Esikoinen vuodelle 2015

Nausteri ihana kuulla sinusta, ja ihana että kaikki mennyt hyvin ja olet jo nuin pitkällä raskaana :heart:

Täällä taas näitä juilinta/vihlonta kohtauksia masussa ja koko ajan pelkää et vuoto alkaa.
 
Lumikolle onnea! <3

Mappis, se on joo jännää miten mielikuvitus koettaa naruttaa. Dpo 3 kuitenkin vielä niiiiin aikainen vaihe, ettei kroppa oikein voi mahdolliseen raskauteen reagoida, kun eihän se alkion alku ole edes vielä kohtuun silloin päässyt (paitsi jos dpo:t on laskettu päin pyllyä, on valmiina kärkkyviä siimahäntiä ja munasolukin harrastaa pikaluistelua pitkin munajohdinta :D ). Munasolullahan kuitenkin normaalisti kestää sen n. viikko päästä kohtuun ja siitä vielä n. päivä, että se kiinnittyy. Eli joskus dpo 6-8 vastahan voi tuntua ne kiinnittymiskivut ja sen jälkeen niitä outoja oireita. Tietty kaikki on yksilöitä joten vaihtelua on.

Omaanapaa: ovis oli siis mitä luultavimmin tuossa viikonloppuna, viimeistään eilen. Tänään kun ovat limat jo rauhoittuneet. Joten leikitään, että tänään on dpo1. Jos menkat ei oo tulleet viimeistään 5.6 niin testin tekoon (tuolloin eilisestä laskettuna olisi dpo16). Eli mukavat pari viikkoa piinailua. Tosin henkisesti on niin sellainen tunne, että tuskin tärppää tässäkään kierrossa ja ainakaan juuri nyt asia ei mua haittaa, maailma ei siihen kaadu. Katsotaan sama asia viikon päästä, maailmanloppu todennäköisesti silloin luvassa. :D
 
Valonkantaja, näinhän se on ja itsekin sen tajuan ettei noi mun muljahtelut voi olla vielä mitään kiinnittymiskipujakaan mutta jotenkin sitä olettaa kaikista kehon tuntemuksista, että voiskohan se olla :D kärsivällisyyttä siis!
 
Merope: Kiitos! Mukava kuulla että joku muukin kuin minä ja mies pidetään lopputuloksesta. (; Kukaan ei nimittäin ole nähnyt koko vauvan huonetta, pidetään se visusti piilossa siihen saakka kunnes joskus olen raskaana ja niinkin pitkällä että asiasta uskaltaa puhua! :)

Bumpy: Tämä tosiaan on omalla kohdallani minun tapani unelmoida ja saada voimaa jatkaa yritystä. Aina kun käyn vauvan huoneessa, päätän yrittää entistä kovemmin. Saan konkreettisesta valmistautumisesta paljon lisäpuhtia ja se luo minuun uskoa että jonain päivänä meilläkin on omapikkuinen tuossa vaavinsängyssä tuhisemassa. :) Ja tosiaan, ei meidän tuttavat oleta että olen raskaana, eivät he edes tiedä suunnitelmistani, lukuunottamatta omaa äitiäni jolle olen kertonut. Vauvanhuoneen ovi on aina lukittuna, vieraat luulevat sen olevan varastona. Jos joku on kysynyt mitä huoneessa on, olen sanonut että ylimääräistä tavaraa jotka menossa kellariin, ja ovi lukossa koska en halua kenenkään näkevän sitä sekasotkua! ;D

Neyalin: Kiitos! Nuo pikkuruiset vaatteet laitoin tuohon sänkyyn hetken mielijohteesta, sitten ne jäi siihen kun mun mielestä ne jotenkin sopi siihen, vielä parempi sitten kun niissä joskus on jotain täytettäkin noissa vaatteissa! : D

Omanapailua: Mulla tosiaan tänään menossa kp 21 & DPO 4. Hirveän hitaasti menee nämä päivät, kun en kertakaikkiaan osaa yhtään rentoutua. Tutkin kokoajan itseäni, ja mahdollisia oireita. Ihan jatkuvasti. Yksi todellinen "oire" on alaselän vihlova ja jomottava kipu (lievähkö, mutta tunnettavissa). Kipu sijoittuu oikealle puolelle alaselkään, mutta en sitten tiedä johtuuko esim siitä jos olen nukkunut huonossa asennossa. Kaikenlaisia vihlontoja ja jomotuksia tunnen munasarjoissa molemmin puolin muutamia kertoja päivässä, mutta en tiedä ovatko normaaleja mutta nyt vain kiinnitän niihin huomiota, toisin kuin aiemmin. Kiinnittymisenhän pitäisi tapahtua DPO 4-6, joten joko on jo tapahtunut, tai sitten tapahtuu lähipäivinä, JOS on tapahtuakseen. Jotenkin haluaisin uskoa raskautumiseen mahd. pian mutta suurena pelkona on pettymykset. Voi ku vois olla miettimättä yhtään mitään mutta enhän mä osaa, päässä pyörii vain VAUVA VAUVA VAUVA VAUVA.

