Ero ehkä tulossa:( Pitääkö minun antaa lapsi 1v joka toinen viikko isälleen?

Kuten jo aikasemmin mainitsin, niin nää mun mielipiteet koskee niin eroperheitä kun ydinperheitäkin. Mun mielestä alle 1-veen ei tulis olla erossa ensisijaisesta hoitajastaan yhtäkään yötä, oli kyseessä eroperhe tai ydinperhe.

Ilmeisesti sä puhut kuitenkin perheistä, joissa toinen vanhemmista on "kakkosluokan vanhempi"? Entä perheissä, joissa lapsen ensisijaisia hoitajia on kaksi?

Se ei mun mielestä ole lapselle hyvä, ettei ole yhtä pysyvää ensisijaista hoitajaa.

 

Se ei mun mielestä ole lapselle hyvä, ettei ole yhtä pysyvää ensisijaista hoitajaa.

Auts Eli olet sitä mieltä, että lapsen isän tulee pysytellä sivummalla eikä osallistua tasapuolisesti äidin kanssa lapsensa hoitoon? Mä olen tästä erittäin eri mieltä.

 

Kuten jo aikasemmin mainitsin, niin nää mun mielipiteet koskee niin eroperheitä kun ydinperheitäkin. Mun mielestä alle 1-veen ei tulis olla erossa ensisijaisesta hoitajastaan yhtäkään yötä, oli kyseessä eroperhe tai ydinperhe.

Ilmeisesti sä puhut kuitenkin perheistä, joissa toinen vanhemmista on "kakkosluokan vanhempi"? Entä perheissä, joissa lapsen ensisijaisia hoitajia on kaksi?

Se ei mun mielestä ole lapselle hyvä, ettei ole yhtä pysyvää ensisijaista hoitajaa.

Eikös se ois järkeenkäyvempää, että niitä ensisijaisia hoitajia ois se kaksi? Jos sille yhdelle ainoalle sattuisi jotain, niin ois se toinen ainakin sit olemassa.
Ja eikös kahden hoitajan systeemissä lapsi oppisi helpommin luottamaan muihinkin, kuin siihen yhteen.
Mie kun ajattelen, että yhden hoitajan kanssa ollaan helposti tilanteessa, että hoitajaksi kelpaa vaan ja ainostaan se yksi henkilö, hänen tapansa hoitaa, laittaa ruokaa jne.

 

Se ei mun mielestä ole lapselle hyvä, ettei ole yhtä pysyvää ensisijaista hoitajaa.

Auts Eli olet sitä mieltä, että lapsen isän tulee pysytellä sivummalla eikä osallistua tasapuolisesti äidin kanssa lapsensa hoitoon? Mä olen tästä erittäin eri mieltä.

Sen valossa mitä mä olen vauvoista ja pienistä lapsista oppinu ja nähny, niin olisi parasta jos jo kohdussa alkanu hoitosuhde jatkuisi kunnes lapsi on fyysisesti ja henkisesti kehittynyt itse luopumaan riippuvaisuudestaan ja siirtymään muihin ihmissuhteisiin.

Se ei tarkoita, etteikö isä saisi olla lapsen elämässä osallisena.

 

Ja mä en todellakaan jättäis lasta yökylään kellekään perheen ulkopuoliselle ekan vuoden aikana

Kyllä 1v mun mielestä voi jo ehkä olla (lapsesta riippuen) isänsä luona yökylässä, mutta yhtä yötä pitempään en 1-veetä erottais ensisijaisesta hoitajastaan.

Kas mutta eihän isä ole perheen ulkopuolinen ihminen =) Kun lapsella on pysyvä koti ja tällä tarkoitan nimenomaan sitä, että lapsi asuu jommankumman vanhemman luona pysyvästi, hän voi hyvin viettää aikaa myös erossa tästä ensisijaisesta hoitajastaan. Viikko-viikkosysteemi on kenelle tahansa raskas, mutta silti kannatan lujasti sitä että ns. "toissijaiseen" hoitajaan luodaan kiinteä, hyvä, pitävä suhde.

Öhh, ei niin? Siitähän mä olen tässä ihan samaa mieltä.

Minäkin kannatan sitä, että luodaan hyvä, kiinteä ja pitävä suhde. Alle 1v ei mun mielestä yönyli tapaamisia kaipaa. Yli 1v lapsesta riippuen. 2v jo hyvin suurella todennäköisyydellä viihtyy myös yön yli etävanhemman luona ja vois olla jo vaikka kaksikin yötä putkeen.

