Esikoista yrittämään 2012!

Minäkin olisin toivonut että olisi ollut äiti jolle olisi voinut puhua. Lapsuus ja nuoruus on varmaankin juuri siksi ollut niin lyhyt, ettei ollut muita vaihtoehtoja kuin lähteä nuorena kotoa. Ja jos kaikki ei tiedä niin narsismi on vaikea mielenhäiriö ja siitä kärsivätuskin paranee koskaan ja pitää itseään aina parempana kuin muita. Minulla on kuitenkin ihana mummi vielä jäljellä ja miehen puolelta isovanhempia tulee olemaan 8 joten pulaa rakastavista mummeista ja vaareista ei tule olemaan vaikka omassa suvussa niitä ei juurikaan ole. Jotenkin äitiys on aina ollut minulle tärkeää sillä haluan antaa omille lapsille kaiken sen mitä minulla ei koskaan ole ollut. Rahaa meidän perheellä kyllä oli, mutta rakkaus puuttui, ja minusta se on tärkeämpää
Ja kiitos ymmärryksestä fairytonia!

 

Tervetuloa Cattibrie ja sinsa mukaan kuumeilemaan.

Itsellä oli aikaisemmin asenne, että en ikinä halua äidiksi, ettei minusta ole siihen. Nykyisen avomieheni tavattuani tämä ajatus muuttui aivan täysin ja nyt vauvakuume piinaa ja kovasti odottelen jo toukokuuta, että pääsee aloittamaan yrityksen.

 

Hui, tuntuu että tässä elämässä tapahtuu niin isoja asioita kerralla. Häämöttää valmistuminen ja työpaikka varmistui! Tuntuu että nyt on pakko vähän aikaa tasaantua ennen kun lyö lukkoon tuota ehkäisyn jättämistä. Mies vaan niin kovasti toivoo että sen aika olisi jo. Oikeestaan ihan hassua, että meillä on tää kuumeilu näin päin. Mutta ehkä ihan hyvä, että mies vaikuttaa niin rauhalliselta ja varmalta. Jos mä "joutuisin" olemaan se alotteen tekijä tässä asiassa, sitä pohdittaisiin varmaan vielä vuosia.

 

Onnittelut tulevasta työpaikasta Cattibrie!

Se olis sitten marraskuu... Vuodenvaihde lähenee hitaasti mutta varmasti

Onko teillä tai ootteko ajatellut hankkia jotain vauvaopusta tms.? Mä oon sellaisen ostamista ajatellut, kun lukisin mielelläni kotona iltaisin kaikessa rauhassa odotukseen ja yrittämiseen liittyviä juttuja, ihan mielenkiinnosta ja omaksi ilokseni vielä tässä vaiheessa. Ja jatkossa kirjasta voisi sitten olla jotain hyötyäkin. Suomalaista vauvakirjaa on monet kehuneet, ja nyt se näyttäis olevan Suomalaisessa kirjakaupassa alle 30 e Voipi olla, että siellä tulee poikettua...

Kirjastosta oon aiemmin lainannut sellaisen kirjan, jossa oli ihmisten kertomia lyhyitä juttuja siitä, miten esikoisen syntymä on muuttanut elämää ja miten todellisuus on ollut vähän eri kuin mitä oli etukäteen ajatellut. Oli aikas hyvä ja hauska kirja, ei mitään kaunisteluja vaan ihan kunnon katsaus oikeeseen elämään. Nimi oli muistaakseni Esikoinen tuli taloon. Tekijää en saa päähäni, suomalainen kuitenkin.

 

Tervetuloa uudet tyypit mukaan :wave:

Oon käynyt välillä täällä lueskelemassa, mutten oikein oo ehtinyt kirjottaa mitään, joten nyt tulee taas sit varmaan paljon tekstiä...

"vauvaopuksista". Me ollaan mietitty että ostetaan joku kunhan löydetään sellainen hyvä. Lähinnä miehelle se olis. hän on sellainen joka tykkäisi just iltaisin lueskella omaan tahtiin asiasta. Mä itse koen pärjääväni netin tiedoilla, ja aika paljon tullut nähtyä ja kuultua kaiken laista tuttavien ja kavereiden odotusten ajalta.