Anteeksi jos teitä rasittaa yli-innokkuuteni, tiedän että on varmaan raivostuttavaa kun näin hössötän, ja osa teistä on yrittänyt paljon pidempään. Siispä anteeksi, yrittäkää ymmärtää.. /:
 
onnenpisara: Et sä oo ainoo joka ei saa ovistesteillä ovista näkyviin :) Mullakaan ei oo näkyny noissa testeissä koskaan tasavahvaa tai vahvempaa viivaa. Vain sellaisia ihan hailuroita tuloksia oon saanu. Ja mitä ovislimoihin ja tuntemuksiin tulee niin eipä oo niitäkään ollu koskaan. Tässä kierrossa otin reippimehun tehokäyttöön, josko se tota limaa lisäis. Nyt parina päivänä onkin tullu jo ihan selkeetä limaa mitä ei ennen oo tullu. Oviksen pitäis olla tosin vasta ens sunnuntaina tai maanantaina, joten ton limankin pitäis tulla kunnolla vasta sillon.
Ostin tähän kiertoon myös david herkkiä testiliuskoja. Edellisessä on PC testit käytössä, jotka ei tosiaan mulle ovista ilmotellu ollenkaan. Lääkärin mukaan on silti 99% varmaa että ovis tapahtuu, koska on niin vahvat ja säännölliset menkat joka kuukausi ja kaikki tuolla näyttää olevan kunnossa. Ultrattiin pari vuotta takaperin. Eli nou hätä! Ei n ovistestit kaikkee kerro. Petipuuhiin vaan 2-3 päivän välein kierron puolivälin paikkeilla :)
Noihin testeihin ei kannata orjallisesti tuijotella varsinkin jos ne ei näytä kunnolla. Tulee vaan stressi ja heikkenee ne mahkut :)
 
Ihanaa lumikko, onnittelut ! :) Toivotaan et pikkukaveri pysyy vaan matkassa :) :heart:

Hopes,milloin meinasit tehä testiä? ei tartteis kamalasti enää jännäillä :D

Puutarhassa tule kertomaan tulokset sitten, toivottavasti nappaisi ! :)

Mappis , et ole ainut jolla mielikuvitus (vauvakuume) voi olla syynä mikä tekee nuita "oireita". Itekkin nyt varmaan niin tarkasti keskittyny omaan kroppaan, että joka nipistyksen ja jännän tuntemuksen alavatsassa kyllä huomioin. :D

Ja Seawind niin mieki kyllä niiin tarkasti kroppaani seuraan, varmaan ihan normaalia. Ja siun pitää varmaan keksiä jotain virikettä itelles, että ei ihan joka sekuntti ole mielessä se vauva :D


ON: Ei kovinkaan erikoista. Ei vuotoa ole tullut ja tässä ois 6pv. mahdollisten menkkojen tuloon. Odottelen nyt raauhallisesti kuun loppuun asti, vois sit vaikka 31pv. tai 1pv. testailla jos ei nyt tule menkkoja.

Eipähän tässä muuta, eiku vaan plussatuuloisia edelleen teille sinne ja Nausteri, voi miten ihanaa että olet jo noin pitkällä ! :) Kohta siulla se oma tuhisija on maailmassa :heart:
 
TERVETULOA KAIKKI ESIKOISESTA HAAVEILEVAT!



Ilmoita muutokset ja lisäykset listalle PUNAISENA, kiitos!

Muistathan ilmoitella itsestäsi, jos kuukautiskiertosi venyy yli 50 päivään.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan pois listalta.

KESKIVIIKKO 21.5.2014


KP: Kiertopäivä xx/xx (kiertopäivä/kierron normaali pituus)
YK: Yrityskierto
TJOT: Tulee jos on tullakseen (ei aktiivinen yritys)


KM: keskenmeno, KU: Kohdunulkoinen raskaus, Kilppari: kilpirauhasen vajaatoiminta, PCO: polycystic ovaries, MFO: multifollikulaarinen ovario (lievempi pco) TM: tuulimunaraskaus


NimimerkkiIkäKPYKYATJOTTaustalla
anzkuliini2722/25-29X
Boni2924/??312/2013pco
bumpy2924/31141/20131 ku, mfo
diadora2525/29-3114
hopess2230/276/2013
Iiida226/17-4679/2013
ilokilo2923/2716
Intopiukka2895/24-4859/2013mfo
Liilja2021/32-3324/2014X
Mantzu_852923/22-244
Mappis_882523/28118/2013
Marjo0862811/27-3124/2014
Merope2927/28-3198/2013kilppari
MiiSa-80345/28-35158/2012
Minisport2725/3398/2013pco
MooiMama2512/32-3315/2014X
Neyalin20?/??14/2014X
Nosugar2544/30-3114/2014
Onnenpisara2314/31-385/20131 km
Oodikas3637/2887/2013
piretti227/311810/2012X1 km
puutarhassa2140/3399/2013
sassa72539/24-2618/2013
~SeaWind~2022/28-3124/2014
Sirppanainen243/28712/2013X
Suppeli21?/25-30512/2013
taikakai3312/26-3124/2014X
tibt2623/28-3215/2014
Tikru-783623/28-3133/2014
vauvatoiveilija2227/22-37310/20131 tm
valonkantaja2327/27-3432/2014X1 km




HILJAISET HAAVEILIJAT:

Evaparadise
_Lilja_
SinSin


ONNELLISET ODOTTAJAT:


YK: Yrityskerta/-kierto, jolloin tullut raskaaksi

NimimerkkiYKPositiivinen tulos
Santrana326.4
Nissukka26.5
Lumikko89319.5
 
Tervetuloa tibt! :flower: Lisäsin sut listalle, tarkistappa että kaikki meni oikein. Noista ovistesteistä, tuo ei tosiaan ole lähelläkään plussaa. Viivojen tulee olla vähintään tasavahvat. Muista myös, että se LH-huippu saattaa tulla ja mennä aika nopsaan, joten sellaisena aikana jolloin oletat oviksen olevan tuloillaan kannattaa tikutella melkeinpä sekä aamulla että illalla, jos siis haluaa varmasti saada oviksen kiinni. Varmintahan se on niihin aikoihin sekstata joka toinen päivä :D

Iiida meillä on mies työreissussa ja minä kotona vailla töitä tai tekemistä... eli eipä paljon muuta pyöri päässä kuin vauvajutut. piti ihan lähteä äidin luo yökylään jotta sai ajatukset vähän muualle :D On se vaan kamalaa kun ei niitä ajatuksia saa päästä vaikka kuinka haluais. Niin ja toivotaan sulle nyt sitten kunnon ovista! :)

puutarhassa ja hopess mitään uutisia jo?? Jännään täällä teidän puolesta :)

mappis tosiaan liian aikaista taitaa olla oireille. Toivotaan kuitenkin että ihan oikeat raskausoireet alkaa sulla pian ;) Itse en luota enää tippaakaan oman kehoni "oireiluun" koska joka siunaaman kierrossa nippailee, muljuu, on etova olo jne jne jne ja aina ne kuukautiset sieltä tulee vaan.

Seawind tossa alussa sitä mun kokemusten mukaan just eniten intoilee =) Myöhemmin jos yritys jatkunut kauan niin on kai niin tottunut tai turtunut siihen, ettei jaksa samanlaista stressiä ottaa joka kierrosta eikä uskalla enää toivoa niin vahvasti. Ihan normaalia intoilua siis, anna palaa vaan!

On: Tänään viimeinen tero. ovishan oli vasta 7-8 päivää sitten mutta vahvasti sellainen olo että ei oo tärpännyt. Just huomasin että tutulla tavalla alkaa nännejä taas aristaa, niinkuin joka kierrossa about viikkoa ennen kuukautisia. Hohhoijaa tässä alkaa usko loppua... Inhottaa myös tää kauhee pillerimäärä mitä joudun nyt syömään. Samana päivänä menee terot, vatsansuojalääkkeet ja tulehduskipulääke. Onneks terokuuri loppui taas.
 
