♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Parin päivän tauko ja täällä on yli kaksi sivua tekstiä. :D Luen myöhemmin paremmalla ajalla, mutta nyt ihan tuhannesti peukut pystyssä sinulle, @Kinder_Kitty !! Toivon niin parasta!

Mulle voi päivittää listaan yk 10. Ja ikää on 30v miehellä ja minulla 27v.
Pakko sanoa, että toi luku 10 vähän ahdistaa... Mut luulen, että tässä viime kierrossa tosiaan jotain tapahtui, menkat alkoivat vasta tänään kunnolla kp 27/25, toki oli jo sunnuntai illasta taas lievää vuotoa paperiin. Kyllä tässä vaan itsekin saa valmistautua siihen, että keväällä lähdetään tutkittavaksi ja "kuulusteltavaksi".
 
Ai että täällä on paljon viestejä kun ei pariin päivään ehdi käydä lukemassa :D ihanaa!

Joku ainakin joitain sivuja sitten kyseli lämpöjen mittaamisesta, mä myös aloitin tuossa viime kierron aikana lämpöjen mittailun. Mutta olin siinä kohtaa vielä viettämässä lomaa, joten herääminen tapahtui sellaisen 2 - 3 tuntia myöhemmin kuin nyt arkeen palaamisen jälkeen. No, oppihan siinä ainakin sen tavan, että ensimmäisenä silmien aukaisun jälkeen tökkää mittarin suuhun. Tuo saa riittää ainakin alkuun minulle teknisemmäksi puoleksi, ovulaatiotikkuja ei ole tilauslistalla ainakaan vielä :D

Muoks! (Näistä lämmöistä vielä että mun normilämpö on vissiin aika korkea, sellainen aamun 36.7 on mulle ihan normaali lämpö, joten mielenkiinnolla odotan minne kuumelukemiin lämmöt ovulaation aikaan nousevatkaan!)

Meillä on nyt käynnissä pupuilupäivät, toiveet on tietysti korkealla. Kännykkä-app näyttää että sunnuntaihin asti on korkea raskauden "riski", joten sinne asti yritetään vähintään joka toinen päivä hommailla, mies toki sanoi voivansa "uhrautua" hommiin vaikka joka päivä :D

Näköjään täällä on myös ollut puhetta tuosta potentiaalisten isovanhempien utelusta. Meillä anoppi on lähinnä kysellyt että koskas niitä lapsia, kun taas omat vanhempani eivät ole vihjanneetkaan siihen suuntaan. Vannoin pitkään etten tule koskaan saamaan/hankkimaan lapsia, joten voi olla että he muistavat nuo palopuheeni teinivuosilta, ja että heidän toiveensa eivät ole kovin korkealla. En kyllä yhtään epäile etteikö lapsenlapsi olisi heillekin mieluinen tuttavuus, ovat miehenikin ottaneet niin hyvin sisään perheeseen.
 
@Tuimatar , ai että sun lämpötekstisi oli ihana luettavaa :geek: muistelin että aamulämpöjä kannatti kyllä mittailla, mutta en jaksanut etsiä että milloin/miksi/miten.

Harmi kun ei ole tullut aiemmin, eli ennen yritystä, mittailtuja lämpöjä niin ei ole vertailukohtaa. Ainut tieto on että mun normilämpö on kohtalaisen korkea, niin että sellainen 37.5 lämpö ei tunnu mulla missään, kun miehen se vie kyllä ihan petipotilaaksi (manflu? :LOL:). Aah, tässä kyllä hurahtaa ihan täysin tähän tiettyyn kuun kiertoon: menkkapäivät -- hiljaiset päivät - pupuilupäivät - piinapäivät. Uuden vuoden plussatuulia kaikille!
 
@VernaMaria joo samoin foolihappoo oon syöny koko yritysajan (niinkuin suosituskin nykyään on aloittaa jo yritysaikana). Vitamiinilisät muutenkin olis varmaan hyvä ottaa, ainakin d näin talviaikaan. Mut laitoin tilaukseen noi mammavitskut. Aloitan varmaan niiden popsimisen jahka tuleevat.

