Voih
Cham, en osaa kuvitellakaan miltä susta tuntuu juuri nyt :hug: Niin mielettömästi haleja jaksuiksi. On kuitenkin ihanaa, että Nasu jaksaa edelleen kohtukodissaan ja syntyy sitten mielettömän vahvana kun on saanut kasvaa rauhassa tähän asti :heart: Tsemppiä synnytykseen, toivon että se käynnistyy tuon limatulpan myötä jo ennen käynnistystä.
Vauva nukkui aikas pitkät torkut, ja tuli vihdoin se inspis kirjoittaa synnytyskertomus. Tää on pitkä, enkä tiedä kiinnostaako teitä.. mut mä ainakin halusin lukea niitä kun itse odotin. Joten laitan sen tännekin, jättäkää sit välistä jos ei huvita lukea
Torstai 4.12.2008, 38+1 (37+4 menkkojen mukaan)
Neuvolalääkäri klo 13:30. Jäisikö viimeiseksi? Supistellut on jonkin verran enemmän kuin ennen. Lääkäri tekee sisätutkimuksen, toteaa että olen auki kahdelle sormelle. Verikokeita on kuulemma otettava, sillä Suomessa ei ole katsottu minulta B-streptokokkia eikä osaa muistakaan rutiinitutkimuksista. Puen ja siirryn viereiseen huoneeseen, missä hoitaja ottaa näytteet. Minua alkaa pyörryttämään, ja muistan hämärästi että minut siirrettiin makuulle. Supisteli melko rankasti, ja olin hädin tuskin tietoinen ympäristöstäni. Kuulin sireenit ja tajusin, että ambulanssi on tulossa hakemaan minua. Seuraava muistikuva on itse ambulanssista, jossa minua kiidätettiin sairaalaan. Joku ensihoitaja soitti sairaalaan ja ilmoitti että olivat tuomassa minua. Kaikki toimivat todella kiireellä ja minua vietiin ensiksi ensiapuun, mistä ohjattiin synnytysosastolle. Hoitaja laittoi tipan, ja virkosin noin klo 17. Supistuskäyrät olivat huikeat, ja lääkärin tekemän tutkimuksen mukaan olin 2,5cm auki. Sanoi että synnytän pian, varmasti viimeistään viikon sisällä. Kehotti kävelemään, jotta näkisimme tapahtuuko edistystä. Kävelimme tunnin, eikä juuri mitään ollut tapahtunut. Halusin kotiin, ja pääsimme lähtemään hiukan ennen klo 19.
***
Perjantai 5.12.2008, 38+2 (37+5)
Klo 5 aamulla. Supistukset tulevat jälleen usein, noin 2 min välein. Tekevät todella kipeää. Kärvistelen niin kauan kuin kestän, kellottaen supistuksia. Valmistelemme lähtöä, syön pari mandariinia ja mies kulhollisen muroja. Saavumme sairalaan hiukan kahdeksan jälkeen. Sairaalakaapu päälle ja jälleen käyrille. Tuttu hoitaja hymyilee, että joko nyt tulin takaisin. Kätilö tekee sisätutkimuksen, toteaa että 3cm auki ja että enää ei varmaan mene kauaa. Riemuittiin miehen kanssa, sillä ajattelimme että saamme jäädä ja että tyttö syntyisi pian. Käyrillä supparit kuitenkin harventuvat, ja lääkäri tulee tutkimaan uudelleen kymmenen maissa. Hänen mukaan en edelleenkään ole ihan kolmea, ja käskee kävelemään. Kävelemme 2h. Ei edistystä. Kävelemme tunnin. Ei edistystä. Tarjotaan unilääkettä ja kipuun jotakin, jotta saisin nukuttua kotona. Kieltäydyn pitkän harkinnan jälkeen, vaikka väsyttääkin haluan edelleen synnyttää luomuna. Uskon että kestän vielä hetken.
***
Monta päivää kipeitä supistuksia, aina vähillä todella tiheästi. Aina luullaan, että nyt lähdetään. Mutta päätän odottaa siihen asti etten enää kestä, jottei tule turhia reissuja. Ja supparit vähenevät hieman hetkellisesti, kuitenkin vain alkaakseen uudestaan. Ei lepoa, kipu jatkuvaa ja uuvuttavaa. Itkettää ja tekee mieli huutaa... turhautumista.
***
Tiistai 9.12.2008, 38+5 (38+2)
Mummoni syntymäpäivä, hän toivoo kovasti vauvaa maailmaan. Eikä ole takuulla ainoa! Yritämme miehen kanssa kotikäynnistyskeinoja, paljon pitkiä kävelyitä. Nousemme rappuset ylös alas yhdeksänteen kerroskeen ties kuinka monennetta kertaa sitten viime torstain sen toivossa, että vihdoin alkaisi tapahtua. Päätän, että sairaalaan emme lähde ennenkuin verta tai lapsivettä tulee. Sinne en halua turhaan enää mennä, enkä enää luota suppareihin. Niitä tuli eilenkin, jopa minuutin välein tuntikausia. Suureksi yllätyksekseni bongaan vessareissulla selkeää vereslimaista vuotoa. Jes! Kerron miehelle, ja iloitsemme siitä että edistystä tapahtuu, edes hitusen. Vuotoa tulee reilusti, ja iltaa kohden menee verisemmäksi.