Oon ihan ymmälläni :( 40/33. Ihan blanco, tyylipuhdas negatiivinen FirstStep herkällä testillä. On vihlontaa ja jomotusta ollut niin paljon etten enää kiinnitä paljoa huomiota, myös takapuolella tuntuu vihlontaa ja alavatsalla on tuntunut "kiristelyä". Nyt on kolmas päivä kun tulee ihan vähän, hädintuskin voi vuodoksi sanoa tuoretta "verta", ei kuitenkaan tummaa vaan hailakkaa. Eli enpä laske menkoiksi, sen verran onnetonta vuotoa. En käsitä?? vieläkö pitää odotella? Tuntuu taas kaikki vauva-ajatukset niin pahalta ja muiden vauvat yms. :(
hopess tsemppiä siihen perjantaihin! :)
 
bumpy, joo mäkin bongaan melkeinpä samat raskausoireet joka kierrossa, mutta jännä juttu kun ei oo sitä plussaa vielä näkyny :) sen takia mäkin suhtaudun yleensä suht skeptisesti näihin oireisiin, mutta ainahan saa toivoa parasta :)!

puutarhassa, no voihan :/ no mutta kuten aiemmin sanottu, toivoa on niin kauan kun menkat eivät kunnolla ala! Tsemppiä <3
 
Bumpy Älä luovu toivosta! :hug: Joka kuukausihan on aina uusi mahdollisuus (oot varmaan ennenkin kuullut tuon lauselman) Voin kyllä vain uskoa miten koville ottaa jos vauvelia on yrittänyt jo pitkän aikaan. Tiedä sitä itse miten pitkään tässä menee :D Mutta nuo oireet on kyllä perseestä! Koska ne voi olla menkkaoireita tai sitte raskausoireita.. :/

Puutarhassa Voi harmi !:/ Mutta joillakinhan se plussa näkyy vasta tosi myöhään.
Ja Mappista kompaten, toivoa on ! :D Itekki uskottelen niin kunnes menkat sitten alkaa :D

Hopes perjantaita jännäillen ! :)
 
Onnea lumikolle plussauksesta!! Paljon tarrasukkia matkaan! :heart: :flower: Ja tervetuloa tibt mukaan! Kaikille jännäilijöille plussatuulia, oon lueskellu ja jännäilly täällä teidän puolesta. :) Toivottavasti puutarhassa näkyy vaan myöhään testissä, mutta voithan pyytää verikoetta, jos ei kunnon menkkoja kuulu eikä testissä näy? :)
~SeaWind~ huone on todella söpö! Itse en ole uskaltanut tehdä mitään vauvaostoksia, vaikka kovasti tehnyt mieli. :D Samoilla linjoilla kuitenkin bumbyn kanssa, ettei mullekaan sopisi, että olisi vauvajutskia muistuttamassa. Hienoa kuitenkin, että sulle tämmöinen unelmointi tuo toivoa ja hyvää mieltä lisää :)

Mulla on tällä hetkellä ajatukset melko lailla ihan muualla. Koulua viimeinen viikko ja yksi tentti vielä edessä. On kiirettä pitänyt ja rutistan nämä hommat alta pois ja sitten hetkeksi lomailemaan ennen kesäopintoja. Piakkoin voin siis rentoutuneemmin bongailla seuraavaa ovista :D
 
Kovasti olen seuraillut täällä muiden jännäilyä ja nyt on itsellänikin jännät päivät tiedossa. Kp ollut yleensä 22-24 ja nyt kp 23. Vähän nipistelee mahassa ja pää särkenyt jo pari päivää...sekä mahassa turvottaa. Huomenna jos menkat ei ala niin testaan torstaina. Perjantaina lähdetään laivalle joten jos näyttää negaa niin saa muutaman juoman nautiskella buffetissa :) enää yks tero-kierto jäljellä ja sit pitäis suunnata taas gynelle ja tod.näk. lisätutkimuksiin.
 
  • Tykkää
Reactions: vauvamahako
Heips, mulla on nyt kysymyksiä raskauden alkuoireisiin liittyen ihmisiltä, joilla jotain hajua niistä on.

Eli, mulla ei ole vielä menkat myöhässä (vaan pitäisi alkaa to), mutta ihmeellisiä tuntemuksia kuitenkin.

Yksi päivä, kun söin suklaakakkua, se maistui yhtäkkiä ihan raudalta. Tissit mulla on ihan sika kipeet ja turvonneet. Ja tänään, kun kampesin sängystä, alamahaa vihlaisi niin etten heti voinut nousta.

Voivatko nämä olla merkkejä mahdollisesta alkaneesta raskaudesta??

Olisin äärimmäisen kiitollinen, jos joku viitsisi kertoa omia kokemuksiaan.. :)

Mulla on tullut nyt tällä viikolla nänneihin sellasia pieniä "nypyköitä".. onko kellään samanlaisia?