Minusta alle 1-vuotiaskin (jos ei syö enää yöllä) voi hyvin viettää kaksi-kolmekin yötä erossa ensisijaisesta vanhemmastaan. Toki esim. omassa tilanteessani erona ap:n tilanteeseen oli se, että lapsi on kolmas, ei ensimmäinen ja saa näinollen aina seuraa isoveljistään. Ja lisäksi tietysti se, että isä on muutenkin kiinteä osa elämää, ei pelkästään "hoitaja".

Ja mitä nyt 1-vuotias kaipaa.. Sitä on vaikea sanoa. Minusta pääasiallisesti ruokaa, unta ja rakkautta

 

Se ei mun mielestä ole lapselle hyvä, ettei ole yhtä pysyvää ensisijaista hoitajaa.

Auts Eli olet sitä mieltä, että lapsen isän tulee pysytellä sivummalla eikä osallistua tasapuolisesti äidin kanssa lapsensa hoitoon? Mä olen tästä erittäin eri mieltä.

Kyllä meillä ainakin on kaksi aivan tasavertaista hoitajaa... Kamala olis ajatellakin että kun oli sappileikkauksessa 2 kk lapsen syntymän jälkeen ettäkö oisin huolehtinu siitä että lapseni on vieraan kanssa kun isänsä kanssa oli kotona. Ja olihan se mummokin esikoisen kanssa kun kuopus syntyi vaikka ikää lapsella ei ollut kuin vuosi...

 

Sen valossa mitä mä olen vauvoista ja pienistä lapsista oppinu ja nähny, niin olisi parasta jos jo kohdussa alkanu hoitosuhde jatkuisi kunnes lapsi on fyysisesti ja henkisesti kehittynyt itse luopumaan riippuvaisuudestaan ja siirtymään muihin ihmissuhteisiin.

Se ei tarkoita, etteikö isä saisi olla lapsen elämässä osallisena.

Mä taas luulen, että meillä tuon pojan kanssa on onnistuttu näin hyvin juuri siksi, että kummatkin vanhemmat ovat olleet täysin samanarvoisia vanhempia. Tosin vielähän ei voi olla aivan varma, kun poika täyttää vasta 18 vuotta

 

Mä taas luulen, että meillä tuon pojan kanssa on onnistuttu näin hyvin juuri siksi, että kummatkin vanhemmat ovat olleet täysin samanarvoisia vanhempia. Tosin vielähän ei voi olla aivan varma, kun poika täyttää vasta 18 vuotta

Mun mielestä vanhemmat voivat olla saman arvoisia vaikka toinen on äiti ja toinen isä

 

Mun mielestä mun lapsen isän ja mun tapa toimia on ainut oikea :saint:

Me erottiin kun lapsi oli puol'vuotias, isä(kolmivuorotyö) kävi aluksi meillä ja otti lasta mukaan illaks. Mooonta kertaa viikossa. Mutta ei alussa yöksi.
Tämän kymmenen vuoden aikana mitä ollaan oltu vanhempina, meillä ei ole ollut mitään säännöllistä tapaamista isän ja tyttären kanssa. Vaan he ovat tavanneet niin usein kun on ollut mahdollisuus ja ovat halunneet. Eli monta kertaa viikossa. Joko isä tulee meille kahville, tai tytär menee sinne pariksi tunniksi/illaksi/yöksi/viikoksi/ihan miten sovitaan...

 

Mun mielestä vanhemmat voivat olla saman arvoisia vaikka toinen on äiti ja toinen isä

Hmm... mä ymmärsin sun kirjoituksestasi, että sun mielestäsi äiti olisi tärkeämpi lapselle kuin isä. Eivät siis saman arvoisia vaan toinen tärkeämpi kuin toinen.

 

Me erottiin kun lapsi oli puol'vuotias, isä(kolmivuorotyö) kävi aluksi meillä ja otti lasta mukaan illaks. Mooonta kertaa viikossa. Mutta ei alussa yöksi.
Tämän kymmenen vuoden aikana mitä ollaan oltu vanhempina, meillä ei ole ollut mitään säännöllistä tapaamista isän ja tyttären kanssa. Vaan he ovat tavanneet niin usein kun on ollut mahdollisuus ja ovat halunneet. Eli monta kertaa viikossa. Joko isä tulee meille kahville, tai tytär menee sinne pariksi tunniksi/illaksi/yöksi/viikoksi/ihan miten sovitaan...

