Esikoisen vauva-aika ja suuret suunnitelmat

[Hassua kuunnella]

Kuuntelin huvittuneena jumpassa kun yksi tuleva äiti selitti kaverille suunnitelmiansa että mitä sitten tehdään kun vauva on syntynyt.
Isäkuukausi vietetään kuulemma Thaimaassa ja sitten kun vauva on puolivuotias, jätetään se viikoksi hoitoon isovanhemmille ja lähdetään häämatkalle.

Vielä ei taida tuleva äiti tietää miten paljon se lapsen (siis etenkin ensimmäisen) tulo muuttaa elämää ja kuinka paljon on kiinni siitä, minkälaisen lapsen sattuu saamaan. Onko helppo, terve, nukkuuko/syökö hyvin vai voiko edes kuvitella lähtevänsä pitkälle matkalle vauvan kanssa. Ja raaskiiko siitä edes olla erossa viikkoa.

Ymmärrän että on kiva suunnitella tulevaa mutta jos nyt se lapsi edes syntyisi ensin ; )

(Ja tällä en tarkoita ettei lasten kanssa saisi matkustella tai että elämä pitäisi lopettaa vauvan syntymään ennen kuin joku ehtii nämä tuoda esille...)

 

[yhden äiti]

Kaikilla varmaan on ollut aikoinaan omat hassut suunnitelmansa ennen esikoisen tuloa. Itsellä ei toki ihan tällaiset...

 

[km]

mä oon kuullu samallaista esikoisten odottajien suusta joskus. Itse taas ostin kolmatta oottaessani tuplarattaat ja päätin että sit ku vauva on syntyny ja lapsivuodeaika ohi niin mä alan tosissani kuntoilla lykkimällä vauvaa ja keskimmäistä muksua rattaissa esikoisen pyöräillessä vieressä. No, saatiin sit vauva joka ei nuku juuri yhtään päiväaikaan ja joka ei viihdy sekuntiakaan vaunuissa, ei siis oikeesti sekuntiakaan. Alkaa huutaa pää punaisena heti ku vaunuun lykkää eikä rauhoitu vaikka kuinka niitä vaunuja vatkais. Että se niistä suunnitelmista alkaa lenkkeillä... elikkäs sitä ei tosiaankaa voi tietää miten asiat alkaa mennä että turha tehdä kovin isoja suunnitelmia.

Itse esikoista oottaessani olin vuorenvarma että meen töihin HETI ku äitiysloma on ohi. Mutta sitte ku vauva oli muutaman kuukauden ikäinen niin en voinu kuvitellakkaan että veisin 9kk vanhan hoitoon ja kotonaolo venyi lopuksi 5 vuoden mittaiseksi kun tuli vielä toinenki lapsi. Ei siis kannata tehdä liian tarkkoja suunnitelmia kun huomisesta ei vielä tiedä.

 

["noniin"]

Eiköhän tuohon kaikki syylisty, niin kuin siihenkin että 2-kymppisenä luullaan tietävämme kaikesta kaiken ja myöhemmin tajutaan ettei sittenkään ihan kaikkea tiedetty

 

[koettaa ymmärtää toisiakin]

Ymmärrän toisaalta tulevaa äitiä, eihän hän tiedä mitä tulossa on. Toisaalta itselleni nuo suunnittelut jonnekin vuoden päähän ärsyttää, kannattaisi todella odottaa tuleeko se vauva sieltä ja sitten vasta suunnitella....

 

[lk]

Mä olen niin ahdasmielinen äiti, että mun mielestä puolen vuoden ikäistä vauvaa ei tulisi jättää viikoksi ilman vanhempiaan!
Mutta juu, saahan sitä suunnitella. Itselläni oli nuoruudessa kaveri, joka ei juuri pitänyt lapsista, mutta oli sitä mieltä että yhden haluaa. Se ei sitten tule muuttamaan elämää mitenkään. Kuitenkin tämä samainen ihminen valitti kuinka naiset imettävät missä sattuu -"ällöttävää, pysyisivät kotona!"
En tiedä mitä hänelle nykyisin kuuluu, mutta jos on se yksi lapsi nyt niin hän on varmaan sitten hyvissä ajoin ennen lapsen tuloa linnoittautunut kotiinsa, ettei voi laittaa lapsen aiheuttamaksi muutokseksi sitä että siellä pysyy, ettei tarvitse imettää kaupungilla.

Hmm, vaikeasti selitetty, mutta siis monenmoisia mahtuu tähän äiti-joukkoon.