Astmasta tuli vielä sen verran mieleen, että raskauden aikana hengitys- ja verenkiertoelimistön kapasiteettihan nousee aika paljon. (esim. monet urheilijat saattaa tehdä ennätyksiään ensimmäisten raskauskuukausien aikana juuri tästä syystä, kun ei ole vielä maha kasvanut, mutta kropan suorituskapasiteetti on parempi). Eli voi olla että astmaoireet helpottaa raskauden aikana, eikä lääkkeiden vähentäminen tai poisjättäminen olekaan niin kauheeta. Olishan mun pitänyt tää muistaa heti, koska opiskelujen aikana tein yhden työn raskaana olevien liikunnasta, mutta eipä heti tullut mieleen, kun ei nykyisessä työssä ole oikein näitä tietoja tarvinnut

Isovanhemmista, ja ylipäänsä läheisten ihmisten osallistumisesta lapsen elämään. Mä koen, että tärkeintä on että lapsen elämässä mukana olevat ihmiset on siihen "sopivia". Eli tarkoitan, että jos esim isovanhemman osallistumisesta olisi suorastaan haittaa lapselle tai äidille, on mun mielestä enemmän kuin ok, ettei kyseinen henkilö ole mukana siinä elämässä. Itse olen elänyt ilman isää, tietäen että hän oli alkoholisti eikä halunnut juurikaan olla kanssani tekemisissä. Onneksi äitini teki sen ratkaisun ettei isäni sitten ole ollut ikinä osa mun elämääni. En koe että olisin menettänyt paljon, mutta jos olisin joutunut olemaan tekemisissä isän kanssa jolle en merkitse mitään, olisi voinut tulla ikäviä kokemuksia. En tiedä ymmärtääkö tästä mun sepustuksesta mitään, mutta toivottavasti tavoititte pointtini. Vanhempien tehtävä on mun mielestäni arvioida ja päättää, ketkä ihmiset sopivat lapsen lähipiiriin. Verisukulaisuus ei mun mielestäni suoraan anna "oikeutta" osallistua elämään. Poikkeuksia on tietenkin esim. tapauksissa joissa vanhemmat ei pysty arvioimaan ja tekemään päätöksiä ko. asiasta.

Nyt kun marraskuu alkoi, tuntuu todella hurjalta ajatella että kahden kuukauden päästä meillä alkaa yritys. Mulla kun kierto menee vielä silleen, että ovulaatio on heti alkukuusta, niin heti uudenvuoden jälkeen saadaan alkaa touhuamaan. Olen samalla aikaa innoissani ja kauhuissani
Mitä lähemmäs ja konkreettisemmaksi asia tulee, sitä enemmän mun ajatukset ja tunteet menee ihan sykkyrää. Haluan tätä ihan todella paljon ja tiedän että nyt on oikea aika, mutta silti on vähän kauhistus siitä mitä sitten oikeasti tulevaisuus tuo tullessaan. Miten pärjätään, miten raskaus menee, miten meidän parisuhde muuttuu jne. Niin paljon muutoksia tulossa, joihin ehkä pystyy varautumaan jossain määrin mutta silti tämä on ihan totaalinen hyppy tuntemattomaan.


Työkaveri kävi eilen töissä neliviikkoisen vauvansa kanssa, ja arvatkaa räjähtikö mun vauvakuume taivaisiin... Ja varsinkin kun tietää että ovis on viikon sisällä niin pitää järjellä taistella sitä ajatusta vastaan, että sittenkin jo nyt aloitettais

 

Tuntuu niin helpottavalta lukea, että muitakin kauhistuttaa. Kun itse oon miettinyt paljon, ja odotan omaa nyyttiä paljon, mutta silti välillä kauhistuttaa. Luulin sen olevan epänormaalia. Jotenkin sitä miettii, että onko tähän kaikkeen valmis. Mutta toisaalta ajattelee, että tän valmiimmaks tuskin koskaan etukäteen voi tulla. Ja tuo ikä arveluttaa, ei omasta vaan muiden puolesta, paljonko saan kauhisteluja osakseni kun olen vain 20-vuotias.