Tuo kuulostaa todella hyvältä systeemiltä jos on teistä vanhemmista tuntunu hyvältä.

Tietenkin ikävä tosiasia on se, että exät harvoin tulevat ihan noin hyvin toimeen keskenänsä. Sen lisäks moni kaipaa sellasta säännöllisyyttä elämäänsä jotta voi suunitella elämäänsä viikkoa pidemmälle.

Mutta tuo teidän systeemi kuulostaa ainakin lapsen kannalta erittäin hyvältä.

 

Hmm... mä ymmärsin sun kirjoituksestasi, että sun mielestäsi äiti olisi tärkeämpi lapselle kuin isä. Eivät siis saman arvoisia vaan toinen tärkeämpi kuin toinen.

Erilaisia eri elämänvaiheissa. Esimerkiksi raskausaikana... Onko lapselle äiti vai isä tärkeämpi lapsen näkökulmasta? Äiti. Mutta ovatko vanhemmat sen takia eriarvoisia? Mun mielestä ei. Molemmille on syntymässä yhteinen lapsi.

Vauva-aikana äiti on lapselle tärkeämpi monella eri tapaa. Äidin saatavuus on silloin lapsen hyvinvoinnille parempi tae kun äidin ja isän vaihtelu. Sen sijaan isä on silti isä ja se suhde (toivottavasti) saa vauva-aikana hyvän alun ja jatkuu siitä hamaan tulevaisuuteen. Ydinperheessä isä tekee paljonkin päätöksiä ja vaikuttaa lapsensa elämään vaikkei olisi ns hoitovuorossa yhtä paljon kun äiti.

 

Erilaisia eri elämänvaiheissa. Esimerkiksi raskausaikana... Onko lapselle äiti vai isä tärkeämpi lapsen näkökulmasta? Äiti. Mutta ovatko vanhemmat sen takia eriarvoisia? Mun mielestä ei. Molemmille on syntymässä yhteinen lapsi.

Vauva-aikana äiti on lapselle tärkeämpi monella eri tapaa. Äidin saatavuus on silloin lapsen hyvinvoinnille parempi tae kun äidin ja isän vaihtelu. Sen sijaan isä on silti isä ja se suhde (toivottavasti) saa vauva-aikana hyvän alun ja jatkuu siitä hamaan tulevaisuuteen. Ydinperheessä isä tekee paljonkin päätöksiä ja vaikuttaa lapsensa elämään vaikkei olisi ns hoitovuorossa yhtä paljon kun äiti.

Nyt ihan mielenkiinnosta kysyn: entä jos lapsi on adoptoitu? Tai entä jos äitejä on kaksi? Entä jos tilanne on se, että ajallisesti molemmat vanhemmat hoitavat lasta yhtä paljon?

 

Me erottiin kun lapsi oli puol'vuotias, isä(kolmivuorotyö) kävi aluksi meillä ja otti lasta mukaan illaks. Mooonta kertaa viikossa. Mutta ei alussa yöksi.
Tämän kymmenen vuoden aikana mitä ollaan oltu vanhempina, meillä ei ole ollut mitään säännöllistä tapaamista isän ja tyttären kanssa. Vaan he ovat tavanneet niin usein kun on ollut mahdollisuus ja ovat halunneet. Eli monta kertaa viikossa. Joko isä tulee meille kahville, tai tytär menee sinne pariksi tunniksi/illaksi/yöksi/viikoksi/ihan miten sovitaan...

Tuo kuulostaa todella hyvältä systeemiltä jos on teistä vanhemmista tuntunu hyvältä.

Tietenkin ikävä tosiasia on se, että exät harvoin tulevat ihan noin hyvin toimeen keskenänsä. Sen lisäks moni kaipaa sellasta säännöllisyyttä elämäänsä jotta voi suunitella elämäänsä viikkoa pidemmälle.

Mutta tuo teidän systeemi kuulostaa ainakin lapsen kannalta erittäin hyvältä.

Mmm, mutta meillä oli sitten tuossa välissä kummallakin vuorotyöt, niin ei ollut edes mitään mahdollisuuksia säännölliseen elämään. Ja koen semmoisen oikeastaan aika tylsäksi ja tukehduttavaksi. Kaikille tämä tapamme toimia ei tosiaan sovi.

 

Nyt ihan mielenkiinnosta kysyn: entä jos lapsi on adoptoitu? Tai entä jos äitejä on kaksi? Entä jos tilanne on se, että ajallisesti molemmat vanhemmat hoitavat lasta yhtä paljon?

