♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Ainiin ja @eevas , mäkin olen muiden kanssa sillä linjalla, ettei kannata turhaan ainakaan varta vasten ehkäisemällä taukoilla. Tässä hommassa kun edes se plussaaminen ei takaa sitä, että saisi vauvan syliin asti. Mä mietin samaa asiaa aiemmin, koska aloitan ihan pian uuden työn. Päädyttiin kuitenkin siihen, että jos se plussa nyt yhtäkkiä saadaan niin oltaisiin vaan niin valtavan onnellisia ettei paljon uudet työjutut vaakakupissa paina. Se on sitten sen ajan murhe. @Shara on lisäksi aivan oikeassa lainatessaan tuota pätkää - raskaana olevien oikeuksista pidetään kyllä huolta :)
 
Moi! Laitoin tämän jo hätähousujen ryhmään, mutta megahätähousuna en malttanu oottaa niiden vastauksia! :whistle: Yk 4 menossa ja kp27/28. Tikutin oviksen kp16 ja sen jälkeen oon ollu havaitsevinani joitain raskausoireita. Kp22 alkoi ruskehtava vv ja kp 25 tuli mahottomat ovislimat ja tikutin toisen (?!) Ovisplussan tuollon. Toisin kuin aiemmista negatiivisista kierroista, tässä kierrossa rinnat eivät ole aristaneet tähänkään päivään mennessä ku normaalisti aristellu ovulaatiosta lähtien. Lieviä oksetusaaltoja tullu ja menny ja viime yönä heräsin yöllä kauheaan janoon ja vessahätään vaikka ikinä ennen ei oo tarvinu herätä. Tänään alko menkkajomotus ja tein raskaustestin: se oli negatiivinen.
Osaatteko sanoa, mitä nuo ovisplussat oikein oli jos en kerta ole raskaana?
 
@Eela- mä en kyl uskaltaisi kertoa heti kaikille, vaikka ihana ajatus se kyllä olisi kertoa äitienpäivänä :love: Joko pian meinaat testata?

Mulla laskujen mukaan pitäisi alkaa menkat huomenna tai ylihuomenna. Tuntemuksia ei ole mihinkään suuntaan, mutta sen verran mieltä kutkuttaa, että mietiskelin pitäisikö sittenkin huomenna kokeilla. Jospa sillä saisi uuden kierroksen käyntiin... :LOL: Mutta viimeistään perjantaina meinään tikutella :)
 
@X0x0 paha sanoa (n) voi olla että olet raskaana mutta testit eivät ole riittävän tehokkaita vielä mittaamaan tai jotain. Kärsivällisyyttä. Uutta testiä jos ei menkkoja kuulu. Tai sit olet vain ovuloinut uudestaan, joten peti heilumasn. :cool: Naisen keho on ihmeellinen. Mitä vaan voi tapahtua :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: X0x0
@Edith_87 me keskusteltiin miehen kans tosta, että uskalletaanko kertoa, ja päätettiin että kerrotaan jos kerrottavaa on. Me ollaan tosi läheisiä molempien perheiden kanssa ja kerrottas kyllä, jos jotain meniskin pieleen.
Voisit testata huomenna, niin saisin jännittää muiden testejä, en uskalla tehdä omaa:p huomisen ajattelin vielä ootella kun on kp 31/31. Oireetonta edelleen. Jospa meillä kummallakin se ois hyvä merkki. Useinhan se just plussakierrossa kai meneekin niin, että oireita on vähempi.

@X0x0 minäkään en kyllä osaa sanoa mistä nuo oireet ja testit kertoo. Toivon kuitenkin että ois vähempiherkkä testi ja plussaisit vielä:)
 
  • Tykkää
Reactions: X0x0
@voittamaton no joo, totta kai sitä mielummin luomuna haluais raskautua. Mut ite monta kuukautta koettanut raapia tarvittavia tutkimuksia kasaan niin sinänsä oon "kade" et sait apukonsteja noin nopsaa käyttöön. Toki ymmärrän kuinka raastavaa on ettei ekat clomit auttaneet, mutta toki pco:n kanssa (ja muutenkin) aika varovasti alotella ettei tule liikaa johtofolleja.
 
@Jennipä eiköhän teillekkin kohta apukeinoja ala löytymään. Tiiätkö yhtään mitä aukiolotutkimuksen jälkeen tapahtuu? Saatko kans clomeja/letroja vai mitenhän teidän ongelmaa lähdetään ratkomaan? :giggle:

Juu ihan ymmärrettäväähän toi on, että clomien annosta nostetaan pikkuhiljaa. Gyne vaan sai mulle jotenkin tosi epävarman fiiliksen, kun kommentoi, ettei tuo eka annostus saanut yhtikäs mitään aikaiseksi. Ehkä spekuloin turhia :ROFLMAO:
 
Omaa napaa.. piikitin 6pvää gonal-f ja eilen kp11 olin ultrassa ja vasemmalla täyskokonen folli 19mm-20mm ja eilen pistin pregnylin (irrotuspiikki).. mää en vaan jaksa uskoa et munasolu irtoaa kun ei ole kahessa kierrossa irronnut vaikka ollut pregnyl käytössä.. toiveet ei vaan oo korkeella en halua taas pettyä pahoin kun verikokeen tulokset tulee ja jos siinä selviikin etten ovuloinut taaskaan.. testata aion vasta kun pregnylistä sen 13pvää koska pregnyl näkyy r-testissä sen 10pvää.. ois se kiva jos vois luottaa omaan kehoon et se toimis kuten oletetaan.. eli irrottas sen munasolun.. lääkärikin oli eilen niin varma et kyl se irtoaa teki mieli sanoo et hyvä kun joku on noin toiveikas.. mää en vaan jaksa olla kun ollu huonoja kokemuksia.. tää on siis nyt 4kierto missä pregnyl käytössä.. ja siis 3 pregnyl kierrosta ovis jäänyt tulematta 2kierrosta.. et sillain..
 
@Kinder_Kitty ehkä on jopa ihan hyvä pitää sellaisen tasaisen pessimistinen fiilis Meneepähän aika nopeammin kun ei odota kuin kuuta nousevaa tiettyä päivää. Kunhan ei mene liian pessimistiseksi. Ei sekään hyvä ole ;)

Omanapa: Tein äsken päiväpissasta testin. Tyylipuhdas nega. Nyt on siis kp 29/28-29. Eli ehkäpä siis odottelen rauhallisesti perjantaiaamuun ja katson sitten uudestaan mitä tapahtuu. Yhtään ei ole sellainen olo, että menkat alkaisi ihan pian. Mutta ei kyllä sellainenkaan, että raskaana olisin...
 
@Edith_87 jep pessimistinen olotila sopii aivan mainiosti.. en vaan halua olettaa ja odottaa liikoja.. just aiempien kokemusten perusteella.. ohan se perseestä et mää en voi luottaa et irrotuspiikki tehoaa..kunpa voisinkin.. mut se ois petosta itseään kohtaan jos mää vaan olettaisin et joo kyl irrotuspiikki tekee tehtävänsä.. kun tosiasia on se että eei välttämättä tee.. kyllä se mun tän hetkinen fiilis on se et tästä hommasta lasta tuu.. tai vois ehkä tullakkin jos se munasolu irtoais..
 
@Edith_87 voi :poop: negasta! Oliko kuinka herkkä testi? Toivottavasti ne menkat nyt vaan pysys pois ja ois vaan myöhänen plussa.

Toivottavasti @Kinder_Kitty folli nyt irtoais! Ainakin on hyvän kokoseksi jo kasvanut(y)

Mulla ei menkat oo vieläkään alkanut. Ihan minitiputtelua vaan, mitä en kyllä menkoiksi vielä laske. Muutenkin melko normiolo, ei oireita suuntaan tai toiseen. Jännäksi käy..
 
Kiitos hirveästi kaikille kommenteista! Muhun iski jäätävä flunssa ja oon ollu ihan tiedoton pari päivää:confused: Päätin (mies sanoi, että sun työ niin päätä itte) että jatketaan tällä varovaisella linjalla. En @Jennipä tiedä johtuiko se kierron venyminen kilpparista vai ei, mutta en hormonaalista kyllä uskalla alottaa.. Jouduin sen labra-ajan perumaan, ku en ois kyenny sinne. Pitää varata uusi:D

Se on ihan totta, että tää lasten saaminen ei ole mikää itsestäänselvyys. Mäkin lueskelin, että ei laillinen syy sinänsä, mutten yhtään tiedä kuinka helppoa sitten kuitenkin on irtisanoa, jos nyt sattuu plussa mun tikkuuno_O

@voittamaton onnea uudesta kierrosta ja nyt plussaa sinne!

@Jennipä onnea sinnekin aukiolotutkimuksiin:)
(y)

@Kinder_Kitty follille irtoamisia! Eiks voi pistää useampaa irrotuspiikkiä? :eek:

@Edith_87 höh negalle:unsure: Myöhästä plussaa toivotan mäkin! Ja @Eela- toivottavasti sullakin pysyy menkat pois ja saat plussan, kun uskaltaudut testaan(y)
 
Mä olen positiivisella mielellä ja uskoisin, että eilinen päiväpissa oli liian laimea ja liian aikaisin tehty :LOL: Tänään on kp 30/28-30 eli oikeastaan vasta huomisesta lähtien voisin aatella menkkojen olevan ylipäätään myöhässä :LOL: Testaan huomenaamulla uudestaan ja katsotaan mitä tulee. (lasken luottoni että yleensä ennen tätiä tuleva hormoonifinni on poissa ja kasvojen iho on hyvässä kunnossa...:ninja:)
 
Pikainen omanapa: menkat alko:( yllättävän ok fiilis kuitenkin vaikka harmittaa tottakai. Jaksaa vaan ihmetyttää tämä oireettomuus ja yleensäkin kiertojen erilaisuus tässä yrityksen aikana. Ennen on ollut niin kopioita toisistaan kierrot. Noh, ei muuta kun peitto heilumaan taas:geek:

@Edith_87 onnea testaukseen edelleen, jään jännäileen tuloksia(y)
 
@eevas , "Työsopimuslain mukaan raskaudesta on ilmoitettava työnantajalle viimeistään 2 kk ennen äitiysvapaan aiottua alkamisaikaa". Tietty raskaus yleensä näkyy jo vähän aiemmin, mutta se nyt ois vielä huonompi irtisanomisperuste "oot näköjään vähän lihonu, kyllä tää oli nyt tässä" :D

Villis kp 17/27, dpo 5 (gelee + greippimehu)
 
@eevas mun käsittääkseni ei määrätä aina kuin yks piikki.. et se on mun kehosta kiinni sitten et miten se päättää toimia.. siitä piikistä on kyllä olemassa vahvempi annos mut sitä käytetään varmaan sillon jos on tarkotus saada paljon munasoluja.. eli ivf hoidossa.. en oo satavarma.. mut joo yöllä tunsin muutaman sekunnin kestävän kivun vasemmalla ja en voinut sen aikana ees kääntää kylkeä.. eli jospa se ois ollu munarakkulan puhkeamis kipuja hope so.. eka pregnyl kierto missä tunsin tommosen kivun..
 
@Jennipä sitä piikkiä käytetään ihan senkin takia koska tuo lääkeaine kypsyttää munasolun/munasolut.. ja ivf hoidossa se irrotuspiikki pistetään n.24h-36h ennen sitä keräystä.. miten niin muka oon tutustunut hoito vaihtoehtoihin :D jos oon oikein ymmärtänyt niin ne munasolut lilluu jossakin nesteessä siellä munarakkulan sisällä ja kai tuo piikki sitten tavallaan irrottaa sen munasolun siihen nesteeseen lillumaan..:D
 
No höh @Eela- :( No mieluummin punaista housuissa kuin negatesti..?

Nyt alkaa hieman jännittää huominen... jos tulee nega niin ihmettelen ja petyn ja jatkan matkaani :rolleyes::LOL: Tänään on koko päivän ollut sellainen olo kuin olisi jatkuva matkapahoinvointi. Hieman särkee päätä, inasen etoo...siis sellainen olo kuin olisi kuumassa autossa, verensokerit alhaalla ja matkapahointi on iskemässä. En osaa selittää sen paremmin :LOL:Syöminen, juominen ja raitis ilma ei auta.

Jos tämäkin kierto päättyy negatestiin ja joihinkin ihan ihmeellisiin menkkoihin, marssin kohta taas gynelle ihmettelemään kehoani.
 
  • Tykkää
Reactions: Eela-
Siis teinhän mää @Edith_87 tänään aamulla vielä negatestin kun en voinut uskoa kerrasta:LOL: oon vielä niin taikauskonen, että siksikin oli pakko testata. Näin nimittäin aamuyöstä ihan selkeen enneunen:ROFLMAO: torkutusten välissä näin kaks eri unta ja oli niiin todentuntusia. Tein vahingossa jotain 10 testiä kerrallaan ja kaikkiin tuli ihan selvät plussat. Menin herätteleen miestä, että voisko hän kertoo onko se totta vai unta, kun muuten kaikki on ihan niinkun pitääkin, mutta kello on 19.15 vaikka pitäs olla 6.45:confused:
Sitten toisella kertaa me oltiin just saatu vauva kotiin ja hän heräs päikkäreiltä. Miehen kanssa tyynen rauhallisesti mietittiin, että koskahan on viimeksi vaihdettu vaippa ja siitä oli joku 8h:eek::D mutta oli se vauva tosi kaunis:love:
Sitten heräsin menkkoihin:X3:
 

Yhteistyössä