 

["vieras"]

Antaa niiden suunnitella, eihän se ole keneltäkään pois.

Mulla oli hankala raskaus ja suunnittelin ja haaveilin kuinka pääsen lapsen saatuani lenkille, kuntosalille ja vaikka mitä. Se ajatus auttoi mua jaksamaan. Sitten sain lapsen, joka nukkui tosi huonosti, jouduttiin sairaalaan jne, enkä edes ehtinyt miettimään mitään lenkkeilyä tai itsestäni huolehtimista. Oli kuitenkin hyvä, etten tiennyt tuosta etukäteen. Olisin hajonnut viimeisilläni ollessani, jos olisin tiennyt kuinka kauan menee ennen kuin pystyin alkaa pitämään itsestäni huolta. (Ja nousihan se kunto siinä itkevää vauvaa kanniskellessa ja ulkona lykkiessä, vaikkei se sillä hetkellä olisi vähempää voinut kiinnostaa.)

 

["vieras"]

Mä olen toista ääripäätä; tiesin ennen syntymää olevani 3 vuotta kotona, työt saivat odottaa. Jatkan osittaisella hoitovapaalla toista vuotta ja varmaan olen toisen kouluvuoteen asti. Lisäksi en ole imetyksen vastustaja, mutta minustakaan ei ole ihan joka paikassa imetettävä.

 

[Madicken04]

Minä odottelen kolmatta alsta ja kahden edellisen kohdalla olen saanut huomata useaan otteeseen ettei asiat aina mene niin kuin olisi luullut tai olettanut. Silti yhä haaveilen ja suunnittelen, tämän kolmannenkin lapsen osalle. Suunnitelmiin kuuluu yhtä ja toista pienempää ja siompaa juttua, osa sellaisia jotka todennäköisesti jäävät haavieksi mutta olisi ihanaa jos toteutuisivat, sitten sellaisia minkä uskon toteutuvan ihan itsestään ja sitten siitä väliltä kaikkea minkä eteen pitää tehdä työtä ja silti voi mennä mönkään. Jos ei onnistu niin sitten ei, olen alkanut jo usko siihen että elämä löytää ne reittinsä kyllä.

En nyt ole isoon ääneen koskaan suunnitelmiani laulanut tai mitään vannonut, itseasiassa kuitenkin olen lapsi lapselta alkanut paremmin uskaltaa luoda noita suunnitelmia ja jotain niistä julkisesti kertoakin. Esikoista odottaessani olin hyvin varovainen.

 

[hyvä pointti]

[QUOTE="vieras";22324153]Antaa niiden suunnitella, eihän se ole keneltäkään pois.

Mulla oli hankala raskaus ja suunnittelin ja haaveilin kuinka pääsen lapsen saatuani lenkille, kuntosalille ja vaikka mitä. Se ajatus auttoi mua jaksamaan. Sitten sain lapsen, joka nukkui tosi huonosti, jouduttiin sairaalaan jne, enkä edes ehtinyt miettimään mitään lenkkeilyä tai itsestäni huolehtimista. Oli kuitenkin hyvä, etten tiennyt tuosta etukäteen. Olisin hajonnut viimeisilläni ollessani, jos olisin tiennyt kuinka kauan menee ennen kuin pystyin alkaa pitämään itsestäni huolta. (Ja nousihan se kunto siinä itkevää vauvaa kanniskellessa ja ulkona lykkiessä, vaikkei se sillä hetkellä olisi vähempää voinut kiinnostaa.)[/QUOTE]

minä peesaan tätä siinä mielessä että ajatelkaa tosiaan jos jo lasta "tehdessänne" tietäisit mikä helvetti teitä vaikka odottaakin, sairastelua, ei ikinä unta tjms. ehkä se on ihan hyvä että on noita "suunnitelmia" jos niistä hyvä mieli tulee.

 

[Madicken04]

[QUOTE="vieras";22324153]Antaa niiden suunnitella, eihän se ole keneltäkään pois.

