu 2011
Liiu.........................25............. ..................alkuvuodesta 2011
Tuanni....................25.......... .....................huhtikuu 2011
sansu86..................24.................... ............huhtikuu 2011
Sarayi.....................23................. ..............huhtikuu 2011
Susimieli.................21..................... ..........huhti-toukokuu 2011?
Peepe.....................25................................kesä 2011
tryffeli89.................21.................................2011
hapisikatakamura......29..............................kesä 2011


Plussanneet: :flower:
nimim...........ikä...........plussa. ...........LA...........monennesta tärppäsi

Tiipula..........28...........7.9.2010.....16.5 .2011..........yk2
lumityttö78....31.........18.10.2010....24.6.2011..........yk1
Liisakaisa......27.........7.11.2010.....18.7.2011...........yk1
white gold.....24.........27.11.2010....31.7.2011..kesk.yhd.
popsis..........28............6.12.2010............................yk1
ulleli83.........27............7.12.2010............................yk3

--------------------------------------------------------------------
Listan päivittäminen onnistuu "lainaa"-napin avulla Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.

).(Päivitin itselleni tuon kiertopäivän kun edelleen kuitenkin samassa kierrossa mennään. Gynellä kävin eilen ja ultran mukaan missään ei ole mitään vikaa. Kohdun limakalvo 7 mm. R-testi kuitenkin otetiin kohdunulkoisen poissulkuun, mutta eipä ole siitäkään vielä mitään kuulunut, joten eiköhän se nega ollut.

Onnea kaikille plussanneille! :flower: Toivotan sormet ja varpaat ristissä, että kaikki menee hyvin.
 
Keskiviikko 8.12

Yrityksen aloittaneet
nimim............ikä.................YK ................KP...........jännäpäivä

Nannie.........20................3............ ....28/26....................6.12
Sassy..........22................2........... .....33/31-34...............6.-9.12
Epa_88........22................2.................26/28-30.............10.-12.12
AnniMu........20................2............. ...29/32.....................11.12
Avocado......28................2.................22/27-33.............14.-19.12
köppiäinen...24................1...... ...........21/27-34.............14.-21.12
Line.............29................2.................19/28....................17.12
Liina87........23.................7............ ....19/29...................18.12
Syksy2010...29................3.................22/33-34............19.-20.12
Renesmee....29...............1.................23/35...................20.12
millimolli......25................4................13/27-30.............22-25.12
Lunea............................tjot...............11/25-32............24.-31.12
sindi^^........25...............5............. ...12/28-32.............24.-28.12
eltsu81.........29............ ..1..................11/?...................25.12>
kais-a..........22................3........... .....15/34..................27.12
Tine............25................2.................6/28-38..............30.-8.1
pikkumy.......25................3................6/27-28..............29-30.12
sakara.........33................1...............45/32-36.............?
Ambrosia85..25...............1..................29/?.........................?
Karoliina-87..23...............1...................?.........................?
Juliane.........24................1.................21/?........................?
LeenaT........25................1..................16/?.........................?
rallinelli........22................1..................tjot
Halin............20.................2......... ........1/30......................?
Plumps!........24................1...................24/?............................?

Yrityksen myöhemmin aloittavat:
nimim....................ikä........... ...................yritys alkaa

Hennu86.................24..................... ..........joulukuu 2010
Eireann...................28............ ..................tammikuu 2011
Tindetar..................22................................tammikuu 2011
Tupu_.....................25................. ..............helmi-maaliskuu 2011
Liiu.........................25............. ..................alkuvuodesta 2011
Tuanni....................25.......... .....................huhtikuu 2011
sansu86..................24.................... ............huhtikuu 2011
Sarayi.....................23................. ..............huhtikuu 2011
Susimieli.................21..................... ..........huhti-toukokuu 2011?
Peepe.....................25................................kesä 2011
tryffeli89.................21.................................2011
hapisikatakamura......29..............................kesä 2011


Plussanneet: :flower:
nimim...........ikä...........plussa. ...........LA...........monennesta tärppäsi

Tiipula..........28...........7.9.2010.....16.5 .2011..........yk2
lumityttö78....31.........18.10.2010....24.6.2011..........yk1
Liisakaisa......27.........7.11.2010.....18.7.2011...........yk1
white gold.....24.........27.11.2010....31.7.2011..kesk.yhd.
popsis..........28............6.12.2010............................yk1
ulleli83.........27............7.12.2010............................yk3

--------------------------------------------------------------------
Listan päivittäminen onnistuu "lainaa"-napin avulla Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.
 