@voittamaton se vehnänalkioöljy sisältää ainakin e-vitamiinia ja hyviä rasvoja. Pitää kai solut hyvänä :) varmaan sit munasolutkin ;)

Löysin tämmöisen vippaskonsti ja tarpeellisiakin juttuja sisältävän listan http://www.meidanperhe.fi/keskustelu/751692/ketju/_tassa_hurja_lista_raskautumisvinkkeja_

@Kinder_Kitty nään jotain viivaa minäkin. Mut ite oon pc saanu kyl samanlaista viivanpaikkaa joten oon lopettanut testailut ennenaikojaan. Masentavaa keksii ja nähä viivoja ja sit alkaa menkat. MUTTA toivon ja pidän peukkuja et siulla jotain tapahtuis ja toi ei olis mitään turhaa haamuiluu!
 
@Kinder_Kitty hurjasti tsemppiä, mie piän peukut pystyssä! Kyllä minäkin erotin sieltä kaksi viivaa. (y)

@Tuimatar kiitos valaisevasta viestistä liittyen noiden lämpöjen mittaamiseen. Varmaan itsekin innostun mittaamaan kunhan on joskus meidän aika aloittaa yritys tosissaan.

Tänään paluu vapaapäivien jälkeen arkeen ja iltavuoroon. Jostain syystä nyt on takkuillut tuo töihin meno. Kai ne ajatukset vaeltelee niin muualla ettei oikein keskittyminen riitä :whistle: Onkos siellä muilla kova pakkanen? Täällä mittari näyttää rapsakat -28.8. :eek:
 
täällä tuskin ollaan raskaana :cry: voi elämän kevät nyt.. menkat ei oo alkanut.. mutta ei myöskään testi vahvistunut yhtään eli taisi olla kyseessä vaan se törkeä viivanpaikka... uus oire yöllä ravasin kahesti pissalla ja silti jäi pissahädän tunne vaik olin 5 minuuuttia sitten käynyt pissalla... ärsyttävää enkä oo ees mitenkään paljoo juonu vettä... tässä kuvaa nyt vielä tästä aamusta http://aijaa.com/xmdoIW
mut nyt loppuu mun toiveilu ja haaveilu et oisin raskaana ja keskityn nyt vaan odottamaan sitä ensi aikaa julkiselle...
 
@Kinder_Kitty Harmi homma. :(

Onko täällä joku aamulämmönmittailija joka tekee vuorotyötä? Millaista lämpökäyrää saatte? Käsittääkseni varsinkin yövuorot sotkee jonkun verran ja eihän se samaan aikaan mittaaminen onnistu mitenkään. Olen asiaa joskus harmitellut, kun kaikenlaiset taulukot ja tilastot on niin mielenkiintoisia. :D (oliko se täällä vai jossain muussa lukemassani ketjussa kun oli joku tällanen kummajainen kans)
 
tässä vielä kuvat missä kaikki testit samassa, eli ylin on tiistain, keskimmäinen keskiviikon ja alin tänään.. http://aijaa.com/Ke2Tu1 livenä nään ihan selvästi kaikissa viivat.. mutta siis jos nyt oikeesti ovat vain viivanpaikkoja niin ikinä en oo kyllä noin törkeitä saanut.. tämän päivän testin toisen viivan nään esim.hyvin veskin valossa.. mä en nyt vaan voi uskoa näiden mun oireiden takia etten ois raskaana... mutta joo kai se on uskottava kun testi ei oo samaa mieltä.. mut meen kyl verikokeeseen jos ens viikolla ei oo menkat alkanu...
 
N93
Jännä muuten, onko muilla ollu vahvaa tunnetta alusta asti että raskaaksi tulo ei hevillä onnistu? Itsellä ei oo ollu uskoa raskaaksi tulemiseen oikeestaan missään vaiheessa. Viimeistään se loppu tuossa yk5 tienoilla ja ei oo siitä noussut. Nyt yk10 ei oikein oo ees konkreettisena mielessä se mitä tässä tavoitellaan, kunhan kuitenki hampaat irvessä Yritetään ku eihän tästä enää eroonkaan pääse. TOSI turhauttavaa!
 
