Esikoinen vuodelle 2014

Kiitos kommenteista! Mulle on kyllä suorastaan helpotus olla nyt ilman pillereitä, sain niistä mm. mielialanvaihteluita. Paljon himokkaampi olo myös ilman niitä. :D

Pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta, Mappis. :( Tsemppiä!

Olen käynyt nyt noin pari vuotta melko säännöllisesti osteopaatilla. Mulla on trauman aiheuttama virheasento lantion seudulla, jota on nyt korjattu sitten oikein urakalla varsinkin viime syksyn aikana. Kävin jälleen hoidossa ja nyt vihdoin keho alkaa jotenkin olla suorassa. :)

Juttelin raskauteen liittyvistä asioista samalla osteopaatin kanssa. Hän kertoi, että juurikin lantion virheasennot voivat vaikeuttaa raskaaksi tulemista. Tuli vain mieleen, että kuinka monella on virheasento tietämättään? Kipu voi heijastaa muuallekin kehoon kuin missä itse ongelma on.

Omalla kohdalla osteopatia on ollut suuri apu. Todennäköisesti tarvitsen tällaista hoitoa mahdollisen raskauden aikana, koska olen ns. "riskiryhmää" rankani kanssa ja synnytyksen takia on tärkeää, ettei lantio ajaudu uudestaan virheasentoon. Ensimmäisen kolmanneksen aikana hoitoa ei kuitenkaan suositella.
 
Olin tänne äsken vastaavinani, mihinkähän se viesti joutui.. Säikähdin jo että onnistuin sen väkertämään johonkin facebookiin, jota pidin samalla auki.. :)

Niin, eli äsken jäi paperiin vähän hennon vaaleanpunaista limaa, joten eiköhän ne menkat sieltä sitten taas tule. Ja itku myös. On vähän kurjaa tämä odottaminen ja toivominen. Ja kun meillä on niin vaikea muutenkin onnistua parhaimpina päivinä peittoa heilutella, kun asumme viikot vielä toistaiseksi erillään ja välimatkaa on peräti 200 kilsaa. Eli ei tuosta vaan viiti oviksen aikaan riiuureissulle lähteä.

Elanor85, minulla ainakin on ilmeisesti tuota lantiorangan virheasentoa. Olen aikoinaan ollut todella ylipainoinen, ja laihdutettuani tietenkin koko kropan "asento" muuttui, minkä vuoksi ilmeni alaselkävaivoja ym.
 
Puutarhassa mietin samaa jo aikaisemmin kun Hopesskin :) en vaan muistanut laittaa mitään...

Voi p*****e, kattelin kalenteria ja tajusin että kun menkat alkaa niin samana vkl anoppi tulee yötä meille. Ei oo vielä tietty sanonut tulevansa mutta tiedän että se tulee sillon. Kyllä nyt ottaa aivoon. Ihan kun kaipaisin siihen vitutukseen vielä anopin mielipidettä kaikesta ja siitä että miksi meillä ei vielä ole lapsia. Jos joku muistaa niin mun anoppi on pahimmasta päästä tässä kysely asiassa. Se on muutenkin rankkaa aikaa kun menkat alkaa, puhumattakaan siitä että täällä on joku arvostelemassa mua ja sitä etten ole vielä äiti- Sorry taas avautumisesta.
 
onnenpisara
bosch Kiinnittymisvuoto vaikutti minustakin epämääräiseltä termiltä, mutta esimerkiksi neuvolantäti puhui minulle asiasta ensimmäisellä neukkakäynnillä kun valitin vuodosta (joka osoittautui siis keskenmenoksi). Osalle raskaaksi tulleista naisista voi tulla verensekaista emätineritettä, kun munasolu kiinnittyy kohdun seinämään (tällöin voi pieniä verisuonia rikkoutua). Tätä vuotoa juurikin ilmeisesti kiinnittymisvuodolla tarkoitetaan ja se on siis vaaratonta. Mutta mitä ilmeisemmin ei se ole virallinen termi, vaikka puhuvatkin siitä..
 