Keskiviikko 10.12.2008, 39+0 (38+3)
Aamusta asti supistelee, ne tihenevät jälleen. Kärsin kivusta, en edes riemuitse suppareista kun niitä on tullut jo viikon enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Iltapäivään mennessä ne tulevat kipeämmiksi kuin ennen, ja vuoto on jo tosi veristä. Huolestun, ja soitan lääkärille. Käskee tulemaan näytille. Mietin toisaalta viitsiikö, kun tiedän etten kestäisi sitä jos en edelleenkään olisi sitä kolmea senttiä. Mies kuitenkin taivuttelee, ja lähdemme sairaalaan noin klo 17. Saavumme, ja melkein naurattaa (ei hyvällä tavalla..) kun taas täytyy pukea se saamarin sairaalakaapu päälle ja asettua käyrille. Aluksi suppareita tosi lupaavasti 1,5-2min välein ja käyrä näyttää hyvältä. Sitten hiipuvat hieman, enää epäsäännöllisesti 1-5krt/10min. Lääkäri tutkii, toteaa että juuri ja juuri 3cm. Otetaan osastolle, olen kuulemma kärsinyt tarpeeksi. Oksitosiinitipalla tarkoitus vauhdittaa omia suppareita.
Klo 22
Aloitetaan oksitosiini. Olen käyrillä, annostusta lisätään 20min välein. Aloitetaan myös antibioottitippa, sillä sairaalassa eivät olleet varmoja B-streptokokkistatuksestani. Ajattelen, että onpa kaukana siitä millaiseksi synnytystä kuvittelin, sillä en missään nimessä halunnut synnyttää kiinni letkuissa. Turha siitä kuitenkaan oli valittaa, tiesin ettei synnytys muuten olisi edistynyt ja olisin kärsinyt aivan turhaan liian kauan. Supistukset ERITTÄIN kipeitä, mutta tahdonvoimalla tsemppaan itseäni jatkamaan. Yön katselemme sviittimme telkkarista frendejä, sinkkuelämää ja bonesia. Mies torkuu välillä, en raaski herättää, vaikken itse sekuntiaakaan unta saa.
Torstai 11.12.2008 39+1 (38+4)
Klo 7
Sisätutkimus. Vain hiukan yli 3cm! Lääkärillä minulle 2 vaihtoehtoa: kalvojen puhkaisu tai unilääke. Olen uupunut ja toivon vaan synnytyksen kunnolla alkavan ja tämän epäinhimillisen rääkkäyksen loppuvan. Kalvot puhkaistaan, vesi hyvän väristä ja vauvan sydänäänet edelleen loistavat. Kipu pahenee sietämättömäksi. Puristan täysillä miestä ja itken hiljaa. Huutaa en aikonut.
Klo n. 8
En enää kestä ilman epiduraalia. Huomasin, että joka supistuksen myötä puristin lihakset ihan kramppiin kiinni, ja se teki todella kipeää. En vain saanut niitä rennoksi, vaikka kuinka yritin. Sen takia synnytys ei edistynytkään. Anestesialääkäri tulee 8:30, ja yrittää laittaa kanyyliä selkään kesken supistuksen. Tuntui aivan hirveältä olla kippurassa kesken supistuksen kun neulaa työnnettiin syvälle selkään. Itkin, ja katselin miestäni. Menee hetki, ja epiduraali alkaa vaikuttamaan. Tuntuu taivaalliselta, en tunne kipua lainkaan. Supistuskäyrä kuitenkin huikea. Kätilö laittaa katetrin.
Klo 9
Kätilön ilme toiveikas kun katsoo KTG-käyrää. Tulee poistamaan katetrin ja tekemään sisätutkimuksen. Toteaa, että täydet 10cm. Hakee lääkärin, että pääsen ponnistamaan. Mies ja minä iloitsemme, ja hän pussaa hellästi. Pian se on ohi, ajattelen. Lääkäri saapuu 9:20. Hän ohjeistaa miestäni pitämään toista jalkaani ylhäällä, ja kätilöä pitämään toista. Täytyy kuulemma vetää syvään henkeä, ja uloshengityksen aikana työntää kuin kakalla olisi. Olin ymmälläni, mutta yritin jotain... Otetaan uudestaan. En tunne mitään, sillä epiduraalin takia olen turta navasta alaspäin. Lääkäri hymyilee, tukkaa näkyy! Olen entistä enemmän äimänä. Vielä kerran täytyy ponnistaa, oikein pitkään. Klo 9:36, saan pienen pienen tytön rinnalleni. Kaikki katsovat, huoneessa muutama hoitsu, lääkäri ja kätilö. Mietin, miten vauvaan koskisin, mutta se tuleekin luonnostaan. Suuri onnen hetki, kun saamme miehen kanssa vihdoin katsella neitiä. Kaikella sillä tuskalla ja niillä unettomilla öillä oli tarkoitus - sen verran minun täytyi kärsiä voidakseni antaa elämän lahjan tälle kauniille tyttövauvalle. Aurinko oli juuri noussut ja paistoi poikkeuksellisen kirkkaana, ikään kuin merkiksi siitä, että tästä hetkestä alkaisi yhteinen taipaleemme perheenä.
Tämän viestin myötä jätän haikeana hyvästit tälle pinolle. Kuulumisiani voi sitten seurata tuolta vauvapuolelta, laitoin sinne kuvankin meidän kikkarapäästä
Toivon, että saan tavata sillä puolella teistä jokaisen, osan tietysti ennen toisia. Onnentäyteistä raskausaikaa teille, pyöräytelkähään ihanat vauvat! :flower: :heart: :hug:
DD ja kikkarapää-potkurineiti tasan 7vkoa :heart:
