Esikoinen hoidossa, äiti kotona muiden kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aapee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="aapee";23096933] Esikoinen ei saa kovinkaan paljon tyydytystä sisarusten kanssa leikkimisestä, vaan lähinnä häntä ärsyttää kun sisarus tulee tuhoamaan hänen leikkejään. [/QUOTE]

No tuota, luuletko että yli 3 -vuotiaiden ryhmässä yleensä pienissä tiloissa lapsi saa koskaan leikkiä kovin rauhassa, yli kahdenkymmenen lapsen joukossa.
 
Et voi väittää että lapselle on parasta meluisa jaylisuuri lapsiryhmä? Koska sellaisia suurin osa pk-ryhmistä on.

Voin väittää ja väitän, että jo nelivuotias lapsi tarvitsee muutakin seuraa kuin vain äitinsä.
Tuon ikäisenä alkavat kaverit ja muiden lasten kanssa oleminen olla koko ajan tärkeämpää ja tärkeämpää, ja äiti ei tätä tarvetta pysty korvaamaan. Oikeasti vaikka kuinka haluaisitte kahlita ne lapsenne kotiin aikuiseksi saakka, niin yrittäkää nyt vähän nähdä asiaa sen lapsen parhaan kannalta. Ei ole mitenkään kovin kehittävää, että lapsi viettää koko lapsuutensa pääasiassa äidin kanssa yksin kotona ja sitten vasta kouluiässä yhtäkkiä joutuu muiden lasten keskelle.
 
No tämän pienen paikkakunnan yksi ilo on se, että täällä päiväkodeissa on pienet lapsiryhmät eli mihinkään ylisuureen ryhmään hän ei joutuisi. Lisäksi "erityislapsena" hän saisi todennäköisesti paikan pienemmästä erityisryhmästä.
 
Voin väittää ja väitän, että jo nelivuotias lapsi tarvitsee muutakin seuraa kuin vain äitinsä.
Tuon ikäisenä alkavat kaverit ja muiden lasten kanssa oleminen olla koko ajan tärkeämpää ja tärkeämpää, ja äiti ei tätä tarvetta pysty korvaamaan. Oikeasti vaikka kuinka haluaisitte kahlita ne lapsenne kotiin aikuiseksi saakka, niin yrittäkää nyt vähän nähdä asiaa sen lapsen parhaan kannalta. Ei ole mitenkään kovin kehittävää, että lapsi viettää koko lapsuutensa pääasiassa äidin kanssa yksin kotona ja sitten vasta kouluiässä yhtäkkiä joutuu muiden lasten keskelle.

En ymmärrä sitä, että mitään muuta välimuotoa ei muka olisi kuin äidin kanssa yksin kotona tai sitten päiväkodin kokopäivähoito. Arrrrghhh.
 
en jaksa lukea koko ketjua. mutta MÄ en henk.koht ymmärrä ollenkaan että niitä lapsia tehdään ja sitten työnnetään osa hoitoon ja osa kotiin yms. siis oikeesti!! sä oot himassa miksei esikoinenkin saisi olla osana perheen ARKEA.

joo ja mulla 3 lasta 2v välein ja kaikki sai olla kotona elämässä eikä että työnnetään vanhat lapset hoitoon kun uusi syntyy. huoh.
 
Lastentarhanopettajana ja kahden lapsen äitinä suosittelen 2-3pv viikko tai max 6h pv/5pv. Ymmärrän, että esikoinen tarvitsee jo kavereita ja virikkeitä, kuten myös sen että sinulla voi olla raskasta kotona kolmen pienen kanssa. Esikoisen kannalta kokopäivä hoito on kuitenkin mielestäni liikaa, jos äiti on sisarusten kanssa kotona. Päiväkoti viikko on lapselle raskas ja virikkeet jne lapsi ehtii saada muutamassa hoitopäivässäkin/vk. Lapselle tekee hyvää tutustua uuteen sisarukseensa (vähentää usein mustasukkaisuutta ja huomionhakemistakin) ja saada viettää kotiaikaa äidin ja sisarusten kanssa. Kokopäivähoidossa kotiaika jää vähälle ja mikäli teillä kerta on mahdollista pitää esikoista vähemmän hoidossa äidinkin olleesa kotona, on se varmasti lapsen etu pidemmän päälle.
 
Jos joku voi käsi sydämmellä väittää, että 24 lapsen huutava ryhmä on lapselle parempi paikka, kun oma koti, niin ei taida olla kaikki muumit laaksossa. IKINÄ en lastani törppäisi päiväkotimaailmaan, ennekuin on ehdoton pakko. Enkä ole laittanutkaan. Kerhot, puistot jne riittävät kyllä vielä 5 vuotiaankin sosiaalisten taitojen opetteluun. Mitä niin ihmeellistä päiväkodin tädit osaavat tarjota, että oikeasti kannattaa lapsi altistaa kaikelle sille melulle, pöpöille jne.
 