Onpas tänne tullut paljon viestejä kun hetkeen en oo käyny. Ja monilla tuntuu olevan jännät päivät edessä. Tsemppiä ihan kaikille jännäilijöille!!!

Tosta etukäteen vauvatarvikkeiden hankkimisesta... Ei se musta mitenkään outoa ole, ihan normaaliahan se on innoissaan ja toiveikkaana ostella jo valmiiks. Eiköhän meille kaikille kuitenkin joskus se vaaveli suoda :) Itse en halua ostaa yhtään mitään valmiiksi vaikka kaupoissa aina hypistelenkin. Kun viime keväänä raskauduin niin teki hirveästi mieli heti ostella kaikkea. Äiti kaivoi vintiltä jo vanhoja vauvajuttuja, mm. itse neulomiaan vauvanvaatteita ja käyttämättömiksi jääneet pikku kengät. Ihana vanhanaikainen kehtokin löytyi. Sitten kun raskaus paljastui kohdunulkoiseksi niin se suru oli ihan hirveä ja gyneltä kotiin tultuamme nää vintistä kaivetut vaatteet ja itse ostamani vauvakirja odottivat siinä heti sohvalla. Se oli ku luoti rintaan... Siksi oon niin varautunut, enkä halua haalia mitään tavaraa, jota sitten surkenana katselen aina kun menskut taas alkaa.

Pillereiden jälkeen: Itse söin yli vuosikymmenen pilsuja tai käytin muuta hormoniehkäisyä. Tyhjennysvuodon jälkeen kuukautiset alkoi kiltisti 30 päivän päästä ja olinkin että JES, mutta siihen se säännöllisyys loppui. Kuukautiset tuli kyllä mutta kierto ollu koko ajan sellasta 40 pv.

ON: Nyt sitten kp 15 ja tänään otin elämäni ekan terolutin. Mietin tosiaan sitä, että jääköhän nyt ekassa kierrossa ovis kokonaan välistä kun tulee yleensä niin myöhään. Noh, se jää nähtäväksi. Kuitenkin on jotenkin toiveet korkealla et nyt vihdoin onnistaa terojen avulla! Ovistestejäkin on kaapissa muttaoon vähän vastahakoinen testailemaan ku tuntuu että niiden vahtailu aiheuttaa vaan turhaa stressiä. Parempi vaan heilutella peittoa säännöllisesti joka toinen päivä, eikä mulla oo mitään sitä vastaan :D
Onko täällä muita terojen käyttäjiä (Lilja olikos sulla ne myös käytössä?) ja onko kierto normalisoitunu niillä?? Entäs onko tullu sivuvaikutuksia?
 
Lilja, olithan se sinä juu... katoin just aikasempaa viestiäs... :p
Mulla myös ylipainoa. 10-15kg ois tosi hyvä saada pois! Täälläkin iänikuinen laihdutusprojekti, mut nyt myös mies on innostunut terveellisempien elämäntapojen aloittamisesta joten ehkä se yhdessä ois helpompaa. Varmasti pienikin painon pudotus auttaisi raskautumisessakin. Kun oiski vaan niin helppoa... : /

Ja noista kiinnittymisjutuista piti vielä sanoa, että sillon kun itse raskauduin (vaikka olikin KU) niin justiinsa viikon päästä oviksesta tunsin tooosi inhaa kipua alavatsalla toisella puolella. Vuotoa ei tullut, mutta se kipu oli ihan varmasti jotain kiinnittymisvaiheeseen liittyvää kun osui juuri siihen ajankohtaan ja oli ihan uudenlaista kipua, erilaista ku mensku- tai oviskipu.
 
Viimeksi muokattu:
Hihi joo sitä mäkin oon miettiny mut en uskalla innostua kun sit pettyy niin kamalasti...!

Voi Lilja inhottava tilanne sulle edessä. Siis JOS menkat alkaa ;) mut myös mikäs inhoittavampaa ku piinailla anopin kanssa että onko tärpännyt vai ei..