 

olen koulusta saanut "vihkosen" joka jaetaan neuvolassa vanhemmille joten sitä olen lueskellut.oikeasti se on melkein pieni kirja sit on myös dvd joka vanhemmille annetaan,sitä en ole vielä katsonut.opiskelen siis terveydenhoitajaksi ja koulussa vauvakuume vain kasvaa entisestään,neuvolaharjoittelua odotellessa <3

 

Kiitos Vinku85!

fairytonia, ihan samaa mietin, helpottavaa ettei ole ainoa jota kauhistuttaa. Mutta onhan tämä asiana niin iso, ettei se ole ihme että se jännittää ja sitä miettii tarkkaan. Nyt taas tuntuu tosi paljon varmemmalta tänään, huomenna voin taas olla jo ihan paniikissa asian kanssa. Sen takia en haluakkaan hätäillä ja päättää vielä mitään päivää, odotellaan että tää elämä tässä nyt vähän normalisoituu ton opinnäytetyöurakan jälkeen.

Vauvaopusta ei ole tullut edes ajateltua vielä, mutta hyvä idea, jonkun voisi hankkia. Oon vaan varma että jos meen kirjastoon sitä lainaamaan törmään johonkuhun tuttuun. Me ollaan miehen kanssa sovittu, että tässä vaiheessa ei ainakaan puhuta kenellekkään, että perheenlisäyssuunnitelmia saattaisi olla. Oikeestaan on ollut puhetta että asiasta kerrotaan vasta sitten kun se turvalliset 12 viikkoa raskautta on takana, mutta saa nähdä miten malttaa olla hiljaa. Ootteko muut kertonu ystäville/lähipiirille suunnitelmista?

Isovanhemmista ja lähipiiristä ylipäätään olen samaa mieltä Piikikkään kanssa. Meillä on lähipiirissä alkoholiongelmaa, eikä minulla ainakaan ole halua alkaa väkisin luomaan sinne suuntaan suhteita lapsen takia, jos niitä ei muutenkaan ole ylläpidetty. Rakastavia mummuja ja pappoja riittää muutenkin ja meillä kummallakin on pääsääntöisesti todella läheiset välit lapsuuden perheisiin ja lähisukuun.

 

Fairytonia, minusta 20-vuotias ei ole liian nuori hankkimaan lapsia. Jostain luin että keskimääräinen esikoisen saamisikä olisi 23 ja meidän suvussa lähes kaikki naiset on olleet juuri 23-vuotiaita saadessaan ensimmäisen lapsen. Ja minulla on toiveissa vähintään kolme lasta joten parempi aloittaa ajoissa Olen ollut avomieheni kanssa yhdessä kaksi ja puoli vuotta ja jotenkin tuntuu että jotain puuttuu. Ja niin monet vanhat tutut ovat saaneet lapsen muutaman vuoden sisällä niin alkaa tuntua että olisin jo jotenkin liian vanha. Ja vähän harmittaakin, kun minua paljon nuoremmat hankkivat jo lapsia ja itsellä ei niitä ole. Mutta toi tunne varmaan johtuu siitä että asun sellaisessa kaupungissa jossa "teiniraskaudet" on yleisiä ja lähes jokaiselta yläasteeltakin löytyy nuoria äitejä.

Ja nyt kun lapsen hankintaa ollaan suunniteltu niin on alkanut mietityttää, että jos en voikaan saada lapsia? Minua ei niinkään kauhistuta se, millaisen vastuun lapsi tuo tullessaan, vaan se että jos ei sitä lasta sitten tulekaan... Oma elämäni kyllä romahtaisi jos lääkäri sanoisi ettei lapsen saannista ole toivoakaan.

Itse en ole vielä hankkinut mitään lapsesta kertovaa kirjaa, mutta täytyy myöntää, että Vauva-lehden tilasin viikko sitten Varmaan vauvakuume vaan yltyy kun lehti ilmestyy loppuviikosta!