Mulla oli hankala raskaus ja suunnittelin ja haaveilin kuinka pääsen lapsen saatuani lenkille, kuntosalille ja vaikka mitä. Se ajatus auttoi mua jaksamaan. Sitten sain lapsen, joka nukkui tosi huonosti, jouduttiin sairaalaan jne, enkä edes ehtinyt miettimään mitään lenkkeilyä tai itsestäni huolehtimista. Oli kuitenkin hyvä, etten tiennyt tuosta etukäteen. Olisin hajonnut viimeisilläni ollessani, jos olisin tiennyt kuinka kauan menee ennen kuin pystyin alkaa pitämään itsestäni huolta. (Ja nousihan se kunto siinä itkevää vauvaa kanniskellessa ja ulkona lykkiessä, vaikkei se sillä hetkellä olisi vähempää voinut kiinnostaa.)[/QUOTE]

Aivan. Itse olen monien vastoinkäymisten kohdalla ollut onnellinen siitä että ne ovat tulleet yllätyksinä, että on sitä ennen saanut odottaa ja haaveilla tulevasta vapautuneesti. Sekin on omiaan keräämään niitä voimia mitä sitten vaikeilla hetkillä tarvitaan.

Enkä siis meinaa että olisin aina vakuuttunut siitä että kaikki menee juuri niin kuin haaveissani olen kuvitellut, mutta toisaalta se haaveilu on ihanaa ja jos sensijaan käyttäisi kaiken ajan pelkäämiseen ja mahdollisten vastoinkäymisten miettimiseen niin elämä olisi aika ikävää.

 

[Useamman äiti jo]

Mitäpä ihmeellistä siinä on, viettääkö sen isäkuukauden Thaimaassa vai Suomessa. Kaikkien äitien aivotoiminta ja toimintakyky ei pysähdy vauvan syntymään, eikä vielä seuraavienkaan lasten jälkeen. Jos itse et ole kyennyt tekemään mitään muuta kuin nyhväämään vauvan kanssa kotona neljän seinän sisällä, ei se tarkoita sitä että kukaan muukaan ei muuhun kykenisi.

Se nyt on ihan järkyttävää, että joku aikoo jättää lapsen 6kk iässä viikoksi hoitoon mutta toisaalta, ehkä se on pienempi paha kuin lykätä se 9kk ikäinen päiväkotiin..

 

[ketjun aloittaja]

Mitäpä ihmeellistä siinä on, viettääkö sen isäkuukauden Thaimaassa vai Suomessa. Kaikkien äitien aivotoiminta ja toimintakyky ei pysähdy vauvan syntymään, eikä vielä seuraavienkaan lasten jälkeen. Jos itse et ole kyennyt tekemään mitään muuta kuin nyhväämään vauvan kanssa kotona neljän seinän sisällä, ei se tarkoita sitä että kukaan muukaan ei muuhun kykenisi.

Sinä et sitten osaa ilmeisesti sitten lukea...?

 

[just joo]

No varmaan on ihan sama, viettääkö isäkuukauden Thaimaassa vai Suomessa, jos ylipäänsä on järjissään siinä kohtaa! Herran jestas sentään... Ei vissiin kirjoittajalla ole kokemusta kuin helpohkoista vauvoista. Ei meidän lapsen kanssa voinut käydä edes postilaatikolla, kun ei ollut hiljaa hetkeäkään. Kuten joku aiemminkin jo kirjoitti, nouseehan se kunto itkevää vauvaa kanniskellessakin... Vielä 8-kuista 10-kiloista jössikkää kun kanteli, niin kyllä oma paino oli pudonnut reippaasti alipainon puolelle!

Olen minäkin onnellinen, etten odotusaikana tiennyt sitä, että puoli vuotta menee siinä, kun joku taukoamatta huutaa. Ei nuku, syö huonosti ja HUUTAA koko ajan. Odotusaikana painoin duunia ja kärsin vaivani ja ajattelin vaan, että kohta helpottaa ja ihana lapsi syntyy... P...anmarjat, sanon minä. On se lapsi nyt 1-vuotiaana jo ihana, mutta oikeasti, jos olisin tiennyt mitä tuo eka vuosi pitää sisällään, olisin ehkä lykännyt sitä lapsenhankintaa vielä muutamalla lisävuodella.

Ja kakkosta ei tule, ennen kuin ykkösen vauva-ajan muisto on haalistunut. Koskakohan se aika koittaa...?

 

[Madicken04]

Joitain asioita on oikeatsi hyväkin suunnitella etukäteen, esim tuo isäkuukauden viettäminen Thaimaassa on asia joka voi vaatia vähän ennekkojärjestelyjä ja ehkä säästämistäkin jne.

 

["vieras"]

Mitäpä ihmeellistä siinä on, viettääkö sen isäkuukauden Thaimaassa vai Suomessa. Kaikkien äitien aivotoiminta ja toimintakyky ei pysähdy vauvan syntymään, eikä vielä seuraavienkaan lasten jälkeen. Jos itse et ole kyennyt tekemään mitään muuta kuin nyhväämään vauvan kanssa kotona neljän seinän sisällä, ei se tarkoita sitä että kukaan muukaan ei muuhun kykenisi.

Pointti oli kai siinä että kaikki ei aina mene ihan niinkuin suunnittelee ja pieni vauva saattaa laittaa suunnitelmat uusiksi moneen kertaan.

Hyvällä ystävällänikin oli paljon suunnitelmia mitä kaikkea ehtii tekemään äitiyslomallaan kun on lopulta aikaa kaikkeen... no äitiysloma ei ehtinyt alkaa, hän on nyt vuodelevossa sairaalassa raskausmyrkytyksen vuoksi ja vauva tulee syntymään reilusti ennenaikaisena. Vauvan kanssa reissaaminen vaihtui yhdessä yöhön siihen että mistä löytyy majapaikka läheltä sairaalaa pariksi kuukaudeksi mitkä vauva ainakin joutuu sairaalassa viettämään synnyttyään -jos hyvin käy. Tämä aika äärimmäinen esimerkki, mutta ikinä ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo...

 

[Niin ja]

asiat voi mennä myös toisinpäin. Itse olin "varma" että vauva valvottaa kaikki yöt, kuolen väsymykseen ja löydän äitiyden ilot joskus lapsen muutettua pois kotoa. Miehen kanssa yritettiin jutella, että kuinka jaksetaan väsymyksen kanssa, miten suhtaudutaan siihen, että jumiudutaan vuodeksi neljän seinän sisälle jne. Ja sittenpä olin aivan ulalla, kun lapsi nukkuikin alusta asti hyvin, ei itkenyt juuri koskaan, viihtyi missä vaan kunhan sai seurustella aikuisen kanssa. Vauvavuoden aikana sitten matkustelimme, kyläilimme, teimme kaikkea mitä töissä ollessa ei voi tai jaksa. Ja tulipa väitöskirjakin viimeisteltyä lapsen kanssa kotona ollessa. Eli juu, kyllä ne suunnitelmat ja ennakko-odotukset voi näinkin päin mennä pieleen

 

[Madicken04]

asiat voi mennä myös toisinpäin. Itse olin "varma" että vauva valvottaa kaikki yöt, kuolen väsymykseen ja löydän äitiyden ilot joskus lapsen muutettua pois kotoa. Miehen kanssa yritettiin jutella, että kuinka jaksetaan väsymyksen kanssa, miten suhtaudutaan siihen, että jumiudutaan vuodeksi neljän seinän sisälle jne. Ja sittenpä olin aivan ulalla, kun lapsi nukkuikin alusta asti hyvin, ei itkenyt juuri koskaan, viihtyi missä vaan kunhan sai seurustella aikuisen kanssa. Vauvavuoden aikana sitten matkustelimme, kyläilimme, teimme kaikkea mitä töissä ollessa ei voi tai jaksa. Ja tulipa väitöskirjakin viimeisteltyä lapsen kanssa kotona ollessa. Eli juu, kyllä ne suunnitelmat ja ennakko-odotukset voi näinkin päin mennä pieleen

meillä oli kanssa vähän tuota linjaa. Siis esikoisen kanssa varauduin kaikkeen mikä voi mennä pieleen, kuinka raskasta ikinä voikaan olla jne. Kunhan siis arjesta jotenkin selviäisi. Vauva olikin yllätyshelppo ja piti alkaa keksimään itselleen tekemsitäe ttei tylsistyisi kotiin.

 

[Orion-]

Mä aion vaan laiskotella kotona vauvan kans. Hoitaa kotihommia sen mitä joutaa ja jaksaa vauvanhoidon ohessa. Ukko on onneksi apuna iltaisin ja viikonloppuisin.

 

["vieras"]

Mä olen niin ahdasmielinen äiti, että mun mielestä puolen vuoden ikäistä vauvaa ei tulisi jättää viikoksi ilman vanhempiaan!
Mutta juu, saahan sitä suunnitella. Itselläni oli nuoruudessa kaveri, joka ei juuri pitänyt lapsista, mutta oli sitä mieltä että yhden haluaa. Se ei sitten tule muuttamaan elämää mitenkään. Kuitenkin tämä samainen ihminen valitti kuinka naiset imettävät missä sattuu -"ällöttävää, pysyisivät kotona!"
En tiedä mitä hänelle nykyisin kuuluu, mutta jos on se yksi lapsi nyt niin hän on varmaan sitten hyvissä ajoin ennen lapsen tuloa linnoittautunut kotiinsa, ettei voi laittaa lapsen aiheuttamaksi muutokseksi sitä että siellä pysyy, ettei tarvitse imettää kaupungilla.

