Erosta ja lapsille kertomisesta

[erotulossa]

Mies haluaa eron. Minä en haluaisi, mutta enhän sille mitään voi, jos toinen on päättänyt. Eli yritän nyt toimia niin, että lapset kärsisi mahd vähän. Kuinka lapsille kerrotaan (2, 4, 8 ja 11v)? Saanko sanoa, että minä en tätä haluaisi? Tarkoitus ei ole panetella miestä enkä aio häntä koskaan haukkua lapsille tms. Pienet ei ymmärrä mitään ennen kuin asia menee käytäntöön, mutta isommilla varmasti tulee kysymyksiä.

 

[Hankalakinkai]

No jos sanot että sä et sitä haluaisi niin mukavasti lykkäät syyn kokonaan miehen niskoille eikä se nyt mun korvaan kuulosta ihan hyvältä..

 

[Jehnny Tightlips]

Minusta sitä kuka halusi ei tarvitse kertoa heti ensishokkiin. Kerrotte että eroatte ja vastailette mitä se tarkoittaa elämän kannalta. Joskus myöhemmässä vaiheessa tulee varmaankin tilanne, jossa voi mainita kuka halusi. Minä olen ainakin joskus sanonut omalle 4v:lle tämän kysellessä, että äiti halusi erota ja isi ei, enkä näe siinä mitään ongelmaa, mutta se ei ole mikään ensimmäinen asia.

 

["madame"]

No jos sanot että sä et sitä haluaisi niin mukavasti lykkäät syyn kokonaan miehen niskoille eikä se nyt mun korvaan kuulosta ihan hyvältä..

no mutta mieshän se syyllinen on! mä en valehtelisi

 

[kertokaa yhdessä]

Minun mielestäni (eroperheen lapsi) ei kuulu lapselle, että kumpi ei halua olla kumman kanssa tai muutkaan yksityiskohdat ja missään nimessä entistä puolisoa ei tule lapsille panetella tai osoittaa lapsille kenties katkeria tunteitaan. Meillä äiti jaksoi aina muistaa kuinka "isänne sitä ja isänne tätä", mutta isä ymmärsi jättää panettelun vähemmälle vaikka isä oli se joka ei olisi halunnut erota ja me lapset jäätiinkin isälle. Olin 5 v kun ero tapahtui ja sinuna en vähättelisi ollenkaan pienten lasten ymmärrystä (tai korvia) tilanteen suhteen.
Lapsille riittää tiedoksi mielestäni se, että isä ja äiti ei asu enää saman katon alla ja tieto siitä kuinka jatkossa asutaan/ toimitaan. Vastatkaa kysymyksiin sitä mukaa kun niitä tulee.

 

[lakaisukone]

En tiedä mitään "virallista suositusta" mutta itse ehkä jättäisin kertomatta että ero on yksin miehen ajatus ja tahto. Kertoisin että päätös on yhdessä tehty ja vaikka se tuntuu pahalta niin se kuitenkin halutaan tehdä. Kuvittelisin että jos tavallaan peset kätesi eron tekemisestä niin lapset laittaa teidät sen suhteen eri asemaan ja joutuvat kenties myös keplottelemaan sanomisien ja tekemisien kanssa. Vaikea selittää mutta käsititkö? Eri asia sitten mitä vastaisin jos joku vanhemmista lapsista erikseen asiaa kysyisi. Kenties vastaisin sillon että en olisi eroa toivonut mutta ymmärrän sitä haluavan miehenkin kannan.

 

["aloittaja"]

Tarkoitus on kyllä kertoa yhdessä, kunhan nyt sinne asti päästään. Epäilen, että tarpeeksi isoa asuntoa ei ihan heti löydy, ja pysymme saman katon alla vielä hyvän aikaa. Onpahan lapsillakin aikaa sopeutua. Olemme menossa pariterapiaan, kunhan saataisiin aika (perheneuvolassa eivät vastaa puhelinaikana).

Ei aio miestä haukkua enkä panetella, kuten sanoin. Mietin vaan jo valmiiksi miten vastata vaikeisiin kysymyksiin. Toivottavasti lapset uskaltavat puhua ja kysellä, eivätkä sulkeudu itseensä.

 

["vieras"]

Mitäs jos käytte siellä pariterapiassa ensin ja katsotte miten menee ja onko apua. Vasta sitten kerrotte? Jos kumpikaan ei ole vielä muuttamassa mihinkään?

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26838357]Mitäs jos käytte siellä pariterapiassa ensin ja katsotte miten menee ja onko apua. Vasta sitten kerrotte? Jos kumpikaan ei ole vielä muuttamassa mihinkään?[/QUOTE]

Niinhän se varmaan menee, kysytään sieltä neuvoa, miten tästä kerrotaan. En usko, että pariterapia suhdetta pelastaa, kun mies tuntuu niin haluttomalta mihinkään. Mutta toivon mukaan saadaan asiat käytyä läpi niin, ettei kellekään jää tulevaisuuteen turhia painolasteja ja käsittelemättömiä asioita.