Mun mielipide niitten asioitten perusteella jota tiedän:

Adoptio-lapselle on vieläkin tärkeämpää, että ensisijaisena hoitajana on yksi henkilö, sillä hänen suhteensa ensimmäiseen hoitajaansa on jo katkennut. Enempi vaihtelu = enemmän stressiä. Jatkuvuus luo turvallisuutta.

Jos äitejä on kaksi, joista toinen on biologinen, niin bioäidillä on jo suhde lapseen lapsen syntyessä ja aika sama juttu siis kun eri sukupuolta olevien vanhempien kanssa.

Jos tilanne on se, että ajallisesti lapsi viettää yhtä paljon aikaa erossa molemmista vanhemmista, niin se on mun mielestä vauvan kohdalla ei-ihanteellinen tilanne =) Silloinkin äidillä on usein tärkeämpi rooli biologisista syistä. Esim eroahdistusaikaan monessakin perheessä huomataan, että ennen vallan hyvin isän kanssa viihtynyt vauva itkee äitinsä perään, mutta ei samalla tavalla ikävöi isäänsä, vaikka toki varmasti ikävöi isäänsä jollakin tasolla.

Ei tää tarkoita sitä, että mun mielestä miehet on jotenkin alempiarvoisia, huonompia, tyhmempiä tai kyvyttömiä verrattuna naisiin. Tosiaan olisin erittäin iloinen jos exä viitsis lastansa joskus nähdä ja edelleen pidän yhteyttä exän äitiin koska mielestäni tytöllä on oikeus isäänsä ja isänpuoleiseen sukuun. Pitämällä yllä kontaktia exän äitiin toivon, että exän äiti sais potkittua vähän järkeä (tai TUNNETTA) poikaansa

 

Mun mielipide niitten asioitten perusteella jota tiedän:

Adoptio-lapselle on vieläkin tärkeämpää, että ensisijaisena hoitajana on yksi henkilö, sillä hänen suhteensa ensimmäiseen hoitajaansa on jo katkennut. Enempi vaihtelu = enemmän stressiä. Jatkuvuus luo turvallisuutta.

Jos äitejä on kaksi, joista toinen on biologinen, niin bioäidillä on jo suhde lapseen lapsen syntyessä ja aika sama juttu siis kun eri sukupuolta olevien vanhempien kanssa.

Jos tilanne on se, että ajallisesti lapsi viettää yhtä paljon aikaa erossa molemmista vanhemmista, niin se on mun mielestä vauvan kohdalla ei-ihanteellinen tilanne =) Silloinkin äidillä on usein tärkeämpi rooli biologisista syistä. Esim eroahdistusaikaan monessakin perheessä huomataan, että ennen vallan hyvin isän kanssa viihtynyt vauva itkee äitinsä perään, mutta ei samalla tavalla ikävöi isäänsä, vaikka toki varmasti ikävöi isäänsä jollakin tasolla.

Ei tää tarkoita sitä, että mun mielestä miehet on jotenkin alempiarvoisia, huonompia, tyhmempiä tai kyvyttömiä verrattuna naisiin. Tosiaan olisin erittäin iloinen jos exä viitsis lastansa joskus nähdä ja edelleen pidän yhteyttä exän äitiin koska mielestäni tytöllä on oikeus isäänsä ja isänpuoleiseen sukuun. Pitämällä yllä kontaktia exän äitiin toivon, että exän äiti sais potkittua vähän järkeä (tai TUNNETTA) poikaansa

Oukei Mä olen silti edelleen eri mieltä. Ja luulen, että exäkin olisi ajatellut mun seonneen lopullisesti, jos olisin sille sanonut jotain tyyliin "menepäs siitä vaikka katsomaan telkkaria, olet ollut jo liian kauan poikasi kanssa".

 

Oukei Mä olen silti edelleen eri mieltä. Ja luulen, että exäkin olisi ajatellut mun seonneen lopullisesti, jos olisin sille sanonut jotain tyyliin "menepäs siitä vaikka katsomaan telkkaria, olet ollut jo liian kauan poikasi kanssa".