Mulla just tutun teini-ikäinen sisko pamahti vahingossa raskaaksi, pakko myöntää että oon aika otsa kurtussa kulkenu tässä viikonlopun. eihän se multa ole mitään pois mutta kyl sitä miettii miten se onni täällä jaetaan. Se saa lapsen joka ei halua ja se ei saa joka haluais.. No tää nyt on tätä, kuitenkin oon onnistunu pääsemään pahimmasta ryppyilystä yli. Sorry synkistely, koitetaan pitää tunnelma hyvänä kun täällä on niin monella jännittävät ajat käsillä :)
 
Viimeksi muokattu:
Maicy Mä en oikeen uskalla toivoa tästä kierrosta mitään, jotenkin vaan niin hämmästyneenä lyhyistä menkoista ja nyt kun tää oviskin tuli näin aikasin. Meki muutettiin vasta viime toukokuussa ekaan omaan asuntoon, 7 vuotta tuli hilluttua vuokralla ja samalla päänvaivalla ku sullakin. Tosin, ei sitä kämppää kyllä tehny mieli ees rempata kun ei kert oma ollu. Mut nyt kun on oma, ni mielellään laittaa. Nyt saatiinki toi keittiö valmiiks, seuraavana onkin sit kaks makkaria vuorossa :)
Oikein ihanaa reissua teille! :heart:

Mappis_88 Pahoittelut tädin vierailusta :hug: Tässä vauvan yrittämisen humussa tuo tunne on kaikkein tuskallisin, kun niin kovin on uskonu et tärppi on käyny ja sit se matto vedetään jalkojen alta :( Onneks sulla on tommonen ihana mies, ku jaksaa tsempata ja myötäelää sun kanssas. Eihän tää ny kuitenkaa oo yksin meijän naisten projekti, kyl ne miehetkin tässä tunteilee mukana :)

Onnenpisara Mä joskus kokeilin syödä e-pillereitä, mut se oli ihan ranteet auki-meiningillä. Mieliala meni semmosta vuoristorataa, että koin paremmaksi lopettaa. Seuraavana kokeilin sitten sitä nuvaringiä (ehkäisyrengasta) ja se puolestaan sopi muutoin hyvin, mutta sen jälkeen mieliala meni vaakasuoraa viivaa koko ajan ja pikkuhiljaa rupesi lisääntymään järkyttävät, jopa viispäiväset migreenikohtaukset. Jos jotain positiivista, ni mä puolestani laihtusin niiden avulla ja lopetettuani taas lihoin takasin sen viitisen kiloa. Oli aika helppo valinta, joko 5kg takasin vai säännölliset migreenikohtaukset. :) Eli en aio tulevaisuudessa enää käyttää mitään tollasia, myrkkyähän ne kaikki on.

Hopess Ja taas jälleen kerran mennään! :D Onkohan tää jo kolmas samanrytminen kierto meillä? Sä oot tommonen mun Pain days-ystävä ;) Josko me sit yhes kans plussataan joskus?? :D

Lilja Mä kans täs odotan et päivät valostuu ja sit rupean lenkkeilemään. Ihan tarpeeks viimiset pari kuukautta kököttäny sisällä, kun ei vaan kerta kaikkiaan toi pimeys ja märkä ilma kiinnosta. Onneks nyt mennää taas valosampaa aikaa kohden ni joskos tästä vähän piristyis! :) Laihisprosessia en alota, ku en siin kuitenkaa onnistu :D Jos sillain salakavalaa vähän paino putois ni se ois aina parempi. Tarttis ny ostaa se kuntosalikortti, ihan jo työnki puolesta kun tuppaa toi yläselkä ja hartiat menemään lukkoon.

