Ero :(

No niin, nyt se on päätetty. Erotaan avomiehen kanssa 10 vuoden suhteen jälkeen. Yksi lapsi on. Onhan tässä pitkään ollut vaikeeta, oikeestaan koko suhteen ajan enemmän tai vähemmän, mutta silti tuntuu niin tyhjältä. Koko tähänastisen aikuisiän olen ko. miehen kanssa ollut, kun teinityttönä aloin seurustella. Tässä nyt sitten opetellaan ihan uudenlaista elämää. Kertokaa, pliis, jotain positiivista ja kannustavaa, miten tästä nyt jaksaa jatkaa eteenpäin.

 

Aika, ja vielä kerran aika, on ainoa asia joka parantaa haavat, ja kun haava paranee,ei sitä kannata repiä auki.

 

Uudet elämänvaiheet tuo aina hyviä, mielenkiintoisia asioita tullessaan. Muutos tuo surua, haikeutta ja haasteita, mutta kun siitä pääsee yli, on taas vähän vahvempi ihminen.

Parisuhdekin on kuitenkin aina jostakin muusta luopumista, jollakin tavalla. Nyt pääset sen uuden äärelle, kun parisuhde päättyy. Jos se on ollut vaikea, ero myös vapauttaa energiaa käytettäväksi esimerkiksi itsesi kehittämiseen.

Älä kiirehdi asioita, anna tunteiden tulla ja mennä.

 

Niin.. kyllä olo on helpottunutkin, kun ei tarvitse enää miettiä, miten olla ja mitä sanoa, ettei aina tule väärinymmärretyksi ja siitä sitten saa riitaa aikaiseksi. En vaan tiedä, miten olla yksin. Se tuntuu ehkä kaikkein pahimmalta. Ja tietysti se, mitä kaikkea menettää miehen mukana. Enkä tiedä, miten kestän sen, että miehellä tulee olemaan uusi kumppani jossain vaiheessa. Hänet tuntien aika pian.

 

moi jos haluat vertais tukea niin heitä yv . tosin meillä mä haluaisin jatkaa mies ei.

 

Kun pääset tuon surutyön yl,i niin huomaat kuinka kivaa elämä voi olla. Ihmettelet vielä miksi jatkoitte hankalaa suhdetta niinkin kauan. Kyllä sinäkin löydät uuden mutta älä kiirehdi. Tsemppiä.

 

Niin kai se on, että aika parantaa haavat. On vaan niin kamalaa saada itkukohtauksia siellä täällä ja erityisesti lapsen edessä. Tämä pettymys ja epäonnistumisen tunne on niin musertava. Ikinä en haluaisi lapsen kärsivän siitä, etten jo alunperin ole tajunnut onnellisen suhteen lapsen isän kanssa olevan täysi mahdottomuus.

 

Samaa läpi käyn. Vielä asumme saman katon alla mutta haen kokoajan omaa asuntoa. Lapset jäävät isänsä luo (eli kotiinsa) kirjoille. Ei ole helppoa saada asuntoa näin pienituloisena. Kaupungilta ei saa ja yksityiset ottaa paremmin toimeentulevia asuntoihinsa.

 

Ikävä kuulla, eevee, että sinullakin sama tilanne. Voin kuvitella, ettei ainakaan ole yhtään helpompaa, jos vielä asuntopulmiakin kaiken kurjuuden lisäksi. Mulla sen verran "onnekas" tilanne, että saan jäädä tähän asumaan lapsen kanssa. Kyllä kai tästä selvitään, tsemppiä sinullekin!