Noista isovanhemmista vielä, meillä tilanne on niin paha etten itsekkään voi olla yhteydessä äitiini hänen sairautensa vuoksi, ja toivottavasti ei omat lapset ainakaan kauhean pieninä ala kysellä miksei mummin luo voi mennä.

Muistan vielä omasta lapsuudesta kun yhtenä päivänä kun olin neljän vanha, äitini pakotti minut sanomaan sanan "radio". En tietenkään osannut ja äitini heitti rakkaimman pehmoleluni takkaan. Sieltä sen sitten ongin kuumien hiilien keskeltä paljain käsin eikä äitini edes yrittänyt estää. Tuo pehmolelu on minulla vieläkin. Tämä tilanne ei ollut edes pahimmasta päästä... Toivottavasti edes osa teistä ymmärtää, kuinka vahvoja tunteita äitiys minussa herättää. :'( Toivon vain että minusta tulee hyvä äiti vaikka oma kuva sanasta "äiti" on pahasti vääristynyt.

Aion muuten jäädä melko pitkäksi aikaa kotiin lasten kanssa, ja olen suunnitellut, että kirjoittaisin kirjan omasta elämästäni. Toivottavasti tuokin toive joskus toteutuu. Kerrottavaa ainakin riittäisi.

 

Olen aina tiennyt haluavani lapsia nuorena, ja mieluiten monta

Miehen kanssa ollaan oltu puoltoista vuotta, josta vuosi kihloissa. Nopeaa toimintaa, tiedän, mutta kaikki on vaan loksahtanut paikalleen, ja minulla koulu loppusuoralla.

Eniten pelkään oman äitini reaktioita, äitini kun ei ole mitenkään helpoimmasta päästä.

 

Juteltiin juuri eilen miehen kanssa tuosta, että milloin on sitten hyvä aika paljastaa uutiset. Miehen mielestä ei kannata kenellekään kertoa ennen kuin ensimmäinen kolmannes on takana. Oon yleisesti ottaen samaa mieltä, mutta jos yhtään osaan ennustaa, niin tulen jonkin verran lipsumaan tuosta Yhdelle ystävälleni kerron varmaan aika pian plussan jälkeen, koska hän on ollut niin iloinen ja ihanasti mukana tässä vauvahaaveilussani. Muille sitten ajallaan ja kun siltä tuntuu. Vanhempieni reaktiota en oikeastaan pelkää, koska he ovat tätä jo jonkin aikaa odotelleet ja ovat suhtautuneet lapsenlapsiinsa todella sydämellisesti.

Pelkotiloista, niitä esiintyy täälläkin aina välillä. Tulevat muutokset, se että enää ei ollakaan vain kaksistaan, ja oma aika voi käydä ihan olemattomiin. Hoivavietti tuntuu olevan jo vahvana, mutta silti samalla kauhistuttaa se vastuu pienestä ihmisestä. Päätös on kuitenkin niin vahva, ettei siitä voi eikä haluakaan enää perääntyä. Lapsettomuus pelottaa myös. Yleensä keskityn vain ajattelemaan, että toivottavasti tärppää nopeasti, mutta välillä mieleen luikertelee käärme. Mitä jos menee vuosia, mitä jos ei onnistu lainkaan?

No mutta, jotain positiivista vielä tähän loppuun, ettei päivä ala pelkällä murehtimisella: työkaveri toi mulle "näin tehdään lapsia" -touhupaketin! Tässä on silmämääräisesti joku 50 kpl ovulaatiotestejä Että näin... Uhosinkos mä jo tuolla keskustelun alkupäässä, että meillähän ei sitten mitään oviksia tikutella

 

Miehen kanssa ollaan oltu puoltoista vuotta, josta vuosi kihloissa. Nopeaa toimintaa, tiedän, mutta kaikki on vaan loksahtanut paikalleen, ja minulla koulu loppusuoralla.

Eniten pelkään oman äitini reaktioita, äitini kun ei ole mitenkään helpoimmasta päästä.

Minulla vähän samoja mietteitä. Ollaan oltu vajaa 2 vuotta yhdessä, kihloihin mentiin 10 kk seurustelun jälkeen. Ehkä joku ajattelee, että onpas nopeaa, mutta palaset vaan loksahti kohdalleen ja koko ajan tuntuu, siltä että tää on se, mitä mä haluan.