@Kinder_Kitty Voi harmi :( Oon täällä tiiviisti seurannut miten sulle käy, mikä kp tai dpo sulla onkaan nyt?

@Paputoive Jäiks mikä lista vippaskonsteja! :LOL: Paras oli varmaan tuo "Siteiden tai liian pienten housujen ostaminen, ajan varaaminen lapsettomuustutkimuksiin". :LOL: Myös suklaan syönti päivittäin kuulosti hyvältä, sitä oonkin tässä ahkerasti noudattanut.

@N93 Mulla taas on ollut aina sellainen olo että tuun lapsia saamaan ihan helposti luonnollisesti. Nyt onkin sit pieni paniikki päällä kun jo yk8 eikä vauvan vauvaa missään! Just äsken tuli kans joku ihme olo, (kun pohdiskelin taas tätä samaa asiaa), että ei tässä nyt kannata panikoida, kyllä se lapsi joku päivä tulee. En osaa selittää, mutta edelleenkään en suostu uskomaan että lastenteko on näin vaikeeta. :confused:

Pakko muuten kysäistä teiltä lämpöjen mittailijoilta, että mitä teidän miehet sanoo kun aloitatte joka aamun kuumemittari suussa (tai mistä sitten mittaattekaan..)? Oma mies pitäis varmasti ihan kajahtaneena :LOL: Mutta se pitääkin tätä meidän yrittämistä enempi tjottailuna, voi luoja jos tietäis mitä kaikkea teen sen eteen että yritän selvittää ovulaation ajankohtaa ja vielä houkutella sen sänkyyn oikeeseen aikaan.. Mä yritin joskus tuota lämpöjen mittailua, mutta vuorotyö sekoitti koko jutun kun tulee herättyä niin eri aikaan. Sen kyllä kuitenkin huomasi, että loppukierron lämmöt oli aina korkeemmat kuin alkukierrossa.
 
@pehmis26 nyt on jo dpo15.. ja kp28.. mutta on ehkä pieni mahdollisuus et ovis ollu myöhemmin.. esim 23.12-25.12.. mut en oikeen usko koska lämmöt nousi 21.12 ja ovisplussa oli 20.12 mut mulla ovistesti oli kyl plussa vielä 22.12 limoja oli tiistaina ja torstaina..mut oviskivut olivat keskiviikkona 21.12..
 
@N93 @pehmis26 Minä olin hyvin varustautunut siihen, että vauva-asiat varmaan antavat odotuttaa itseään. Jonkinlainen aavistus oli siitä. Ja meillä myös lähipiirissä useita esimerkkejä siitä, miten vaikeaa raskautuminen voi olla, joten mies myös oli siihen varautunut. Alkuun toki oltiin hyvin innoissaan ja toiveikkaana molemmat, mutta nopeasti vaihtui realismiin ja siihen, ettei niitä lapsia vaan tehdä. Nyt toivotaan vaan koko ajan parasta :love:

@pehmis26 Meillä ollaan kyllä ihan mukana mun hörhöilyssä. Yleensä ihan hyvin ja huumorilla suhtautuu mihin vaan mitä oon vauva-asiassa ehdotellut. Ajatellut varmaan, että parempi leikkiä mukana :ROFLMAO:
 
@N93 Olen jo lähes 10v ollut turhan tietoinen naisen hedelmällisyydestä, iän ym asioiden vaikutuksesta siihen ja mahdollisista ongelmista. Tieto lisää tuskaa! Eli lapsen saaminen ei ole lainkaan itsestäänselvyys. Miestäkin olen näistä kovasti valistanut, mutta hän toki uskoo olevansa supersiittiöinen sonni, joka posauttaa ekasta ehkäisyttömästä panosta naisen raskaaksi. :ROFLMAO:

Tosin nyt kun on ensimmäinen todellinen kierto missä raskauden alkamiselle on oikeasti mahdollisuudet, niin huomaan hirmuisesti salaa toivovani kuuluvanikin siihen heti raskautuvien joukkoon. Oireita on psyykattu päälle ja pois kiihtyvään tahtiin. Huomenna on testipäivä. Toivon kovasti kahta viivaa ja pelkään sitä pettymystä minkä todenäköisempi yhden viivan lopputulos tuo tullessaan.
 