Puutarhassa Muusta en oo varma muuta kun siitä, et ovis oli eilen ja nyt ihmettelen et koska ne menkat mahtaa alkaa, kun tässä kierrossa kaikki on menny nii nopeesti. :) Sulla puolestaan taitaa olla aika jännät päivät? ;)

ON: Tein noista mun ovistesteistä tommosen olevinaan "hienon" listan :D Mut niistä näkee melko selvästi ton LH-huipun. IMG 1899 - Aijaa.com Nyt sit jännäilen et koska ne menkat alkaa, näiden laskujen mukaan pitäs alkaa kp 28 ja jos näin tapahtuu ni se on mun elämäni ensimmäinen noinkin lyhyt kierto. Aina yleensä kierto ollu vähintäänki 30 päivää. Mut katotaan jos tää ois mun "taikakiertoni" ja tapahtuis ihmeitä :D Sen mun gynekäynnin jälkeen on vaan tapahtunu ihan outoja, mut en voi millään uskoa et kun sain tietää endosta ja tosta kystasta, ni se muka muuttais mun niinkin normaalia kiertoa mis ei ennen sitä ollu mitään ongelmaa. |O
 
Täälläkin yksi "ikuisuuslaihduttaja", 10kg olisi tavoitteena saada pois/ kiinteyttää. Perheyritys ja mukavuudenhalu pitkien päivien jälkeen on alkanut näkyä :(

Mutta, nyt iski totaalinen surku.. Olin pyöräilemässä kohtuu reippaan lenkin, n.40min ja suihkuun juuri mennessäni huomasin verituhrun pikkareissa! Kiukuspäissäni sitten hakemaan sidettä, ei kyllä vielä olisi menkkojen aika :(
Katsotaan mihin muuttuu.. Olisihan se ollut liian hienoa, että tärppää heti ekasta ja säästyy tältä piinailuvaiheelta.
 
Ollaanpas täällä oltu reippaita palstailijoita :)

Mulla on joskus aiemminkin ollut menkkoja edeltäen rusehtavaa tuhrua, mutta vain päivän tai pari ja sitten on kunnon vuoto alkanut heti samassa yhteydessä. Nythän vähäistä (siis oikeastaan vain pyhkäistessä näkyvää ja ei edes joka kerralla) tuhruilua oli keskiviikosta lähtien ja tänään ei sitten ole ollut enää ollenkaan. Silloin keskiviikkona oli muutama menkkamainen vihlontakin tunnistettavissa.

Pari viime kiertoa olivat noin 36pvää ja tänään vasta kp 32.. Tiedän että alan varmaan kuulostaa jo rasittavalta, mutta toivoisin vaan sitä plussaa niiiiiiiin paljon! Tässä viime päivinä on ollut niin synkkää niin sään puolesta kuin valitettavasti vähän muistakin syistä, positiivisia uutisia tässä kaipailisi jo todellakin.

Ja ai niin, en saa nyt puhelimella lihavoitua tai punerrettua mutta olin vissin pudonnut pois Maicyn viime listauksesta, mukana ollaan kyllä, mutta -heh- toivottavasti ei pitkään!
 
Bosch: aika samanlaiselta kuulostaa kuin mun dpo:n alkupäivät?! Mulla siis tuhruttelua melkeen 4pv , pyyhkiessä juuri, mutta meni sitten ohi. Nyt tänään tuli ihan housuun asti, nyt pelolla odottelen mitä tapahtuu seuraavaksi.. Kamalinta tässä on pitkät päivät kun aika matelee odotellessa: saisin varmaan kätilön paperit tällä opiskelulla jo :D
Pari päivää kulutin Youtubessa, kun laitoin hakusanaksi "pregnant suprise". Halusin lisää ideoita siihen, miten me sitten kerrottaisiin sitten aikanaan oma ilouutinen <3 Meillä silleen vielä "kurja" tilanne, kun lapsi tulisi olemaan ensimmäinen lapsenlapsi molempien puolelta, niin odotusta on ilmassa..
 
Kiitos kaikille kovasti tsempeistä, ootte kyllä ihania! Nyt mieli on jo paljon parempi ja toivoa täynnä kohti uutta kiertoa!

