♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Tää on ihan järkyttävää, miten voi mahdottomassakin tilanteessa alkaa toiveet heräilemään. On viikonlopusta asti tuntunut menkkamaisia tuntemuksia. Tosi lieviä, mutta selkeitä ja just semmosia, et tuntuu kuin menkat alko just. En oo mielestäni ikinä kipuillut ennen kuin menkat oikeesti alkaa, enkä ainakaan näin selkeesti. Sen verran mietityttää, että vois testata lauantaina, jos menkat ei oo viel alkanut. Viikonloppuna varmaan menkat on alkamassa muutenkin. En usko raskauteen, koska johtofollin kasvunopeus on ollut ihan liian pieni, mut jännästi noi kivut mietityttää. Mitään muita oireita ei kyllä ole :whistle:

Muoks// nii ja voi kai ne kivut johtuu, siitäkin, et ovis tuli kesken terolut kuurin?
 
Täällä myös "oireet" nostaneet päätään. Tässä kierrossa oon ollut aika seesteinen, oon vaan ollut niin onnellinen, että bongasin tuon oviksen ekaa kertaa. En oo sitten jotenka miettinyt ollenkaan raskauden mahdollisuutta, vaikka peitto heiluikin oviksen aikoihin. Ajattelin, että nyt yritän olla kuvittelematta mitään oireita vaan sitten viimeistään kun halailen tuolla pönttöä tai menkat ovat selkeästi myöhässä niin alan epäileen. Noh, mulla ollut tänään ja eilen vähän semmoinen olo välillä, että flunssa tekis tuloaan. Ja arvatkaapa meninkö sitten googlaamaan ekoja raskausoireita ja arvatkaapa onko "flunssainen olo" mahdollisesti yksi raskausoire. No ON! o_O Nyt sitten yritän taas olla intoilematta, sillä edellisetkin epäilyt menneet mönkään, yritän vain ajatella realistisesti, että syysflunssa vain oikeasti tekee tuloaan!(n)
 
  • Tykkää
Reactions: eevas
@Jennipä Tais olla aika sekava selitys, joten en ihmettele :LOL: Mutta joo siis tässä kierrossa. Onhan se tosiaan ainakin teoriassa mahdollista. Jotenkin sitä ajattelee, että kun ei ole liian suuria odotuksia, niin ei niin kovasti satu (sattuu kuitenkin) jos kierto ei tasoitukkaan = pessimisti ei pety;):LOL:

@tilliina Fertility yoga kuulostaa hauskalta :LOL: Päähän tulleet mielikuvat vastaavat tuota @Kumiankka1 :n miehen visiota:ROFLMAO:, pitää varmaan testata:whistle:

@Mimpsu93 Odottaminen on niin tylsää, tsemppiä!:love:
 
@voittamaton olipa ihanan positiivisia kuulumisia! Peitot heilumaan ja plussa tikkuun:):love:

Täällä flo ennustaa ens maanantaille ovista.. Vähän mietin, että pitäisköhän unohtaa keskeytys viikonloppuna. Miehellä nimittäin viimeks unohtu ja olin oikeestaan pettynyt, ku katoin kalenterista, että ihan turvallisina päivinä sattui.:cool: Nooh katotaan mites käy, en nyt kyllä mitään keskustelua jaksa käydä aiheesta. Siitä tulee liian monimutkasta, ku kumpikin alkaa ajatella liikaa. Tykkäisin, että se vaan joskus sattuis. Sen enempää stressaamatta:)

Hienosti heilun kyllä laidasta toiseen. Aina välillä mietin, että jospa onkin just esim. jouluna raskaana niin vois just perheelle kertoa jollain lahjalla... ja toisaalta mietin ulkomaanmatkoja ja ens kesän maraton suunnitelmia, että toisaalta ois kiva olla olematta raskaana:ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: voittamaton
Meitä onkin monta, jolla on huomenna jännät paikat @Karla89 ja @ronso ;)(y) Toivotaan, että flo on oikeessa!

Niin ja tervetuloa @ronso :)

Haha, tuo hedelmällisyys jooga kuulostaa kyllä niin huvittavalta, että sitä on ehkä pakko kokeilla :ROFLMAO:

Hurjasti tsemppejä sinne @voittamaton (y)

Itellä jotenkin vähän jännitys päällä o_O Toivon niin, että ois oikeesti ovis huomenna ja näistä runsaista peiton heilutteluista tulis toivottua tulosta :love:
 
Moikka taas pitkästä aikaa. :)
Tervetuloa uusille, ja paljon onnea N93! :love:

Mulla on ollut ihan jäätävä stressi viime aikoina ja siksi vauvajuttujen ajatteleminen on jäänyt viime päivinä vähemmälle. Kännykkäsovellukseni mukaan mulla ois mahdollisesti ovis huomenna. Toissa päivänä viimeks heiluteltiin peittoja, ja nyt sitten ollaan seuraavat pari päivää miehen kanssa eri kaupungeissa, toivotaan parasta. :unsure::notworthy:
 