Minä myös pelkään oman äitini reaktiota, koska hän on sanonut, ettei halua isovanhemmaksi vielä ainakaan kymmeneen vuoteen. Ja minähän en niin kauaa odota! Muutenkin välini äitini kanssa eivät ole niin hohdokkaat.

 

Joskus sen vaan tietää Mun mielestä on hienoa, että ootte löytäneet sen varmuuden ja vakauden toisen ihmisen kanssa. Ei sillä yhdessä vietetyn ajan pituudella silloin ole niin kovasti väliä. Ei sitä tunnetta vaan kenen tahansa kanssa koe

 

Meillä on sellainen tilanne, että mun puolen suvussa on paljon lapsia ollut aina. Tuntuu että koko ajan joku serkuista on raskaana, ja mummollakin on lapsenlapsenlapsia jo melkein kaksikymmentä. Mun suvussa meidän tulevat vauvauutiset tuskin herättää mitään älytöntä sekoamista. Varmaan toteavat että "olihan se jo aikakin".

Miehen puolella suku taas kaikin puolin aika pieni, ja hänen serkuistaan vasta yhdellä on lapsi. Siellä luultavasti meidän vauvauutisista tullaan sekoamaan enemmän.

Osittain ehkä senkin takia me luultavasti ei kerrota ainakaan miehen puolen suvulle mitään ennen 12rv. Mun puolelta varmaan en pysty olemaan kertomatta omalle äidille ja siskolle...vähän riippuu varmaan myös että näenkö heitä sen ensimmäisen kolmanneksen aikana, koska olen tosi huono pitämään salassa asoita varsinkaan kun ihan nokatusten nähdään.

Sen verran lörppö olen, että töissäkään tuskin pystyn salaisuutta pitämään ihan sinne rv 12 asti. ja kavereistakin ehkä osalle paljastan ennen jo.

Itse ajattelen jotenkin niin, että kerron ensimmäisenä tärkeille ja luotettaville henkilöille. Sellaisille, jotka sitten mahdollisen keskenmenon sattuessa ovat mun tukenani. (Ja toki miehen puolen suvustakin löytyy paljon tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, mutta tuntuu etten heille halua välttämättä heti asiaa jakaa, kun tiedän että siellä aletaan heti höyryämään tulokkaasta, vaikka oltaisiin vielä riskiviikoilla). Mies on mun kanssa samoilla linjoilla näissä, eli ei ole mun tyrannimaisesti päätettyjä asioita ettei hänen suvulleen heti kerrota


Mä olen miettinyt myös että tilaisin vauva-lehden. Täytyy jutella ukon kanssa asiasta ja muistaa laittaa aina piiloon lehdet kun tulee vieraita
Sinsa tilasitko jonkun tarjoustilauksen, ja kuinka pitkän tilausjakson?

Vinku85...repesin tuolle sun ovistestipaketista. Ei siinä varmaan auta kuin alkaa tikuttamaan, kun kerta tuollaisen satsin sait


Mulla oli tänään ehkä paskista paskin työpäivä ja mietin että miten tulen jaksamaan töissä sitten kun olen jo isosti raskaana... On jotenkin niin rankkaa välillä niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, niin miten jaksan sitten . Tänäänkin olin niin väsynyt kotiin tullessani etten jaksanut mitään. Mites sitten kun on maha ja turvotukset ja hormonihöyryt ja kaikki? Alkaa tuntumaan koko ajan vaan paremmalta ajatukselta se että jos meillä natsaa heti ekalla yrityksellä, pystyn lopettamaan perusduunin jo heinäkuun alusta ja keskityn sitten vaan muihin töihin ja lomailuun

 

Itse kanssa tilasin tuon vauvalehden, pitänee kans muistaa piilotella vieraiden saapuessa. Onneksi sellaiset jotka eniten käy (kaksi kaveria) tietää tästä että on vauva haaveissa niin niiltä ei tarvitse ressata. Tämä kuumeilija on jo ostanut kaksi bodya ja hatun kun olivat niin söpöjä ja kirpparilta sai halvalla. Ovat sellaisia kummallekkin sukupuolelle sopivia.
Minä jätin jo ehkäisyn pois. Taidan silti roikkua täällä, sillä miehen kanssa aletaan tosissaan yrittään ens vuoden puolella. Nyt on vaan sellainen että tärppää jos sille päälle sattuu. Ja kuitenkin vuoden vaihde on niin lähellä eikös? :s Oon teistä saanu niin paljon vertaistukee jo nyt etten täältä ketjusta haluaisi lähteä.