SinSin, mulla oli aivan samanlainen fiilis kun menkat eivät torstaina eivätkä vielä perjantainakaan alkaneet! Siinä kerkesi oikeasti jo toivoa parasta. Mut en tiiä johtuko menkkojen siirtyminen vaan stressistä tai siitä, että sitä niin kovasti jännitti että alkaako menkat vai ei.

puutarhassa, toivotaan kovasti että olisi tärpännyt!!

Lilja, mulla on aivan ihana anoppi mutta noi utelut kuulostaa tutulta. Mun lähipiiriin on tulossa nyt kevään aikana kaksikin uutta tulokasta ja oonkin nyt monta kertaa saanu kuulla kuinka meillä alkaa kohta tulemaan kiire ymsyms. Siinä tekisi mieli vaan sanoa, että voi kun tietäisit vaan. Eihän hän sillä mitään pahaa tarkoita eikä varmaan tiedä, että yritys on aloitettu jo elokuussa mutta silti..

Hurjasti plussatuulia jännäilijöille munkin puolesta sekä tietenkin myös meille kaikille muille! :)
 
Nyt pelkkää omaa napaa kun kännykällä liikenteessä.

käytän siis OvuViewtä kierron tarkkailussa ja nyt se olikin vaihtanut mulle ovis päivän ja menkkojen alkamispäivän. Oireidenperusteella siis tuo automaattisesti vaihtanut. Sen mukaan mulla ovulaatio ois tapahtunut 3.1 (mitä itsekin oireista päättelin) ja menkat alkais vasta 14.1. Nyt siis jos Lilja päivittäis mulle tänään dpo4, ja testauspäiväksi 14.1... Huoh se nyt sit pidenty tää piina-aika! ihan niinku ei ois muutenki tukalaa!! :( noh, päivä kerrallaan nyt sit vaan.

Tsempit kaikille!!!! <3
 
Menkat alkoi, eli mulle voi päivittää KP1/26 ja YK2. Yllättää kierron lyhyys. Odotin, että pillereiden jälkeen ekat ns. normikuukautiset tulisivat ennemminkin myöhässä. Nyt sitten kohti uutta yritystä...
 
Viimeksi muokattu:
Aamulla alkoi menkat, niin kuin pelkäsin. On se kumma, vuoden sisällä muistan yhden ainoan kerran kun kierto oli 30 pv, nyt oli 34 ja olo oli kummallinen. Jospa olen sairastumassa tai jotain..

Eli mullekin voi päivittää yk 8, kp 1/28-29. Ja oikeastaan seuraavan kerran päästään yrittämään kunnolla helmikuussa, kun minun laskelmieni mukaan ovis osuu tässä kuussa keskelle viikkoa.

Kertokaa mulle, mistä te haette positiivista energiaa näiden "epäonnistumisten" jälkeen? Itestä taas tuntuu kuin koko maailma kaatuis niskaan. Pitäisi saada sellainen positiivisuus ja onnellisuus ruiske!

Mulla just tutun teini-ikäinen sisko pamahti vahingossa raskaaksi, pakko myöntää että oon aika otsa kurtussa kulkenu tässä viikonlopun. eihän se multa ole mitään pois mutta kyl sitä miettii miten se onni täällä jaetaan. Se saa lapsen joka ei halua ja se ei saa joka haluais..
Mä kans mietin useasti tätä, että miksi sellaiset ihmiset, jotka ei lasta halua niitä saavat ja osa joutuu yrittämään ja yrittämään.. Joillekin pamahtaa heti ekasta kerrasta, vahingossa ja joillakin ei tärppää sitten millään.. En ole katkera mutta kumminkin.. :)
 
Viimeksi muokattu:
Heppa!
Vitsit kun on paljon tekstiä tullut. Oottepa aktiivisia!
Uusiakin kuumeilijoita tullut, tervetuloa minunkin puolesta :)

Oon päivittäin käynyt juttujanne lukemassa, itselläni on koko ajan kauhea kiire talonrakennuksen parissa joten on tämä kommentointinikin tosi vähäistä :(
Tavallaan on kiva että tuo rakennus vie niin paljon aikaa, niin ei ole pelkät vauva-ajatukset pyörimässä 24/7 mielessä.