Korjaus edelliseen tekstiini; toi sovellus näyttää, että ois ovulaatio tänään. Vähän vaan mietityttää toi mun käyttämä sovellus, että onkohan se ihan pilipali-juttu. :ROFLMAO:
Ehkä pitäis harkita sitä Flo'ta tai sitten ihan ovistikkujen hankkimista. Oon ollut niin stressaantunut ja väsynyt, että on kyllä jäänyt mahdollisten ovisoireiden bongailu tällä kertaa ihan väliin. Toisaalta ehkä ihan hyväkin, niin ei tule tehtyä mitään ylitulkintoja, kuten mulla on vähän muutoin tapana. :LOL:
 
@eevas mitä jos alkaisitte uudestaan tjottailemaan? :whistle:

@Jennipä mikä on olo tänään? Meinaatko testata huomenna?

Nyt ois talleteltu niin kuin lääkäritäti käski ja enää ei voi tehdä muuta kuin aloittaa piinailun :ROFLMAO: Kauankohan ovitrelle näkyy raskaustestissä? Oon yrittänyt googletella, mutta en oo kauheesti löytänyt tuosta mitään. Joku 10 päivää kannattaa kai ainakin odottaa, mutta se tuntuu jotenkin lyhyeltä ajalta o_O
 
  • Tykkää
Reactions: eevas
@tilliina Siis apua! Toi jooga tuli viime yönä mun uniin:LOL::LOL: Unessa mies sanoi mulle, että hänellä on 100% varma keino raskaaksi tulemiseen. Sitten mun piti ottaa miestä nilkoista kiinni ja mies otti mun nilkoista ja sitten alettiin ikäänkuin kuperkeikoilla vetämään jotain mäkeä alas ihan vaatteet päällä! Harmi kun uni loppui kesken enkä tiedä mihin lopputulemaan päädyttiin! :D
 
@Jennipä menkkojen odottelu on kyllä tunteella hanurista. Jospa ne nyt tulis suosiolla:) Ja jos ei niin ehdottomasti toivon sitä plussaa, vaikka kuinka ois toivotonta.:giggle:

@voittamaton niin paljon onnea piinailuun!!   :love::love: Ja joo mies ois kerrankin täällä tänä viikonloppuna, kun ois ehkä edes ohuet mahdollisuudet, mutta mutta... Katsotaan:whistle:

Ihanaa viikonloppua kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Karla89
Kaikki kehuu tuota call the midwifea, pitäis ruveta itsekkin katsomaan. Harmi kun taitaa miehelle olla liian lälly, katsotaan yleensä yhdessä sarjat :D sarjoista puheenollen Outlander (Matkantekijä) on aivan i-ha-na. Astetta romanttisempi ja vähemmän verinen Game of Thrones. En malta oottaa että uudet jaksot tulee.

Tiistaista asti ollut jo ovis-kipuja (ja makkarissa viihdytty sen mukaisesti...). Tänään ilmestyi sellanen paineen tunne alavatsaan, nytkö se oireiden kuvittelu sitten alkaa :ROFLMAO: tasan kahden viikon päästä pitäisi alkaa menkat ja päätin että sinne ootan ennenkuin yhtään testiä teen. Kamalaa kun oon tällänen kaikkihetimullenyt-tyyppi. Pidän tosi epätodennäköisenä että ekasta yrityskierrosta tärppäisi, kun lähipiirissäkin on pitkään yrittäneitä. Yhdelle pitkään yrittäneelle ystävälle en tiedä miten tästä meidän projektista kertoisin, kertoakko yrityksen aloittamisesta vai vasta sitten plussan jälkeen... ei varmasti osaa odottaa meidän pukkaavan muksua. Kuinka monelle te olette kertoneet yrittämisestä?
 
@ronso Oon kertonut kahdelle ystävälle ihan suoraan, että yritetään. Muillekin puhuin avoimesti ennen yrityksen aloittamista, että ehkä tässä lähitulevaisuudessa, mutta nyt kun yritys on päällä, en oo halunnut kertoa kuin noille kahdelle.

Hei Call the Midwife on ihan mahtava sarja! Se on niin lämmin ja koskettava :love: mutta samalla myös aika karu eikä vauvahommat ole siinä pelkästään suloisia. Mut suosittelen kyllä kaikille, ihan superhyvä sarja.
 
Höh, jostain syystä mies ei innostunut yhtään tuosta call the midwifesta :ROFLMAO: sanoin, että vaikutti semmoselta downton abbey (<3) tyyppiseltä niin pyöritti vaan silmiä ja sano, että saan yksin kattoa tuonki :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
Täällä odotellaan ovista(n) tyhjennysvuoto tosiaan ollu tän viikon alussa enkä ollenkaan tiiä millo se ovis nyt tulis nii oon testaillu ovistesteillä mutta negaa ne on näyttäny tähän asti... Lisäks aika paljon muutakin stressiä ku pitäis löytää uus asunto ku nyt asutaan yksiössä ja ollaan muuttamassa kaksioon, ja ite ainakin yritän miettii et miten vauva mahtuis sinne aina ku käydään näytöissä. Kaks hyvää asuntoo on löytyny mut pitäö kattoo että saadanko jompi kumpi(y) eli jännitävät paikat täälläkin. Plussatuulia kaikille sinne!
 