 

Ihania uutisia Fairytonia =). Toivotaan että tärppää pian.

Mä olen miettinyt että en haluaisi luopua teistä heti alkuvuonna. Eli vaikka meillä tärppäisikin heti alkuunsa, niin varmaan tulen täällä pyörimään. Meitä on sen verran pienempi piiri, että tuntuu jotenkin ajatuksena mukavammalle täällä jakaa mietteitä, kuin tuolla ketjuissa joissa todella paljon porukkaa... Varsinkin yritysvaiheessa en ehkä kauheesti muihin ketjuihinkirjoittele vaikka niitä seurailenkin. Mulle tuntuu vähän vieraalta ajatukselta se että alkaisin ihan kauheasti päiviä laskemaan ja oviksia tikuttamaan (koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, niinkuni vinkun tapauksessa nähtiin )...

Ja jotenkin mua vähän ehkä ällöttää kaikki ne vähän kliseiset "plussatuulia", "tarrasukkia", "vauvaliimaa" ym. fraasit. Tykkään puhua asioista niinkuin ne on, ilman että aletaan lässyttämään. Älkääkä nyt mun takia alkako täällä noita edellä mainittuja fraaseja välttämään. Tarkoitin että musta on kiva, kun tämä ketju ei ainakaan vielä niitä vilise...ollaan ehkä sen verran noviiseja vielä tässä palstailussa

 

Tilasin Vauva-lehteä 9kk (33e). Ensimmäisen lehden pitäisi tulla neljäs päivä, mutta kävin tänään jo kaupassa vilkuilemassa muitakin lehtiä Mietin myö kaksplus-lehden tilaamista, mutta siinä ei kauheasti ollut juttuja vauvoista vaan lähinnä vähän vanhemmista lapsista.
Tuolta tilasin lehden: Tilaa Vauva-lehti 9kk kestotilauksena vain 33,00&euro; - Sanoma Magazines Finland lehtitilaus

Voitaisiin kyllä pitää tämä keskusteluryhmä odotusaikanakin tai sitten luoda uusi. Voikohan täällä tehdä suljettuja ryhmiä, niin ei olisi niin paljon porukkaa? En ainakaan itse jaksanut lukea noita ryhmiä joissa oli monta tuhatta viestiä. Minusta tällainen pieni ja tiivis ryhmä on parempi

Itse olen kertonut näistä vauvahaaveista parhaalle ystävälle, mutten vielä muille. Äidilleni en aio kertoa, mutta isälle luultavasti jossain vaiheessa. Ja varmaan kerrotaan avomiehen äidille ja isovanhemmille aika alkuvaiheessa sillä jonkun verran kyllä tarvitaan lastenhoitoapua sieltä suunnalta,varsinkin kun miehellä vielä armeija käymättä...

 

Samoin itse tykkään tästä pienestä ryhmästä. Tiiviimpi.

Muuten, kuukautisia odottelen. Otin siis maanantaina renkaan pois. Eivät ole vielä tulleet, ja eilen testasin tyylipuhtaan negan (ja kävin hakemassa lisää testejä) Elleivät tänään ala niin huomenna katsellaan aamulla taas testiä. Perinteisesti maanantaina oon ottanu renkaan pois ja ke-pe on tullut menkat. Tietenkin sitä aina toivoo et tärppäis vaikka meillä onkin ollu ehkäisy käytössä.