@N93 mulla on ollu koko ajan tunne etten tule helposti raskaaksi. Syynä tähän tunteeseen on ehkä tieto, joka lisää tuskaa. Oon lukenut lapsettomuudesta ihan kirjatietoa, perehtynyt työn puolesta aiheeseen sekä lueskellut blogeja, ihan muita kirjoja, katsonut dokumentteja ym. Lisäks omakohtaista kokemusta ja tunnetta on vahvistanut se ettei oma kierto oo koskaan ollu mikään kellontarkka. Mulle on joskus väläytelty jopa et mulla vois olla taipumusta pcohon ja munasarjat vois vähän näyttää pcomaisilta. Tosin kesällä kun niitä ultrattiin gynellä niin vasen ei ainakaan näyttänyt semmoiselta, oikeassa oli se endo...

Me käytiin muuten tänään antamassa miehen kans verikokeet ja virtsanäytteet. Mulle oli lääkäri määrännyt myös hormonilabroja, mut ne pitää antaa kierron alussa, joten ne menee sit seuraavaan kiertoon. Mut nyt on siis homma laitettu eteenpäin. Parin viikon päästä olis sit se miehen simppanäytteen anto! Sitten päästään varaamaan ekaa aikaa pariskuntakäynnille. Kääk!!! Pelottaa ihan sikana jostain syystä!! :eek:

Yritän nyt unohtaa koko jutun vähäksi aikaa, koska ei tää stressaaminenkaan auta mitään. Nyt vois viimeistään tässä kierrossa pärähtää se luomuplussa nii vois unohtaa lopullisesti noi tutkimukset ja hoidot... :cautious:

@Kinder_Kitty :( ... ihan hanurista jos toi haamuilu on vaan viivanpaikkaa!! Toivotaan et olis ollu toi myöhäisempi ovis ja menkat pysyis poissa ja viiva tulis vielä esiin!!
 
@Paputoive mihkään ei voi enää luottaa... muutakun veritestiin..tunnekuohut senkun jatkuu..no muutenki harmitus nyt päällä tosta testistä mut kuitenkin mää purskahdin hillittömään itkuun kun en löytänyt mun paitaa minkä aion huomenna laittaa päälle kun mennään miehen kanssa vuosipäivä dinnerille.. siis niin kauhee kiukku ja sitten itku... ja vatsassa nippailee välillä.. ja turvottaa ja ummettaa.. ja kauheen kuuma välillä ja sitten taas paleltaa...

hienoa että saitte asiat eteenpäin! :) kovasti tsemppiä! kaikki tunteet ovat sallittuja laidasta laitaan! :)
 
N93
Mää sanoin miehelle yk5 kohdalla että tämä tulee venymään sinne vuoteen, ruvetaan jo pikkuhiljaa käymään joissain "tutkimuksissa".:D mies kävi siis antamassa näytteensä (kaikki ok) ja mää ultrassa. Kuulemma kohtu ja munasarjat normaalit. Saapa nähdä kuinka kauan tässä vielä menee. Enemmän kyllä vituttaa menkat sillon, jos on saanu oviksen kiinni testiin ja ajoitus on onnistunut, lisää vaan mun Tunnetta siitä että mussa on joku vialla, putket tukossa tms. Pääsis vaan tästä yrittämisestä jo.
 