Voin väittää ja väitän, että jo nelivuotias lapsi tarvitsee muutakin seuraa kuin vain äitinsä.
Tuon ikäisenä alkavat kaverit ja muiden lasten kanssa oleminen olla koko ajan tärkeämpää ja tärkeämpää, ja äiti ei tätä tarvetta pysty korvaamaan. Oikeasti vaikka kuinka haluaisitte kahlita ne lapsenne kotiin aikuiseksi saakka, niin yrittäkää nyt vähän nähdä asiaa sen lapsen parhaan kannalta. Ei ole mitenkään kovin kehittävää, että lapsi viettää koko lapsuutensa pääasiassa äidin kanssa yksin kotona ja sitten vasta kouluiässä yhtäkkiä joutuu muiden lasten keskelle.

Tuo onkin ihan totta että tuossa iässä jo kaipaa seuraa mutta pk:ssa kokopäivähoito ei ehkä ole siihen paras ratkaisu
 
eikö olisi fiksumpaa laittaa johonkin kerhoon? seurakunnan tai kaupungin järjestämään?
turhaan viet paikan nyt joltain lapselta joka sen tarvitsisi..
Kerhoa muutama kerta viikossa 3h kerrallaan, joten esikoisen kanssa jää myös aikaa ulkoilla puistossa yms eikä tipu perheestä kokonaan ulkopuolelle..

Ja missä ne muut lapset odottelisivat sen muutaman tunnin ajan? Menisivät kotiin hetkeksi ja sitten taas pukisivat päälle ja lähtisivät matkaan? Miten se sopisi ajallisesti pienempien päikkäreiden ja syömisten kanssa? Ihan liian hankalaa mun mielestä. Paljon käytännöllisempää olisi kokopäivähoito. Ehtisi sitten siinä välissä jotain järkevää tekemään. Eihän elämän ole tarkoitus olla pelkkää viemistä ja hakemista.
 
Ensinnäkin en ole tietääkseni sanonut vieväni lasta juuri päiväkodin ylisuureen ryhmään. Ajattelin alunperin joko perhepäivähoitoa, jossa olisi saman ikäisiä lapsia tai vaihtoehtoisesti pienryhmää, johon meillä todennäköisesti on oikeus puheen viivästymän takia.
 
[QUOTE="aapee";23097202]Ensinnäkin en ole tietääkseni sanonut vieväni lasta juuri päiväkodin ylisuureen ryhmään. Ajattelin alunperin joko perhepäivähoitoa, jossa olisi saman ikäisiä lapsia tai vaihtoehtoisesti pienryhmää, johon meillä todennäköisesti on oikeus puheen viivästymän takia.[/QUOTE]

täällä perhepäivähoidosta on haettava klo 15 mikäli vanhemmat kotona.
 
Päiväkodin työntekijät eivät ole "tätejä", jotka tarjoavat jotain ihmeellistä lapselle, vaan varhaiskasvatuksen koulutettuja ammattilaisia, jotka tekevät työnsä niin, että lasten ei mm. tarvitse olla isossa ryhmässäkään koko aikaa viriketulvan keskellä, vaan jakavat lapsia pienempiin pienryhmiin. Siitä huolimatta 4-vuotiaalle kokopäivähoito kotitilanteesta riippumatta on rankkaa!
Sen ikäinen varmasti tarvitseekin sosiaalista vertaisryhmää, mutta myös rauhallista kotonaoloa vanhempien ja sisarusten kanssa. Jos kunnassa vain on mahdollista pitää lapsi päiväkodissa vain 2-3 päivää viikossa, niin loistavaa! Eikä näidenkään päivien tarvitse venyä ylipitkiksi, monessa päiväkodissa kotona olevien vanhempien lapset eivät saakaan olla hoidossa kuin max. 6 tuntia/päivä.
 
Ja missä ne muut lapset odottelisivat sen muutaman tunnin ajan? Menisivät kotiin hetkeksi ja sitten taas pukisivat päälle ja lähtisivät matkaan? Miten se sopisi ajallisesti pienempien päikkäreiden ja syömisten kanssa? Ihan liian hankalaa mun mielestä. Paljon käytännöllisempää olisi kokopäivähoito. Ehtisi sitten siinä välissä jotain järkevää tekemään. Eihän elämän ole tarkoitus olla pelkkää viemistä ja hakemista.

Samaa mietin minäkin. En oikein ymmärrä tätä syyllistämistä tästä asiasta. Siitäkin ollaan heti syyllistämässä, jos ei halua parin tunnin välein pukea ja riisua ja ajella ympäri kuntaa kahden pienen lapsen kanssa esikoisen takia. Tuo ei mielestäni ole kyllä kahden nuoremman edunmukaista enää. Päivärytmi koko ajan sekaisin, kun ollaan jatkuvasti hakemassa vanhinta jostain.
 