Voi sitä kaupungilla imettää muutenkin kuin missä sattuu kaikkien nähden.

 

[Madicken04]

[QUOTE="vieras";22324426]Pointti oli kai siinä että kaikki ei aina mene ihan niinkuin suunnittelee ja pieni vauva saattaa laittaa suunnitelmat uusiksi moneen kertaan.

Hyvällä ystävällänikin oli paljon suunnitelmia mitä kaikkea ehtii tekemään äitiyslomallaan kun on lopulta aikaa kaikkeen... no äitiysloma ei ehtinyt alkaa, hän on nyt vuodelevossa sairaalassa raskausmyrkytyksen vuoksi ja vauva tulee syntymään reilusti ennenaikaisena. Vauvan kanssa reissaaminen vaihtui yhdessä yöhön siihen että mistä löytyy majapaikka läheltä sairaalaa pariksi kuukaudeksi mitkä vauva ainakin joutuu sairaalassa viettämään synnyttyään -jos hyvin käy. Tämä aika äärimmäinen esimerkki, mutta ikinä ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo...[/QUOTE]

Mutta eikai niistä suunnitelmista/haaveista niin haittakaan ole. Jos nyt todella vaikka haluaisi viettää sen isäkuukauden Thaimaassa tai muuten matkustella vauvan kanssa niin ei kai sitä ole järkevää haudata kaikkia suunnitelmia vain siksi että saattaa olla ettei niistä tulisikaan mitään? Uskoisin että sisimmässään aika moni tulaveisuutensa suunnittelija ymmärtää ettei kaikki aina mene suunnitelmian mukaan - silloinkin kun ei satu tuota "jos kaikki menee hyvin" joka lauseen perään lisäämäänkään.

 

["vieras"]

meillä oli kanssa vähän tuota linjaa. Siis esikoisen kanssa varauduin kaikkeen mikä voi mennä pieleen, kuinka raskasta ikinä voikaan olla jne. Kunhan siis arjesta jotenkin selviäisi. Vauva olikin yllätyshelppo ja piti alkaa keksimään itselleen tekemsitäe ttei tylsistyisi kotiin.

Anteeksi, kun utelen, mutta tiesitkö Madicken etukäteen, että lapsellasi on Downin syndrooma?

 

[...]

Mitäpä ihmeellistä siinä on, viettääkö sen isäkuukauden Thaimaassa vai Suomessa. Kaikkien äitien aivotoiminta ja toimintakyky ei pysähdy vauvan syntymään, eikä vielä seuraavienkaan lasten jälkeen. Jos itse et ole kyennyt tekemään mitään muuta kuin nyhväämään vauvan kanssa kotona neljän seinän sisällä, ei se tarkoita sitä että kukaan muukaan ei muuhun kykenisi.

Se nyt on ihan järkyttävää, että joku aikoo jättää lapsen 6kk iässä viikoksi hoitoon mutta toisaalta, ehkä se on pienempi paha kuin lykätä se 9kk ikäinen päiväkotiin..

Peessaan tätä. Jotenkin tuntuu, että monien mielestä jokaisen pitäisi tyytyä siihen pieneen elämään ja linnottautua kotiin lapsen kanssa vähintään kolmeksi vuodeksi, ennen kuin voisi taas jatkaa elämäänsä. Me olemme molempien lasten jälkeen käyttäneet isyysvapaat nimen omaan matkusteluun, kun kerrankin on ollut yhteistä aikaa niin reilusti... enkä näe mitään syytä, miksi tuo aika olisi kotona pitänyt nyhjätä.

 

[Madicken04]

[QUOTE="vieras";22325450]Anteeksi, kun utelen, mutta tiesitkö Madicken etukäteen, että lapsellasi on Downin syndrooma?[/QUOTE]

En tiennyt, eli itseasiassa se oli asia mihin en realistisesti osannut varautua. Toki jollain lailla tietty pelko seurasi vaikean raskauden ajan mukana, siis huoli siitä ettei kaikki ole ok vaan lapsi menehtyy tai on jotenkin sairas. Downia en ollut ajatellut kertaakaan koko raskauden aikana.

Mutta siis lähinnä varauduin tuohon tavallisen vauva-arjen raskauteen, koliikkeihin, huonosti nukuttuihin öihin, väsymykseen, jopa synntyksenjälkeiseen masennukseen jne. Niiden osalta selvittiin tosi helpolla.