Eieieieie Ei noin! Mutta kai sä sen tajusit ja vaa kiusaat nyt

 

Eieieieie Ei noin! Mutta kai sä sen tajusit ja vaa kiusaat nyt

No enkä kiusaa. Siis mä käsitin sun kirjoituksistasi, että sun mielestä lapselle on haitallista, jos molemmat vanhemmat hoitavat lasta yhtä paljon. Jos lapsella on osallistuva isä, niin silloinhan joko äidin pitää häätää isää pois tai isän äitiä, jotta toinen vanhemmista hoitaisi lasta enemmän kuin toinen. Meillä esim oli se tilanne, että exä lähti töihin jo kukonpieraisun aikaan, kun me muut vielä nukuttiin. Ja tuli usein kotiin silloin, kun mä vasta aloin laittamaan lounasta. Exällä oli myös siihen aikaan paljon päiviä, jolloin töitä ei ollut ( elettiin edellistä lamaa ) ja oli koko päivän täällä. Jotta toinen vanhemmista hoitaisi lasta enemmän, toisen on hoidettava vähemmän, eikö?

 

Oukei Mä olen silti edelleen eri mieltä. Ja luulen, että exäkin olisi ajatellut mun seonneen lopullisesti, jos olisin sille sanonut jotain tyyliin "menepäs siitä vaikka katsomaan telkkaria, olet ollut jo liian kauan poikasi kanssa".

Eieieieie Ei noin! Mutta kai sä sen tajusit ja vaa kiusaat nyt

No juu, nää NinaTT:n kommentit on niin yh-äidin näkökulmasta, ettei ymmärrä yhtään mitä Keittiönoita yrittää sanoa. Tuntuu, että menee niin perusteluks, miksi lapselle on parempi elää äidin kans yksin kuin että olisi kaksi "tasa-arvoista" vanhempaa. Huoh sentään.

 

Eieieieie Ei noin! Mutta kai sä sen tajusit ja vaa kiusaat nyt

No enkä kiusaa. Siis mä käsitin sun kirjoituksistasi, että sun mielestä lapselle on haitallista, jos molemmat vanhemmat hoitavat lasta yhtä paljon. Jos lapsella on osallistuva isä, niin silloinhan joko äidin pitää häätää isää pois tai isän äitiä, jotta toinen vanhemmista hoitaisi lasta enemmän kuin toinen. Meillä esim oli se tilanne, että exä lähti töihin jo kukonpieraisun aikaan, kun me muut vielä nukuttiin. Ja tuli usein kotiin silloin, kun mä vasta aloin laittamaan lounasta. Exällä oli myös siihen aikaan paljon päiviä, jolloin töitä ei ollut ( elettiin edellistä lamaa ) ja oli koko päivän täällä. Jotta toinen vanhemmista hoitaisi lasta enemmän, toisen on hoidettava vähemmän, eikö?

Mä muotoilisin sen niin päin, että lapselle pysyvyys on tärkeätä. Yksi ensisijainen hoitaja siis. Ei isän tartte mennä toiseen huoneeseen tai pois vauvan luota. Mutta ei tarttis äidinkään. Ensisijaisesti siis äiti hoitais lasta mutta ei isää tartte komentaa muualle. Voi olla samaa aikaa paikalla ja toki välillä myös osallistua aktiivisemmin.

Lasta ei kuitenkaan voi kantaa ku yks ihminen kerrallaan, syöttääkin voi yks ihminen kerrallaan...

 

Mä muotoilisin sen niin päin, että lapselle pysyvyys on tärkeätä. Yksi ensisijainen hoitaja siis. Ei isän tartte mennä toiseen huoneeseen tai pois vauvan luota. Mutta ei tarttis äidinkään. Ensisijaisesti siis äiti hoitais lasta mutta ei isää tartte komentaa muualle. Voi olla samaa aikaa paikalla ja toki välillä myös osallistua aktiivisemmin.

Lasta ei kuitenkaan voi kantaa ku yks ihminen kerrallaan, syöttääkin voi yks ihminen kerrallaan...

Ei voikaan,mutta miksi toisen vanhemman pitäisi syöttää tai kantaa enemmän kuin toisen? Mun on vaikea uskoa, että siitä olisi lapselle jotain haittaa, jos molemmat vanhemmat kantavat yhtä paljon. Enemmän pitäisin lapselle haitallisena "sivusta seuraavaa" tai poissaolevaa isää kuin isää, joka hoitaa lasta yhtä paljon kuin lapsen äitikin. Sitäpaitsi siinä on sekin hyvä puoli, että jos lapsen äidille sattuu jotain, lapsi ei koe oloaan turvattomaksi isänsä hoivissa.