Eilen otin viimeisen teroni tältä kierrolta ja menkatkin vetelee viimeisiään. Kohta päästään taas puuhiin ja otan ovistikutkin mukaan! Saapa nähdä ovuloinko ollenkaan luomusti (ikinäikinäikinä en enää pillereihin koske!) vai pitääkö varailla viimeisen terosatsin jälkeen gyneaikaa...
 
elanor85 hyvä kuitenkin että kuukautisesi tulivat. Ku tuntuu että hirveen moni (sekä tuttu että netistä lukemistani) on tarvinut apua kuukautisten saamiseen pillereiden jälkeen. Nyt ainakin näyttää siltä että kiertosi on ihan normaali ja käynnistyi vaivatta. Ei muuta ku tsemppiä yritykseen!! :)

SinSin joo kerro mulle myös kun löydät konstin tohon positiivisuuteen... Itsellä ainakin tuntuu että arki pyörii vain raskautumistoiveiden ympärillä, vaikka kuinka yrittäis olla ajattelematta ja stressaamatta. Opiskelut ei oo sujunut ollenkaan ku jotenki en osaa keskittyä vaan ajatukset luisuu aina sinne ovikseen, kuukautisiin yms. Meillä myös sellainen tilanne että mies lähtee tässä kuussa sellaiselle "komennolle" että on arkisin eri kaupungissa ja vaan viikonloput kotona :( Muutenkin paljon työn puolesta poissa kotoa, niin ei ainakaan helpota asiaa...
 
Siis itselläkin aina menkkojen alettua tuntuu että maailma romahtaa, nyt yritän olla positiivisin mielin, vaikka romahtaahan se maailma taas jos menkat alkaa :/ Mut nyt yritän nauttia asioista joita ei enää raskaaksi/lapsen tullessa voi nauttia, esim. Vielä olevaa hyvää oloa ja kun vaatteet mahtuu ja saa nukkua miten haluaa :D
 
Ja mikäs päivä tänään onkaan... Kp 22 eli kuin kellon tarkkuudella alkoi sitten ruskea tuhru. Tää ei oo tottakaan. Ei todella ole herkästä kohdunsuusta kyse jos tulee näin tasaisesti joka kierrossa nämä. Keltarauhasen vajaatoiminnasta on kyse. Haluan lugesteronit käyttöön! No aloitin nyt sitten joka tapauksessa terolutit tänään :D ajattelin ettei siitä nyt haittaakaan ole. Syön nyt niitä joko 8 tai 10 päivää. Katotaan. Toivottavasti vielä ehtii vahvistaa limakalvoja, jotta voisi pallero kiinnittyä seinään. Mutta sanomattakin selvää että hieman ottaa aivoon ja hyvä olo tiessään. Mulla oli tosi hyvä fiilis tässä n. 4 päivää ja nyt taas ihmetellään että miksi tää kroppa on tällänen. Mun pitäs kyllä olla paljon fiksumpi ettei ota terolutteja omin säännöin, mutta en jaksa enää. Olkoot. Pitää varmaan soitella gynelle ensi kierron aikana, taas!

