Erilaisia kiusauksia

tonnikalakiusaus.


perunasipulisekoitus pussi
purkki tai 2 tonnikalaa
2 purkkia ruoka kermaa
kalamaustetta
jos haluaa niin muita mausteita


sekoita/lado kerroksittai tonnikala, perunasuikaleet ja mausteet. kaada päälle ruokakerma. uuniin 200 astetta noin puoltoista tuntia.


samaa oon tehny, mutta kinkkusuikaleista
 
Värikäs broilerikiusaus

4 kpl broilerin rintafileitä
2 dl ranskankermaa
50 g purjoa
50 g punaista paprikaa
3 rkl hillosipuleita
2 rkl öljyä
2 tl jauhettua korianteria
2 tl suolaa
2 tl rosmariinia
1 tl kurkumaa

1. Ruskista rintafileet öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
2. Nosta fileet uunivuokaan.
3. Sekoita mausteet ranskankerman joukkoon.
4. Kaada seos fileiden päälle.
5. Laita vuoka 150 asteiseen uuniin ja paista 15 minuuttia.
6. Lisää joukkoon suikaloitu purjo ja paprika sekä kokonaiset hillosipulit.
7. Sekoita varovasti.
8. Anna hautua uunissa vielä 10 minuuttia.

Broilerikiusaus 1

7-8 perunaa
150 g broileria
1 iso sipuli
1 tl l yrttisuolaa
½ tl l basilikaa
1-11/2 dl maitoa tai kevytkermaa
vuokaan rasvaa

1. Kuori ja huuhtele perunat.
2. Leikkaa ne hyvin ohuiksi suikaleiksi tai tee suikaleet raastemyllyllä.
3. Leikkaa broileri kuutioiksi.
4. Kuori ja hienonna sipuli.
5. Pane voideltuun vuokaan pohjalle puolet peruna suikaleista ja niiden päälle sipulisilppua sekä broilerikuutiot ja yrttisuola ja basilika.
6. Levitä loput perunasuikaleet.
7. Kaada lopuksi vuokaan kevytkerma tai maito.
8. Kypsennä kiusausta uunissa 225 asteessa uunin keskitasossa noin 50 minuuttia

Broilerikiusaus 2
4 annosta

300 g Chick appelsiinimarinoituja broilerinsuikaleita tms.
500 g perunasuikaleita
100 g homejuustoa
1 punainen paprika pieninä kuutioina
sipulia
2 dl kuohukermaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria
2 rkl hakattua persiljaa
1/2 rkl voita

1. Kuullota sipulit ja paprika paistinpannulla.
2. Voitele uunivuoka ja täytä se kerroksittain perunalla, broilerilla, homejuustolla ja sipuli-paprikaseoksella.
3. Mausta mustapippurilla.
4. Kasaa kiusaus niin että viimeksi pinnalle jää perunaa.
5. Kaada lopuksi päälle kuohukerma.
6. Paista uunissa 200°C noin 40-50 minuuttia.
7. Ripottele päälle persilja silppu ennen tarjoilua

Broilerikiusaus 3
6 annosta

450 g broilerin fileesuikaleita hunajamarinadissa
2 sipulia
1 banaani
2 rkl hunajaa
500 g perunasuikaleita
100 g sinihomejuustoa
currya
suolaa
mustapippuria
0,5 l kermaa

1. Kuullota sipulit öljyssä, lisää banaaniviipaleet ja hunaja.
2. Ruskista broilerin fileesuikaleet pannulla.
3. Lado perunat, broilerit, sipuli-banaaniseos, sinihomejuusto ja mausteet kerroksittain vuokaan, lo-puksi kerma.
4. Kypsennä 180 °C:ssa uunissa 45 minuuttia.

Kevyt kinkkukiusaus

400 g peruna-purjo -pakastetta
100-150 g kypsää kinkkua suikaleina
1 prk ruokakermaa (rasvaa 15 %)
1 dl maitoa
(suolaa)
mustapippuria
1 dl (kevyt) juustoraastetta

1. Kaada puoliksi sulaneet pakasteperunat öljyllä sipaistuun uunivuokaan: ensin puolet, sitten kink-kusuikaleet ja taas päälle loput perunat.
2. Sekoita kermamaito ja lisää hiven suolaa sekä pippuria ja kaada vuokaan.
3. Lisää juustoraaste pinnalle.
4. Kypsennä vuokaa 180 asteisessa uunissa melko kauan eli lähes tunti, jolloin ohut liemi saostuu pe-runoiden tärkkelyksestä.

Valkosipulinen kinkkukiusaus
(6 annosta)

800 g pakastettuja valkosipuliperunaviipaleita
200 g pakastettuja sipulikuutioita
200 g palvikinkkua

Liemi:
5 dl Flora Ruoka kasvirasvasekoitetta
200 g Crème Bonjour Valkosipulia

1. Laita uunivuokaan vuorotellen valkosipuliperunoita, sipulikuutioita ja pieniksi kuutioiksi leikattua palvikinkkua.
2. Sekoita Flora Ruoka ja Crème Bonjour tasaiseksi liemeksi ja kaada se kiusaukseen.
3. Paista 200 °C:n lämpötilassa noin tunnin ajan.
4. Tarjoa kinkkukiusaus suolaisena iltapalana salaatin ja tuoreen leivän kanssa.

Värikäs kalkkunakiusaus

400- 500 g kalkkunan fileesuikaleita
nokare rasvaa
suolaa + 1/2 tl rouhittua mustapippuria
1 punainen paprika suikaleina
1 hienonnettu sipuli
1 dl paprikatäytteisiä oliiveja
1 1/2-2 dl kuivaa valkoviiniä
1 1/2- 2 dl ruokakermaa
2 tl basilikaa
100 g fetajuustoa pieninä kuutioina

1. Ruskista kalkkunasuikaleet pannulla rasvassa ja mausta hitusella suolaa ja pippurilla.
2. Levitä seos voideltuun uunivuokaan.
3. Kuullota paprikasuikaleet ja sipulisilppu pannulla.
4. Sekoita joukkoon halkaistut oliivit ja levitä seos vuokaan.
5. Sekoita, viini, kerma ja basilika ja valuta tasaisesti päälle.
6. Laita pienet fetakuutiot pinnalle.
7. Paista 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia

Porokiusaus

Perunaa
sipulia
valkosipulia
kylmäsavuporoa
kuohukermaa
mustapippuria
suolaa
öljyä
parsakaalinuppuja

1. Suikaloi perunat ja sipuli.
2. Freesaa hieman paistinpannulla ja kaada voideltuun vuokaan.
3. Lisää hieman suolaa ja pieneksi pilkottu poronliha.
4. Kaada päälle kermaa sen verran että ainekset lähes peittyvät ja lisää parsakaali.
5. Paista uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia.

 

Yhteistyössä