 

Ei voikaan,mutta miksi toisen vanhemman pitäisi syöttää tai kantaa enemmän kuin toisen? Mun on vaikea uskoa, että siitä olisi lapselle jotain haittaa, jos molemmat vanhemmat kantavat yhtä paljon. Enemmän pitäisin lapselle haitallisena "sivusta seuraavaa" tai poissaolevaa isää kuin isää, joka hoitaa lasta yhtä paljon kuin lapsen äitikin. Sitäpaitsi siinä on sekin hyvä puoli, että jos lapsen äidille sattuu jotain, lapsi ei koe oloaan turvattomaksi isänsä hoivissa.

Koska lapselle pysyvyys ja jatkuvuus on tärkeätä. Ihan pieni vauva ei ymmärrä vielä, että tuo tyyppi tykkää musta ihan yhtä paljon ku tuo toinenkin. Vauva syntyy sellasella käsityksellä, että tuo pitää mut elossa. Sieltä tulee ruokaa, se on tuttu ja se on turvallinen. Voihan lapsen toki "opettaa" kahteen ihmiseen, mutta mun mielestä ihanteellista olis antaa lapsen omaan tahtiinsa irtautua äidistään. Toinen aikuinen on sen tapahtuessa lapselle todella tärkeä. Oikeastaan mun mielestä yks aikuinen äidin lisäks ei edes riitä, mutta toki on parempi kun ei mitään. Isä on siitä ihanteellinen tuossa tilanteessa että on lapsen toinen vanhempi; suojelee ja hoitaa tarvittaessa. On eri sukupuolta jotta lapsi näkee erilaisuutta. Jne.

Mutta kun lapsi saa alkunsa, on hän aluks 100% riippuvainen äidistään ja ihanteellista olis, että tuo riippuvuus loppuisi itsekseen ilman hoputusta.

 

Vielä tuosta pysyvyydestä.... olen kans sitä mieltä, että mitä vähemmän lapsen elämä muuttuu vanhempien eron yhteydessä, sen parempi. Kuopus taisi olla jotain viiden vanha ennenkuin edes tajusi, että äiti ja isä ei nukukaan samassa sängyssä.

 

Vielä tuosta pysyvyydestä.... olen kans sitä mieltä, että mitä vähemmän lapsen elämä muuttuu vanhempien eron yhteydessä, sen parempi. Kuopus taisi olla jotain viiden vanha ennenkuin edes tajusi, että äiti ja isä ei nukukaan samassa sängyssä.

Ehkä siitäkin syystä tiheät mutta ehkä hieman lyhkäsemmät tapaamiset ovat mun mielessä parempia kun harvemmat mutta pitkään kestävät. Että se olis mahdollisimman paljon sellasta luontevaa kanssakäymistä, kunhan nyt tulin kylään tai kunhan nyt käydään tuolla, ja vähemmän sellasta suurta suunnittelua vaativaa pitkää poissaoloa.

Se onki hyvä että MÄ olen miettiny näitä asioita :| Mitä lähemmäks isänpäivä tulee, sitä enemmän mua ottaa päähän...

 

Koska lapselle pysyvyys ja jatkuvuus on tärkeätä. Ihan pieni vauva ei ymmärrä vielä, että tuo tyyppi tykkää musta ihan yhtä paljon ku tuo toinenkin. Vauva syntyy sellasella käsityksellä, että tuo pitää mut elossa. Sieltä tulee ruokaa, se on tuttu ja se on turvallinen. Voihan lapsen toki "opettaa" kahteen ihmiseen, mutta mun mielestä ihanteellista olis antaa lapsen omaan tahtiinsa irtautua äidistään. Toinen aikuinen on sen tapahtuessa lapselle todella tärkeä. Oikeastaan mun mielestä yks aikuinen äidin lisäks ei edes riitä, mutta toki on parempi kun ei mitään. Isä on siitä ihanteellinen tuossa tilanteessa että on lapsen toinen vanhempi; suojelee ja hoitaa tarvittaessa. On eri sukupuolta jotta lapsi näkee erilaisuutta. Jne.

Mutta kun lapsi saa alkunsa, on hän aluks 100% riippuvainen äidistään ja ihanteellista olis, että tuo riippuvuus loppuisi itsekseen ilman hoputusta.

Ymmärrän sun näkemyksesi, mutta olen silti edelleen eri mieltä. Exä pystyi aikoinaan antamaan pojalleen ruokaa ja oli yhtä tuttu ja turvallinen kuin minäkin. Mutta pitää aamulla kysyä pojalta, onko hänellä jotain traumoja, jotka voisivat johtua siitä, että exä hoiti poikaansa "liikaa".