Aattelin tehdä loppuviikosta testin, jos menkkoja ei kuulu...
 
vauvamahako, tää on ehkä vähän väärä keskustelu tulla kyselemään raskausoireista, täällä kun vasta sitä ensimmäistä raskautta odotellaan ja plussanneet on jo siirtyneet muualle :) mutta tokihan noi oireet kuulostaa lupaavilta! Mutta kannattaa mennä vaikka odottajien keskusteluun kyselemään tai sitten ihan vaan googletella raskausoireita. :) tsemppiä ja toivottavasti testi näyttää loppuviikosta plussaa! :)
 
Lumikko ONNEA!
ja Hopess kuulostaa lupaavalle!

Kierto lähenee loppua enkä edes ovulaatiota saanut bongattua, luulen että johtuu terolutista. Haluaisin myös clomifenit käyttöön. Soittelin tänään ehkäisyneuvolaan ja kerroin että kävin yksityisellä, jossa löydettiin tuo pco ja haluaisin clomifen reseptin. Niin se hoitaja sanoi että EHKÄ pitää varata aika ERIKOISlääkärille vai mitenhän se olis..
Mietin, että siis täh olenko ensimmäinen jolla on PCO että kai nuo nyt tietää kuka minua voisi auttaa, käski soittamaan viikon päästä uudelleen! Enpä taida.. Odottelen että vuosi on täynnä niin luulisi sitten tuon hoitajankin ottautuvan asiaan.
 
On kyllä monella jännät paikat tiedossa , mantzulle kans peukut pystyssä täällä !:)

Vauvamahako, joo kannattaa kysyy sellasessa keskustelu jossa ON raskaana olleita :D

Minisportille tsemppiä osaan vain toivottaa asioiden etenemiselle , ei ole omakohtaista kokemusta nuista :)

Muok. Kirjoitusvirheen korjaus koska puhelimen näppäimistö peffasta :D
 
Viimeksi muokattu:
Onnea matkaan Lumikko pikkuisen ihmeesi kanssa! :)
Täällä ei menkoista tietoakaan ja huomenna jälleen lääkärille soittoaika, josko se sitte määräis tuhdimman terokuurin tän megakierron lopettamiseksi. Pitää varmaan kuitenkin testi tehdä ennen uutta kuuria varmuuden vuoksi ja tiiättekö tänään kävin eka prismassa ettimässä testejä tuloksetta ja apteekkiin mentyäni iski piheys (yli 7€/kpl) niin et kävelin tyhjin käsin kotiin niiltä osin ja haen sit huomenna sittarista halvemmalla. :D
Arvaatkas naiset, oon saanu reilun vuorokauden sisällä kaksi raskausuutista! Toinen kaverilta jonka näen nykyään lähes vkottain, joten kyllä itku pääsi kotiin tultaessa. Ja taas sellanen karsee epätoivo iski. Ja tää ei ees ollu yks niistä kolmesta (kuten ei se toinen raskaana olevakaan, joka miehen kaveri vaimo) joiden pitäis yritys aloittaa lähikuukausina. Että tällaista. Vähän pohjalla taas fiilis, mut kai tää tästä. Kiitos viimeksi muuten kannustavista sanoista, olikohan se Bumpy. :)
 
Pikainen omanapailu; mulla alkoi eilen illalla lievät vihlovat kivut alaselässä. Tänään kipu on voimistunut todella selkeäksi ja muuttunut sellaiseksi jomottavaksi, vähän niinkuin kuukautisten aikoihin.. Hetkittäin on myös vaikeuksia tunnistaa onko kipu alaselässä vai alavatsalla, mutta erityisesti makuuasennossa huomaa kivun tulevan alaselästä.. Mitähän tää nyt on, ei menkatkaan pitäis vielä alkaa kun terotkin vielä kesken. /:
 
Tervetuloa KultaSieni!

Minisport kertoi että soitteli ehkäisyneuvolaan Clomifen-kuurin saadakseen.
Miten muilla Clomifeniä käyttäneillä; mistä olette reseptin saaneet?
Itse olen kiikuttanut rahojani yksityiselle, mutta nyt kun tuo PCO on minulla todettu, niin voisiko sen reseptin tosiaan saada esimerkiksi ehkäisyneuvolasta tai yleiseltä terveyskeskuslääkäriltä?
Yritys tosiaan on aloitettu silloin syyskuussa, eli vuotta ei ole vielä tullut täyteen.
 

Yhteistyössä