Pahoittelut taas kerran uuteen kiertoon joutuneille :/

Bumpy joo viime kierrossa otin teroja niinkun piti. Mulla lähinnä tohon välivuotoon määrätty. No meni se joku 4-5 päivää kun olin lopettanut terot (kp 15-24) niin alkoi "menkat". Jotain vuotoa siis tuli ja oli menkkakipuja. Kesti n. päivän. Meni kaksi viikkoa ja oikeat menkat alkoivat. Eli en tiedä mistä johtui, teroista vai vaan oma kierto oli pitkä... Nyt siis kierto sen jälkeen ja ajattelin etten aloita teroja. Nooh kuten aikaisemmin kirjoitinkin jo sekoilen täällä niiden kanssa :D Oireita tuli joitan. Samanlaisia oireita kun olisi raskaana. Tissit tuli tosi kipeiksi ja ajattelinkin jo että tärppi käynyt. Naaman akne paheni. Mutta en tiiä mistä se johtui, mieliala oli tosi korkeella :) Kerrankin näinpäin. Tai sit olin vaan innoissani kun ajattelin että niistä olisi jotain apua. Ja toisaalta olihan niistä tohon vuotoon, mitä nyt kierto piteni sinne 40 päivään. Tsemppiä kovasti sulle terojen kanssa, toivotaan että sopivat ja tuovat tarvittavan avun :) Kerro sitten miten vaikuttavat sulla. Mulla toi painonpudotus tyssää aina menkkoihin. "Masennus" ja kovat menkkakivut vievät mut sohvan pohjalle ja en yleensä pääse sieltä ylös. Tässä kuussa en anna niin käydä! Tiedän että tulee parempi olo kun liikkuu mut jotenkin vaan se suklaalevy ja sohva on houkuttelevampia. Sen jälkeen se aloitus taas kestää hetken ja sitten kun taas alottaa liikkumaan niin menkat alkaa. Kauhee kierre. Mun pitäs löytää joku kaveri jonka kanssa liikkua ja laihdutella kilpaa :D Mulle gyne sanoi melkein ekana, että pudota 5kg niin mahdollisuudet raskautumiseen nousee selkeästi. En mä sitäkään ole saanut aikaiseksi :( Tää kierre alkoi siitä km:stä syksyllä. Sitä ennen olin jo onnistunut saamaan muutaman kilon pois. Nyt tietty tullut tuplana takaisin :/ Mullakin toi 10-15kg. Aluksi yritän sitä 5kg, sitten seuraavaa viittä. Toi 15 on jo ehkä vähän liioteltua mulle :D

Neinäsä mäkin toivon että saisin tän "laihdutuksen" sillai rennosti. Ja yritänkin nyt sitä. Ei liian tarkkaa kuria ja sitäpaitsi en mä yritä laihduttaa vaan josko sais arkiherkuttelun pois kokonaan. Syön kotiruokaa, liikun säännöllisesti ja toivon että paino putoaisi sillä :) Oon nyt ottanut töissä urakaksi että en käytä hissiä :) Mun tarvii käydä alimmassa ja seiska kerroksessa monesti päivässä joten kyllä tässä näitä rappusia kertyy. Eilen en käyttänyt kertaakaan hissiä ja oon tosi ylpee ittestäni :D

Hopess mullakin on toi 19 päivä menkkapäivä. Tai joku siinä vieressä, kun ei ihan säännöllistä kiertoa ole :) Kääk... Toki ton välivuodon jälkeen mä en taas usko mihinkään :/

Joo mäkin haluan sitten tietoa millä saada mieli positiiviseksi. Mä ehkä luulen että auttaa jos pitää itsensä kiireisenä. Keksimällä koko ajan tekemistä, että ei vaan makaile sohvalla. Menkää vaikka miehen kanssa kylpylään ja jos ei rahat riitä sillä hetkellä yötä, niin saa sinne kylpylään mennä ihan uimaan vaan. Metsään samoileen ja paistamaan makkaraa :) Elokuviin... Mulla oli kiireinen viikonloppu niin mielikin pysyi kohtuu iloisena koko sen ajan. On ehkä vaan vähän hankala pitää itsensä kiireisenä 24/7 vuoden ajan :D Mutta sillä pääsee jo pitkälle ettei ehdi miettiä mitään. Mulla on vaan se huono puoli, että töissä ehdin miettiä vaikka kuinka.

Yritän päivitellä kunhan tästä kerkeän... Kun taas kotosalla olen.
 

Yhteistyössä