Voi ei @Kinder_Kitty ihan epäreilua jos se nyt oli kuitenkin vain viivanpaikka:unsure:

@Paputoive kiva, että hommat etenee, vaikka tietysti toivon teille luomuplussaa:)

Mä oon tutkiskellu havaitsenko nyt jotain muutoksia, kun ehkäisy jäi ja ilman näitä lisähormoneja oon ollu viimeeksi 10-v sitten. En oo vielä huomannut mitään, toivottavasti naama ei ala kukkia:ROFLMAO:

@N93 meillä mies on varma, että pamahdan paksuksi aivan heti, oon yrittäny sille kertoa, että saattaa siinä hetki mennä. Mua huolettaa, ettei mun kierto palaudu ihan heti, mutta oon nyt päättäny ajatella vaan positiivisesti. Huolehtimalla se ei ainakaan palaudu
;)
Ja mutkin vois lisätä listaan :LOL:
eevas 27v mies 27v ya 12/16 yk1
 
@Paputoive kiitos tiedosta! Tuo vehnänalkioöljy auttaa ilmeisesti hiuksiin ja ihoonkin positiivisella tavalla. Tsemppiä teille tulevaan pariskuntakäyntiin!

@N93 Mulla on ainakin näin yrityksen alussa tosi ailahtelevat fiilikset omasta raskautumisnopeudesta. Välillä ajattelen, että tietysti oon jo raskaana kun ei kerran pillereitäkään syödä enää ja seuraava päivänä mietin, että kyllä tämä ihan arpapeliä on miten tässä käy.

@Kinder_Kitty voi ei :unsure: Siinä eilisessä testissä oli ihan varmasti jotain kiinnittymisyritystä vähintään, kun viivan bongasi jopa puhelimen näytöllä.. Mä pidän vielä peikkuja loppuun asti :barefoot:
 
Kiitos kaikille tsempeistä ja tuesta! :) mulla on vielä jäljellä yks pc..ja teen sen lauantaina.. ja jos tulee edelleen samannäköstä viivaa niin on kyllä sitten viivanpaikka.. ellei menkat ala ennen.. elämä on tosiaan epäreilua.. mut ei auta muu kuin nousta ylös ja jatkaa tarpomista.. jos kyse olisi raskaudesta niin kyllähän sen viivan täytyy vahvistua..hcg tuplaantuu 48h välein.. normaaliraskauksissa.. eli jos se hcg hormonin määrä kasvaa kokoajan niin kyllähän sen pitäisi testissä näkyä...
 
@pehmis26 Kyselit miehen reaktiota lämpöjen mittaamiseen, mutta mä en itseasiassa oo edes ihan varma, että onko mies huomannut! Mulla mittausaika vaihtelee 4.30 ja 7.00 välillä, joskus herään vaan itsestään aamuyöstä ja mittaan, joskus kun miehen kello soi 5.20 ja harvakseltaan nukun kuin tukki tonne 7 asti kun oma kello soi. Edes silloin kun mittaan miehen kellon soidessa niin ei se vaikuta mitään huomaavan, on niin pöppörössä itse :LOL:

@N93 Mä olen kanssa aina aristellut sitä, että mahtaako lapsia tulla yrittämisestä huolimatta. Oon itse "ihmelapsi", vanhempien hedelmöityshoidot lopetettiin tuloksettomina 80-luvulla minkä jälkeen sit saivat luomusti kaksin kappalein. Selittämätön lapsettomuus siis heillä, eli teoriassa ei ole mitään perittävää, mutta kun ei oo edes ainut tapaus suvussa... Silti jotenkin suhtautuminen tähän asti on aika maltillista, yk4 ei vielä tunnu lainkaan pahalta, kun ekasta kierrosta jäi 99% varmasti ovulaatio tapahtumatta ja sen jälkeen oon luultavasti yliarvioinut ovulaatioajan. Tässä kierro toivon viimein bongaavani keinolla millä hyvällä oviksen, joka luultavasti menee täysin hukkaan: mies lähtee sunnuntaina viikoksi reissuun. Että käytännössä vasta yk5 on mitään realistisia mahdollisuuksia edes onnistua, pitäis vissiin vaan nollata laskuri :ROFLMAO:
 

Yhteistyössä