 

Tykkään myös tästä meidän tiiviimmästä kokoonpanostamme. Onhan noita muitakin ketjuja hauska lueskella, mutta niissä on monissa niin paljon keskustelijoita, ettei tällainen hitaampi tahdo pysyä perässä. Ei muista kuka on kertonut mitäkin jne. Ja käy se ehkä vähän yksitoikkoiseksi, jos ei puhuta muusta kuin kiertopäivistä... Tai no ainakin nyt kun ei itse vielä ole siinä vaiheessa. Parempi kun en sano enempää, en voi tietää mihin ne omat jutut sitten ajautuu kun on yrittämisen aika, jauhan vaan täällä niistä ovistikuistani

Ainakin tuolla Kerhot-osiossa voi tehdä suljettuja ryhmiä, tästä keskustelupuolesta en tiedä.

Mua kiinnostaa Vauva-lehti myös. Oon lukenut vaan yhden irtonumeron (ukkeli osti kun kuumeilu alkoi, kassatapahtuman kiusallisuusaste oli kuulemma samaa tasoa kuukautistuotteiden ostamisen kanssa) ja siinä oli ihan hyviä juttuja. Meidän perhettäkin oon lukenut yhden numeron, mutta se ei niin kiinnostanut, sitten sopivampi kun lapsi on vähän isompi.

 

minunkin tekisi kovasti mieli tilata joku vauva lehti mutta taidan odottaa sinne asti kun raskaana olen.

nyt taitaa taas vauvakuume hieman hellittää,ei ole ihan 24/7 mielessä.mulla se tulee aaltoina tuo mahdoton vauvakuume,mites muilla? vauvakuume kyllä on koko ajan mutta välillä se onneks ei oo niin "pahana".

 

Onpas täällä ollut vilinää, kun ei ole muutamaan päivään ehtinyt käydä lukemassa

Luomumenkoista oli ollut puhetta. Mua jännittää ihan hirvittävästi, millaiset kivut tulee sitten kun pillerit on jätetty pois. Ennen kuin aloin syödä pillereitä saatoin pahimmillaan pyörtyä + vuoto oli ihan megalomaanista. Pillereiden aloittamisen jälkeen vuotoa ei ole nimeksikään eikä kipujakaan pientä kipristelyä lukuunottamatta. Joten kauhulla odotellaan täälläkin.

En ole ajatellut hankkia mitään vauvaoppata/tilata lehtiä ennen raskaaksi tuloa. Jotenkin mielessä kummittelee se mahdollisuus lapsettomuudesta, niin tuollaiset oppaat ja lehdet vaan lietsoo lisää sitä vauvakuumetta (jos se nyt tästä suuremmaksi voi kasvaa...) ja sitten tuntuisi vielä pahemmalta jos ei tärppääkään. Sitten jos/kun raskautuu hankinkin varmaan kaikkea mahdollista vauvakrääsää Sellainen kirja jossa sekä tuleva äiti että isä kirjaa tuntemuksia ylös raskauden ajalta olisi varmaan kiva, sitten jälkikäteenkin lukea niitä tunteita.

Yllättävän monet täällä olleet yhdessä vasta pari vuotta. Itsekin kuulun tähän joukkoon, ollaan oltu yhdessä n. 2,5 vuotta. Itsekin joskus mietin sitä että onko olemassa joku aika joka "pitää" olla yhdessä ennen kuin voi yrittää raskautua. Mutta tämä tunne on niin vahva ja tuli heti suhteemme alkuaikoina, että tämän ihmisen kanssa haluan perustaa perheen, joten siihen ollaan ajateltu luottaa. Tunne oli itse asiassa tosi yllättävä, koska siihen asti olin ollut sitä mieltä etten välttämättä halua koskaan lasta. Edellisessä suhteessa, joka kesti 5.5, vuotta ei vauvakuumetta tullut missään vaiheessa. Joten olen sitä mieltä, ettei ole mitään tiettyä aikaa mikä pitää olla yhdessä, vaan kyllä sen sitten tuntee kun on valmis ja kumppani on oikea. (Ja onhan tässä jo tota ikääkin sen verran, ettei voi montaa vuotta odotella )

Oletteko muuten miettineet mitä tekisitte jos olette raskaana ja tutkimuksissa selviäisi että sikiössä olisi jotain vikaa/kaikki ei olisi ok? Abortti? Vammaisen lapsen synnyttäminen?