.... niin, paitsi jos lapsi on pienryhmässä tai perhepäivähoidossa, niissä on monesti vaatimuksena, että lapsi on joka päivä hoidossa. Pienryhmäpaikat ovat nimittäin yleensä todella kiven alla! (Joten jos sellaiseen pääsee, kannattaa paikka kyllä ottaa, jos kehityksessä ongelmia...)
 
Jos lapsellasi on puheenviivästymää ja haluat hänet hoitoon virikkeiden ja puheenkehityksen vuoksi, suosittelen päiväkotia pph.n sijasta. Pph on kodinomaista hoitoa ja sitä sinä ap voit tarjota myös kotona itse. Kokopäivähoidon sijasta tietenkin osa-aikahoitoa!
 
Tuohan on ihan mieletöntä, että jos vanhempi on kotona, niin lapsi saa olla vain 6 tuntia/päivä hoidossa, mutta maksaa kokopäivähoidosta kuitenkin. Jos taas olisi alle 5 tuntia, niin maksaisi osapäivähoidosta. Onko tuossa osapäivähoidossakin sitten niin, että lapsi saa olla hoidossa vain klo 8-15 välillä? Jos on noin, niin ei tule kyllä sitten onnistumaan meillä. Mielummin pidän sitten lapsen kotona, kun ajan monta kertaa päivässä edestakaisin hoitopaikan ja kodin väliä. Varmaan oma jaksaminen loppuu jossain vaiheessa.
 
Meidän kaupungissa koti-äitien hakemukset menee suoraan mappi ö-hön. Hoitopaikkaa ei saa jos ei ole työpaikkaa. Mielestäni asetat myös lapsesti eriarvoiseen asemaan, jos yksi joutuu lähtemään päiväkotiin ja muut saa jäädä kotiin.
 
No, joka kunnassa on omat sääntönsä ja suosituksensa. Lähinnä tuolla max 6h/pvä (siinäkin tehdään kyllä poikkeuksia perheiden mukaan, suositus se on lähinnä kai) on perusteena se, että lapsi saa siinä ajassa jo kaiken tarvitsemansa, leikkiä, virikkeitä, ulkoilua ja ohjattua toimintaa. Pidempään lapsi ei jaksa kunnolla keskittyäkään.
Tuossa suosituksessa on otettu huomioon myös se, että päiväkodin työntekijöiden työvuorot riittäisivät siihen, että lapsiryhmä olisi laillisenkokoinen koko päivän (Esim. Puoli neljän jälkeen ei välttämättä ole kuin yksi työntekijä, joten kotona olevia vanhempia toivotaan hakemaan lapsi siihen mennessä)
 
Puheterapeutti suositteli pph:ta, jossa saman ikäisiä lapsia tai pienryhmää.

Täytyy vissiin soitta kuntaan ja kysyä mikä on tilanne ja mitä vaihtoehtoja meillä on.

En vain ymmärrä miten voi olla lapsen etu olla loppuun palaneen äidin kanssa kotona ennemmin kuin leikkiä oman ikäisten kavereiden kanssa. Tiedän jo nyt, että loppuun palaminen on edessä jos kaikkien kolmen kanssa alan kotona olemaan. Olen nytkin välillä jo jaksamisen rajoilla. Mun mielestä on tärkeintä hyväksyä tosiasiat ja löytää paras ratkaisu niiden valossa.
 
[QUOTE="aapee";23097427]
En vain ymmärrä miten voi olla lapsen etu olla loppuun palaneen äidin kanssa kotona ennemmin kuin leikkiä oman ikäisten kavereiden kanssa. Tiedän jo nyt, että loppuun palaminen on edessä jos kaikkien kolmen kanssa alan kotona olemaan. Olen nytkin välillä jo jaksamisen rajoilla. Mun mielestä on tärkeintä hyväksyä tosiasiat ja löytää paras ratkaisu niiden valossa.[/QUOTE]

Voisko isä olla lasten kanssa kotona jos sinä menisit töihin?
 
Ja missä ne muut lapset odottelisivat sen muutaman tunnin ajan? Menisivät kotiin hetkeksi ja sitten taas pukisivat päälle ja lähtisivät matkaan? Miten se sopisi ajallisesti pienempien päikkäreiden ja syömisten kanssa? Ihan liian hankalaa mun mielestä. Paljon käytännöllisempää olisi kokopäivähoito. Ehtisi sitten siinä välissä jotain järkevää tekemään. Eihän elämän ole tarkoitus olla pelkkää viemistä ja hakemista.

Tuolla asenteella en todellakaan suosittele tekemään lapsia yhtä enempää. Sen yhdenkin kanssa saa elämästä tehtyä ihan tooodella hankalaa, kun oikein vain yrittää! :headwall:
 

Yhteistyössä