Ero edessä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja :((((
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

:((((

Vieras
Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta. Mies ehtii olla lasten kanssa arkena 2-3 h/päivä ja siihen sisältyy päivällisen syöminen ja lasten iltapala. Olen sanonut jo pidemmän aikaa, että viikonloppuisin olisi kiva ehtiä tehdä jotain koko perheen kesken, edes sitä ulkoilua, mutta häntä ei kiinnosta. Klo 10.30(!!!) hän saa sanomalehden luettua, ja silloin kuulemma sopisi lähteä vaikka ulos, mutta päiväunille pienimmäiset käy klo 11.30, joten ei siinä ehdi tehdä mitään. Lounas tulisi myös syödä ennen sitä.

Saatiin tänään suuri riita aikaan tästä asiasta, sillä mielestäni pikkulapsiperheessä kolmen lapsen kanssa ei vaan voi lukea sanomalehteä tunteja aamulla samalla kahvia juoden, varsinkaan kun mitään ei ehdi muutenkaan touhuamaan. Pienempien päiväuniaika kuluu hänellä lepoon, vaikka mielestäni silloin voisi edes joskus touhuta jotain esikoisen kanssa, ja sitten on taas päiväkahviaika. Ruokaa mies ei omaehtoisesti laita, lasten kanssa ei tee mitään ja kodinhoito on vastuullani. Mies on selkeästi masentunut, mutta ei suostu hakemaan lääkkeitä. Eroko tässä on ainut mahdollisuus?
 
Tilanne helpottaa, kun lapset kasvavat. 2-3 tuntia lasten kanssa arkena on jo ihan hyvin. Sanot ettei mies laita ruokaa omaehtoisesti. Tarkoittaako, että mies kuitenkin laittaa ruokaa, jos kerrot mitä laitetaan ja milloin?
 
Jos sinulla olisi hieman masennusta niin miehen ensi aatteet on laittaa sinut pihalle. Kun lapsia on niin silloin on jo sitouduttu heihin ja mahdollisuuteen saada heille paras elämä, jolloin en pitkiä aamukahveja näe kovin suureksi syyksi repiä lapsien lapsuutta hajalle.
Oma mies heräsi vasta ennen puolta päivää, joten siksi ei ymmärrystä tuohon ole, koska yksin ollessa pitäisi aina tehdä kaikki itse ja isä-/äitipuolet ei vain ole sama asia.
Elämän pitää olla joustamista puoleen kuin toiseen. Tuossa oli tunti jolloin mies halusi mennä ulos niin päästä heidät ihmeessä. Lyhyt aika vain vahvistaa uudelleen menoa kun oli kivaa. Ulos voi kai mennä päikkäreiden jälkeen. Meillä laitan tuollaisessa tapauksessa nopeasti päälle ja ei haittaa vaikka tulee märkänä takas kun ei kauaa ole. Oppii lapsetkin että märkä on märkää.

Ja jos tarpeeksi ketuttaa ja haluat erota niin elä pari viikkoa niinkuin yh. Et kysy mitään ja suunnittelet päivärytmit vain teille neljälle, teet ruuat yms. Kyllä usein mieskin herää jo ihmettelemään ja saat itse kuvaa olisiko se nyt niin kivaa.
 
Niin siis ei mies toki lasten kanssa sitä 2-3 h/päivä vietä, vaan on kotona sen aikaa, kun lapset on hereillä. Silloin hän syö rauhaksiin sen 1 h samalla uutisia lukien kännykästä. Ulkoilla ei ehdi arkena meidän kanssa. En vaan käsitä, milloin olisi tarkoitus tehdä yhtään mitään?

Kun meillä herätään vauvan tai 2-vuotiaan takia yleensä kuudelta, niin mun mielestä ei ole kohtuutonta vaatia, että joskus ehdittäisiin tehdä jotain. Mutta kun mikään ei yksinkertaisesti kiinnosta ja apua ei suostu hakemaan. :(
 
Itse hoidan myös vauvan ja lasten yöheräilyt kokonaan yksin, joten kaipaisin hieman vetoapua. Ehkä se siitä vuosien päästä, jos olen siinä vaiheessa itse voimissani.
 
g4LuG04.gif






































































Toivon että tämä aloitus on provo, mutta tiedän että on mahdollista että aloittajan kaltaisia naisia ihan oikeasti on olemassa ja vakavissaan oikeasti pohtivat tällaisia asioita ja punnitsevat niitä anonyymiltä internet-palstalta saamiensa mielipiteiden mukaan. Jos ap kuuluu noihin ihan oikeisiin tapauksiin, niin toivon että miehensä ymmärtää ottaa itse eron niin pian kuin suinkin mahdollista, taistelee lastensa huoltajuuden itselleen ja etsii itselleen aikuisen, täysijärkisen ja vakaamielisen kumppanin.
 