Täällä jännätään, tein uuden testin tänään ja haamu oli vahvempi! :heart: Pakko testata vielä muutaman päivän päästä digillä. :eek:

Mulle voi päivittää LA 18.8.2011. Oon jo kovasti suunnitellu, että menisin varhaisraskauden ultraan yksityiselle, muuten mä stressaan aivan liikaa! :stick: Onks kenelläkään tietoa, millä raskausviikolla ne yleensä tehdään?

LeenaT, voiiiii, meinasin ruveta pillittämään ku luin sun miehes kuiskailusta..!

kais-a, mä vannoin aikanani, etten lähe oviksenmetsästyspuuhiin, ku pelkäsin koko homman menevän suorittamiseks. No kappas vaan, ei menny ku yks kierto ilman ku jo marssin apteekkiin ja ostin ovistestejä. Halusin kuitenkin päästä helpolla ja päädyin ostamaan Clearbluen digiovistestejä. Törkeen kallista (vähän päälle 40€! :O), mutta erittäin selkeitä käyttää (ja silloin ainakin oli kylkiäisenä digiraskaustesti).


ulleli83 ja Kallo 3+6??!? :confused:
 
ulleli83 Ihania uutisia, onnee nyt vielä! :) Mitä mä noista varhaisultrista tiedän nii viikkoja ois hyvä olla ainaki se 6.. Voihan se olla että aiemminki jotai näkyy/kuuluu, mutta sitten se harmittaa jos ei vielä mitään näykään, et onko se nyt varmasti siellä.. :) Ja eihän sulla pitkä aika olekaan siihen kuuteen viikkoon :)

ON kp 30/32 ja kahtena iltana ollu jo hirveet menkkakivut.. Ei vaan täti kuulu ei näy :eek: Oisko nuo kivut ollu sitte jotai muuta.. Kp 28 testasin hätäisenä jo negan. Nyt jos jaksais sunnuntaihin asti sinnitellä ja sitten testailla uusiks :) Eilen illalla tuli iha sikahuono olo (tosin syömisen jälkeen?), ja tänä aamunaki yökötti, ku en ollu mitää syöny. Toivottavasti en nyt vaan kuvittele :D

Paljon plussiaaaa! :)
 
rallinelli
Olipa kiva tulla tänne taas pitkästä aikaan. Ihana lukea kuinka monet ovat plussanneet :) Onnea teille hirmu paljon! :heart:

Minulla olisi kohta lääkäriin aika :/ Jätin pillerit pois reilut kolme viikkoa sitten, eikä kuukautisista mitään tietoa.
Nyt jännittää vähäsen. Haluaisin vain kuulla sen, että kyllä ne joskus tulee ja voisimme jatkaa yrittämistä..
 
Huomenia kaikille!
Mie oon ollu kun tulisilla hiilillä eilis illasta lähtien! Alavatsan "viiltävät" kivut jatkuneet, nopeesti menee ohi ja myöhemmin sama toistuu. Menkkoja ei näy...ja nyt on jo kp34. Ja nyt aamulla otti päähän, kun en eilen töiden jälkeen mennyt raskaustestiä ostamaan! ( mutta kun en vaan kehannu ku siellä ne kaikki apteekintädit on tuttuja!!) ja seuraava apteekki on 20km:n päässä. Voi perhana.
Nyt sitten seuraakin kysymys, voiko ovistesti näyttää raskauden? Okei, myönnetään pakko oli sit niillä testata ku ei r-testii ollu ! :LOL: ja ikinä en oo saanu ovistestiin plussaa eli nyt näytti sit olevan tuo testiviiva vahvempi ku kontrolliviiva...sit tein viel heti toisen nii viivat oli selkeesti saman vahvusii. Ja sillon kun ovista tikuttelin viimeks, ni tein heti aamusta myös ja sillo ei tullu näin selkeetä plussaa.
Eikai mulla nyt ovis voi olla ku kp 34! Mitä ihmettä...
Nyt kun on vapaapäivä nii täyty kai lähtee ostaa ihan oikee raskaustesti....:p nyt kyllä ketuttaa jos menkat alkaakin, kun on näin outoa tää....
 