  • Tykkää
Reactions: marrrsipaani
Täällä alkoi eilen yk3.

@ronso kyseli, että kenelle ollaan kerrottu. Itse olen kertonut muutamalle ystävälle ja äidille oon vähän vihjassu. :ROFLMAO: Uutinen on otettu hyvin vastaan, mutta tuntuu, että pari kaveria ei ota tosissaan meijän yrittämistä, vähän ärsyttävää kun vähättelevät asiaa. Toisaalta, eipähän kuulu heille. :sneaky:
 


♥ Esikoisesta haaveilijat ♥
Päivitetty 12.9.2017 (vanha lista löytyy 12.5.2017)

Yritys päällä:
Jennipä 24v (mies 24v).................ya 5/16, yk 12, hoidot aloitettu 8/17
voittamaton 26v (mies 36v)..........ya 12/16, yk 6, PCO todettu 3/17
Hope- 24v (mies 25v)....................ya 9/16, yk 14
Tuimatar 28, (mies 36)..................ya 10/16, yk 11
Eela- 28v (mies 32v)......................ya 1/17, yk 9
Kumiankka1 26v (mies 26v)..........ya 5/17, yk 5
ananasbananas 25v (mies 29v)....ya 1/17, yk 3
tilliina 29v (mies 29v).....................ya 8/17, yk 3
Riannah 27v (mies 29v).................ya 7/17, yk 3
Mimpsu93 23v (mies 23v)..............ya 6/17, yk 4
Aurink0 23v (mies 25v)..................ya 7/17, yk 2
Jahapa 25v (mies 27v)...................ya 7/17 yk 1
Kajo88 29v (mies 32v)...................ya 7/17, yk 3
Karla89 28v (mies 35v)..................ya 8/17, yk 2
jenetsu 29v (mies 27v)..................ya 8/17
Minguliini 31v (mies 30v)...............ya 7/16, yk 13, hoidot aloitettu 8/17 (clomit)
marrrsipaani 20v (mies 22v)..........ya 8/17, yk 3
Pihlatar 25v (mies 28v)...................ya 7/17, yk 2
Pilvilinna91 26v (mies 26v)............ya 8/17, yk 2
Muro95 22v (mies 21v).................. ya 2/17, yk 6


Plussanneet 2017:
Vesinokkaeläin 31v (mies 30v), ya 7/17, yk 2, plussa 9/17
Tähtisilmä93 24v (mies 32v), ya 6/17, yk 3, plussa 9/17
miimape 24v (mies 23v), ya 6/17, yk 3, plussa 9/17
ToukkaHaave87 30v (mies 29v), ya 7/16, yk 8, plussa 9/17
Myrsky10 22v (mies 26v), ya 4/17, yk 4, plussa 8/17
Linnn 26v (mies 27v), ya 10/16, yk 9, plussa 7/17
rubikinkuutio 27v (mies 22), ya 7/17, yk 1, plussa 7/17
Edith_87 29v (mies 32v), yk 7, plussa 7/17
Suikku1 25v (mies 32v), ya 5/17, yk 2, plussa 7/17
frisof 26v, ya 6/17, yk 1, plussa 6/17
Paputoive 29v (mies 30v), ya 5/15, yk 21, hoidot 3/17 alkaen, plussa 6/17
Viiruli 27v (mies 27v), ya 11/16, yk 7, plussa 6/17
Kinder_kitty 24v (mies 26v), ya 1/15 (km 6/16), yk 9, plussa 5/17
Shara 27v (mies 28v), ya 12/16, yk 4, plussa 4/17
Hyppymassu 23v (mies 22v), ya 9/16, plussa 2/17
Kukkavoi 33v (mies 33v), ya 10/16, yk 5, plussa 2/17
ajatuksissa 27v (mies 30v), ya 5/16, yk 10 plussa 2/17
Innih 23v (mies 24v) ya 10/16, yk 3, plussa 1/17
pehmis26 26v (mies 26v) ya 6/16, yk 8, plussa 1/17
N93 ya 3/16, plussa 1/17, (kkm 2/17)
VernaMaria 29v (mies 36v) ya 12/16, yk1, plussa 1/17

Varsinaista yritystä odottavat kuumeilijat:
Karvakorvat 23v (mies 24v), ehkäisy pois kesä/syksy 2017
vauvahaave- 24v (mies 24v), ya 2/18

Taustalla:
eevas 27v (mies 27v) ya 2018

Uudet käyttäjät: Ilmoita tietosi (nimimerkki, ikä, miehen ikä, ya = yrityksen aloitus, yk=yrityskierrot) punaisella värillä mikäli halut tiedot listaan. Myös päivitykset punaisella. Jatkossa en päivittele listalle muita kuin punaiset tiedot (helpompi bongata tekstistä). :) Fontin väri vaihtuu tuolta tekstilaatikon pisarasta.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä