♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

@Kinder_Kitty okei. Ite en oo ollenkaan mittaillu lämpöjä, mut eilen huomasin sängyssä illalla että mies tuntui minua viileämmältä, kun yleensä minä olen matalampilämpöinen ja mies kuumakalle. Mutta eipä tuo tietysti vielä mitään kerro.

Koko päivän olen odotellut pikkuhousunsuoja pöksyissä että joko alkaa kohta, mutta ei ole vielä punaista tai tuhruakaan näkynyt. Valmiiksi jo hirveä ahdistus että menkat alkaa. Jostain syystä ihan mieletön pettymysolo jo valmiiksi ja pelko siitä että kohta alkaa menkat. Varmaan kun tietää että viimeinen mahdollisuus olisi ollut ennen hoitoja. Tai onhan meillä vielä yksi kierto tämän jälkeen ennen hoitoja, mutta se ensikäynti on joskus sen tulevan kierron ihan lopulla/sitä seuraavan alussa. Riippuu nyt miten menkat tulee ja milloin seuraavan kierron ovis ja vuoto sattuu tulemaan. Ahistavaa tää kaikki odottelu ja kyttäily ja miettiminen. Huoh...

Mutta iloinen olen ettei oo vielä menkat alkaneet, sais se luteaalivaihe kyllä enemmän olla kuin 9 päivää että joskus joku ehtisi kiinnittyäkin. Onhan tässä nytkin pieni toivo että jotain vois olla tapahtunut, ovis kuitenkin tuli ja saatiin se hyvin hyödynnettyä, mut jotenki on kyllä niin luovuttanut olo. Ei vaan meille suoda pientä onnea. :(:(
 
Täällä vähän samoilla fiiliksillä, @Paputoive. Vaikka siis teidän taival on ollut vielä niin paljon pidempi kuin meillä .:( Mut just tässä tuota odottelua kans. Menkkajomoja on, mut ei minkäänlaista vuotoa. Mietin tässä, että kumpi on pahempi. Tehdä huomenna testi aamulla, vai vaan odotella edelleen vuodon alkua. Tuntuu just samalta, et liekö tästä tulee koskaan mitään, vaikka sen oviksen miten olisi saanut bongattua.
 
Viimeksi muokattu:
@Eela- lähinnä sen takia "ei saa" testailla ovistesteillä oviksen jälkeen, kun se vissiin voi näyttää plussaa vielä jonkin aikaa ja voisi aiheuttaa hämmennystä. Ei kai siinä muuta oo..

@Kinder_Kitty toivotaan että ovis olis tapahtunut!

@Paputoive toivottavasti saisitte avun hoidoista. Pitkään olette jaksanut edetä ilman, vaikka onhan sinullakin jo se leikkauskin takanapäin.

@ajatuksissa sinne kans tsemppiä.

Ite oon aika turtunut tähän hommaan. Ei oo yhtään toiveikas fiilis. Ainoo et mies sai varattua taas näytteenottoajan, jonka jälkeen pääsis jonottelee lapsettomuuspolille. Toivon kovasti että lääkkeiden tuella onnistaisi.
 
@Paputoive tsempit sinne! @ajatuksissa tsempit myös sinne! @Jennipä tsempit!

eiköhän se ovis oo tapahtunut, hope so..nyt illalla lämpö on aika ylhäällä 36.5 ja pikkasen ylikin..ekan r-testin taidan uittaa vasta dpo12.. mut hmm nyt en oikeen tiedä et laskenko lauantain vai sunnuntain dpo0 kun lauantaina lämmöt yritti nousta mutta eilen vasta nousivat ja pysyivät ylhäällä.. eli oisko eilen ollut vasta dpo0.
 
Tsempit munkin puolesta kaikille ja peukut pystyssä @Kinder_Kitty ovikselle!

Pakko päivitellä tänne vähän omaa napaa, kun ei viitsi miehelle ihan joka risauksesta raportoida. Ei ole menkat vielä kunnolla alkaneet. Ihmeellistä tuhruttelua pyyhittäessä, ei muuta. Yleensä alkaa kertarytinällä. Ei myöskään mitään kipuja tai turvotusta kuten yleensä, vain tissikipua ja -turvotusta.
Johtuneeko iästä vai mistä, mutta ärsyttävää kun kierrot on nykyään joka kerta erilaisia. Ei yhtään osaa ennakoida tulevaa ja sekös nostaa toiveita.. jos ei kunnolla ala aamuun mennessä niin törsään viimeisen testin, mutta eiköhän ne..(n)
 
Kiitos kaikille tsempeistä. On mukavaa, kun välillä saa apua ja ymmärrystä fiiliksiin, kun näistä ei oikein ole kenellekään voinut kasvotusten puhua. Kiitos siis teille. :) Ja kovasti tsemppiä myös sulle, @Jennipä! Onneksi miehesi sai nyt sen uuden ajan, jos nyt onnistuisi.

@Eela-, Mulla on kans nykyään joka kierto ihan erilainen. Mistään oireista ei mitään voi kyllä raportoida, kun oikeesti hormonit mulla ainakin elävät ihan omaa elämäänsä :D

Mun on pakko vetää eilistä märinääni vähän takaisinpäin. Vielä en todellakaan tuulettele (oikeastaan edes hymyile), koska viime kierrossakin sain ennen menkkojen alkua jonkun "haamun", joka kylläkin sitten saman tien hävisi. Nyt on kuitenkin kp 27/25 ja äsken tein testin. Ilman haamulasejakin siinä kyllä pieni viiva näkyi, mutta on se niin vaalea, että valokuvaan se oli vaikea saada. Mut odottelen nyt rauhassa muutaman päivän edelleen niitä menkkojen alkua, ja jos ei näy, niin täytynee sitten käydä ostamassa uusi testi. Nyt ei onneksi kaapissa ollut kuin tuo yksi ainut. http://www.aijaa.com/N0dRCk Kuviinhan noita haamuja ei ole helppo saada näkyviin, mut tosiaan täytyy katsoa, mikä on tilanne muutaman päivän päästä. Nyt onkin sitten vain sellainen juttu, että kunhan tämä asia selviää, että onko joku kyydissä vai ei, niin tästä on pakko kertoa heti työpaikalla, koska siellä voi altistua röntgensäteilylle, ja listanvetäjien tulee tietää heti tällaiset uutiset suunnittelun takia... Enpä odota moista innolla.
 
  • Tykkää
Reactions: Eela-
Tein @ajatuksissa innoittamana myös raskaustestin. Negatiivinenhan se.... :cry::poop:

Jännä muuten ihmismieli kun sitä testiviivanpaikkaa kyttää ku haukka ja on näkevinään siinä tyhjässä kohdassa viivaa, vaikka eihän siinä mitään näy. :(

Nyt vaan ootellaan sit niitä menkkoja. Sais vielä vaikka pari päivää odotuttaakin että pitenis se luteaalivaihe vähäsen. Mut heti testin jälkeen kyllä alkoi alamahalla jomottaa... Saas nähdä. Toisaalta onneks tein testin niin osaan varautua jo henkisesti menkkoihin, jos mokomat kesken työpäivän alkaa. Eilen mietin että nyt jos alkaa niin pillahdan itkuun. Jospa tänään en pillahtaisi.
 
Voi kökkö, @Paputoive !! :( :( Josko kuitenkin vielä olisi toivoa? Ja onhan sitä, kun ei kerran vielä ole menkat alkaneet!

Mä luulen, et juoksen kans tänään kuin heikkomielinen veskissä vahtaamassa vuodon alkua. JOS tuolla joku nyt tosiaan muhii, niin tulen pelkäämään kyllä keskenmenoa varsin pitkään, niitäkin kun on suvussamme hurjasti. Jotenkin siksikään en yhtään jaksa iloita tuosta haamusta, tuntuu et se kuitenkin kosahtaa vielä omaan nilkkaan.

Ja kaiken päälle en tämänaamuisesta voinut edes miehelle kertoa, kun mä lähdin töihin ennen hänen heräämistään. Vähän koomista kertoa ihan ekana täällä, mut ei voi mitään nyt. :D Täytyy loppuviikosta hakea miehen kanssa yhdessä testi, jos on vielä aihetta.
 
Ihanaa @ajatuksissa onnea plussasta! :love:

Täällä eletään hysteriästressiä :ninja: Tein lauantaina aamusta uudestaan testin. Edelleen hailea haamu. Eilen tein päiväpissasta uuden testin. Hailea haamu. Nyt aamusta kyllästyin ja tein Clear Bluen digitaalisen viikkonäytöllisen ja tulos raskaana 1-2 viikkoa :love: mutta epäluuloisena ihmisenä oli pakko testata vielä uudestaan kahdella eri testillä :LOL:
Apteekin oma näytti negaa !! mutta päättelin sen olleen maanantaikappale koska kontrolliviivaakaan ei meinannut ensi alkuun ilmestyä lainkaan. Marketin halppisliuska sitten antoi taas haalean plussan.

Tänään menkat on virallisesti myöhässä viikosta viiteen päivään. Mielessä kummittelee edellinen kohdunulkoinen, että ei kai vain tämäkin... Tai muuten ole menossa kesken. Tuntuu kuin kaikki oireetkin olisi yhtäkkiä kadonneet o_O joko se on psykokologista kuten oireiden kuvittelukin tai sitten...ääääh.. paniikki :oops: jotenkin tyhmänä ajattelen, että noiden viivojen kuuluisi vahvistua mutta kun omaan silmään näyttää että vaan haalenee...

Kai tässä pitää soittaa tänään neuvolaan ja kysyä tilannetta. Nyt vain iski sellainen fiilis, että ei tässä hyvin käy :(
 
@ajatuksissa kyllä se niin on et ei oo toiveita... Ihan turhaa nostattaa toiveita yhtään kun kaatuu naama edellä maahan ja lujaa.... Menkat alkaa huomenna. Masussa jomotuksia, itkutki jo itketty ettei huomenna töissä tarvitsisi... Illalla jo olin näkevinäni valkovuodon seassa aavistuksen vaaleanpunertavan sävyn. Joten menkat alkaa ihan varmasti.

Kiitos @Jennipä...
 
Onnea @ajatuksissa! Plussaa näyttää munkin ruudulla :love:

Täälläkin ilmoittautuu yksi, jolla on vähän turhan pitkä kierto! Nyt taitaa olla kp48 ja tosiaan ensimmäiset luomumenkat. Ovista en testaillut, enkä bongannut muullakaan tapaa tästä kierrosta.. Mitä mieltä oot @Jennipä kannattaako kohta jo varailla lääkäriaikaa vai odotella vaan vielä rauhassa? (n)
 
@voittamaton mä ite kävin yksityisellä pitkän kierron takia ja siellä ultrasivat ja totesi ettei ovista oo tapahtunut ja munasarjoissa oli runsaasti pieniä follikkeleja. Sain terolutit, seuraava kiertokin alko venyä. Soitin perhesuunnitteluneuvolan terveydenhoitajalle jonka kanssa käytiin keskustelu ja tämä ohjas varaa tk:sta ajan. Tk lääkäri sitten pysty laittaa lähetteen lapsettomuuspolille terveydenhoitajan kirjaamien tietojen ja yksityisen gynen toteaman ovuloimattomuuden perusteella. Muuten olen melko varma, että lääkäri olisi pistänyt kotiin odottelee josko ne kierrot siitä lähtis toimimaan.

Kai se kannattaa koettaa kattoo miten ensi kierto lähtee sujuu? Tk:ssa kun pistävät aika pitkään ehkäisyn lopetuksen piikkiin. Yksityisellä taas kyllä saa helposti esim. Terolutit käynnistää kierron mutta se maksaa itselle melko paljon. Itse pulitin gynellä käynisestä n. 200 euroo, johon kuului se ultraus, mutta sain vakuutuksesta yli puolet takas..
 
Pakko sitä on vaan henkäistä syvään ja rauhoittua ja unohtaa kaikki kauhukuvat :LOL: Kiitoksia kaikille onnitteluista :love:

Ja paljoooooon plussatuulia kaikille:love:

Siirryn odottajien puolelle, vaikka tätäkin ketjua seuraan taustalla aktiivisesti (ja toivon ettei tarvitse palata..;))
 
Onnea @Edith_87 vielä ja tsemppiä odotukseen!:love:

Täällä alkoi vuoto tänään kunnolla. Erikoinen kierto kyllä oli. Eli mulle voi päivittää yk2. Jos jotain positiivista, niin ehtii taas kuukauden verran keskittyä painonpudotukseen ja kuntokuureiluun ennen raskautta:ROFLMAO:
 
@Jennipä kiitos vastauksesta! Haluatko vielä kertoa, kuinka pitkällä sun kierto oli kun tuon ensimmäisen gynen varasit? Yksityisellä oon aikaisemmin käynyt kun oon uusinut e-pillerireseptejä ja hänellä on myös tuo ultrauspalvelu, mutta en nyt ehkä ihan vielä viitsi lähteä varaamaan aikaa jos hinta on noin suolainen :sick: Sanoiko se gyne sulle, että menkat olisi kuitenkin jossain vaiheessa alkaneet itsestäänkin vai oliko terolutit ainut vaihtoehto saada kierto käyntiin? Tuntuu, että oon ihan pihalla tän asian suhteen :ROFLMAO:
 
@voittamaton tais olla gynekäynti kp 55 ja varasin ajan varmaa viikkoo aikasemmin? Olin melko heikkohermo, tosin oon ollut ihan tyytyväinen et kävin. Mulla oli jo pikkusen veritippaa tullut varmaa viikko takaperin ja gynekin näki tipan kohdunnapukalla ja sano et kroppa yrittää menkkoja käynnistää, et olis ne varmaa tullut kun ois oottanut. Söin kuitenkin kuurin.. nythän tää viimesin kierto kesti 67 päivää ilman lääkettä.
 
Kiitos kaikille onnitteluista, vaikka kovin varpaillani mä itse vielä olen. :) Uutta testiä en ole toistaiseksi tehnyt, mutta ei ole menkatkaan alkaneet. Nyt alkaa olla jo niin poikkeuksellisen pitkä kierto, että kai tässä täytyy vähitellen uskoa, että jotain on tapahtunut. Ostin kyllä tänään digitestin, teen sen kenties viikonloppuna. Mut ihan sairaan kallis yks tommonen, yli 14 euroa!! Huh sentään.

Oireita ei ole oikeastaan ollenkaan. Tänään ollut lievästi huono olo, vähän semmonen matkapahoinvoinnin tyyppinen. Sen takia ruoka maistunut huonommin. Mut en silti tuota osaa oireeksi ajatella, kun nyt oli vain tää päivä.

Mä jään vielä hetkeksi tänne, kunnes mahdollinen raskaus vielä varmentuu. Vauvakuume on kyllä muuttunut ramppikuumeeksi. Niin paljon kuin edes sitä plussaa on odottanut, niin kyllä mua hirvittää, jännittää ja pelottaa. Vielä en osaa oikein iloitakaan. Katsotaan nyt... :)
 
@Jennipä en oo ovista tikutellut koskaan, veikkaan ettei nyt tullu koko ovista, kun venyyo_O Ei kyllä vielä kovin pitkä, mutta mulla on lyhyt pinna:whistle: Hyvä, että teillä siellä etenee asiat. Toivottavasti tulee apu:)

Netti käskee syömään persiljaa tai vadelmanlehtiteetä.. ei oikein kuulosta toimivalta:LOL: Höh piinailu oli paljon kivempaa, ku tämä:(
 

Yhteistyössä