Käykö mies töissä? Kuka hankkii pääosan perheen elättämiseen, asumiseen ja välttämättömyyksiin tarvittavista rahoista? Käykö ap töissä vai nauttiiko yhteiskunnan tukia ja miehensä työn hedelmiä?
 
Tottakai ero ja "voimaannutat" itsesi jakamalla pillua kaikille niinkuin asiaan kuuluu.
Lisäksi ehdottomasti vaadit yksinhuoltajuutta jos ukko olisikin niin tyhmä että suostuis siihen vaikka missään nimessä et sitä tule oikeudessa saamaan ja vaikeutat mahdollisimman paljon hänen lasten tapaamisia. Lisäksi aloitat valehtelemaan lapsille että isi lähti kun isi ei jaksanut lapsiaan.
 
Ilmeisesti minulla on sitten erittäin kieroutunut ajatus perhe-elämästä. ;) Ajattelen, että lapset ovat yhteinen asia ja koska sellaisia olemme saaneet, haluaisimme myös molemmat heidän kanssa olla.

Mies käy töissä, itse olen äitiysvapaalla. Olen ehdottanut, että mies voisi ottaa pienen lepohetken, kun tulee töistä, ja että vastaavasti myös minulle suotaisiin sellainen. Hän ei koe tarvitsevansa sellaista, joten minullakaan sitä ei ole. Tosin mies tosiaan syö päivällistä samalla lukien tunnin.

Teen ruuat 5 krt/päivä, arkena ja pyhänä, siivoan, pesen pyykit, hoidan ja ulkoilutan lapset, niin yöllä kuin päivällä. Mies käy töissä. Ilmeisesti olen vain liian vaativa, kun oletan miehen vievän joskus lapsia ulos ilman minua tai lähtevän ulos meidän kanssa. Oma-aika on nollissa.

Kertokaa, mitä te teette yhdessä perheenä? Milloin ulkoilette?
 
Mies kehtaa syödä rauhassa ja levätä viikonloppuna perheen elättämistä edellyttävän työviikkonsa jälkeen. Voi jumaliste, sehän on masentunut ja arvoton sika! Kyllä tuo on eron paikka koska eihän tuossa tilanteessa voi tehdä muuta kuin kysyä miehen selkäänpuukotusvinkit kaksplussalta ja rikkoa sen jälkeen perheen! Yyhoona kaikki hoituu sitten paremmin ja joku muu mies varmasti taipuu sitten paremmin mamman tahtoon.
 
Tottakai ero ja "voimaannutat" itsesi jakamalla pillua kaikille niinkuin asiaan kuuluu.
Lisäksi ehdottomasti vaadit yksinhuoltajuutta jos ukko olisikin niin tyhmä että suostuis siihen vaikka missään nimessä et sitä tule oikeudessa saamaan ja vaikeutat mahdollisimman paljon hänen lasten tapaamisia. Lisäksi aloitat valehtelemaan lapsille että isi lähti kun isi ei jaksanut lapsiaan.

:headwall:

Kyllä näkee miten paljon yksinhuoltajia arvostetaan. Varsinkin äitejä.
Roskasakkiahan me ollaan.

Yksinhuoltajaisät varmaan kanssa jakaa kulliaan kaikille niinkuin asiaan kuuluu.
 
selvää, että elonne ei ole normaalia perhe-elämää; ei ainakaan isolle osalle perheitä. En voi kuin ihmetellä kuinka olet tehnyt kolme lasta moiselle lapamadolle; olisi luullut että jo ensimmäisen vauvan kanssa olisi hälytyskello soinut, jos mies ei tee mitään kotona perheen eteen.
 
Mä ilmoittaisin, että sunnuntai aamut ovat miehen. Lähtisin vaikka r-kiskalle istumaan ja lukemaan lehtiä pariksi tunniksi. Tuntuu että kaipaat herätystä miehellesi. ?
 