Piikikäs, täällä toinen joka ei voi sietää noita "plussatuulia" yms. fraaseja, ihmelässytystä

 

Kun lopetin pillereiden syömisen alkukesällä, oli ekat luomumenkat ihan tajuttoman kivuliaat. Samoin ensimmäinen ovulaatio pillereiden lopettamisen jälkeen oli jotain ihan järkyttävää. Alavatsa kramppasi niin etten kunnolla liikkumaan päässyt, ja selän suoristaminen ei onnistunut millään. Jotenkin ajattelin että ehkä supistukset tuntuu jotakuinkin sellaisilta.

Kierto kierron jälkeen kivut on kuitekin vähentyneet. Ovulaation tunnen kyllä joka kerta todella selvästi, ja tunnen kummalta puolelta munasolu on irronnut, mutta varsinaisesti kivuliaalta se ei tunnu. Menkkojen aikana yleensä ekan päivänä vähän juilii, mutta sitten loppuaika menee iisisti.


Me ollaan mietitty paljonkin tuota vammaisen lapsen saamista. Olen ollut monta vuotta töissä vammaisten kanssa, kehitysvammaisten ja myös mm. aivovammaisten, liikuntavammaisten ym. Vähän ristiriitaisesti suhtaudun aiheeseen, kun tavallaan olen nähnyt että vammainenkin voi elää täyttä elämää ja kehitysvammaiset on pääasiassa aivan älyttömän ihania ja valloittavia ihmisiä. Mutta sitten olen nähnyt myös sen puolen kun syntynyt lapsi on niin pahasti vammainen että tarvitsee ympärivuorokautista valvontaa ja sairaanhoidollista hoitoa, erilaisia toimenpiteitä, leikkauksia ym. eikä lapsi koskaan opi puhumaan, liikkumaan tai ylipäänsä juuri mitään muuta kuin makaamaan.
Jos tietäisi vamman asteen niin olisi helppo tehdä päätöksiä. Mutta luultavasti jos tiedossa on vain suuri riski vammaiseen lapseen, niin päättäisimme jatkaa raskautta ja pitää lapsen.

 

Ai niin. Kerhopuolelle suljettuun kerhoon siirtyminen voisi olla jossain vaiheessa kiva. Jos katsellaan tässä viestiketjussa vaikka vuoden loppuun asti, että millainen porukka meitä muodostuu ja siirrytään sitten jossain vaiheessa sinne. Ja tokihan tämä ketju pysyy täällä "arkistoissa" ja uusia tyyppejäkin saattaa tulla vielä senkin jälkeen mukaan.

Kiva että muutkin tykkäätästä pienen porukan jutustelusta

 

Mä olen myös pyöritelly silmiäni noille plussatuulia jutuille. Meillä on tarkotus aika rennosti mennä ton yrityksen kanssa, ei mitään oviksien testailuja tai muuta. Ehkäisy jätetään pois ja tulee jos on tullakseen. Ei nyt aikaa olla kyllä vieläkään lyöty lukkoon. Joskus hiipii mieleen pelko siitäkin, että mitä jos ei tulekkaan raskaaksi tai jos siihen menee todella kauan. Mutta toisaalta, ehkä onkin parempi olla jalat maassa asenteella, eikä varmana siitä, että ekasta kierrosta napsahtaa. Mä oon syöny niin kauan pillereitä että jännittää miten kroppa toimii ilman niitä. Kauheeta jos musta tuleekin ihan raivuhullu vaikka menkkojen aikaan.

 

Oletteko muuten miettineet mitä tekisitte jos olette raskaana ja tutkimuksissa selviäisi että sikiössä olisi jotain vikaa/kaikki ei olisi ok? Abortti? Vammaisen lapsen synnyttäminen?

No aborttia en tekisi koska se ei ole meillä vaihtoehto..Siihen täytyisi sitten yrittää valmistautua henkisesti ja ottaa asioista selvää. Mutta eihän noissa arvioissa aina oo täyttä varmuutta, voi tullakin ihan terve lapsi