Sassy tuohan kuulostaa erittäin lupaavalta :p Kyllä ovistesti saattaa näyttää raskauden ja tuolla kiertopäivällä on vaikea uskoa että se voisi muuta kuin raskautta näyttää! Pidän peukut pystyssä :)
Minulla on aina raskaustesti kaapissa valmiina koska olen niin kärsimätön että en voi odottaa jos on tunne että pitäisi tehdä testi :D Ja oikeastaan niitä on siellä aina vähintään 2 koska jos tulee plussa niin pitäähän se tietysti varmistaa heti toisella testillä :ashamed: Testejähän saa muuten kaupoistakin, etkö voisi kaupasta hakea? Ainakin Preckchek tmv. on kuulemma luotettava ;)
 
Heippa pitkästä aikaa!
Isot onnittelut kaikille plussanneille :flower:
Ja tervetuloa uusille mukaan :)

LeenaT näyttäis siula olevan ihan oikein laskettu kp:t ainakin eilisen mukaan.

Kyllä taas ihmislasta koetellaan, just eilen kun ois ollu "hyvä päivä" niin iski 38 C kuumeen. Kummallista sinänsä että kuume tuli kun salama kirkkaalta taivaalta ja nyt ei oo enää mitään, lämmöt vaan vähäsen enää korkealla. Ovis olikin jo tässä kierrossa aikasessa vaiheessa kp 10. Sain sen bongattua testeillä. Ja ovis kyllä yritettiin hyödyntää.

Viikonloppuna sain kuulla yksissä juhlissa että neljälle isännän serkulle on tulossa ens vuonna vauva. Siinä sitten tippa silmässä sai olla kun tuli niin paha mieli ja toivoton olo. Ja sitten se kysely, millos teille tulee...tuli semmonen fiilis että vielä yksikin kyselijä niin lätty lätisee!

Mie tässä mietistkelin että pitäsköhän mennä työterveyshuollon kautta tutkimuksiin, kun sillon pääsis yksityiselle. Kävin siellä terkkarilla sillon marraskuun lopulla ja tällä viikolla se soitti et papa oli lk 2, eli jotain pientä tulehdusta kait ois, mutta ei mitään semmosta mitä voi hoitaa. Vähän säikäytti ja nyt vituttaa. 6 kk päästä pitäs mennä uudelleen papaan. Pittää varmaan kohta sinne yksityiselle soittaa että saa mielenrauhan.

Kuumeenkourissa lähden kahvinkeittoon :)
 
rallinelli
Sindi ^^ : Kirjoitit näin: Mie tässä mietistkelin että pitäsköhän mennä työterveyshuollon kautta tutkimuksiin, kun sillon pääsis yksityiselle. Kävin siellä terkkarilla sillon marraskuun lopulla ja tällä viikolla se soitti et papa oli lk 2, eli jotain pientä tulehdusta kait ois, mutta ei mitään semmosta mitä voi hoitaa. Vähän säikäytti ja nyt vituttaa. 6 kk päästä pitäs mennä uudelleen papaan. Pittää varmaan kohta sinne yksityiselle soittaa että saa mielenrauhan.

Minä varasin ajan työterveyslääkärille (sopimuksen mukaan vain näin voi edetä). Hän kirjoitti lähetteen gynelle. Kannattaa ehdottomasti näin. Minulla vielä työpaikka sen nyt maksaa, kun menin ensin normilekurille ja sain lähetteen eteenpäin.
 
back in business, home sweet home!! eli reissusta kotiuduttu!! Mukavata oli :)

Hirmuisesti täällä on tapahtunut, ONNEA KAIKILLE PLUSSANNEILLE!! (toivottavasti tuun pian perässä)

ON: elikkä kp24/jotain.. vielä en testaa, en.. ehkä alkuviikosta.. mut kuitenkin ennen ens vkl jos ei menkat oo alkanut, meinaa sillon pitäis lähteä tallinnaan. Ennen pillereitä/ehkäsyä kierrot kuitenkin oli yli 30 päivää selkeästi.. Oireista, mitä sellaset on?? :D eli juuri mitään normaalista poikkeavaa en ole huomannut, paitsi et etenkin iltaisin rinnat/nännit on tosi arat, mut sen laitan vaan luomun piikkiin.. En silti sen kummemmin mitään ovistakaan huomannu, enkä edes tuolla reissussa testaillutkaan ja ehkäpä en jatkossa kotonakaan..
 