Mies kehtaa syödä rauhassa ja levätä viikonloppuna perheen elättämistä edellyttävän työviikkonsa jälkeen. Voi jumaliste, sehän on masentunut ja arvoton sika! Kyllä tuo on eron paikka koska eihän tuossa tilanteessa voi tehdä muuta kuin kysyä miehen selkäänpuukotusvinkit kaksplussalta ja rikkoa sen jälkeen perheen! Yyhoona kaikki hoituu sitten paremmin ja joku muu mies varmasti taipuu sitten paremmin mamman tahtoon.

Mitäs sitten kun äitikin menee töihin?
Tuolla menolla/tyylillä tuntuu että äiti hoitaa sen arjen silloinkin.
 
Tehkää lisää lapsia, vanhojen kunnon palstaneuvojen mukaan se on eron lisäksi ainoa mahdollinen ratkaisu kaikkiin parisuhteen pulmatilanteisiin ja erimielisyyksiin.
 
No jaa, ei minusta ole liikaa vaadittu että ukkokin pesee pyykkiä ja siivoaa kun on kotona, mutta kannattaa muistaa, ettei normaalistikkaan ihmisillä paljoa enempää aikaa jää työpäivän jälkeen kotona oloon lasten kanssa. Voisit sinäkin kyllä höllätä pipoa, ei se haittaa vaikka lapset valvoo välillä vähän pidempään ja syövät lounaan puol tuntia myöhemmin, jos tosiaan tahtoo ulkoilla koko perheen voimin.
Meillä ulkoilu on lähinnä omalla pihalla leikkimistä ja mäen laskua, eikai sitä sen kummenpaa tarvi tehä.
 
:headwall:

Kyllä näkee miten paljon yksinhuoltajia arvostetaan. Varsinkin äitejä.
Roskasakkiahan me ollaan.

Yksinhuoltajaisät varmaan kanssa jakaa kulliaan kaikille niinkuin asiaan kuuluu.

Parisuhdemarkkinoilla vaan on niin että miehet yrittää saaha ja naiset voivat antaa.
Eli naiset saavat munaa koska tahansa mut miehet ei saa pillua kuin korkeintaan rahalla.
Eli olit tuossakin väärässä, yhisät jakaisivat kulliansa mutta kukaan ei halua niin minkäs vittu teet. Ainut että jos on rahaa niin naiselta kuin naiselta irtoaa.
 
Kolme lasta olet tehnyt ja nyt sitten asia on ongelma. Katsohan nyt peiliin ja mieti miten tuohon on päädytty. Mies käy töissä ja tuo rahaa kotiin, sinun tehtäväsi on huolehtia kodista ja lapsista, mutta ei voi antaa toisen vain olla kotona tekemättä mitään perus kodinhoitoa.

Asiat ei voi olla yksin toisen harteilla. Mikä on syy ettei mies pese pyykkiä tai tee asioita. Oisko siinä, että sinä olet ne aina tehnyt. Ilmeisesti näin, sillä vasta kolmannen lapsen myötä olet huomannut että rankkaa on.

Yksinkertaisesti teette listan viikottaisista kotitöistä siis ihan kaikesta ruoanlaitosta wc: siivoamiseen ja sovitette, miten asiat hoidetaan viikonloppusin. Silloin mieskin kotona, joten osallistuu viikonloppujen aikana perheen pyörittämiseen myös.

Lirissähän sitä on sitten kun toinenkin töihin menee, jos toisella ei ole hajuakaan vaatehuollosta tai ruoanlaitosta tai kodin siivon ylläpidosta. Lapset kasvaa ja oppii omatoimisesti nopeasti, kun heiltä sitä vaatii, mutta eipä nuo opi, jos isäkään ei asioita tee.
 
Parisuhdemarkkinoilla vaan on niin että miehet yrittää saaha ja naiset voivat antaa.
Eli naiset saavat munaa koska tahansa mut miehet ei saa pillua kuin korkeintaan rahalla.
Eli olit tuossakin väärässä, yhisät jakaisivat kulliansa mutta kukaan ei halua niin minkäs vittu teet. Ainut että jos on rahaa niin naiselta kuin naiselta irtoaa.

Naiset saavat ehkä munaa koska tahansa jos haluavat. Ei kaikki halua vain sitä. Edes rahalla.
Ja näin ollen ne yhisätkin jäävät ilman.
Ei pidä yleistää asioita.

Mutta noinhan se menee, kaikki luulee että yhäideiltä irtoaa.
 

Yhteistyössä