 

[epärehellistä]

Mä en ymmärrä sitä, miksi ei lapsille saisi sanoa asioita niin kuin ne on. Jos kerran mies jättää perheen, niin sitten jättää. Turha sitä on mitenkään silotella, kyllä ne lapset senkin ymmärtää. Ei ero ole mikään normaali ja hyväksyttävä teko vaan iso trauma lapselle ja se on pervessiä sekä kieroa että sitä tarvitsee jotenkin siloitella. Kyllähän isä pysyy isänä ja äiti äitinä mutta jonkun moraalin sitä voi lapsillekin opettaa ja sanoa ettei kaikkeen voi aina vaikuttaa mutta ei sitä tarvitse hyväksyä tai edes ymmärtää. Ei ihme että avioeroperheiden lapsetkaan eivät osaa pysyä liitossaan jos niille valehdellaan että ero on ihan hyväksyttävä teko, jolla ei ole mitään seurauksia perhesuhteille.

 

["vieras"]

En tiedä mitään "virallista suositusta" mutta itse ehkä jättäisin kertomatta että ero on yksin miehen ajatus ja tahto. Kertoisin että päätös on yhdessä tehty ja vaikka se tuntuu pahalta niin se kuitenkin halutaan tehdä. Kuvittelisin että jos tavallaan peset kätesi eron tekemisestä niin lapset laittaa teidät sen suhteen eri asemaan ja joutuvat kenties myös keplottelemaan sanomisien ja tekemisien kanssa. Vaikea selittää mutta käsititkö? Eri asia sitten mitä vastaisin jos joku vanhemmista lapsista erikseen asiaa kysyisi. Kenties vastaisin sillon että en olisi eroa toivonut mutta ymmärrän sitä haluavan miehenkin kannan.

Näin itsekin tekisin.

 

["vieras"]

Annat miehen kertoa miksi ei enää halua asua kotona.

 

["aloittaja"]

Mä en ymmärrä sitä, miksi ei lapsille saisi sanoa asioita niin kuin ne on. Jos kerran mies jättää perheen, niin sitten jättää. Turha sitä on mitenkään silotella, kyllä ne lapset senkin ymmärtää. Ei ero ole mikään normaali ja hyväksyttävä teko vaan iso trauma lapselle ja se on pervessiä sekä kieroa että sitä tarvitsee jotenkin siloitella. Kyllähän isä pysyy isänä ja äiti äitinä mutta jonkun moraalin sitä voi lapsillekin opettaa ja sanoa ettei kaikkeen voi aina vaikuttaa mutta ei sitä tarvitse hyväksyä tai edes ymmärtää. Ei ihme että avioeroperheiden lapsetkaan eivät osaa pysyä liitossaan jos niille valehdellaan että ero on ihan hyväksyttävä teko, jolla ei ole mitään seurauksia perhesuhteille.

Mies ei halua erota lapsistaan, vaan minusta. Hän ei halua jättää perhettään, vaan minut. Lapsilla on oikeus isäänsä, se on niille hyvä isä siitä huolimatta, että ei rakasta enää minua. Se rakastaa lapsia. Kyllä - ero on iso trauma lapselle, ja juurikin siksi minun tehtävänä ei ole pahentaa sitä traumaa, vaan nimenomaan siloitella niin paljon kuin mahdollista.

 

["vieras"]

Kyllähän erossa aina ne lapsetkin jättää.
Oli sitten vkl-tapaamiset tai vuoroviikot. Aina toinen on jonkin aikaa arjesta pois.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="vieras";26838488]Kyllähän erossa aina ne lapsetkin jättää.
Oli sitten vkl-tapaamiset tai vuoroviikot. Aina toinen on jonkin aikaa arjesta pois.[/QUOTE]

Niin, mutta ei haluaisi jättää, jos voisi valita - arvelen.

 

["HMM"]

Mä en ymmärrä myöskään miksi pitäisi valehdella lapsille, että päätös on yhdessä tehty jos näin ei kerran ole. Asian voi kertoa niin kuin se on ja ap kirjoittaa, isä haluaa erota äidistä ei lapsista. Ei siinä ketään panetella tai syytellä, sehän on fakta!

 

[Jehnny Tightlips]

[QUOTE="vieras";26838488]Kyllähän erossa aina ne lapsetkin jättää.
Oli sitten vkl-tapaamiset tai vuoroviikot. Aina toinen on jonkin aikaa arjesta pois.[/QUOTE]

Kaikki on suhteellista. Ei vanhempi ole varsinkaan vähän vanhemmalle lapselle koko ajan aktiivisesti läsnä. Jos tilanne on esim sellainen, että vanhemmat sietävät huonosti toisiaan ja toinen vetäytyy vaikkapa tietokoneen ääreen paljon silloin kun molemmat ovat kotona, ei hän silloin ole läsnä (en siis syytä tässä vetäytyjää toim. huom, jonkunhan se on tehtävä), ja lapsi voi saada paljon enemmän huomiota sellaiselta yksinasuvalta vanhemmalta, joka ei kotonaan jatkuvasti kärsi kärjistyneestä parisuhteesta.