No niin..uskalsin mennä lähiapteekkiin :) sieltä tarttui mukaan Clearbluen digitaalinen testi ja sitten Predictor-merkkinen herkkä testi... Digitestin säästän huomis aamuun, mutta äsken tein tuon toisen ja ja... HAAMU ! :heart: haamu se on, himmeä, mut näkyy kummiskin.... en tiiä mitä muuta nyt sanosin, mutta huomen aamuna teen toisen testin :) katellaan sit, uskaltaako mua lisätä tonne plussanneisiin ?! :O
 
Hienoa Sassy! :flower: Tuu sit kertomaan meille huomenna uutiset. Tuo vaikuttaa kyl jo lupaavalta. ;)

Mulla on taas pyörinyt koko päivän nää vauvajutut mielessä. Pariksi tunniksi pakotin itseni muihin ajatuksiin, kun piti tuota gradua saada taas vähän eteenpäin. Kyllä teki hyvää ajatella välillä jotain ihan muuta! =) Tän vauva-asian suhteen olo on tosi malttamaton. Eikö voisi olla jo ensi viikko?! Oon muutenkin tosi kova jännittämään (aamulla vatsa aivan kuralla pelkän hammaslääkäriin menon takia). Täytyy varmaan tehdä pari kouluhommaa lisää, jotta en stressais niin paljon.
 
Torstai 9.12.

Yrityksen aloittaneet
nimim............ikä.................YK ................KP...........jännäpäivä

Nannie.........20................3............ ....29/26....................6.12
Sassy..........22................2........... .....34/31-34...............6.-9.12
Epa_88........22................2............. ....27/28-30.............10.-12.12
AnniMu........20................2............. ...30/32.....................11.12
Avocado......28................2............... ..23/27-33.............14.-19.12
köppiäinen...24................1...... ...........22/27-34.............14.-21.12
Line.............29................2........ .........20/28....................17.12
Liina87........23.................7............ ....20/29...................18.12
Syksy2010...29................3.................23/33-34............19.-20.12
Renesmee....29...............1.................24/35...................20.12
millimolli......25................4............... .14/27-30.............22-25.12
Lunea............................tjot........ .......12/25-32............24.-31.12
sindi^^........25...............5............. ...13/28-32.............24.-28.12
eltsu81.........29............ ..1..................12/?...................25.12>
kais-a..........22................3........... .....16/34..................27.12
Tine............25................2......... ........7/28-38..............30.-8.1
pikkumy.......25................3.............. ..7/27-28..............29-30.12
sakara.........33................1............ ...46/32-36.............?
Ambrosia85..25...............1..................30/?.........................?
Karoliina-87..23...............1...................? .........................?
Juliane.........24................1............ .....24/?........................?
LeenaT........25................1............. .....17/?.........................?
rallinelli........22................1............. .....tjot
Halin............20.................2........ . ........2/30......................?
Plumps!........24................1............. ......25/?............................?

Yrityksen myöhemmin aloittavat:
nimim....................ikä........... ...................yritys alkaa

Hennu86.................24..................... ..........joulukuu 2010
Eireann...................28............ ..................tammikuu 2011
Tindetar..................22.................... ............tammikuu 2011
Tupu_.....................25................. ..............helmi-maaliskuu 2011
Liiu.........................25............. ..................alkuvuodesta 2011
Tuanni....................25.......... .....................huhtikuu 2011
sansu86..................24.................... ............huhtikuu 2011
Sarayi.....................23................. ..............huhtikuu 2011
Susimieli.................21..................... ..........huhti-toukokuu 2011?
Peepe.....................25................. ...............kesä 2011
tryffeli89.................21..................... ............2011
hapisikatakamura......29..............................kesä 2011


Plussanneet:
nimim...........ikä...........plussa. ...........LA...........monennesta tärppäsi

Tiipula..........28...........7.9.2010.....16.5 .2011..........yk2
lumityttö78....31.........18.10.2010....24.6.2011.. ........yk1
Liisakaisa......27.........7.11.2010.....18.7.2011 ...........yk1
white gold.....24.........27.11.2010....31.7.2011. .kesk.yhd.
popsis..........28............6.12.2010....... .....................yk1
ulleli83.........27............7.12.2010........ ....................yk3

--------------------------------------------------------------------
Listan päivittäminen onnistuu "lainaa"-napin avulla Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.
 

Yhteistyössä